Hideo Kojima löysi ”oman Solid Snakensa” Death Stranding 2:een – tavoitteena ylittää Mads Mikkelsen Kommentit pois päältä artikkelissa Hideo Kojima löysi ”oman Solid Snakensa” Death Stranding 2:een – tavoitteena ylittää Mads Mikkelsen

Hideo Kojima on jälleen kerran herättänyt keskustelua pelimaailmassa. 2: On the Beach -pelin tuorein traileri paljasti uuden hahmon, Neilin, jonka olemus on herättänyt välittömiä vertauksia -sarjan legendaariseen Solid Snakeen. Kojiman mukaan hahmon rooli oli niin merkittävä, että hän halusi löytää näyttelijän, joka voisi jopa ylittää ensimmäisen Death Strandingin tähtinäyttelijän, Mads Mikkelsenin.

Kojima kertoo löytäneensä italialaisnäyttelijä Luca Marinellin tämän roolisuoritusten kautta, erityisesti elokuvista ja . Kojiman ja Marinellin välinen yhteys syveni, kun näyttelijä lähetti ohjaajalle sähköpostin, jossa hän paljasti olevansa suuri Metal Gear -fani ja arvostavansa Kojiman työtä.

Kun Kojima tarjosi Marinellille roolia, näyttelijä hyväksyi sen nopeasti. Marinelli esitteli myös Kojimalle vaimonsa, Alissa Jungin, joka sai roolin pelissä. Kaksikon suorituskaappaukset tehtiin pandemian aikana, jolloin käsikirjoitustakaan ei ollut vielä valmiina.

Trailerissa Neil nähdään sitomassa päässään ikonisen bandanan – aivan kuten aikoinaan. Lisäksi hän johtaa sotilaita muistuttaen ensimmäisen Death Strandingin Cliff-hahmoa. Kojima vihjasi jo vuonna 2020, että Marinelli näyttäisi ”ilmetyltä Solid Snakelta” bandana päässään, mikä on nyt toteutunut Death Stranding 2:ssa.

Vaikka Neil ei todennäköisesti ole mikään multiversumin versio Snakesta, Kojima tietää, miten hän voi leikitellä fanien tunteilla ja nostaa esiin omaa historiaansa Metal Gear Solid -sarjan parissa.

Lopullinen tuomio saadaan kesäkuussa

Pelaajien ei tarvitse odottaa kauaa nähdäkseen, miten Marinelli suoriutuu roolistaan. julkaistaan 26. kesäkuuta 2025 yksinoikeudella :lle. Jää nähtäväksi, onnistuuko Kojima todella luomaan hahmon, joka jättää varjoonsa Mads Mikkelsenin karismaattisen suorituksen edellisessä pelissä.

Patapon 1+2 Replay tuo rytmimarssin takaisin – nyt saatavilla konsoleille ja PC:lle Kommentit pois päältä artikkelissa Patapon 1+2 Replay tuo rytmimarssin takaisin – nyt saatavilla konsoleille ja PC:lle

Rummut pärisee jälleen – rakastettu -heimo on palannut marssimaan rytmin tahdissa! on nyt saatavilla maailmanlaajuisesti :lle, Nintendo Switchille ja :lle Steamin kautta. Tämä remasteroitu paketti sisältää sarjan kaksi ensimmäistä osaa, jotka ilmestyivät alun perin :lle 2000-luvun lopulla. Mukana on paranneltu grafiikka, uusia vaikeustasoja ja paikallinen moninpeli Switchillä.

Rytmi vie taisteluun matkalla kohti Earthendiä

Patapon 1+2 Replay -pelissä pelaaja astuu jälleen ”Mahtavan” rooliin – salaperäisen voiman, joka johtaa Patapon-heimoa rummuttamalla käskyjä rytmissä. Heimo, joka oli hylätty ja ajautunut maailman laidalle, on odottanut tätä hetkeä pitkään. Nyt kun rummut soivat jälleen, on aika lähteä matkalle halki oudon maailman, kohdata monenlaisia vihollisia ja suunnata kohti myyttistä Earthendiä.

