Arvostelut, Leffat

Hedelmällinen elokuvavuosi 1970: Kolme parasta filmiä 50 vuoden takaa Kommentit pois päältä artikkelissa Hedelmällinen elokuvavuosi 1970: Kolme parasta filmiä 50 vuoden takaa

Olli Lehtonen22.6.2020 22:5922.6.2020

1960-1970-luvun taitteessa elokuvamaailmassa puhalsivat uudet tuulet. Monet suuremmatkin studiot yhdistyivät entistä suuremmiksi, mikä merkitsi perinteisen Hollywoodin studiokeskeisen estetiikan, ja samalla erään aikakauden loppua. Tekijäkeskeisen estiikan myötä nuoret ohjaajat, kuten Martin Scorsese, Francis Ford Coppola ja Steven Spielberg nousivat vanhemman polven ohjaajien rinnalle. Tosin vanhat tekijät, kuten Don Siegel, Andrew V. McLaglan ja John Sturges olivat vielä voimissaan. Lisäksi 1960-luvulla alkanut television kiihtyvä yleistyminen nosti sen elokuvan keskeisimmäksi kilpailijaksi 1970-luvulle tultaessa. Tämä vuoksi vuosittain tehtiin yhä vähemmän elokuvia.

1970-luvulla suosituimpia genrejä olivat kauhu ja tieteiselokuvat, joihin vaikutti entistä kehittyneemmän teknologian ansiosta mahdolliset erikoistehosteet. Suosittu oli myös lännenelokuva-genre, mikä erityisesti Italiassa kulta-aikansa viimeisiä vuosia. Vuosikymmenen alun elokuvien entistä synkempään ja raadollisempaan sävyyn vaikutti erityisesti Vietnamin sota, minkä kauhut vällityyivät tiedotusvälineiden kautta koteihin. Erityisesti 1970 oli kaiken kaikkiaan hieno elokuvavuosi, jonka kolme parasta elokuvaa olen rankannut oheiseen listaan.

3. Verinen Mamma Barker (Bloody Mama, ohj. Roger Corman)

“Pop-elokuvien paavina” tunnetun ohjaaja-tuottaja Roger Cormanin viimeisiä ohjauksia oli tosielämän 1930-luvun Barkerin pankkirosvojengin vaiheisiin perustuva Verinen Mamma Barker. Barkerin veljeksistä koostuvan jengin aivoina toimi itse Kate “Mamma” Barker, jota arvokkaasti ikääntyvä Hollywood-legenda Shelley Winters esittää antaumuksella ja tyylillä. Lisäksi elokuva on yksi lukuisista Bonnie ja Clyde -elokuvan (1968) vanavedessä tehdyistä 30-luvun laman ajan gangstereista kertovista leffoista, jotka sisältävät runsaasti toimintaa, ja salamannopean banjonäppäilyn säestämiä kaahailukohtauksia Amerikan takamailla.

Leffassa Verinen Mamma Barker Cormanin b-elokuvatyylinen estetiikka räkeisine kuvanlaatuineen luo omaa viehätystä. Elokuvan parasta antia ovat armottomat toimintakohtaukset sekä voimakkaat roolisuoritukset nousevilta tähdiltä, kuten Bruce Dern ja Robert De Niro. Erityisesti De Niron esityksessä on samaa hyytävyyttä kuin esimerkiksi Taksikuskissa (Taxi Driver, ohj. Martin Scorsese, 1974) muutamaa vuotta myöhemmin. Cormanin leffaa kuvatessa hän oli esimerkiksi syömättä muutaman vuorokauden, näyttääkseen uskottavalta narkomaanilta. Elokuvan siekailematon väkivalta ja seksuaalinen sisältö aiheuttivat ilmestymisen aikoihin pahennusta, jonka vuoksi se kiellettiin Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Uudessa-Seelannissa. Verinen Mamma Barker lukeutuu Cormanin parhaimmistoon, jonka paikoin synkeää sävyä pehmentää veijarimainen huumori.

