Hedelmällinen elokuvavuosi 1970: Kolme parasta filmiä 50 vuoden takaa Kommentit pois päältä artikkelissa Hedelmällinen elokuvavuosi 1970: Kolme parasta filmiä 50 vuoden takaa

1960-1970-luvun taitteessa elokuvamaailmassa puhalsivat uudet tuulet. Monet suuremmatkin studiot yhdistyivät entistä suuremmiksi, mikä merkitsi perinteisen Hollywoodin studiokeskeisen estetiikan, ja samalla erään aikakauden loppua. Tekijäkeskeisen estiikan myötä nuoret ohjaajat, kuten Martin Scorsese, Francis Ford Coppola ja Steven Spielberg nousivat vanhemman polven ohjaajien rinnalle. Tosin vanhat tekijät, kuten Don Siegel, Andrew V. McLaglan ja John Sturges olivat vielä voimissaan. Lisäksi 1960-luvulla alkanut television kiihtyvä yleistyminen nosti sen elokuvan keskeisimmäksi kilpailijaksi 1970-luvulle tultaessa. Tämä vuoksi vuosittain tehtiin yhä vähemmän elokuvia.

1970-luvulla suosituimpia genrejä olivat kauhu ja tieteiselokuvat, joihin vaikutti entistä kehittyneemmän teknologian ansiosta mahdolliset erikoistehosteet. Suosittu oli myös lännenelokuva-genre, mikä erityisesti Italiassa kulta-aikansa viimeisiä vuosia. Vuosikymmenen alun elokuvien entistä synkempään ja raadollisempaan sävyyn vaikutti erityisesti Vietnamin sota, minkä kauhut vällityyivät tiedotusvälineiden kautta koteihin. Erityisesti 1970 oli kaiken kaikkiaan hieno elokuvavuosi, jonka kolme parasta elokuvaa olen rankannut oheiseen listaan.

3. Verinen Mamma Barker (Bloody Mama, ohj. Roger Corman)

“Pop-elokuvien paavina” tunnetun ohjaaja-tuottaja Roger Cormanin viimeisiä ohjauksia oli tosielämän 1930-luvun Barkerin pankkirosvojengin vaiheisiin perustuva Verinen Mamma Barker. Barkerin veljeksistä koostuvan jengin aivoina toimi itse Kate “Mamma” Barker, jota arvokkaasti ikääntyvä Hollywood-legenda Shelley Winters esittää antaumuksella ja tyylillä. Lisäksi elokuva on yksi lukuisista Bonnie ja Clyde -elokuvan (1968) vanavedessä tehdyistä  30-luvun laman ajan gangstereista kertovista leffoista, jotka sisältävät runsaasti toimintaa, ja salamannopean banjonäppäilyn säestämiä kaahailukohtauksia Amerikan takamailla.

Leffassa Verinen Mamma Barker Cormanin b-elokuvatyylinen estetiikka räkeisine  kuvanlaatuineen luo omaa viehätystä. Elokuvan parasta antia ovat armottomat toimintakohtaukset sekä voimakkaat roolisuoritukset nousevilta tähdiltä, kuten Bruce Dern ja Robert De Niro. Erityisesti De Niron esityksessä on samaa hyytävyyttä kuin esimerkiksi Taksikuskissa (Taxi Driver, ohj. Martin Scorsese, 1974) muutamaa vuotta myöhemmin. Cormanin leffaa kuvatessa hän oli esimerkiksi syömättä muutaman vuorokauden, näyttääkseen uskottavalta narkomaanilta. Elokuvan siekailematon väkivalta ja seksuaalinen sisältö aiheuttivat ilmestymisen aikoihin pahennusta, jonka vuoksi se kiellettiin Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Uudessa-Seelannissa. Verinen Mamma Barker lukeutuu Cormanin parhaimmistoon, jonka paikoin synkeää sävyä pehmentää veijarimainen huumori.

