Huhujen mukaan Battlefield 6 saatetaan paljastaa toukokuussa Kommentit pois päältä artikkelissa Huhujen mukaan Battlefield 6 saatetaan paljastaa toukokuussa

Jo viime vuoden puolella nousi esiin puhetta uudesta -pelistä. Tuolloin  -toimitusjohtaja Andrew Wilson varmisti asian marraskuisessa tuloskertomuksessaan. Myöhemmin Wilson lupaili seuraavaa -peliä ilmestyväksi marras-joulukuulle Yhdysvaltojen lomakaudelle.

YouTube-kanava Jeff Grubb's Game Mess kertoi hieman sisäpiiritietoa tuoreessa GamesBeat -videossaan. Aikaisemmin luotettavana lähteenä pidetty Grubbs vastasi katsojan kysymykseen siitä, milloin uusi Battlefield -peli mahdollisesti paljastettaisiin suurelle yleisölle. Grubbs vastasi tähän itsevarmana, että toukokuussa.

Grubbs kuitenkin avasi asiaa hieman kertoen, että mitään ei ole vielä virallisesti ilmoitettu, mutta että hänen ymmärryksensä mukaan suunnitelluksi ilmoitusajankohdaksi on ajateltu toukokuuta.

Pelisarjan viimeisin osa  ilmestyi vuonna 2018.

Tunnelma kireänä Halo-studiolla – irtisanomisia ja turhautumista Xboxin ennätystuloksista huolimatta Kommentit pois päältä artikkelissa Tunnelma kireänä Halo-studiolla – irtisanomisia ja turhautumista Xboxin ennätystuloksista huolimatta

Microsoftin keskiviikkona tekemät laajat irtisanomiset ovat osuneet myös -pelisarjasta vastaavaan Halo Studiosiin (entinen ). Ainakin viisi työntekijää sai lähteä, ja tunnelma studiolla on ollut jo aiemmin kireä. Irtisanomisten syyksi kerrottiin organisaation ketteröittäminen ja tehokkuuden lisääminen, samaan aikaan kun ylsi historian parhaaseen tulokseensa.

Olen henkilökohtaisesti todella vihainen siitä, että Phil Spencer kehui sähköpostissaan Xboxin huippuvuotta samalla, kun ihmisiltä vedettiin matto alta. – Kertoi yksi kehittäjistä Engadgetille.

Halo Studiosissa työskentelee yhä noin 200–300 henkeä.

Studio työskentelee parhaillaan uuden Halo-pelin parissa sekä ylläpitää yhä Halo: Infinitea, jonka sisällöntuotanto on hiipumassa. Erään kehittäjän mukaan yksi projekteista oli vastikään kriisissä, ja yleinen tyytymättömyys pelin laatuun on aiheuttanut studioon jännittyneen ilmapiirin.

on jo aiemmin saanut kritiikkiä riippuvuudestaan määräaikaisiin työntekijöihin, ja nykyään se nojaa yhä enemmän ulkoisiin kehitysstudioihin sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa, aivan kuten ja tekevät. Kehittäjän mukaan Xbox on kuitenkin vuosia jäljessä tehokkaasta pelituotannosta, mikä aiheuttaa paljon turhaa säätöä ja hukattua aikaa.

Kokonaisuudessaan irtisanoi 9 000 työntekijää maailmanlaajuisesti, joista 830 Washingtonin osavaltiossa, Halo Studiosin kotikentällä. Xbox-tiimi ei ehkä kärsinyt eniten määrällisesti, mutta suhteessa pieneen kokoonsa isku tuntuu kovalta. Useita projekteja on peruttu tai laitettu jäihin, mukaan lukien ja . Myös useat veteraanikehittäjät ovat poistuneet riveistä.

Samaan aikaan Microsoftin panostus tekoälyyn kasvaa kovaa vauhtia. Yrityksen mukaan jopa 30 prosenttia sen koodista syntyy nykyään tekoälyn avulla, ja sisäisesti AI-avustajien, kuten Copilotin, käyttö on muuttunut pakolliseksi. Kehittäjien mukaan tämä saattaa olla yksi syy, miksi inhimillisiä tekijöitä on vähennetty.

He tekevät kaikkensa korvatakseen mahdollisimman monta työpaikkaa tekoälyllä. – Yksi irtisanotuista kehittäjistä kiteytti tunnelman yksinkertaisesti.

Anthemin lento päättyy lopullisesti tammikuussa 2026 Kommentit pois päältä artikkelissa Anthemin lento päättyy lopullisesti tammikuussa 2026

Anthem

Electronic Artsin ja BioWaren kunnianhimoinen, mutta lopulta mahalaskuun päätynyt verkkoräiskintä julkaistiin vuonna 2019 ja nyt sen taru saa virallisen loppunsa. on ilmoittanut, että Anthemin palvelimet suljetaan 12. tammikuuta 2026.

Pelin kehitys lopetettiin jo vuonna 2021, mutta palvelimet ovat edelleen pyörineet hiljaisesti taustalla, kuin metrojuna ilman matkustajia. Nyt viimeinen pysäkki on kuitenkin näkyvissä. Uutta pelin sisäistä valuuttaa ei enää voi ostaa, mutta jos taskuun jäi virtuaalikolikoita, ne voi käyttää vielä ennen sulkemista.

Jos pelihimo iskee nostalgian voimalla, kannattaa toimia ennen kuin ovet sulkeutuvat. Peli poistuu -palvelusta jo 15. elokuuta 2025, joten tilauspalvelun kautta pelaavat joutuvat jättämään jäähyväiset jo aiemmin.

EA korostaa, ettei palvelimien sulkeminen ole johtanut irtisanomisiin, hieman erikoinen lisäys, kun ottaa huomioon pelialan nykyisen myllerryksen ja BioWaren hiljattaiset leikkaukset. Anthemia ei voi pelata offline-tilassa. Kun serverit pimenevät, peli katoaa kokonaan.

Vaikka ei koskaan noussut siivilleen toivotulla tavalla, sen lentomekaniikka sai aikoinaan kehuja. Ehkä paremmalla tuella ja vähemmällä kiireellä siitä olisi voinut tulla jotain enemmän. Mutta nyt se jää historian hyllylle, muiden unohdettujen pelien seuraan.