2. Kellyn sankarit (Kelly’s Heroes, ohj. Brian G. Hutton)

Aikoinaan vaatimattomasti menestynyt komediallinen sotaelokuva Kellyn sankarit nauttii nykyään kulttimainetta. Kroatiassa kuvattu elokuva kertoo joukosta amerikkalaisia sotilaita Toisessa maailmansodan ratkaisun hetkinä. Sekalainen seurakunta päättää takavarikoida 16 miljoonan arvosta natsien kultaharkkoja Ranskalaisesta pankissa. Clint Eastwoodin tunnistettavalla vähäeleisellä, karskilla tyylillään esittämä sotamies Kelly ja hippimäinen panssarijoukkojen kersantti Oddball (Donald Sutherland) johtavat joukot kauas vihollislinjojen taakse. Elokuvan sotilaallisesta alkuperäismusiikista vastaa Lalo Schifirin, jonka teemaa Tiger Tank Quentin Tarantino käytti elokuvassa Kunniattomat paskiaiset (2009).

Kellyn sankarit on oivallinen parodia aikakauden isänmaallisista sotaelokuvissa, jossa amerikkalaiset sotilaat esitetään epätavallisesti omaa etuaan tavoittelevina antisankareina. Värikkäässä hahmogalleriassa loistaa ennen kaikkea Sutherland Oddballina. Tämä veijarimainen komentaja muun muassa kompensoi amerikkalaisen kevyen panssarivaunun tehottomuutta toistamalla kovaäänisestä isomman tykin ääntä. Taistelun tuoksinassa myös kovaääninen musiikki kylvää kauhua vihollisten riveissä. Elokuvassa on lukuisia ikimuistoisia kohtauksia, kuten seesteisen kappaleen Burning Bridgesin säestämä alkutekstijakso, missä Kelly ajaa jeepillä läpi rankan tykkitulen. Elokuva tekee kunniaa myös italowesternien loppukaksintaisteluille kohtauksessa, jossa Kelly, Oddball ja Big Joe (Telly Savalas) kohtaavat saksalaisen Tiger-panssarivaunun. Kohtaus on, Lalo Schrifrinin hiljalleen jännitystä nostattavan western-säveliä, dramaattisia lähikuvia ja hidasta runollista kerrontaa myöten kuin suoraan Leonen länkkäreistä. Kellyn sankarit on viihdyttävä katselukokemus sekä hyvän komedian että erilaisten sotaelokuvien ystäville.

1. Paluu apinoiden planeetalle (Beneath the Planet of the Apes, ohj. Ted Post)

Elokuva Paluu apinoiden planeetalle on suoraa jatkoa klassiselle, ranskalaisen Pierre Boulletin romaaniin (1963) perustuvalle tieteisseikkailulle Apinoiden planeetta (The Planet of the Apes, ohj. Franklin J. Schaffner, 1968). Alkuperäinen elokuva kertoo “vieraalle planeetalle” syöksyneen avaruusaluksen komentaja George Taylorin (Charlton Heston) ja hänen miehistönsä seikkailuista, yrittäessään selvitä ihmisapinoiden hallitsemassa maailmassa, jossa elossa olevat ihmiset ovat taantuneet mykkien eläimien tasolle. Taas jatko-osassa seurataan kadonnutta miehistöä etsimään lähtenyttä astronautti Brentiä (James Franciscus). Brent kohtaa sattumalta Taylorin rakastetun Novan, jonka avulla Brent pääsee Taylorin jäljille, ja seuraa häntä “kielletylle alueelle”. Siellä he kohtaavat syvällä maan uumenissa asuvia mutatoituneita, huippuälykkäitä ihmisiä, joille on telepaattisia voimia. Lisäksi tämä pieni yhteisö palvoo suurta atomipommia, jolla on elokuvan kannalta keskeinen rooli leffan loppumetreillä.