2. Kellyn sankarit (Kelly’s Heroes, ohj. Brian G. Hutton)

Aikoinaan vaatimattomasti menestynyt komediallinen sotaelokuva Kellyn sankarit nauttii nykyään kulttimainetta. Kroatiassa kuvattu elokuva kertoo joukosta amerikkalaisia sotilaita Toisessa maailmansodan ratkaisun hetkinä. Sekalainen seurakunta päättää takavarikoida 16 miljoonan arvosta natsien kultaharkkoja Ranskalaisesta pankissa. Clint Eastwoodin tunnistettavalla vähäeleisellä, karskilla tyylillään esittämä sotamies Kelly ja hippimäinen panssarijoukkojen kersantti Oddball (Donald Sutherland) johtavat joukot kauas vihollislinjojen taakse. Elokuvan sotilaallisesta alkuperäismusiikista vastaa Lalo Schifirin, jonka teemaa Tiger Tank Quentin Tarantino käytti elokuvassa Kunniattomat paskiaiset (2009).

Kellyn sankarit on oivallinen parodia aikakauden isänmaallisista sotaelokuvissa, jossa amerikkalaiset sotilaat esitetään epätavallisesti omaa etuaan tavoittelevina antisankareina. Värikkäässä hahmogalleriassa loistaa ennen kaikkea Sutherland Oddballina. Tämä veijarimainen komentaja muun muassa kompensoi amerikkalaisen kevyen panssarivaunun tehottomuutta toistamalla kovaäänisestä isomman tykin ääntä. Taistelun tuoksinassa myös kovaääninen musiikki kylvää kauhua vihollisten riveissä. Elokuvassa on lukuisia ikimuistoisia kohtauksia, kuten seesteisen kappaleen Burning Bridgesin säestämä alkutekstijakso, missä Kelly ajaa jeepillä läpi rankan tykkitulen. Elokuva tekee kunniaa myös italowesternien loppukaksintaisteluille kohtauksessa, jossa Kelly, Oddball ja Big Joe (Telly Savalas) kohtaavat saksalaisen Tiger-panssarivaunun. Kohtaus on, Lalo Schrifrinin hiljalleen jännitystä nostattavan western-säveliä, dramaattisia lähikuvia ja hidasta runollista kerrontaa myöten kuin suoraan Leonen länkkäreistä. Kellyn sankarit on viihdyttävä katselukokemus sekä hyvän komedian että erilaisten sotaelokuvien ystäville.

1. Paluu apinoiden planeetalle (Beneath the Planet of the Apes, ohj. Ted Post)

Elokuva Paluu apinoiden planeetalle on suoraa jatkoa klassiselle, ranskalaisen Pierre Boulletin romaaniin (1963) perustuvalle tieteisseikkailulle Apinoiden planeetta (The Planet of the Apes, ohj. Franklin J. Schaffner, 1968). Alkuperäinen elokuva kertoo “vieraalle planeetalle” syöksyneen avaruusaluksen komentaja George Taylorin (Charlton Heston) ja hänen miehistönsä seikkailuista, yrittäessään selvitä ihmisapinoiden hallitsemassa maailmassa, jossa elossa olevat ihmiset ovat taantuneet mykkien eläimien tasolle. Taas jatko-osassa seurataan kadonnutta miehistöä etsimään lähtenyttä astronautti Brentiä (James Franciscus). Brent kohtaa sattumalta Taylorin rakastetun Novan, jonka avulla Brent pääsee Taylorin jäljille, ja seuraa häntä “kielletylle alueelle”. Siellä he kohtaavat syvällä maan uumenissa asuvia mutatoituneita, huippuälykkäitä  ihmisiä, joille on telepaattisia voimia. Lisäksi tämä pieni yhteisö palvoo suurta atomipommia, jolla on elokuvan kannalta keskeinen rooli leffan loppumetreillä.

