Hytale palasi haudasta – varhainen versio muistuttaa Minecraftia, mutta koukuttaa siltiKommentit pois päältä artikkelissa Hytale palasi haudasta – varhainen versio muistuttaa Minecraftia, mutta koukuttaa silti
Pitkään kehitetty ja jo kerran kuopattu Hytale on tehnyt yllättävän paluun. Minecraft-henkinen fantasia-selviytymispeli julkaistiin tällä viikolla early access -versiona PC:lle, ja vaikka se ei vielä täysin irtaudu esikuvansa varjosta, ensivaikutelma on yllättävän vahva. Pelaajia on jo lähes kolme miljoonaa, mikä on melkoinen saavutus peliltä, jonka kohtalo näytti vielä viime kesänä sinetöidyltä.
Hytalen tarina on poikkeuksellinen. Riot Games perui pelin kehityksen vuosien työn jälkeen, mutta Hypixel Studiosin perustaja Simon Collins-Laflamme onnistui ostamaan oikeudet takaisin ja viemään projektin maaliin. Odotukset olivat varovaisia, etenkin kun kehittäjä itse varoitteli pelin olevan vielä ”ei kovin hyvä”. Käytännössä early access -versio on kuitenkin selvästi keskeneräinen, mutta silti jo nyt hauska ja yllättävän viimeistelty.
Pelillisesti Hytale tuntuu heti tutulta kaikille Minecraftia kokeilleille. Tutkitaan, rakennetaan, kerätään resursseja ja selviydytään palikkamaisessa avoimessa maailmassa. Mukana on kuitenkin myös eroja, kuten taikuutta, monipuolisempaa taistelua ja runsaasti erilaisia ammatteja ruoanlaitosta sepäntöihin. Lisäksi pelin työkalut ja luovat mahdollisuudet ovat jo tässä vaiheessa vahva valttikortti.
Maailma itsessään on värikäs ja elävä, vaikkei vielä erityisen vaihteleva. Aavikoita, metsiä, raunioita ja temppeleitä riittää, ja ympäristö elää vuorokaudenaikojen, sään ja äänimaailman mukana. Vastaan tulee niin eläimiä kuin vihollisiakin, ja kokonaisuus huokuu kevyttä, satumaista tunnelmaa. Täysin omaleimaiseksi Hytale ei vielä nouse, mutta pohja on lupaava.
Vaikka Hytale ei ainakaan vielä syrjäytä Minecraftia, sen varhainen julkaisu on selkeä onnistuminen. Modituki, tuleva tarinallinen seikkailutila ja jo varmistettu rahoitus seuraaviksi vuosiksi antavat syytä optimismiin. Kerran jo menetetyksi luultu peli saattaa hyvinkin olla matkalla kohti valoisaa tulevaisuutta.
Kotimainen avoimen maailman peli Last Drop on ottanut ison kehitysaskeleen kohti Early Access -julkaisuaan. Kyseessä ei ole perinteinen sankariseikkailu, vaan synkkäsävyinen ja paikoin mustan huumorin sävyttämä kuvaus arjesta lama-ajan Suomessa vuonna 1994. Selviytyminen on tärkeämpää kuin voittaminen, ja maailma tuntuu tarkoituksella vähän liian aidolta.
Last Dropin kehittää suomalainen indie-studio Lohkare Games, ja peli on kasvanut huomattavasti alkuperäisestä demostaan. Nyt tähtäimessä on Early Access -julkaisu Steamissa alkuvuoden 2026 aikana.
Suomi, mutta isompana kuin koskaan peleissä
Alun perin Last Drop esitteli vain satojen metrien kokoisen demoalueen. Nyt pelimaailma on kasvanut valtavaksi ristinmuotoiseksi kokonaisuudeksi, joka kattaa noin 22 x 25 kilometriä. Mukana on yli sata kilometriä ajettavia teitä, järviä, metsiä, pieniä taajamia ja kaupunki nimeltä Nykylä.
Ympäristöt ammentavat suoraan 1990-luvun Suomesta. Maisemat ovat karuja, rauhallisia ja paikoin jopa masentavia. Juuri siksi ne tuntuvat uskottavilta. Sepon kotilähiö Kuosilampi on täysin tutkittavissa rakennuksia myöten, sisältä ja ulkoa. Kaupungin keskusta ei ole koriste, vaan oikea paikka, jossa eletään ja liikutaan.