Alkuperäisen Apinoiden planeetta -elokuvasarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat käytännössä ainoat oikeasti hyvät osat, sillä loput kolme osaa (Pako apinoiden planeetalta, Apinoiden planeetan valloitus, Taistelu apinoiden planeetasta) lähentelevät jopa campiä. Toisaalta ne ovat tahattomassa komiikassaan viihdyttäviä. Pako apinoiden planeetalta on jopa seikkailullisempi ja toiminnallisempi kuin edeltäjänsä, jonka lisäksi se paneutuu syvällisemmin tieteis-näkökulmaan. James Franciscus tekee mallikasta työtä Brentinä, mutta hänen karismansa ei yllä sivuroolia esittävän Charlton Hestonin tasolle. Ensimmäisestä elokuvasta tutut näyttelijät Maurice Evans, Kim Hunter ja muut uusivat roolinsa tyylikkäästi, ja kumiset apinamaskeeraukset näyttävät nykyäänkin kohtalaisen uskottavilta kuin 50 vuotta sitten. Useiden tasoltaan vaihtelevien jatko-osien lisäksi ensimmäinen elokuva sai televisiosarjan, animaatiosarjan, uudelleenfilmatisoinnin ja reboot-elokuvasarjan.

Testi: Saksalainen Beyerdynamic Aventho 200 painii kovassa kuulokesarjassa Kommentit pois päältä artikkelissa Testi: Saksalainen Beyerdynamic Aventho 200 painii kovassa kuulokesarjassa

Jaakko Nygård17.6.2026 13:1417.6.2026

Saksalainen Beyerdynamic on tehnyt audiolaitteita jo vuodesta 1924, joten kokemusta studiolaitteista riittää. Viime kesänä allekirjoittaneella oli piinapenkissä yhtiön Aventho 100 -malli, joka on kompaktimpi on-ear-vastamelukuuloke. Vaikka se ihastutti jämäkällä metallirakenteellaan ja pitkällä akunkestollaan, sen korvan päälle asettuva rakenne herätti allekirjoittaneessa myös jonkin verran väsymystä pitkissä kuuntelusessioissa. Nyt Beyerdynamic kokeilee piinapenkissä onneaan Aventho 200 -over-ear-mallillaan, joka lupaa korjata edeltäjänsä mukavuushuolet ja tuoda mukanaan helposti vaihdettavan akun. Allekirjoittanut otti nämä suurin piirtein 259 euroa maksavat luurit ronskin pohjoisen arjen rumban keskelle testattavaksi. Katsotaanpa rakkaat lukijat, onko tässä kyseessä kovan tason suorittajat vai pelkkää kalliilla logolla myytävää massatuotantoa.

Modernia ulkokuorta

Ulkoisesti Aventho 200 näyttää sekä kestävältä että kivan modernilta. Kyseiset luurit on selvästi tehty sietämään vähän ronskimpaakin menoa kuin pelkkää konttorilla istumista. Se todellinen taika piilee tällä kertaa konepellin alla, jossa uudet digitaaliset aivot tekevät työtään. Bluetooth 5.4 -piirisarja ja siihen pultattu monipisteyhteys (Multipoint) tarkoittavat käytännön arjessa sitä, että yhteys ei pätki, vaikka kävelisit puhelin taskussa talon toiseen päähän. Samalla voit pitää luurit kytkettynä läppäriin ja puhelimeen samanaikaisesti, jolloin Teams-palaverista toiseen hyppiminen ja kesken kaiken soivaan puheluun vastaaminen sujuu ilman niitä iänikuisia parituskriisejä.

Yksi merkittävä säästökohde paljastuu kuitenkin myyntipakkausta avatessa. Noin 259 euron hintaluokassa kova suojakotelo alkaa olla jo lähes itsestäänselvyys, sellainen nimittäin toimitetaan esimerkiksi kotimaisten Valco-kuulokkein mukana. Beyerdynamic on kuitenkin päätynyt pakkaamaan näiden luurien kaveriksi ainoastaan pehmeän, kiristysnyörillä suljettavan kangaspussin. Paljon matkustavalle ja kuulokkeita reissussa mukana kuljettavalle kovan kotelon puuttuminen on selkeä miinus, sillä arvokkaita kuulokkeita joutuu nyt varomaan ja asettelemaan reppuun huomattavasti varovaisemmin.