Alkuperäisen Apinoiden planeetta -elokuvasarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat käytännössä ainoat oikeasti hyvät osat, sillä loput kolme osaa (Pako apinoiden planeetalta, Apinoiden planeetan valloitus, Taistelu apinoiden planeetasta) lähentelevät jopa campiä. Toisaalta ne ovat tahattomassa komiikassaan viihdyttäviä. Pako apinoiden planeetalta on jopa seikkailullisempi ja toiminnallisempi kuin edeltäjänsä, jonka lisäksi se paneutuu syvällisemmin tieteis-näkökulmaan. James Franciscus tekee mallikasta työtä Brentinä, mutta hänen karismansa ei yllä sivuroolia esittävän Charlton Hestonin tasolle. Ensimmäisestä elokuvasta tutut näyttelijät Maurice Evans, Kim Hunter ja muut uusivat roolinsa tyylikkäästi, ja kumiset apinamaskeeraukset näyttävät nykyäänkin kohtalaisen uskottavilta kuin 50 vuotta sitten. Useiden tasoltaan vaihtelevien jatko-osien lisäksi ensimmäinen elokuva sai televisiosarjan, animaatiosarjan, uudelleenfilmatisoinnin ja reboot-elokuvasarjan.

Kommentoi

Uncharted -elokuvan kuvaukset aloitettiin viimeinkin Kommentit pois päältä artikkelissa Uncharted -elokuvan kuvaukset aloitettiin viimeinkin

Uncharted 4

Odotettu Uncharted -elokuva on käynyt läpi melkoisen matkan sitten vuoden 2009, jolloin siitä puhuttiin ensimmäisen kerran. Nyt elokuva on kuitenkin vihdoin päässyt tuotantovaiheeseen ja sen kuvaukset ovat alkaneet.

View this post on Instagram

Day one #uncharted

A post shared by Tom Holland (@tomholland2013) on

Nuorta Nathan Drakea elokuvassa näyttelevä Tom Holland julkaisi aiheesta päivityksen Instagram -tilillään.

Elokuvan ohjaaja toimii Ruben Fleischer (Zombieland, Venom), joka on elokuvaprojektin jo seitsemäs ohjaaja järjestyksessään. Sony aikoi julkaista elokuvan alunperin joulukuussa 2020, mutta tätä jouduttiin siirtämään koronaviruksen vuoksi. Elokuvan muissa rooleissa nähdään Mark Wahlberg, Antonio Banderas, Sophie Ali ja Tati Gabrielle.

Elokuvan pitäisi ilmestyä teattereihin heinäkuussa 2021.

Kommentoi

Brand New Animal on Studio Triggerin uusi mysteerianime sympaattisilla hahmoilla ja jännittävällä juonella Kommentit pois päältä artikkelissa Brand New Animal on Studio Triggerin uusi mysteerianime sympaattisilla hahmoilla ja jännittävällä juonella

Brand New Animal (Netflix)

5.5 / 10
Hyvää Animaatiojälki miellyttää silmää, ja animen maailma on monipuolinen ja värikäs. Michiru on sympaattinen päähahmo, ja juonesta löytyy tarpeeksi mysteeriä pitämään mielenkiintoa yllä. Huonoa Tyypilliset anthrohahmojen eläinrotuun sidonnaiset persoonallisuudet ovat välillä liian kliseisiä. Toisinaan myös juonesta löytyy liikaa ennalta arvattavaa. Kaikki hahmot eivät myöskään ole ihan niin syvällisiä kuin toivoisi. Yleisesti Brand New Animal tarjoaa viihdyttäviä katseluhetkiä kaikille värikkään animen ystäville ja niille, jotka pitävät Zootopiasta ja Beastarsista. Studio Triggerin animaatio on miellyttävää katseltavaa, ja sarja tulee katsottua loppuun hyvällä mielellä.

Japanilainen animestudio Studio Trigger on tunnettu monista menestyksekkäistä sarjoistaan, joihin lukeutuvat esimerkiksi Kill La Kill, Darling In The Franxx sekä Little Witch Academia. Myös muun muassa Steven Universelle ja OK K.O! Let’s Be Heroesille animaatiotyötä tehneen studion uusi sarja Brand New Animal on juuri niin eloisa, kiehtova ja omaperäinen kuin Triggerilta on totuttu odottamaan.

