Huippusellisteiltä tulossa pelimusiikkia, ABBAa, Black Sabbathia ja Terminatoria sisältävä albumi Kommentit pois päältä artikkelissa Huippusellisteiltä tulossa pelimusiikkia, ABBAa, Black Sabbathia ja Terminatoria sisältävä albumi

Cellomania

on suomalaisten ammattisellistien Jaani Helanderin ja Lukas Stasevskijn perustama yhtye, joka soittaa coverversioita pop- ja rock-kappaleista sekä peli- ja elokuvamusiikista. Albumilla on myös yksi Helanderin sävellys, ja yhtye aikookin jatkossa panostaa lisää omiin sävellyksiinsä.

Cellomanian virallinen ensiesiintyminen oli Helsingissä Allas Sea Poolin lavalla heinäkuussa 2020. Vuonna 2021 duo on keskittynyt Mania Unleashed -esikoisalbumin tekemiseen. Se julkaistaan 15.10.2021 Spotifyssa ja muissa suoratoistopalveluissa.

Cellomania

Jaani Helander ja Lukas Stasevskij olivat opiskelukavereita Sibelius-Akatemiassa 2010-luvun taitteessa. Vuonna 2019 Helander kysyi Stasevskijlta, kiinnostaisiko tätä kahden sellon kokoonpanon ammattimainen kehittäminen. Yhteinen visio yhtyeen mahdollisuuksista sekä kunnianhimoinen työtapa löytyivät heti. Ensimmäinen keikka oli Helsingissä Eerikinkadun Minibarissa lokakuussa 2019. Cellomania oli syntynyt.

Huomattavasti aiemmin, vuonna 2011 Jaani Helander alkoi tehdä keikkoja kahden sellon kokoonpanolla. Idea syntyi Helsingin yliopistolla opiskelleen sellistikaverin kanssa, jota oli pyydetty esiintymään yliopiston tapahtumaan. He sovittivat tilaisuuteen sopivia pop- ja rock-kappaleita kahdelle sellolle, ja vastaanotto oli menestys. Vuosien varrella Helander keikkaili kahden sellon kokoonpanolla häissä, yritystilaisuuksissa sekä yksityisissä juhlissa. Myös katusoittaminen tällä kokoonpanolla esimerkiksi Saksassa ja Italiassa herätti huomiota. Kahden sellon kokoonpano osoittautui varsin toimivaksi sellon laajan äänialan ja monipuolisten teknisten mahdollisuuksien ansiosta.

Cellomania jatkaa uusien covereiden ja sävellysten tekemistä ja suunnittelee paluuta konserttilavoille pandemiatilanteen helpottaessa. Seuraavaksi he aikovat tutkia myös kahden sellon ja elektronisen musiikin yhdistelmää ja keskittyvät yhä enemmän oman alkuperäisen materiaalin tuottamiseen.

Jaani Helander on Helsingin kaupunginorkesterin sellisti, Sibelius-Akatemian opettaja sekä Helsinki Chamber Music Festivalin perustaja ja taiteellinen johtaja. Hän voitti toisen palkinnon vuoden 2010 Turun sellokilpailussa ja on esiintynyt solistina, kamarimuusikkona ja orkesterimuusikkona 20 maassa.

Lukas Stasevskij voitti neljännen palkinnon kansainvälisessä Witold Lutoslawski -kilpailussa Puolassa 2011 ja on konsertoinut ympäri maailmaa New Yorkin Lincoln Center -kvintetin kanssa. Hän on myös perustamansa pelimusiikkiorkesteri Game Music Collectiven taiteellinen johtaja.