Qualcommin Snapdragon Sound -arkkitehtuuriin tukeutuva aptX Lossless -koodekki lupaa paperilla kovaa settiä: parhaimmillaan bittitarkkaa CD-laatuista audiota (16-bit / 44,1 kHz) ilman johtohässäkkää. Arjessa tässä on kuitenkin pieni laitekohtainen koukku, sillä parhaasta hifistä nauttiminen vaatii kaverikseen myös lähettävältä laitteelta eli puhelimelta saman Snapdragon-teknologian tuen. Yhteensopivan Android-luurin kanssa musiikki ei matkalla puristu suttuiseksi puuroksi, vaan se soi juuri niin puhtaasti kuin studiossa on tarkoitettu. Muiden laitteiden, kuten vaikkapa iPhonen kanssa kuulokkeet tyytyvät mukautumaan perinteisempiin koodekkeihin, mikä ei onneksi sekään pilaa erinomaista kuuntelukokemusta.

Käyttömukavuus arjen selviytymiskamppailussa

Kun painaa nämä 293 grammaa painavat möhkälehet päähänsä, huomaa heti, että painoa on jonkin verran enemmän kuin markkinoiden halvimmilla muovirimpuloilla. Ne painavat nimittäin suurin piirtein saman verran kuin kotimaiset vastineensa Valco VMK25.2. Jämäkät alumiiniset säätösangat ja memory foamilla pehmustettu sanka kuitenkin jakavat paineen tasaisesti.

Arjessa todella näpsäkkä ja tervetullut ominaisuus on myös automaattinen tauotustoiminto. Kun luurit vetää pois päästä vaikkapa kesken kauppareissun tai toimistolla jutellakseen työkaverille, musiikki tai podcast pysähtyy saman tien seinään ilman laitteiden räpeltämistä. Toisto jatkuu automaattisesti siitä mihin jäätiin heti kun kupit laskee takaisin korville, mikä säästää sekä hermoja että akkua turhalta pyörimiseltä kaulalla.

Kosketusohjaukset jäävät Aventho 200:ssa selvästi kokonaisuuden heikoimmaksi lenkiksi. Käytännössä ne ovat paikoin jopa turhankin herkät, ja komennot lähtevät helposti käyntiin ihan vahingossa, nimittäin tässä riittää kevyt hipaisu, korjailu tai kuulokkeiden asennon säätäminen. Lopputuloksena äänenvoimakkuus elää omaa elämäänsä tai kappale vaihtuu kesken kaiken, vaikka tarkoitus oli vain siirtää kuuloketta hieman parempaan asentoon. Tätä ongelmaa ei juurikaan paranna edes asetuksien säätäminen.

Mutta miten Aventhot toimivat rauhallisella tai vähemmän rauhallisella kävelylenkillä ulkoilmassa tai kuntosalilla, kun vuoroviikkoisän rumba vaatii pakenemista? Hikirääkki todellakin hiostaa, etenkin näin kesäkuumalla. IP53-luokitus takaa sen, että kuulokkeet kestävät sekä hien että syksyn loskakelin räntäsateet, mutta kuinka pitkään? Keinonahkaiset pehmusteet tosin alkavat hiostaa korvia kunnon hikirääkissä, jolloin korvakupit tuntuvat pikemminkin pieniltä saunoilta. Se on hinta, joka on maksettava erinomaisesta passiivisesta melueristyksestä.

Mies hyytyy, akku ei

Nollakeleissä tai pakkasilla allekirjoittanut ei ole päässyt näitä itse testaamaan, sillä näiden testaaminen alkoi vasta kevätsäillä, eikä kovia pakkasia siten kohdalle sattunut. Akunkesto näin työ-, urheilu- kuin viihdekäytössäkin on kuitenkin osoittautunut olevan hyvinkin lähellä tuota valmistajan lupaamaa määrää, mikä on todella hyvä. Valmistajahan lupaa kuulokkeille paperilla tällaista settiä: 40 tuntia kuunteluaikaa vastamelun (ANC) ollessa päällä ja 63 tuntia kuunteluaikaa ilman vastamelua, ja jo vartissa näille saa 16 tuntia kuunteluaikaa. Latausaika tyhjästä täyteen on vain 1,5 tuntia, ja laitteen käyttölämpötila ulottuu speksien mukaan paperilla jopa -10 °C pakkasasteeseen.

