Kadonneet joulutarinat: Tiesitkö, että Yksin Kotona 3 oli tarkoitus toteuttaa vielä kerran alkuperäisten tähtien voimin? Kommentit pois päältä artikkelissa Kadonneet joulutarinat: Tiesitkö, että Yksin Kotona 3 oli tarkoitus toteuttaa vielä kerran alkuperäisten tähtien voimin?

-elokuvien kaksi ensimmäistä osaa ovat jouluklassikkoja, mutta kun kolmas elokuva, Yksin Kotona 3, julkaistiin vuonna 1997, lähes koko konsepti oltiin päätetty pistää uusiksi. Samalla kun elokuvasarja yritti uudelleen luoda taikaa, tarinan taustalla oli lähes palaava tähti, Macaulay Culkin, jonka nimi oli vahvasti kytköksissä Yksin Kotona -brändiin.

Culkinin paluuta ei kuitenkaan nähty, eikä myöskään kenenkään muunkaan alkuperäisen tähden. Yritys oli kuitenkin kova, ennen kuin alkuperäiset suunnitelmat kuopattiin kokonaan.

Macaulay Culkinin esittämä Kevin McCallister ja hänen nokkelat ansat hulvattomille murtovarkaille olivat varmasti osa monen katsojan jouluperinteitä. Yksin Kotona 2: Kadoksissa New Yorkissa jatkoi tarinaa New Yorkin kaduilla, saaden aikaan vielä suuremman suosion, ja allekirjoittaneen mielestä tämä elokuva on se, mikä herättää joulufiilikset viimeisen päälle joka ainoa joulu.

Kun Yksin Kotona 3:n kehitystyö alkoi, monet fanit odottivat innokkaina näkevänsä, miten Kevin McCallisterin tarina jatkuisi. Kuitenkin, pettymykseksi monille, Macaulay Culkin ei palannut rooliinsa.

Alun perin Yksin Kotona 3 oli tarkoitus kuvata samanaikaisesti toisen osan kanssa, mutta tämä suunnitelma kaatui. Toinen yritys oli kehittää käsikirjoitus, joka seuraisi Kevin McCallisteria teini-ikäisenä. Valitettavasti tämäkin suunnitelma raukesi yhteen suureen syyhyn: Macaulay Culkin jäi elokuva-alalta eläkkeelle.

Myöskin ikonisia roistoja näytelleet Daniel Stern & Joe Pesci olivat vakaasti sitä mieltä, että tässä kohtaa on parasta siirtyä hommasta sivuun, ja antaa uusien tähtien ottaa homma haltuun. Suosiota yritettiin käyttää hyväksi ilman alkuperäisiä tähtiä, lähes uudella konseptilla.

Yksin Kotona 3 julkaistiin vuonna 1997 uudella tarinalla, uusilla hahmoilla ja uusilla seikkailuilla. Elokuvan keskiössä oli eri perhe ja uudet roistot, mutta vaikka se yritti täyttää Culkinin jättämän aukon, se ei onnistunut nousemaan edeltäjiensä tasolle. Monet ovat pohtineet, olisiko elokuva ollut toisenlainen ja mahdollisesti menestyksekkäämpi, jos Macaulay Culkin olisi palannut rooliinsa.

Yksin Kotona 3 -elokuvan trailerin voit ottaa haltuun tästä alta:

Kevin McCallister saattaa tehdä paluun – uusi Yksin kotona -elokuva nytkähti eteenpäin Kommentit pois päältä artikkelissa Kevin McCallister saattaa tehdä paluun – uusi Yksin kotona -elokuva nytkähti eteenpäin

Jouluelokuvien ystäville saattaa olla luvassa todellinen nostalgiauutinen. Macaulay Culkin on tiettävästi esitellyt Disneylle ideansa uudesta  () -elokuvasta, jossa hän palaisi ikoniseen Kevin McCallisterinrooliin.

