Train Life: A Railway Simulator (Xbox Series X)
Tunti pari matkustajan paikalla istumista on monelle kulkijalle enemmän kuin tarpeeksi junaelämää. Pelimarkkinoiden perusteella on kuitenkin myös ilmeisesti ihmisiä, ketä kiinnostaa jopa veturinkuljettajan rooli. Tarjontaa ainakin tällä saralla riittää. Mikä näissä peleissä mielettömästi hinnoiteltujen DLC-listauksien lisäksi kiinnostaa? Koulimattoman silmän on muutenkin vaikea nähdä juuri mitään eroa junapelien välillä viimeisen 20-30 vuoden ajalta. Ehkä Train Life: A Railway Simulator paljastaa universumin salaisuudet? Puolalainen, ammattimaisista simulaattoreista pelialalle vaihtanut Simteract vihjailee vaikutteena ja vertailukohtana Euro Truck Simulatoria, mikä omalla tavallaan asettaa odotuksia immersion, ja rennon tekemisen meiningin suuntaan.
Ei muuta kuin tutoriaali päälle. Kaikki on valmista uraputkea varten, tarvitsee vain opetella perusasiat. Nyt minusta tulee veturimestari. Pelaaja asennetaan kuljettajan penkille ja nopeasti käy selväksi, että siihen on ahteri tosiaankin niitattu. Päätä kuitenkin saa pyöritellä, mutta alas ei kannata katsoa jos on eksistentalistinen kriisi. Kamerakulmia löytyy kuitenkin myös ulkopuolelta ja sieltä voi nähdä myös pelihahmon innostuksen. Ohjaamosta löytyy veturista riippuen oma pieni maailmansa sisältäen eri järjestyksessä nappuloita ja vipuja, mitä voi käyttää suorien kontrollien sijaan. Vipuvalikoimasta löytyy kaasu ja jarru, joiden tehoa voi portaittain lisätä tai vähentää. Nappulavalikoimasta tärkeimpiä ovat valinta vasemman ja oikean raiteen välillä, valot, hätäjarru ja dead man's switch. Myöhästelyn lisäksi vastuulle annetaan myös firman managerointi, mikä on käytännössä työntekijöiden hankkimista ja nakittamista muihin tehtäviin. Menuja näprätessä ja bisnestä harjoitellessa haasteelliselta tuntuu lähinnä navigointi ja valintojen hyväksyminen. 10 minuuttia ensihämmennyksen ja tunti kontrollien sisäistämisen jälkeen vaikuttaa siltä, että nyt ollaan valmiina kaikkeen.
Pelin aikana oppii ainakin junaelämästä sen, ettei reittiopastukseen kannata luottaa. Minikartan viivoitukset ja raidepromptit osoittavat kyllä oikealle asemalle, mutta useinmiten väärälle raiteelle. Karttaa voi tarkastella, mutta sieltäkään ei selviä mille raiteelle tulee mennä. Tätä seikkailemista höystää realismin puitteissa sinänsä hyväksyttävä metodinen hitaus, kun junaa pysäytellessä ja kiihdytellessä menee pieni ikä ja terveys. Jonkin verran hereillä auttaa pysymään nopeusrajoitukset, jotka tuppaa vaihtumaan juuri, kun sopivan vauhdin saa päälle. Juna saattaa kuitenkin suistua mutkassa raiteilta vauhdin ollessa reilusti alta rajoituksien. Sakkoja tulee armotta, mikäli vauhti on liian kova tai sateella ja pimeällä unohtuu laittaa oikeat valot päälle. Satunnaisesti radan läheisyydessä voi olla ties mikä peura, minkä ennustetaan kirmaavan raiteiden ylitse kilometri etukäteen. Jos junaa runtelee kunnolla, saattaa se hajota ilman sen kummempaa varoitusta. Kopista löytyvä dead man's switch tosin kutsuu vaimentamaan hälytyksiä, joten voi olla, että pienellä präntätyn notifikaatiospammin seassa jotain varoitellaankin. Josko niitä jaksaisi seurata. Kappas, hätäjarru teki 10% damagea. Puudutus on todellista.
