Jos lapset oppivat, opit sinäkin: Piirrä Warcraftin örkki, kääpiö ja pandaren itse Samwise Didierin ohjeistuksella Kommentit pois päältä artikkelissa Jos lapset oppivat, opit sinäkin: Piirrä Warcraftin örkki, kääpiö ja pandaren itse Samwise Didierin ohjeistuksella

Blizzard Enterntainment joutui muuttamaan koronan vuoksi Tuo lapsesi töihin -päivänsä virtuaaliseen muotoon, sillä sen työntekijät joutuvat epidemian vuoksi tekemään töitään kotoa käsin. Blizzard halusi kuitenkin toimia päivän teeman mukaisesti ja järjesti työntekijöiden lapsille kivaa ohjelmaa etäyhteyksin. Taitelijat, pelien suunnittelijat, insinöörit, henkilöstöjohtajat ja monet muut Blizzardin työntekijät jakoivat oppituntejaan, opetuksia ja ohjeistusvideoita, jotka antoivat lapsille hyödyllisiä taitoja ja näkemyksiä tulevaisuutta varten.

Blizzard jakoi näistä videoita osan julkisesti. Esimerkiksi jokainen pääsee nyt seuraamaan kolmen videon opetustuokion AD Samwise Didieriltä, joka kehitti Warcraft pelien estetiikan. Hän jopa keksi pelille nimen Warcraft. Yhdellä videolla Didier piirtää kääpiön, toisella örkin ja kolmannella Pandarenin. Jokaisella videolla taiteilija selittää tekniikkaansa ja neuvoo kuinka hahmot toteutetaan.

Jahka videolla opetetut piirrokset alkavat sujua, voi hypätä uusiin haasteisiin ja inspiroitua Didierin muista kuvituksista.

Tempaukseen lähti mukaan myös eläkkeelle jäänyt Chris Metzen, joka piti lapsille satuhetken Snow Fight: A Warcraft Tale -tarinalla. Se on lasten versio tarinasta, jossa Thrall, Varian ja Arthas oppivat reilun pelin merkityksen.

Diablo IV saattaa olla Blizzardin kaikkien aikojen myydyin peli Kommentit pois päältä artikkelissa Diablo IV saattaa olla Blizzardin kaikkien aikojen myydyin peli

Diablo IV

Diablo IV voi olla noussut Blizzardin kaikkien aikojen myydyimmäksi peliksi, ainakin jos erään työntekijän LinkedIn-profiilia on uskominen. Activision Blizzardin Pohjois-Euroopan viestintävastaava Lauren Ashling Hill kuvailee pelin bio-tekstissään Blizzardin myydyimmäksi peliksi koskaan, mikä on saanut fanit ja mediat innostumaan ja hieman myös kohottelemaan kulmakarvojaan.

Virallista vahvistusta Blizzardilta ei kuitenkaan ole. Yhtiö on aiemmin kertonut Diablo IV:n olevan Blizzardin historian nopeimmin myynyt peli julkaisussaan, mikä tarkoittaa myyntivauhtia, ei vielä kokonaismyyntiä. Julkaisunsa yhteydessä kesäkuussa 2023 peli keräsi yli 666 miljoonaa dollaria viidessä päivässä, eli noin 610 miljoonaa euroa, mikä oli jo itsessään ennätys studion historiassa.

Ero on kuitenin tärkeä! Nopeimmin myynyt ja kaikkien aikojen myydyin eivät ole sama asia. Silti aiemmat työntekijöiden LinkedIn-viittaukset ovat vihjanneet, että Diablo IV olisi ylittänyt jo miljardin dollarin kokonaisliikevaihdon mikrotransaktiot mukaan lukien, mikä kertoo pelin poikkeuksellisesta kaupallisesta menestyksestä, vaikka tarkkoja lukuja ei ole julkaistu.

Menestys ei ole myöskään hiipumassa. Diablo IV saa yhä suuria sisältöpäivityksiä ja laajennuksia, kuten jo julkaistun Vessel of Hatredin sekä alkuvuodelle 2026 kaavaillun Lord of Hatredin. Vaikka pelaajapalautteet ovat vuosien varrella vaihdelleet kriittisestä ylistävään on selvää, että rahassa mitattuna Diablo IV on Blizzardille todellinen kultakaivos.

World of Warcraft ei ole tulossa konsoleille – Blizzard: ”Ei meillä ole mitään salattavaa” Kommentit pois päältä artikkelissa World of Warcraft ei ole tulossa konsoleille – Blizzard: ”Ei meillä ole mitään salattavaa”

World of Warcraftin tuleva Midnight-lisäosa tuo mukanaan suuria muutoksia luokkiin ja käyttöliittymään, mutta yksi asia pysyy varmana: peli ei ole matkalla konsoleille. Näin linjasi pelin johtaja Ion Hazzikostas tuoreessa Unshackled Fury -podcastissa, jossa hän halusi katkaista huhuilta siivet.

Ollaksemme täysin rehellisiä meillä ei ole mitään syytä salata tällaista asiaa. Jos WoW olisi tulossa konsoleille, sanoisimme sen suoraan. – Hazzikostas painotti.

Hänen mukaansa kaikki kehitystyö keskittyy edelleen PC-versioon, ja tulevat uudistukset, kuten selkeämmät taistelut ja sisäänrakennetut työkalut ilman lisäosia liittyvät pelin saavutettavuuden parantamiseen, eivät konsoliversioon.

Huhut WoW:n konsoliversiosta ovat kuitenkin eläneet sitkeästi siitä lähtien, kun Microsoft osti Activision Blizzardin vuonna 2023. Erityisesti seuraavan Xboxin väitetty PC-luonne on saanut fanit uskomaan, että WoW voisi vihdoin rantautua myös olohuoneisiin. Entinen Blizzardin pomo Mike Ybarra jopa vihjasi aiheesta X:ssä, ennen kuin poisti viestinsä nopeasti.

Vaikka Blizzard ei nyt valmistele konsoliversiota, Midnight-lisäosan muutokset tekevät pelistä helpommin lähestyttävän ja voisivat teoriassa helpottaa siirtymää myöhemmin. Mutta ainakin toistaiseksi Azeroth pysyy tiukasti PC-pelaajien valtakuntana.