Pelin ydin yhdistää rytmipohjaisen toiminnan ja reaaliaikaisen strategian 2D-muodossa. Ohjaus on helppo oppia, mutta rytmitaju ja taktiikka nousevat avainasemaan, kun taistelut vaikeutuvat. Matkan varrella pelaaja avaa käyttöönsä uusia yksiköitä, kuten jousilla ampuvan Yumiponin, hevosen selässä rynnivän Kibaponin ja aina etulinjassa lipun kanssa etenevän Hataponin.

Rakenna oma heimosi ja pelaa yhdessä

Remaster-versiossa on mukana yli 400 erilaista asetta ja varustetta, joiden avulla voit rakentaa juuri omanlaisesi Patapon-joukon. Kentiltä kerättävillä harvinaisilla materiaaleilla voit kehittää ja vahvistaa yksiköitäsi, jotta selviydyt vaativammista haasteista. Lisäksi -versiossa voit pelata jopa neljän pelaajan paikallisessa moninpelissä – täysin uusi lisäys sarjaan.

Patapon 1+2 Replay tuo takaisin alkuperäispelien tarttuvan rytmin, persoonallisen tyylin ja luovan pelattavuuden – nyt modernisoituna ja uusia sekä vanhoja faneja ajatellen.

Patapon 1+2 Replay on nyt saatavilla Playstation 5 ja Nintendo Switch -konsoleille sekä PC:lle.

Skull and Bones -merirosvopelissä valmistaudutaan suursotaan Kommentit pois päältä artikkelissa Skull and Bones -merirosvopelissä valmistaudutaan suursotaan

Skull And Bones

Ubisoftin merirosvoteemainen jatkuu toisen pelivuotensa toisella kaudella. Uusi kausi, nimeltään Oaths of War, tuo mukanaan isompia taisteluita, uusia ominaisuuksia ja mahdollisuuden ottaa osaa entistä kunnianhimoisempaan merisotaan.

Jännitteet kasvavat Intian valtamerellä

Avoimen maailman meriseikkailu syvenee taas sekä tarinan että sisältöjen osalta. Kauden aikana pelaajat tempautuvat mukaan yhä kireämpiin tunnelmiin Intian valtamerellä, kun eri ryhmät valmistautuvat ottamaan kunnolla yhteen.

Uusi sotalaiva ja pelottava Megafort

Tällä kaudella peliin saadaan ensimmäistä kertaa raskaampaa kalustoa, kun käyttöön tulee uusi laivatyyppi: fregatti. Se on iso sotalaiva, jolla on jykevät suojaukset, tehokas aseistus ja uusi Grit-ominaisuus. Tämä tekee siitä kovan vastuksen niin pelaajille kuin vihollisillekin.

Lisäksi mukaan tulee pelin tähän mennessä suurin linnoitus – Megafort. Kyseessä on lähes murtumaton linnake, jonka puolustukset ja aseistus vaativat kaatamiseen suunnittelua ja yhteistyötä. Yksin sitä ei kannata lähteä haastamaan.

Valintoja ja seurauksia

Kauden puolivälissä pelaajat joutuvat valitsemaan puolensa kahden suuren valtakunnan välillä. Valinnalla on vaikutuksensa, ja pelaajan on myös mahdollista vaihtaa puolta kauden edetessä. Molemmat vaihtoehdot tuovat mukanaan sekä etuja että riskejä.

Lue myös: Purjeilla kohti pettymyksiä – arvostelussa merirosvoseikkailu Skull and Bones

Mukana on myös uusi Smugglers Pass -järjestelmä, josta voi tienata kaikenlaista – aseita, panssareita, ulkoasupäivityksiä ja muuta mukavaa.

Ilmaisviikonloppu luvassa

Jos peli ei ole vielä tuttu, sitä pääsee kokeilemaan maksutta tulevana viikonloppuna. Ilmaispelijakso käynnistyy keskiviikkona 17.7. klo 18.00 ja päättyy sunnuntaina 21.7. klo 15.00.

Merirosvoseikkailua ilman rajoja

Skull and Bones on massiivinen verkkomoninpeli, jossa yhdistyvät meritaistelut, selviytymiselementit ja vapaasti tutkittava maailma. Peli panostaa ristiinpelaamiseen, eli voit pelata kavereiden kanssa riippumatta siitä, onko käytössä konsoli vai tietokone.

Peli on saatavilla :lle, /S:lle sekä :lle Epic Games Storesta ja Storesta. Ikäraja: PEGI 18.