Tekemisen meininkiin kuuluu erilaiset matkustaja- sekä materiaalitoimitukset. Tehtävät tyypistä riippumatta vaikuttaa kiteytyvän melko lailla siihen, että soitetaan asemalta lupa pysähtyä, puksutellaan toivon mukaan oikealle raiteelle, napataan lastit tai vaunut nappia painamalla, hinkataan kaasuvipua eestaas puoli tuntia, soitetaan uudet luvat toiselta asemalta ja etsitään jälleen oikea laituri mihin pääsee kontentin purkamaan. Mikään kiire ei sinänsä ole mihinkään, sillä itse saa valita milloin minkäkin duunin hoitaa. Ilmeisesti kuitenkin aina viime tinkaan, koska parhaille pisteille päästäkseen täytyy alittaa epäilyttävän kovat aikarajat. Reissuja onnistuneesti suorittamalla saa leveliä, jonka karttuessa avautuu tarjolle uusia tehtäviä ja bisnesmahdollisuuksia. Leveleitä mestarin titteliin asti on 30 ja tehtävien pituus vaihtelee 20 minuutin ja tunnin paikkeilla. Menestyksen mukana saa käytettäväksi perkkejä, joita aktivoimalla junat käyttävät vähemmän polttoainetta, kestävät paremmin, rahaa tulee enemmän, pienentää sakkoja, saa maagisesti mahtumaan enemmän kampetta ja kyytiläisiä vanhoihin vaunuihin. It just works!
Grafiikoiltaan Train Life on niin yksinkertainen, ettei se oikeastaan yllätä. Vaatimaton valikoima assetteja on aseteltu Unreal-engineen jotensakin muistuttamaan eurooppalaista maastoa ja kaupunkimaisemia pelimaailman skaalan puitteissa. Suuri osa ajasta kuitenkin tuntuu menevän alalaidasta löytyvän nopeusrajoituksen ja oman vauhdin seuraamiseen. Asemat itsessään on ihan kivasti mallinnettu, vaikkakin katot eivät vesisateelta suojaa. Tunneleissakin tulee vettä. Ehkä se on vaan joku eurooppalainen juttu? Peli tuppaa tiputtelemaan ruudunpäivitystä menuissa ja selkeälläkin säällä. Tekstuureja puuttuu satunnaisesti raiteilta, tuskin optimointisyistä. Jos hyttinäkymä käy tylsäksi, voi sinne ostaa rekvisiitaksi kaikenlaista euron viinipullon näköisestä termoksesta sadan tonnin pizzaviipaleen. Junan kulumista ja vaurioitumista ei hiparimittarin lisäksi näe. Mikäli suistutaan raiteilta tai kolaroidaan, kutkuttavan kaaoksen sijaan ruutu pimenee ja ilmestyy teksti kertomaan, että nyt kävi hassusti. Äänimaailma kuulostaa junamatkalta sunnuntai-illan banjo- ja pianojammailulla säestettynä.
Mitä junasimulaattoreiden ihmeelliseen maailmaan tulee, ei Train Life: A Railway Simulator tarjoa mitään uutta tai mullistavaa. Monet jo olemassa olevat pelit tekevät kaiken mitä tarjolla on, muutakin, enemmän ja paremmin. Pelattavuutta vastaava kokemus saattaa löytyä monesta pelistä extra tekemisenä tai minipelinä ja bisnespuoli haiskahtaa viime hetkellä lisätyltä kylkiäiseltä. Kokonaisuutena tuotos tuntuu enemmän pojan ensimmäiseltä peliltä, entä matkasta veturimestariksi. Train Life hyötyisi kovasti siitä, jos se edes yrittäisi tehdä muutakin, kuin väsyttää pelaajaa liikkumisen ja vapauden puutteella. Vaikka peli irtoaakin kaupoilta normi DLC-junan hintaan, kykenee se tuskin edes omassa kohderyhmässään kauaa pitämään valoja taulussa. Kellekään muulle, kuin asiasta äärimmäisen kiinnostuneelle tai sponsorille Simteractin esikoista on vaikea suositella.