Ja nyt tarkkana, rakkaat ystävät: akku on käyttäjän itsensä vaihdettavissa. Nappaat vain korvatyynyn irti, avaat pienen luukun ja vedät 1110 mAh litiumioniakun ulos. Nykyaikaisena kertakäyttökulttuurin aikakautena tälle annan kovan siunaukseni!

Lämmintä saundia sitä kaipaavalle

Äänenlaadun osalta Aventho 200 on viritetty todella miellyttäväksi ja rasittamattomaksi kuunneltavaksi. Sointi on kauttaaltaan mukavan tasapainoinen, dynaaminen ja luonnollinen, oli se vastamelu sitten päällä tai pois päältä. Kiinassa valetut 45-milliset elementit hoitavat hommansa nätisti ilman mitään keinotekoista kikkailua. Basso ulottuu speksien mukaan aina 10 hertsiin saakka, ja se onkin mukavan täyteläinen ja dynaaminen, muttei missään vaiheessa ala puurouttaa muuta äänimaisemaa.

Keskialue ja lauluäänet toistuvat puhtaasti ja luonnollisesti. Äänimaailma on pikemminkin miellyttävän lämmin. Jos jotain taajuutta haluaa välttämättä korostaa, sovelluksen 5-alueisen taajuuskorjaimen ja valmiiden esiasetusten avulla se onnistuu helposti.

3,5 mm kaapelin ansiosta allekirjoittanut on kokeillut kuulokkeita muun muassa Bossin Katana Go:n kaverina, ja kylläpä muuten hiotut kitarasaundit kuulostavat tämän kautta erittäin makoisilta. Pelikäytössä langaton aptX Adaptive hoitaa hommansa sen verran vikkelästi, ettei ääni laahaa pahasti videoiden tai pelienkään aikana.

Puheluita ja Teams-palavereita varten kuulokkeissa on kuusi mikrofonia, joista kaksi on pyhitetty cVc-taustamelun vaimennukselle. Kun lapset huutavat taustalla ja keittiössä paukkuvat kattilat, mikrofoniteknologia leikkaa melun pois ja välittää äänesi linjoille hämmästyttävän puhtaasti. Sidetone-toiminto taas syöttää omaa ääntäsi sopivasti takaisin korviisi, joten et ala huutaa palaverissa kuin metsäläinen.

Kustomointi ja sovellukset

Kuulokkeiden kustomointiin käytetään uutta, minimalistista Beyerdynamic-mobiilisovellusta. Sovelluksella voit säätää oikean korvakupin kosketuslevyn herkkyyttä, säätää ANC:TÄ, sammuttaa äänimerkit ja LED-valot sekä hienosäätää soundia 5-alueisella taajuuskorjaimella (EQ).

Huminat kuriin ja maailma taustalle

Aktiivinen vastamelutoiminto (ANC) kytkeytyy päälle kupin alareunasta, virtapainikkeen vieressä olevasta napista, jolla voi hyppiä vastamelun, läpikuuluvuustilan ja passiivisen tilan välillä. Aventho 200 hyödyntää niin sanottua hybriditeknologiaa, jossa neljä mikrofonia kuuntelee hälyä sekä kuppien ulko- että sisäpuolelta luoden niille vastasignaalin. Käytännössä tasainen matala taustahumina taltutetaan asiallisesti. Täydellinen se ei kuitenkaan ole, mutta ajaa hintaluokassaan asiansa varsin menevästi.

Mukana löytyy vielä laadukas läpikuuluvuustila (Transparency Mode), joka toistaa ympäristön äänet ja oman puheäänesi poikkeuksellisen luonnollisesti. Ääni ei kuulosta monille vastameluluureille tyypillisen peltiseltä tai digitaalisesti prosessoidulta, joten voit helposti vaihtaa muutaman sanan kassalla tai kuunnella kuulutuksia junassa ottamatta kuulokkeita pois päästä.

Ostohousut jalkaan vai ei?

Noin 259 euron hintalappu kirpaisee varmasti tavallisen tallaajan lompakossa, mutta sille saa myös vastinetta. Kuulokkeiden suurin valtti on poikkeuksellinen huollettavuus, mikä tekee tästä pitkäikäisen kumppanin arjen rumbaan. Kun pakettiin lyödään vielä miellyttävän lämmin äänimaailma, monsteriluokan 63 tunnin akunkesto ja toimivat älyominaisuudet, on koossa ryökäleen kova setti.