TMZ:n vahvistamien tietojen mukaan Culkin tapasi hiljattain Disneyn johtoa Burbankin studiolla ja pitchasi oman näkemyksensä uudesta elokuvasta. Virallista vihreää valoa ei ole vielä annettu, mutta raporttien mukaan Disney suhtautui ideaan erittäin myönteisesti.

Kevin olisi nyt isä – ja ansat kääntyisivät häntä vastaan

Elokuvan juonesta ei ole paljastettu yksityiskohtia, mutta Culkin vihjasi jo viime vuonna Yksin kotona -elokuvan 35-vuotisjuhlanäytöksessä, millaisen tarinan hän näkisi mielellään.

Ajatuksena olisi aikuinen Kevin McCallister, joka toimii yksinhuoltajaisänä. Tällä kertaa roolit kuitenkin vaihtuisivat: Kevinin poika lukitsisi isänsä ulos talosta ja rakentaisi tuttuun tyyliin joukon kekseliäitä ansoja estääkseen tämän pääsyn takaisin sisälle.

Idea kääntäisi alkuperäisen elokuvan asetelman päälaelleen ja toisi samalla mukaan uuden sukupolven hahmot.

Voisiko Yksin kotona 1 & 2 saada oikean jatko-osan? – Culkin ja ohjaaja leikittelevät uudella idealla Kommentit pois päältä artikkelissa Voisiko Yksin kotona 1 & 2 saada oikean jatko-osan? – Culkin ja ohjaaja leikittelevät uudella idealla

Jouluelokuvien ikiklassikko täytti hiljattain 35 vuotta, ja merkkipaalua juhlistettiin erikoisnäytöksellä Los Angelesissa. Tilaisuudessa elokuvan tähti Macaulay Culkin ja ohjaaja Chris Columbus innostuivat pohtimaan ääneen, millainen Yksin kotona -jatko-osa voisi olla vuonna 2025 ja idea kääntäisi asetelman päälaelleen.

Culkinin ajatuksessa aikuinen Kevin McCallister olisi yksinhuoltajaisä, joka tekee liikaa töitä ja ajautuu etäiseksi oman lapsensa kanssa. Tällä kertaa Kevin ei jäisi yksin kotiin, vaan lukittuisi sen ulkopuolelle ja hänen oma lapsensa olisi se, joka virittää ansat. Nolous selittäisi, miksei apua soiteta, ja talosta tulisi vertauskuva rikkoutuneelle isä–lapsi-suhteelle.

Ohjaaja Chris Columbus suhtautui ideaan yllättävän lämpimästi. Hänen mukaansa jatko-osa vaatisi kuitenkin myös alkuperäiset konnat, Joe Pescin ja Daniel Sternin esittämät Wet Bandits -kaksikon. Columbus heitti ilmoille ajatuksen kostotarinaan kallistuvasta elokuvasta, jossa vuosikymmeniä vankilassa istuneet roistot palaisivat selvittelemään vanhoja kaunoja.

Vaikka mitään konkreettista jatko-osaa ei ole virallisesti tekeillä, keskustelu osoitti, ettei Yksin kotona ole menettänyt merkitystään. Culkin kertoi katsovansa elokuvaa nyt omien lastensa kanssa ja seuraavansa enemmän heidän reaktioitaan kuin itse ruutua. Hänen mukaansa Kevin McCallisterin tarina toimii yhä, koska siinä on jotain samaistuttavaa kaikenikäisille.

Columbuksen mukaan elokuvan kestävä suosio kiteytyy lopulta Culkinin roolisuoritukseen. Katsojat rakastuivat Keviniin jo 90-luvulla, ja sama hahmo tuntuu puhuttelevan uusia sukupolvia yhä uudelleen. Jos jatko-osa joskus syntyy, on varmaa etteivät ansat ole unohtuneet, vain niiden tekijä olisi eri.