John Wick 4 -elokuvan kuvaukset käynnistyvät potentiaalisesti tänä vuonna Kommentit pois päältä artikkelissa John Wick 4 -elokuvan kuvaukset käynnistyvät potentiaalisesti tänä vuonna

- elokuvasarjan neljännen osan kuvauksien odotetaan käynnistyvän potentiaalisesti vuoden 2021 aikana. Sekä neljännen että viidennen osan kuvauksien oli tarkoitus mahdollisesti alkaa jo hetki sitten, mutta koronavirus on tehnyt mahdollisen suunnittelun hankalaksi. Näyttelijä Ian McShanen mukaan kuvauksia ollaan kuitenkin käynnistämässä pikku hiljaa.

John Wick: Chapter 4 -elokuvan julkaisuajankohta on tällä hetkellä 27. toukokuuta 2022. Elokuvan oli määrä ilmestyä tänä vuonna. Elokuvan pääroolissa nähdään tuttuun tapaan Keanu Reeves.

Elokuvasarjasta on tiedettävästi tekeillä myös oma spin-off TV-sarjansa ”The Continental”, kuin myös spin-off elokuva ”Ballerina”.

Kieran Culkin tähdittää uutta Nälkäpeli-elokuvaa – nuorena Caesar Flickermanina Kommentit pois päältä artikkelissa Kieran Culkin tähdittää uutta Nälkäpeli-elokuvaa – nuorena Caesar Flickermanina

Nälkäpeli-fanit voivat vihdoin huokaista helpotuksesta: huhut ovat totta. -sarjasta tunnettu Kieran Culkin on virallisesti kiinnitetty nuoren Caesar Flickermanin rooliin Lionsgaten tulevassa elokuvassa , joka saa ensi-iltansa 20. marraskuuta 2026.

Caesar Flickerman on tuttu kasvo Nälkäpelien maailmasta – värikäs ja karmivan viihdyttävä juontaja, jonka Stanley Tucci teki aikanaan ikoniseksi. Nyt Culkin astuu saappaisiin, jotka eivät ole helpoimmasta päästä. Lionsgaten elokuvapuolen johtaja Erin Westerman uskoo Culkinin olevan täydellinen valinta rooliin.

Kieranin karisma ja vangitseva läsnäolo tekevät hänestä loistavan Caesar Flickermanin. – Eric Westerman kommentoi.

Sunrise on the Reaping sijoittuu aikaan ennen alkuperäisiä Nälkäpeli-elokuvia ja toimii esiosana myös -tarinalle. Elokuvassa nähdään myös Ralph Fiennes presidentti Snow'na, Elle Fanning Effie Trinketinä ja Jesse Plemons nuorena Plutarch Heavensbeenä.

Kieran Culkin on viime vuosina noussut yhdeksi sukupolvensa kiinnostavimmista näyttelijöistä. Hänen roolinsa Successionin Roman Royna ja palkittu suorituksensa elokuvassa ovat tehneet hänestä kriitikoiden suosikin.

Elokuvan odotetaan ättävän suuren kiinnostuksen – eikä vähiten tämän näyttelijäkiinnityksen myötä.

Huhtikuun striimatuimmat leffat ja sarjat – jännitystä, tunteita ja tuttuja suosikkeja Kommentit pois päältä artikkelissa Huhtikuun striimatuimmat leffat ja sarjat – jännitystä, tunteita ja tuttuja suosikkeja

Huhtikuussa suomalaiset uppoutuivat tiukkoihin trillereihin, sydäntä raastaviin draamoihin ja muutamaan vanhaan suosikkiin. JustWatchin suoratoistolistojen mukaan kuukauden katsotuimmat elokuvat ja sarjat tarjosivat tuhdin annoksen tunteita, toimintaa ja pohdittavaa.

Aloitetaan leffapuolelta. Huhtikuun ykkönen oli Companion, joka tuntuu osuneen suomalaisten hermoon. Elokuva sukeltaa yksinäisyyden ja läheisyyden tarpeen ytimeen scifillä maustettuna – vähän niin kuin , mutta pelottavammalla twistillä. Hopeasijalle nousi , jonka nimi ei valehtele: Jesse Eisenbergin ohjaama roadtrip-draama on täynnä rehellistä kipua, huumoria ja veljeyttä. Kolmanneksi kiri Monolith, yksinkertaisen koukuttava mysteerielokuva, jossa yksi nainen ja salaperäinen musta laatikko pitävät katsojan otteessaan alusta loppuun.

Listalla nähtiin myös James Cameronin vedenalainen klassikko Abyss – Syvyys, joka on taas noussut pintaan ehkäpä uuden remasterin myötä. puolestaan jatkoi edeltäjänsä hyytävää perinnettä – jos hymyilyttää, niin ihan syystä. Kotimainen Leave No Trace – Älä jätä jälkeäkään toi mukaan draamaa ja yhteiskunnallista kannanottoa, kun taas tarjoili perinteistä Tom Hardy -turpakäräjää brittiläisten mafioiden ytimessä. The Bikeriders vie meidät moottoripyöräjengin maailmaan 60-luvun Amerikassa, ja sekä John Wick täydensivät kymmenikköä tuttuna toimintakaksikkona.

Tässä vielä huhtikuun 2025 katsotuimmat elokuvat Suomessa:

  1. Companion
  2. A Real Pain
  3. Monolith
  4. Abyss – Syvyys
  5. Smile 2
  6. Älä jätä jälkeäkään – Leave No Trace
  7. Havoc
  8. The Bikeriders
  9. The Accountant
  10. John Wick

Sarjapuolella kärjessä jyräsi The Last of Us, joka pitää pintansa kovana apokalyptisenä draamana – ei ihme, että se yhä koukuttaa. Toisena tuli , jossa Nathan Fillionin esittämä myöhäisherännäinen poliisi seikkailee arjen ja rikosten ristitulessa. Kolmannella sijalla loisti , joka jatkaa luksuslomien ironista ruotimista kakkoskaudella.

Dystopiasta kiinnostuneet saivat tankata tuoretta -kautta, ja The Handmaid's Tale – Orjattaresi muistutti taas, että todellisuus voi joskus tuntua liian läheiseltä. Andor, Star Warsin synkempää päätä edustava sarja, jatkoi tasaista nousuaan, ja korealainen Moonrise toi mukaan romanssia, draamaa ja eeppisiä kohtaloita. Severance – Erotus puolestaan jäi monien mieleen kummallisena mutta kiehtovana tarinana työstä, jossa yksityiselämä todella erotetaan töistä – ehkä vähän liiankin konkreettisesti. Uusista nimistä ja varmistivat, ettei listalta puuttunut synkkyyttä eikä lumimyrskyjä.

Tässä kuukauden katsotuimmat sarjat:

  1. The Last of Us
  2. The Rookie
  3. The White Lotus
  4. Black Mirror
  5. The Handmaid's Tale – Orjattaresi
  6. Andor
  7. Moonrise
  8. Severance – Erotus
  9. The Bondsman
  10. Snowpiercer