Avenhto 200:set eivät kuitenkaan ole täysin virheettömät, ja ostopäätöstä punnitessa on hyvä ottaa huomioon muutama arkinen kompromissi. Tässä hintaluokassa lähes itsestäänselvyytenä pidettävä kova suojakotelo loistaa poissaolollaan, ja mukana toimitetaan ainoastaan pehmeä kiristysnyörillinen kangaspussi, joka vaatii pakatessa varovaisuutta. Lisäksi korvakuppien kosketusohjaus on erittäin herkkä ja vaatii totuttelua haamukosketusten välttämiseksi esimerkiksi kuulokkeiden asentoa korjatessa. On myös hyvä muistaa ekosysteemiin liittyvä rajoitus: siinä missä yhteensopivat Android-laitteet pääsevät hyötymään täysin Snapdragon Sound- ja aptX Lossless -teknologioista, Apple-käyttäjille kuulokkeet tarjoavat perinteisemmän AAC-kuuntelukokemuksen.

Jos pystyt elämään tähän hintaan näiden puutteiden varassa, on Aventho 200 erittäin suositeltava ja kestävä täsmähankinta.

Palataan asiaan…

Beyerdynamic Aventho 200

8 / 10

Hyvää +Erinomainen äänenlaatu +Huollettavuus +Loistava akunkesto +Huippunopea lataus +Käyttömukavuus ja ergonomia +Laadukas mikrofoni +Oma sovellus, jonka kautta customointi +Automaattinen pausetus, kun kuulokkeet ottaa pois päästä Huonoa -Kovan suojakotelon puute näinkin kalliissa kuulokkeissa -Yliherkkä kosketusohjaus jopa säädettäessä -Ekosysteemirajoitus (Apple) -Hiostavuus urheilussa -Vastamelun (ANC) teho Yhteenveto Aventho 200:sten suurin valtti on poikkeuksellinen huollettavuus, mikä tekee tästä pitkäikäisen kumppanin arjen rumbaan. Kun pakettiin lyödään vielä miellyttävän lämmin äänimaailma, monsteriluokan 63 tunnin akunkesto ja toimivat älyominaisuudet, on koossa ryökäleen kova setti. Kuulokkeet eivät kuitenkaan ole täysin virheettömät, ja ostopäätöstä punnitessa on hyvä ottaa huomioon muutama arkinen kompromissi.

Jaakko Nygård

Onko pyörillä kulkeva älynäyttö 1500 euron arvoinen? – testissä Samsung The Movingstyle Kommentit pois päältä artikkelissa Onko pyörillä kulkeva älynäyttö 1500 euron arvoinen? – testissä Samsung The Movingstyle

Toimitus15.6.2026 15:1715.6.2026

Samsungin The Movingstyle 27″ (malli LSM7F) on mielenkiintoinen tulokas kodin elektroniikkaan. Kyseessä on liikuteltava laite, jonka 27-tuumainen kosketusnäyttö irtoaa tarvittaessa kokonaan rullaavasta jalustastaan. Halvalla tätä hybridiä ei saa, sillä suositushinta on Suomessa noin 1 499 euroa. Syksyllä 2025 esitellyn uutuuden perusajatus on yksinkertainen: tuoda älytoiminnot ja viihde sinne, missä milloinkin oleskellaan. Sisäänrakennettu akku mahdollistaa katselun paikoissa, joissa sähköpistoketta ei ole lähellä.

Laite herättää heti uteliaisuuden. Pyörillä kulkeva jalusta ja oma akku tekevät kokonaisuudesta helposti liikuteltavan. Kun näytön nostaa irti telineestä, se muuttuu suureksi pöytätabletiksi. Erityisesti ahtaissa asunnoissa laite ajaa parhaassa tapauksessa sekä television että erillisen pelinäytön virkaa.