Karttaa ei ole koko ajan ruudulla. Minimap puuttuu kokonaan. Pelaajan täytyy käyttää paperikarttoja, muistaa reittejä ja opetella ympäristö ulkoa. Toisaalta eksyminen kuuluu asiaan. Vuonna 1994 ei ollut GPS:ää taskussa.
Tarina arjesta, ei sankaruudesta
Last Drop ei yritä tehdä pelaajasta legendaa. Se kertoo tavallisista ihmisistä, jotka yrittävät pärjätä vaikeissa olosuhteissa. Tarina pohjautuu oikeisiin kokemuksiin ja tapahtumiin 1990-luvun Suomesta.
Pelaaja ajaa autoa, tekee sekalaisia töitä, hankkii rahaa parhaansa mukaan ja muodostaa suhteita muihin hahmoihin. Kaikki hahmot ovat epätäydellisiä. Useimmat ovat väsyneitä. Monilla on ongelmia. Tunnelma on synkkä, mutta huumori pilkistää jatkuvasti esiin.
Pelimekaniikat tukevat tätä filosofiaa. Mukana on ajamista, kevyttä taistelua, roolipelielementtejä ja vapaata liikkumista. Uimaan voi mennä, jos järvi tulee vastaan. Usein se tulee.
Pelaajat ovat ohjanneet kehitystä
Julkisen demon jälkeen yli 6 000 pelaajaa on ehtinyt kokeilla Last Dropia. Kehittäjät ovat keränneet palautetta aktiivisesti, ja se näkyy pelin laajuudessa ja yksityiskohdissa. Moni järjestelmä on hiottu uusiksi yhteisön kommenttien pohjalta.
Tällä hetkellä pelissä on yli sata uniikkia NPC-hahmoa. Pääjuonen käsikirjoitus on valmis. Leikkauskohtauksia on yli tunti ja dialogia useiksi tunneiksi. Kaikki repliikit on äänitetty ammattinäyttelijöillä. Ajoneuvoja on lisätty sekä pelaajalle että liikenteeseen.
Kehitystä tukee Early Access -vaiheen ajaksi varmistettu rahoitus, joten projekti ei ole jäämässä puolitiehen.
Milloin peli ilmestyy?
Last Drop ilmestyy Early Access -versiona Steamissa alkuvuodesta 2026. Tarkkaa päivämäärää ei ole vielä ilmoitettu, mutta kehitystiimi lupaa lisätietoa pian. Early Access -versio sisältää koko avoimen maailman sekä merkittävän osan tarinasta.
Kyseessä ei ole peli kaikille. Juuri siksi se voi olla tärkeä.
On pelejä, joita pelatessa ajattelee tekniikkaa, suorituskykyä ja pelimekaniikkoja. Ja sitten on pelejä, jotka hiipivät syliin hiljaa, käpertyvät siihen ja jäävät. Tarinat, joissa eläin ei ole vain koriste tai vitsi, vaan oikeasti päähenkilö menevät pintaa syvemmälle. Sellainen, jonka tunteet iskevät suoraan kylkeen ilman varoitusta. Copycat kuuluu jälkimmäisiin, se osui tähän hermoon heti ensi minuuteilla. Eläinrakkaana pelaajana olen tottunut siihen, että peleissä eläimet ovat usein joko vitsejä tai pelkkiä symboleja. Copycat teki heti selväksi, ettei Dawn ole kumpaakaan. Hän on kissa, joka haluaa kuulua johonkin ja se tuntuu yllättävän tutulta.
Tarina, joka ei silittele vastakarvaan
Spoonful of Wonderin kehittämä Copycat on kerronnallinen indie-peli PC:lle, jossa pelaat Dawnina, löytöeläintalon kissana. Iäkäs ja sairaalloinen Olive adoptoi sinut täyttämään tyhjän paikan sydämessään. Alku on lämmin ja turvallinen, mutta jo varhain käy ilmi, ettei tämä ole tarina onnellisesta loppuelämästä sohvalla.
Copycatin tarina ottaa rohkean ja kivuliaan suunnan, kun Oliven kadonnut alkuperäinen kissa, myös nimeltään Dawn palaa kotiin. Yhtäkkiä et ole enää perheenjäsen, vaan ylimääräinen. Hylätty. Tarina kertoo yhteenkuuluvuudesta, menetyksestä ja identiteetistä tavalla, joka tuntuu aidolta juuri siksi, että se kerrotaan kissan näkökulmasta.
