IO interactiven hetki sitten julkaisema uusi Hitman -pelisarjan kolmas osa on ollut julkaistuna vasta lyhyen aikaa. Peliin on kuitenkin jo tietojen mukaan suunnitteilla lisäsisältöä.
”Olemme ehdottomasti tekemässä DLC-sisältöä, mutta emme ole vielä varmoja, mitä se tulee olemaan. Juuri nyt emme kuitenkaan mieti uusia karttoja”, tuottaja Forest Swartout Large kertoi The Gamerille.
Suunnitteilla on siis mitä ilmeisimmin uusia Elusive Target ja Escalation -sisältöjä. Lisäksi Large kertoi haastattelussa, että on hyvinkin mahdollista nähdä vanhoja lokaatioita aikaisemmista Hitman-peleistä osana uuden pelin lisäsisältöä.
Gamescom Opening Night Live 2026 on jälleen paketissa, ja illan aikana nähtiin melkoinen kattaus uusia pelejä, trailereita ja julkaisupäiviä. Show’n suurimpiin yllätyksiin kuului The Witcher 3 remasterointi, joka julkaistaan 29. syyskuuta. Vielä parempi uutinen on, että päivitys on nykyisille omistajille ilmainen. Geralt ei siis ole vieläkään valmis jäämään eläkkeelle.
The Witcher -uutiset eivät jääneet tähän. CD Projekt paljasti myös Songs of the Past -laajennuksen, joka tuo Geraltin takaisin uusiin seikkailuihin vuonna 2027. Lisäksi pelin kaksi aiempaa laajennusta muuttuvat ilmaisiksi. Myös Final Fantasy VII Revelation sai uuden trailerin, jossa nähtiin muun muassa valtavia Weapons-hirviöitä, avoimen maailman tutkimista, Chocobo-ratsastusta ja uusia taistelumekaniikkoja. Pelin on määrä ilmestyä keväällä 2027.
Illan tarjonta oli muutenkin varsin monipuolinen. Metro 2039 sai uuden trailerin ja julkaistaan helmikuussa 2027, Gears of War: E-Day saapuu 6. lokakuuta 2026 ja Path of Exile 2 saavuttaa täyden 1.0-julkaisunsa 11. joulukuuta. Mukaan mahtui myös nostalgisia paluita, kuten Crazy Taxi: World Tour ja Rayman Legends Retold, sekä uusia tuttavuuksia aina LEGO Skylinesista Turokiin ja Rainbow Six Tacticsiin.
Kaikkein erikoisimpaan päähän menee ehkä Hitman, joka saa uuden tehtävän räppäri Snoop Doggin tähdittämänä. Agentti 47 joutuu tällä kertaa metsästämään Snoopin esittämää yrittäjää, joten salamurhakeikka on saanut melkoisen annoksen Hollywood-henkeä. Lisäksi Crimson Desert sai ilmaisen Enhanced-päivityksen, Silent Hill: Townfall esitteli uusia näyttelijöitä ja kauhuja, ja HoYoverse paljasti uuden toimintapelinsä Nodus Fall.
Kaiken kaikkiaan Opening Night Live onnistui tarjoamaan sekä isoja yllätyksiä että nostalgisia paluita. Jos vuoden 2026 pelikalenteri alkoi näyttää jo hieman tyhjältä, Gamescom onnistui ainakin hetkeksi korjaamaan tilanteen ja samalla muistuttamaan, että vuonna 2027 on luvassa melkoinen peliruuhka.
007 First Light– ja Hitman-peleistä tunnettu tanskalainen IO Interactive on ilmoittanut henkilöstövähennyksistä. Syynä on studion mukaan odottamaton muutos tulevan fantasiapelin kehityksessä, kun yhteistyö ulkopuolisen kumppanin kanssa päättyi.
IO Interactive kertoi sosiaalisessa mediassa, että sen omaan pelimaailmaan perustuvan Project Fantasy -hankkeen ympärillä ollut yhteistyösopimus on päättynyt. Tämän seurauksena studio joutuu sopeuttamaan toimintaansa ja tekemään henkilöstöön liittyviä päätöksiä. Tarkkaa irtisanottavien määrää ei ole kerrottu.
Studion mukaan Project Fantasy ei kuitenkaan ole kuopattu. IO Interactive vakuuttaa olevansa edelleen täysin sitoutunut peliin ja sen maailmaan.
Tämä upea universumi tulee näkemään päivänvalon! – Studio lupasi tiedotteessaan.
Huhujen mukaan Project Fantasy olisi ollut Xboxin julkaisema peli. Vuonna 2023 esiin nousseen FTC ja Microsoftin oikeusprosessiin liittyneen dokumentin perusteella Microsoftilla oli työn alla IO Interactiven peli, joka tunnettiin aiemmin nimellä Project Dragon ja jonka kerrottiin olevan suunnattu Xboxille ja PC.
Irtisanomiset eivät vaikuta liittyvän IO Interactiven tuoreeseen 007 First Light -peliin, jonka julkaisu on ollut studion mukaan menestys. Tilanne osuu kuitenkin samaan aikaan, kun Xboxin ympärillä liikkuu paljon huhuja tulevista leikkauksista, studioiden uudelleenjärjestelyistä ja mahdollisista peliperuutuksista.
Vaikka pelialalla on nähty viime vuosina paljon irtisanomisia, IO Interactive yrittää vakuuttaa pelaajille, että sen seuraava suuri fantasiaseikkailu ei ole kadonnut varjoihin. Toistaiseksi kysymys kuuluu vain, milloin tämä salaperäinen uusi maailma lopulta avautuu pelaajille?