Käyttöönotto ja perustoiminnot

Laitteen käyttö tuntuu heti tutulta, sillä käynnistyksen jälkeen ruudulle aukeaa Samsungin televisioista tuttu Tizen-käyttöliittymä sovelluksineen. Valikoissa voi seikkailla joko mukana tulevalla kaukosäätimellä tai suoraan sormella tökkimällä. Pelikonsolin tai tietokoneen kytkeminen HDMI-porttiin sujuu ilman säätämistä, ja näyttö tunnistaa uuden kuvalähteen nopeasti. Siirtyminen kotivalikon ja konsolipelin välillä tapahtuu lähes viiveettä.

Kuvanlaatu ja pelitestit

Pelikäytössä laite pärjää hienosti. Näyttö tukee 120 hertsin virkistystaajuutta, mikä tekee liikkeestä sulavaa, kunhan pelitilan muistaa kytkeä päälle asetuksista. QHD-tarkkuus eli 2560 x 1440 pikseliä tarjoaa riittävän terävyyden 27-tuumaisessa koossa. Videot näyttävät hyviltä ja teksti piirtyy tarkasti. Yksittäisiä pikseleitä on vaikea erottaa normaalia katseluetäisyyttä lähempää, mikä auttaa työkäytössä.

Jalustan paino, joka tuntuu

Ulkoisesti Movingstyle on modernin pelkistetty. Jalusta vie vähemmän tilaa kuin perinteinen TV-taso, mikä tekee kokonaisuudesta siistin erityisesti pienissä asunnoissa. Näyttö itsessään on kuitenkin melko suuri, joten täysin kannettavan laitteen rooliin se ei oikein taivu. Kahvilaan sitä ei lähde kantamaan samalla tavalla kuin läppäriä, vaikka teknisesti mahdollista se olisikin.

Liikuttaminen sujuu parhaiten kovalla ja tasaisella lattialla, jossa rullat pyörivät kevyesti. Matot tekevät siirtelystä nihkeää. Paksumman nukkamaton päällä laitetta saa jo tosissaan työntää, ja samalla koko teline alkaa hieman huojua.

Vaikeimpia ovat oviaukkojen kynnykset. Kokonaispaino on peräti 25,7 kiloa, josta pelkän näytön osuus on vain 5,2 kiloa. Jalustan on pakko olla painava, jotta laite ei keikkaa nurin näyttöä kallistaessa tai koskettaessa. Tämä vakauden vaatima paino syö osan liikuteltavuudesta. Laitetta ei nostele huoneesta toiseen ihan niin kepeästi kuin mainoksissa annetaan ymmärtää.

Säätömahdollisuudet ja käyttö ilman jalustaa

Säätövaroja on silti riittävästi. Korkeussuunnassa näyttö liikkuu 21 senttimetriä, ja sitä voi kallistaa, kääntää tai pyöräyttää pystyasentoon. Katselukulman saa sovitettua sopivaksi niin sohvalla löhöilijälle kuin sängyssä makaavallekin.

Ruudun irrottaminen telineestä käy kätevästi takapuolella olevalla lukitusnapilla. Pöydälle asetettuna näyttö toimii kuin jättimäinen tabletti. Siinä on oma tukeva sanka, joka toimii sekä kantokahvana että seisontatukena. Kun näyttö on kiinni jalustassaan, sormella tökkiminen saa sen joskus hieman heilumaan ennen kuin teline vakautuu takaisin paikoilleen.

Ohjaustavat ja älyominaisuudet

Kosketus toimii pääosin luontevasti. Netflix, YouTube ja Prime Video tottelevat sormenpäätä mukavasti, vaikka sovellusten välillä on eroja tuessa. Valikoiden selaaminen on nopeaa ilman häiritseviä viiveitä.

Mukaan on tuotu uudenlaisia hallintatapoja. Jos ranteesta löytyy Wear OS 5 -käyttöjärjestelmää käyttävä Galaxy Watch -älykello, näyttöä voi ohjailla käden eleillä. Ohjelmistoon kuuluva Microsoft Copilot -tekoälyapuri puolestaan avustaa tiedonhaussa ja tiivistää uutisia Now Brief -tilassa.

