Ikuisuuden algoritmit – arvostelussa Approaching Infinity Kommentit pois päältä artikkelissa Ikuisuuden algoritmit – arvostelussa Approaching Infinity

7.7 / 10
Hyvää Avaruus on ääretön ja sen tutkiminen koukuttavaa. Peli on helppo oppia. Huonoa Yksinkertainen alku kätkee pelin todellisen syvyyden. Vaikeustaso hakee yhä muotoaan, ja taistelu kaipaa maustetta. Yleisesti Pinnalta simppeli avaruusseikkailu tarjoaa viihdettä viikkokausiksi, ja peliä kehitetään edelleen. Pienellä parantelulla Approaching Infinity voi nousta taivaalle kirkkaaksi pikseliksi.

on perinteinen roguelike, jossa tutkitaan uusia maailmoja, etsitään uutta elämää ja mennään urheasti sinne, minne kukaan ei ole urheasti mennyt. Perinteiset rogueliket on genrenä kyllästetty fantasiakliseillä, eikä avaruuspelejä ole montaa nähty. Siksi AI on tervetullut tähdenlento. Se ei tule hurmaamaan valtavirtaa, mutta tietylle joukolle pöhöttyneitä tähtilaivan kapteeneja se on unelmien täyttymys. Jos pelin grafiikat saavat parran sykkyrälle, tai jos olet ikinä kantanut Yendorin amulettia, kuulut kohderyhmään.

Jokainen planeetta mahtuu yhdelle ruudulle. Ikkunassa kulkee maailman raja.

Approaching Infinity kickstartattiin jo vuonna 2013, mutta se jäi vuosiksi kustantajalimboon. Alkuperäinen julkaisija Shrapnel Games suostui myymään peliä vain omassa verkkokaupassaan hirviömäiseen 40 dollarin hintaan. Markkinointia laiminlyötiin, ja pelin löytääkseen piti suunnilleen laskeutua kellariin, jonka ovessa luki ”Varokaa tiikeriä.” Näin ollen muutenkin niche-genreen kuuluva peli ei löytänyt edes omaa pientä yleisöään.

Tänä vuonna AI:n kehittäjä sai viimein pelin oikeudet takaisin ja palasi sorvin ääreen. Peli on nyt julkaistu neljänneshintaan Steamissa. Sitä myydään Early Access -mallilla, vaikka versionumero on jo 1.5.

Elämänlaatu edellä

Infopalkki täyttää puolet kuvasta. Totuttelun jälkeen alkaa arvostaa, että kaikki tieto on aina näkyvissä.

AI on niin helposti lähestyttävä, kuin klassinen roguelike suinkin voi olla. Avaruuden tutkiminen hoituu kahdella hiiren napilla, ja maailma on pilkottu kuvaruudun kokoisiin suupaloihin. Peli vetää mutkat suoriksi ja keskittyy hauskanpitoon, eikä yritä olla simulaattori. Realismista viis, kunhan pelilooppi koukuttaa.

Alussa kaava tuntuu liiankin yksinkertaiselta. Pelaaja koluaa avaruuden sektoreita lineaarisesti, kuin ne olisivat luolaston kerroksia. Tähtilaivan puikoissa varotaan ionimyrskyjä, mustia aukkoja ja piraatteja. Laskeutumistiimiä lennätetään planeetalta toiselle keräämään resursseja, jotka myydään avaruusasemilla. Sitten päivitetään varusteet ja hyperwarpataan seuraavalle sektorille.

Tiimin henkeä uhkaa mörköjen lisäksi ympäristön vaarat, kuten happojärvet ja murskaava painovoima. Isoin riski on hapen loppuminen. Syvimpiä luolia ei voi tutkia ilman järeitä happitankkeja, kun pitää rampata sukkulassa hakemassa ilmaa. Tiimiä ohjataan kiinteänä yksikkönä, kuin käytössä olisi vain yksi hahmo. Alienit klikkaillaan kuoliaaksi. Ympäristöt vaihtelevat kiitettävästi, mutta taktikointi on minimaalista, ja hirviötyyppejä kaipaisi lisää. Emergentit interaktiot entiteettien välillä ovat vähäisiä. Ensivaikutelmana peli on pelkkää rentoa, mutta päämäärätöntä planeettojen loottaamista.