Japanin Netflixissa jo maaliskuussa käynnistynyt sarja sisältää tällä hetkellä 12 jaksoa. Ohjelmassa seurataan Michiru Kagemoria, joka oli aluksi täysin tavallinen teini, mutta kuitenkin muuttui yllättäen tanukiksi. Michiru pakenee ihmisten keskuudesta kohti Anima Citya, jossa petoihmiset saavat elää rauhassa vihamielisiltä ihmisiltä. Anima City ei kuitenkaan ole niin rauhallinen paratiisi kuin Michiru oletti, ja katsoja sukeltaa keskelle salaliittoa ja poliittista kamppailua. Kehenkään ei voi luottaa, eikä kukaan ole sitä, miltä päältä katsoen näyttää – edes Michiru itse.

Vaikka BNA näyttää ja kuulostaa Zootopian anime-versiolta (jos unohtaa esimerkiksi Beastarsin olemassaolon), lähestytään siinä hieman samanlaisia teemoja eri näkökulmista ja rikkaammin. Zootopian ja Beastarsin tavoin keskeisinä teemoina ovat rasismi ja ennakkoluulot, mutta mukaan on kiedottu myös teemoja fasismista, eugeniikasta ja uskonnosta. Tämän kaiken keskiössä on kuitenkin nuoren teinitytön kasvutarina ja itsenäistyminen, jossa Michiru koittaa sopeutua elämään kahden eri maailman jäsenenä.

Kuten animessa yleensä, jotkin seikat sarjassa ovat kliseisiä ja toiset taas oivaltavia ja kiehtovia. Sarjasta löytyy ennalta arvattavia trooppeja, joista ilmeisimpinä ovat esimerkiksi protagonisti Shirou Ogami ja monet sivuhahmot kuten karhupedot. Juonen kulku on paikoitellen myös hivenen liian ennalta arvattava, mutta BNA onnistuu onneksi heittämään mukaan myös hieman omia koukkujaan ja juonenkäänteitään. 12 jaksoa sai tarinan välitettyä tiiviisti, mutta kenties vaikka kymmenen lisäjaksoa olisi saanut kaiken kulkemaan sulavammin ja katsojan kiintymään hahmoihin ja maailmaan hieman syvällisemmin.

Studio Trigger on jälleen tehnyt fantastista työtä animaationsa ja hahmojen ulkonäön suhteen. Erityisesti Michiru ja Marie Itami näyttävät hyvältä ja persoonallisilta. Jotkin sivuhahmot olisivat vaatineet kenties hieman enemmän työskentelyä, mutta ne ovatkin sivuhahmoja syystä. Olisin myös toivonut, että BNA rikkoisi hieman antrohahmojen perinnettä rinnastaa luonteenpiirteet suoraan hahmojen eläinrotuun. Siis niin, että kettu on viekas, susi on uhkaava ja leijona on vahva johtaja. BNA välttelee kliseitä muutamien hahmojen kohdalla, mutta nojaa edelleen turvallisesti universaaleihin rinnastuksiin.

Katsoin sarjan alun perin japaniksi tekstityksillä, mutta katsoin sen läpi vielä Netflixin dubbauksella. Se on ihan hyvä, mutta ei kuitenkaan odotetustikaan ole yhtä elävä kuin alkuperäisversiossa. Suosittelen sarjaa katsottavaksi sen alkuperäiskielellä, mutta en myöskään tuomitse sitä, joka päätyy dubin pariin. Animen tunnuskappale on mukiinmenevä, mutta sarjassa useaan otteeseen esiintyvä kappale ”Night Running” on puolestaan ehdoton helmi. Hieman hämmentävää kuitenkin oli, että kappale on soundtrackin lisäksi myös diegeettista musiikkia, jota sarjan hahmot myös kuuntelevat.

Brand New Animal on suositeltavaa katsottavaa kaikille, jotka rakastavat anthrohahmoja, värikästä maailmaa ja salaliittohenkistä poliittista jännitystä. Vaikka kaikki ratkaisut, kuten esimerkiksi sarjassa esiintyvä kultti eivät aina toimikaan, on BNA loppujen lopuksi laadukas Netflix -anime. Sarjan ahmaisi hetkessä ja hyvällä ruokahalulla, ja itselleni jäi ainakin halu nähdä mahdollisesti vielä toinenkin kausi Michirun seikkailuja petoihmisten maailmassa.

Kommentoi