Yhteydet muihin laitteisiin toimivat suoraviivaisesti. Samsungin oma Multi Control mahdollistaa näytön hallinnan saman valmistajan tietokoneen tai puhelimen hiirellä ja näppäimistöllä. Puhelimen kuvia ja videoita voi taas siirtää ruudulle Storage Share -toiminnolla, kunhan laitteet jakavat saman langattoman verkon ja Bluetooth-yhteyden.

Sketch Now ja äänentoiston rajat

Esiasennettu Sketch Now -piirtosovellus paljastaa kosketusnäytön rajoitukset. Koska laite ei tue erillistä kosketuskynää, piirtäminen pitää tehdä sormella. Sormi nihkeytyy helposti lasipinnalla, ja piirrosviiva seuraa liikettä pienellä viiveellä. Tarkka luonnostelu on tämän vuoksi vaikeaa. Sovellus itsessään tarjoaa vain perustyökalut ja muutaman värin, mutta automaattinen muotojen suoristus on toimiva apu esimerkiksi ympyröitä piirrettäessä.

Kymmenen watin kaiuttimet tukevat Dolby Atmos -ääntä. Puhe ja korkeammat taajuudet toistuvat puhtaasti, ja elokuvissa äänikuva tuntuu yllättävän leveältä. Ohut, noin 21 millimetrin paksuinen runko asettaa fysiikan lait vastakkain bassontoiston kanssa. Matalat äänet jäävät vaisuiksi, mikä verottaa musiikin kuuntelua. Jos kotoa löytyy yhteensopiva soundbar, kaiuttimet osaavat soida sen kanssa yhdessä Q-Symphony-tekniikan ansiosta.

Pilvipelaaminen vaatii hyvän yhteyden

Pelaaminen suoraan pilvestä Gaming Hubin kautta oli testijakson suurin pettymys. Alkuasetusten tekeminen tuntui mutkikkaalta, ja Nvidia GeForce NOW -palvelulla pelatessa kuva sekä ääni pätkivät säännöllisesti.

Ongelma johtuu langattomasta verkkokortista, joka tukee vain vanhempaa Wi-Fi 5 -standardia uudemman ja vakaamman Wi-Fi 6 -tekniikan sijaan. Kun näytön rullaa toiseen huoneeseen kauemmas reitittimestä, yhteysnopeus putoaa ja viive kasvaa. Pilvipelien sijaan pelikonsolin kytkeminen suoraan HDMI-liitäntään on huomattavasti varmempi valinta.

Akunkesto ja käyttö ulkotiloissa

Akunkesto sen sijaan vastasi lupauksia ilahduttavan hyvin. Käytännön testissä akku kesti suunnilleen valmistajan ilmoittaman ajan, mikä tuntuu nykyään lähes harvinaiselta positiiviselta yllätykseltä. Jatkuvassa käytössä virtaa riitti noin 2–3 tunniksi ilman virransäästötilaa.

Ulos mentäessä fysiikka asettaa jälleen rajat. Näytön mattapinta pitää heijastukset kurissa, mutta 300 nitin maksimikirkkaus on liian vähän suoraan auringonpaisteeseen. Kuva näyttää himmeältä jopa varjoisalla terassilla. Parhaimmillaan näyttö on sisätiloissa tai kunnolla suojatussa katoksessa, jossa valo ei pääse haalistamaan värejä.

Kenelle laite sopii?

Samsung The Movingstyle jättää jälkeensä lupauksia herättävän kokonaisuuden. Se ei loista perinteisenä televisiona eikä täysin korvaa tablettia, mutta näiden kahden välimaastossa se toimii hienosti. Laite puolustaa paikkaansa erityisesti pienissä asunnoissa, joissa yksi ja sama ruutu voi toimia vuorotellen työnäyttönä, televisiona ja pelinäyttönä.

Parhaita puolia ovat monikäyttöisyys, tarkka 120 hertsin kuva ja vaivaton irrotusmekanismi. Vastapainona painava jalusta tekee kynnysten ylittämisestä raskasta, ja Wi-Fi 5 -tasoinen verkkokortti jarruttaa pilvipelaamista. Noin 1 500 euron hintaisena kyseessä on arvokas erikoistuote, mutta joustavaa viihderuutua etsivälle se tarjoaa toimivan ratkaisun.

Testaus: Tiia Suokas & Aaron Veijalainen