Hyvät ennusteet Good Omensista pitivät paikkansa Kommentit pois päältä artikkelissa Hyvät ennusteet Good Omensista pitivät paikkansa

Good Omens (Amazon Prime)

8.5 / 10
Hyvää Tennantin ja Sheenin kemian kaltaista näkee harvoin. Huonoa Tahti tuntuu välillä verkkaiselta ja rytmitys voisi olla sulavampaa. Lyhyesti Good Omens on loistosarja joka perustuu loistokirjaan joka onnistuu nostamaan ihastuttavan ilkikurisesti inhimillisen yliluonnollisen yläpuolelle.

Fantasiakirjailija Terry Pratchett jätti tämän maailmankaikkeuden kolkan vuonna 2015 jälkeen ajanlaskun alun. Pratchett jätti kuitenkin jälkeensä merkittävän tuotannon, josta merkillepantava on yksi erikoisuus, yhteistyönä Neil Gaimanin kanssa kirjoitettu Good Omens. Teos on siitä eriskummallinen, koska se vaikuttaa eräänlaiselta kuuman perunan heittelyltä, jossa vekkulit kirjoittajamestarit vievät hahmoja uuteen pinteeseen vuorollaan vain nähdäkseen miten toinen selvittää kyseisen pinteen. Kirjan kannen sisäsivulla oli kuva kirjailijoista: Mustaan nahkatakkiin ja mustiin farkkuihin pukeutunut Gaiman ja valkoisessa puvussa, poolokauluspaidassa sekä hatussa oleva Pratchett.

Crowley (Neil Tennant) on demoni ja Aziraphale (Michael Sheen) enkeli. Kumpikin toteuttaa osaltaan pääkonttorinsa asettamaa tehtävää ja vuosituhansien kilvoittelun viedessä hyvän ja pahan tasapainon vain siihen missä se olisi joka tapauksessa, ilman heitä, syntyy työstä yhteisymmärrystä ja ystävyyttä. Yliluonnolliset olennot ovat olleet maan päällä niin kauan, että ovat alkaneet pitää siitä. Kuitenkin Crowley saa tehtäväkseen käynnistää tapahtumaan, jonka on määrä lopulta johtaa maailmanloppuun. Tapahtuma saa alusta asti osakseen palan inhimillisyyttä, joten asiat eivät mene ihan niinkuin strömsössä. Sekä yläkerta että alakerta haluavat lopunaikojen sotansa, mutta kolmantena voimana on inhimillisyys, joka haluaisi että asiat pysyvät sellaisena kuin ovat – vikoineen.

Kosmisten voimien ja inhimillisyyden välinen kilvoittelu tuntuu mittakaavansa laajuudessaan samankaltaiselta kuin huumorissaan hyvin samankaitaisessa Liftarin Käsikirja -kirjasarjassa, josta toivoisi näkevän samantapaisen minisarjan camp-estetiikkaan jääneen 80-luvun alun televisiosarjan ja vuoden 2005 hollywood-flopin jälkeen. Teoksen inhimillisyyden ja ystävyyden puolustus yliluonnollisen moraalin yli on raikasta uskontokritiikkiä aikana jolloin myös uskonnottomuus on valunut osaltaan fundamentalistiseksi paasaamiseksi. Kirjan juoneen on tehty melko tervetulleita muutoksia sarjan luojan ja kirjan toisen kirjoittajan Neil Gaimanin toimesta, joten 15 vuotta sen jälkeen kun itse luin kirjan, tuntuu Good Omens sekä tutulta että tuoreelta.

https://www.youtube.com/watch?v=hUJoR4vlIIs

God of War -sarja löysi Kratoksensa – tuttu ääni Ragnarökista astuu päärooliin Kommentit pois päältä artikkelissa God of War -sarja löysi Kratoksensa – tuttu ääni Ragnarökista astuu päärooliin

Amazon Primen tuleva God of War -tv-sarja on saanut pääosan esittäjän, ja valinta on monella tapaa osuva. Kratokseksi on kiinnitetty Ryan Hurst, joka tunnetaan muun muassa Sons of Anarchysta ja The Walking Deadista, sekä God of War: Ragnarök -pelistä, jossa hän antoi äänensä Thorille. Kyllä, juuri sille Thorille.