Kapteenin monta polkua

Approaching Infinityn monipuolisuus aukenee hitaasti. Suoraviivaisen alun jälkeen alkaa kohdata muukalaisten avaruusasemia, ja pääsee tekemään valintoja. Seikkailun kulkuun vaikuttaa paljon, kenet pelin 12 rodusta tai ryhmittymästä sattuu tapaamaan, ja kenen kanssa päättää kaveerata. Jokainen taho tarjoaa erilaisen ketjun tehtäviä. Maine kiirii valoa nopeammin, ja joidenkin ryhmien kanssa riitautuu, jos auttaa heidän vihollisiaan. Maineensa voi menettää myös ryöstelemällä tähtilaivoja ilman, että tukkii uhrien radioyhteydet.

Kun alukseen saa kunnon moottorit, myös kaupankäynti avautuu. Eri sektoreilla maksetaan resursseista eri hintoja, joten rahtirundeilla voi rikastua. Kun avaruuspukuja päivittää, planeettoja voi tutkia syvemmin, mikä kannustaa palaamaan vanhoille sektoreille. Laskeutumistiimin punapaitojen tilalle voi palkata upseereita, joiden erikoiskyvyt vaihtelevat taistelusta tieteellisen datan analysointiin. Lennettäviä aluksia löytyy 20 erilaista.

Alusten, upseerien ja liittolaisrotujen yhdistelmät mahdollistavat eri pelityylejä. Jos sotilaan ura ei houkuta, voi erikoistua asteroidien louhintaan, kaupankäyntiin isolla rahtialuksella, tai vaikka nikkarointiin. Simppelin alun alta paljastuukin avoin maailma täynnä kiinnostavaa tekemistä.

Tähtiä kuin pölyä

Taudinkuvassa on vähän savolaislisää.

Approaching Infinity generoi tutkittavia planeettoja rajattomasti, ja myös haaste skaalautuu. Vaikka miten pitkälle pelaisi, aina on saamatta seuraava mehukas varustepäivitys, ja seuraava sektori on aina edellistä vaarallisempi.

AI saa vaikutteita niinkin erikoiselta taholta, kuin Borderlands 2. Sen tapa generoida skaalautuvaa loottia ja haasteita herätti AI:n kehittäjässä ajatuksen, että skaalaa voisi kasvattaa loputtomiin. Jos tarinalle kaipaa päätöstä, voi myös tavoitella pelin kahdeksaa eri loppuratkaisua. Kuten kaikkien Picardien kuuluisi tietää, joskus on vain paras jäädä eläkkeelle.

Pelin rytmi ja vaikeustaso hakevat yhä muotoaan. Ensimmäinen rundini kesti kymmenkunta tuntia, ja vaikka hauskaa olikin, vaaran tunnetta ei syntynyt ennen huolimattomuuskuolemaa. Vaikeustasoa nostamalla saa heti aidon roguelike-haasteen, mutta näin ei välttämättä selviä elossa siihen asti, että peli kunnolla avautuu. Permadeathin voi myös kääntää pois ja vipeltää vapaasti.

Kehittäjä on luvannut hienosäätää rytmiä ja lisätä tapoja vuorovaikuttaa. Sitä kaivataan. Nykyisessä muodossaankin AI on valmis peli, joka valtaa helposti ajatukset. Aina kun luulee nähneensä kaiken, peli heittää yllätyksiä naamalle. Seuraavalle planeetalle on aina pakko kurkistaa.

Kirjoittanut: ”Avaruusjaska”

Kommentoi