Mania Unleashed -kappalelista

  1. Misirlou
    Lukas Stasevskij: ”Albumin avauskappale Misirlou on itäisen Välimeren alueelta peräisin oleva perinnemelodia, jolla ei ole tunnettua säveltäjää. Länsimaissa Misirlousta tuli tunnettu amerikkalaisen kitaristin Dick Dalen versiosta Quentin Tarantinon elokuvan Pulp Fiction tunnusmusiikkina. Sellosta saa Dalen kitaraa muistuttavia sähäköitä efektejä, joten tämä energinen kappale istuu yhtyeellemme loistavasti. Sävelsin siihen lisäksi hitaan ja mystisen intron, joka tuo mieleen Välimeren maisemat.”
  2. Money Money Money
    Jaani Helander: “Minua pyydettiin kerran esiintymään eräille syntymäpäiväjuhlille. Toiveissa oli ABBAa, koska se oli syntymäpäiväsankarin lempiyhtye. Etsin sitten ABBAn Money Money Moneyn nuotin, koska pidin siitä erityisesti, ja sovitin sen soolosellolle. Levyä varten sovitin sen kahdelle sellolle ja kappaleesta tulikin varsinainen taidonnäytteemme.”
  3. Moves Like Jagger
    Jaani Helander: ”Kuuntelin Maroon5:n Moves Like Jaggeria paljon sen ilmestyttyä vuonna 2011 ja halusin ehdottomasti soittaa sitä itse. Kappale on edelleen yksi suosikeistani popin saralla, ja sen tunnistettava laulumelodia taipuu hyvin sellolle.”
  4. Megalovania
    Lukas Stasevskij: ”Megalovania on pelintekijä ja säveltäjä Toby Foxin suuri hitti, josta on tehty läjäpäin covereita. Olen tutustunut kappaleeseen johtamani pelimusiikkiorkesteri Game Music Collectiven kautta. Tämä biisi on vaativan rytmiikan takia haastava, mutta svengaa samalla loistavasti.”
  5. Terminator
    Jaani Helander: ”Olen ollut lapsesta asti elokuvamusiikin fani, ja Terminator-elokuvien Brad Fiedelin säveltämä tunnusmusiikki teki minuun lähtemättömän vaikutuksen jo kauan sitten. Ensimmäisen sovitukseni siitä tein teininä kosketinsoittimella, jolla pystyin äänittämään erilaisia soitinefektejä. Sovitin sen alun perin kahdelle sellolle erään yrityksen tekoälyseminaariin. Myöhemmin täydensin sovitusta levyämme varten.”
  6. Nocturne Op. 1
    Jaani Helander: ”Aloin säveltää keväällä 2020 uudelleen vuosikausien tauon jälkeen. Koronan vietyä kaikki konsertit minulla oli pelkkää vapaa-aikaa, ja luovat prosessit alkoivat tämän ansiosta käynnistyä. Makasin eräänä yönä sängyssä ja yritin saada unta, kun eräs sointukulku alkoi soida päässäni. Minun oli noustava sängystä ja kirjoitettava nuo soinnut nuoteiksi. Näin syntyi ensimmäinen virallinen sävellykseni, Nocturne Op. 1 kahdelle sellolle.”
  7. Libertango
    Jaani Helander: ”Astor Piazzollan hittikappaletta Libertangoa olen soittanut monta kertaa vuosien varrella useilla keikoilla. Sovitukset siitä eivät kuitenkaan olleet koskaan kovin järjestelmällisiä. Tapasin pianisti ja sovittaja Jarkko Riihimäen vuosia sitten eräällä festivaalilla. Jo silloin syntyi idea, että Jarkko sovittaisi jotain selloyhtyeelle. Idea konkretisoitui vasta kesän kynnyksellä 2020 päättäessämme, että Jarkko sovittaisi juuri Libertangon Cellomanialle. Työstimme sovitusta myös jonkin verran yhdessä Jarkon kanssa ja siitä tuli raikas ja aivan erinomainen.”
  8. Ballad of the Wind Fish
    Lukas Stasevskij: ”Ballad of the Wind Fish on pelimusiikkia ja valitsimme kappaleen levylle, koska sen kaunis ja surumielinen melodia tarjoaa sopivan hengähdystauon vauhdikkaiden kappaleiden seassa.”
  9. Algorithm
    Jaani Helander: ”Brittiläinen Muse on aina kuulunut suosikkiyhtyeisiini. Yhtye julkaisi vuonna 2018 albumin Simulation Theory. Kuuntelin sen ensimmäistä kappaletta Algorithm uudestaan ja uudestaan. Mietin, miten sen voisi sovittaa kahdelle sellolle ja keksin, että toinen sello soittaisi koko ajan täyteläistä sointukuviota toisen soittaessa melodiaa. Algorithm on mielestämme yksi levyn kohokohtia.”
  10. Paranoid
    Jaani Helander: ”Black Sabbathin Paranoid oli mukana jo ensimmäisellä keikallamme vuonna 2011. Kappale on hyödyllinen keikoilla vakiintuneen Soittakaa Paranoid! -huudon takia. Se saakin aina suuren suosion yleisön yllättyessä siitä, että todella soitamme sen. Kappale toimii albumillamme ikään kuin encorena ja hatunnostona tuolle huudolle.”