Rooli ei ole helppo, sillä pelisarjan Kratoksena tunnettu Christopher Judge on tehnyt hahmosta ikonisen. Judge palkittiin roolistaan The Game Awardsissa vuonna 2022 ja jäi fanien mieleen myös legendaarisen pitkästä kiitospuheestaan. Moni toivoi häntä myös tv-sarjan keulakuvaksi, mutta Judge itse tyrmäsi huhut jo viime vuonna.

Hurst ei kuitenkaan ole mikään varavaihtoehto. Vaikka hänen ääninäyttelijän uransa on lyhyt, Ragnarökissa hän osoitti pystyvänsä uskottavaan, jumalallisen uhkaavaan roolisuoritukseen. Syvä ääni, fyysinen olemus ja kokemus raskaista draamarooleista tekevät hänestä varsin luontevan Kratoksen – ainakin paperilla.

Tv-sarjan tuotanto ei ole ollut aivan suoraviivaista. Alun perin vuonna 2022 julkistettu projekti käynnistettiin myöhemmin kokonaan uudelleen, kun alkuperäinen tekijätiimi lähti ja Sony sekä Amazon halusivat uuden luovan suunnan. Nyt vetovastuussa on Ronald D. Moore, joka tunnetaan muun muassa Battlestar Galactican uudelleenfilmatisoinnista, vaikkei itse pelejä harrastakaan.

Muu näyttelijäkaarti on vielä hämärän peitossa, mikä jättää tilaa spekulaatiolle. Fanien toivelistalla kummittelee jo ajatus Christopher Judgesta Thorin roolissa, mikä olisi vähintäänkin herkullinen roolinvaihto. God of War -sarjan harteille ladataan valtavat odotukset, eikä Kratoksena selvitä ilman todellista jumalten voimaa.

Amazon aikoo kuvata Mass Effect -sarjan vuoden 2026 lopulla Kommentit pois päältä artikkelissa Amazon aikoo kuvata Mass Effect -sarjan vuoden 2026 lopulla

Mass Effect 3

Mass Effect -fanit saavat odottaa vielä pitkään, Amazon Prime suunnittelee sarjan kuvausten alkavan vuoden 2026 viimeisellä neljänneksellä. Sarjaa valvovat muun muassa Mass Effectin BioWare-pomo Mike Gamble, Jessica Jonesin tuottaja Karim Zreik ja Marvel-legenda Ari Arad. Käsikirjoituksesta vastaa Daniel Casey, ja showrunnerina toimii Doug Jung.

Sarjan juonikuvaus muistuttaa ensimmäisen pelin tarinaa, komentaja Shepardin tehtävä on pysäyttää kapinallinen Spectre-agentti Saren, joka on liittoutunut tappavan Reaper-rodun kanssa. Shepard kokoaa monipuolisen tiimin ihmisiä ja avaruusolentoja Normandia-alukselle estääkseen galaksin tuhon.

Fanien keskuudessa on epävarmuutta siitä, tuleeko sarja suoraan pelitrilogian mukaiseksi kanoniseksi adaptaatioksi vai kertooko se oman tarinansa. Mass Effectin valintamekaniikka, kuten hahmon sukupuoli ja suuret juonipäätökset, vaikeuttaisivat suoraa adaptaatiota. Sarja voi hyvinkin seurata Fallout-adaptaation mallia: liittää tarinan pelisarjan maailmaan ja hahmoihin, mutta kertoa uuden, itsenäisen juonen.

Nykyisten tietojen mukaan Henry Cavillin osallistuminen aiempaan Mass Effect -sarjaversioon ei enää ole ajankohtaista. Fanit voivat kuitenkin odottaa, että tuttuja hahmoja, kuten Liaraa ja Garrusta, saattaa vilahtaa myös uudessa sarjassa.