Pelin vahvuus on sen tapa kertoa tarinaa kissan näkökulmasta. Sisäinen monologi ja luontodokumentaarinen kerrontatyyli tuovat mukaan etäisyyttä, mutta samalla ne tekevät kokemuksesta jopa raaemman. Pelaaja ei saa kaikkea selitettynä, vaan joutuu itse tuntemaan ja tulkitsemaan maailmaa, joka tekee kokemuksesta poikkeuksellisen henkilökohtaisen. Copycat saaa kiitosta sen kyvystä käsitellä vaikeita teemoja ilman melodramaattisuutta, tämä ei ole kyynelten kalastelua, vaan hiljaista surua. Copycat ei ole peli, jonka jälkeen tekee mieli siirtyä suoraan seuraavaan tehtävälistaan.
Pelaaminen kissana – yksinkertaista mutta toimivaa
Pelillisesti Copycat on yksinkertainen, mutta tarkoituksella. Tutkit maailmaa kissana, joka on joutunut ulos turvallisesta kodista ja kohtaa pelkoja, joihin se ei ole valmis. Mukana on kevyitä skill check -hetkiä, päätöksiä ja valintoja, jotka vaikuttavat tarinan suuntaan ja lopulliseen lopputulokseen. Useat eri loput lisäävät uudelleenpeluuarvoa, mikä on tällaiselle tarinavetoiselle kokemukselle iso plussa.
Kontrollit toimivat hyvin sekä näppäimistöllä että ohjaimella, eikä pelaaminen tunnu kankealta. Teknisesti peli on varsin vakaa. Pieniä bugeja esiintyy toisinaan kun Dawn saattaa hypätessä lipsahtaa objektien läpi, mutta nämä ovat harvinaisia eivätkä riko kokemusta. Teknisesti peli on yllättävän viimeistelty indie-teokseksi.
Hiljainen kauneus kantaa pitkälle
Visuaalisesti Copycat kallistuu enemmän realismiin kuin cartoony-tyyliin, vaikkei se pyri fotorealismiin. Animaatiot ovat ajoittain jäykkiä, mutta kokonaisuus tukee tarinan vakavaa sävyä hyvin. Maailma tuntuu ajoittain jopa uhkaavalta juuri niin kuin sen kuuluukin tuntua, kun kissa joutuu ulos tutusta ja turvallisesta ympäristöstään.
Äänimaailma ansaitsee erityismaininnan. Musiikki on melankolista, hillittyä ja juuri oikeissa kohdissa läsnä. Se ei pakota tunteita esiin, vaan antaa niiden hiipiä mukaan huomaamatta. Ambient-äänet ja hiljaisuus tekevät maailmasta uskottavan. Copycat uskaltaa olla hiljaa, ja se tekee siitä entistä vaikuttavamman. Tämä on asia joka antaisee erityismaininnan, peli luottaa tunnelmaan enemmän kuin jatkuvaan ärsyketulvaan.
Yhteenveto
Copycat ei ole pitkä peli, eikä se ole täynnä toimintaa. Noin 15–20 euron hintaluokassa se tuntuu silti täysin hintansa arvoiselta, etenkin jos pitää indie-peleistä, jotka uskaltavat käsitellä vaikeita aiheita ilman ironista etäisyyttä. Tämä on peli pelaajalle, joka arvostaa tarinaa enemmän kuin haastetta ja joka ei säikähdä vaikeita tunteita. Copycat ei tarjoa helppoa lohtua, mutta se tarjoaa ymmärrystä ja joskus se riittää.
Tämä on peli, joka jää mieleen ja vähän sydämeenkin.
9 / 10
Hyvää:+ Erittäin koskettava ja rohkea tarina
+ Onnistunut kerronta kissan näkökulmasta.
+ Dokumentaarinen kertoja/ohjeistus on hauska lisä.
+ Tunnelmallinen musiikki ja äänimaailma.
+ Useat loput lisäävät uudelleenpeluuarvoa.Huonoa:- Pieniä teknisiä kömmähdyksiä.
- Teemat voivat olla liikaa herkimmille pelaajilleYhteenveto:Copycat ei ole pitkä peli, eikä se ole täynnä toimintaa. Noin 15–20 euron hintaluokassa se tuntuu silti täysin hintansa arvoiselta, etenkin jos pitää indie-peleistä, jotka uskaltavat käsitellä vaikeita aiheita ilman ironista etäisyyttä. Tämä on peli pelaajalle, joka arvostaa tarinaa enemmän kuin haastetta ja joka ei säikähdä vaikeita tunteita. Copycat ei tarjoa helppoa lohtua, mutta se tarjoaa ymmärrystä ja joskus se riittää.
Tämä on peli, joka jää mieleen ja vähän sydämeenkin.