Game Music Collective Restart -pelimusiikkikonsertti viivästyy toukokuulle Kommentit pois päältä artikkelissa Game Music Collective Restart -pelimusiikkikonsertti viivästyy toukokuulle

Game Music Collective

Tuleva pelimusiikkikonsertti Game Music Collectiven Restart on jouduttu viivästyttämään uuteen ajankohtaan tartuntatilanteesta johtuvan epävarmuuden takia. Tapahtuma siirtyy maaliskuun alulta toukokuun 11. päivään.

Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uutena päivänä. Mikäli uusi tapahtumapäivä ei syystä tai toisesta sovi, on lippurahojen palautusta mahdollista hakea maaliskuun 31. päivä mennessä täältä.

Pelimusiikkiorkesteri esiintyy toukokuussa Helsingin Kulttuuritalolla uudistetussa RESTART- konsertissaan uudella ohjelmistollaan. Konsertissa kuullaan pandemian aikana syntynyt Game Music Collectiven suomalaisen pelimusiikin parhaimmistoa esittelevän äänitteen ohjelmistoa. Tämän lisäksi konsertissa kuullaan täysin uusia sovituksia kansainvälisistä pelimusiikkiklassikoista.

Konsertissa kuullaan musiikkia mm. Seuraavista pelisarjoista: , , , The Last of Us, , , , Heroes of Warland, , , Nex Machina, Oceanhorn sekä .

Konsertti on keväällä julkaistavan äänitteen lähtölaukaus ja ennakkoesitys. Alfred Kordelinin ystävällisesti myöntämän suurille suomalaisille kulttuurihankkeille myönnetyn apurahan turvin tehty kokoelmaäänite julkaistaan keväällä 2022.

Lisätietoja ja lipunmyynti löytyvät täältä.

Game Music Collective Restart -pelimusiikkikonsertti ja levy tulossa alkuvuodesta Kommentit pois päältä artikkelissa Game Music Collective Restart -pelimusiikkikonsertti ja levy tulossa alkuvuodesta

Game Music Collective

Helsinkiläinen pelimusiikkiorkesteri esiintyy tammikuussa Helsingin Kulttuuritalolla uudistetussa Restart-konsertissaan ja äänite on luvassa helmikuussa.

Game Music Collective sai viime vuonna Kordelinin säätiöltä yhden suurille kulttuurihankkeille tarkoitetuista kaksivuotisista apurahoista. Sen avulla on jo syntynyt suomalaisen pelimusiikin parhaimmistoa esittelevä äänite ja useita musiikkivideoita kaikkiaan jopa 50 muusikon voimin. Koronarajoitusten takia äänitteen julkaisua ja siihen liittyvää konserttia on jouduttu siirtämään useita kertoja, mutta nyt ne vihdoin tapahtuvat.

”Olemme koronan aiheuttamista viivytyksistä huolimatta saaneet suomalaista pelimusiikkia esittelevän äänitteemme tehtyä ja odotamme innolla sen julkaisua”, kommentoi Game Music Collectiven perustaja ja sellisti Lukas Stasevskij. ”Vielä enemmän odotamme tammikuista kohtaamista mahtavan pelimusiikkia rakastavan yleisön kanssa. Tulemme esittämään paljon uutta musiikkia, jota ei ole vielä konserttilavalla nähty.”

Game Music Collective Restart

Game Music Collective esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla 26. tammikuuta itse tuottamassa Restart-konsertissaan, joka on helmikuussa julkaistavan äänitteen lähtölaukaus ja ennakkoesitys. Se ei jätä ketään kylmäksi olipa kyseessä suomalaista pelialaa arvostava pelaaja tai upeasta live-musiikista nauttiva kuulija. Kansainväliset pelimusiikin klassikot ovat konsertissa myös merkittävässä roolissa. Game Music Collective tulee esittämään useita uusia sovituksia rakastetuimpien pelisarjojen musiikista.

Lisätietoja ja lipunmyynnin tarjoaa Lippu.fi.