Kauhua ja porttikieltoja – Horses-peli sai pannat sekä Steamiltä että Epiciltä Kommentit pois päältä artikkelissa Kauhua ja porttikieltoja – Horses-peli sai pannat sekä Steamiltä että Epiciltä

Häiritsevän kauhupelin maineessa paistatteleva Horses on saanut lyhyen ajan sisällä toistamiseen porttikiellon, ensin Steamiltä ja nyt viime hetkillä myös Epic Games Storelta. Italialaisstudio Santa Ragionen mukaan Epic ilmoitti päätöksestä vain vuorokausi ennen pelin suunniteltua julkaisua ja vieläpä sen jälkeen, kun peli oli aiemmin hyväksytty julkaistavaksi.

Epic vetoaa sisältölinjauksiinsa ja sanoo pelin rikkovan sopimattoman sisällön sekä vihamielisen tai hyväksikäyttävän sisällön sääntöjä. Lisäksi Epiciä hämmentänyt IARC-luokitus hyppäsi heidän arvioinnissaan Adults Only -tasolle, kun taas studion oman ilmoituksen mukaan peli oli aiemmin saanut vain Mature-luokituksen. Santa Ragione ihmettelee ristiriitaa ja samoin sitä, miksi aiemmin hyväksytty julkaisu vedettiin takaisin näin dramaattisesti.

Tapauksen taustalla kytee jo pidempään jatkunut kohu. Horses on tunnettu vastenmielisestä, mutta tarkoituksellisen ajatuksia herättävästä premissistään. Syrjäisen maatilan “hevoset” ovat oikeasti alastomia, naamioituja ihmisiä. Peli kommentoi sitä, kuinka hirvittäviä asioita ihmiset voivat hyväksyä vain siksi, että ympäristö esittää ne normaalina.

Santa Ragione epäilee, että julkisuus ja jakolinjat somessa ovat voineet vaikuttaa Epicin kiireelliseen päätökseen enemmän kuin mikään pelin sisältö. Studio huomauttaa myös, että Steam ei antanut heille tilaisuutta korjata epäselvää kohtausta pelissä ennen porttikieltoa.

Vaikka suuret alustat sulkivat ovensa, Horses ei ole täysin vailla kotia. Peli on nyt saatavilla ainakin itch.io:ssa, GOGissa ja Humblessa, joista erityisesti GOG ilmoitti julkisesti tukevansa pelin julkaisemista. Santa Ragione kuitenkin varoittaa, että ilman Steamin yleisöä studion tulevaisuus voi olla vaakalaudalla.

DayZ:n luoja vetoaa pelaajiin: ”Oppikaa sietämään viivästyksiä, jos haluatte hyviä pelejä” Kommentit pois päältä artikkelissa DayZ:n luoja vetoaa pelaajiin: ”Oppikaa sietämään viivästyksiä, jos haluatte hyviä pelejä”

DayZ-pelin luoja ja RocketWerkzin toimitusjohtaja Dean Hall haluaa ravistella pelialaa ja pelaajia sen mukana. Hänen viestinsä on yksinkertainen: pelien viivästyksiä pitäisi oppia sietämään. Hallin mukaan liian moni studio lukkiutuu julkaisupäivään niin tiukasti, että lopputuloksena kärsii itse peli.

Hall kommentoi asiaa tuoreessa kyselytunnissa, jossa hän muistutti pelien kehityksen olevan kallista ja aikataulujen vaikuttavan budjettiin merkittävästi. Pelaajat vaativat laatua ja varmuutta, mutta kehittäjät saattavat hänen mukaansa tuijottaa julkaisua maalitaulukiikarissa liiankin tiukasti. Viivästysten pelätään pilaavan hypen ja tuottavan pettymyksen, joskus jopa enemmän kuin keskeneräinen peli.

Hänen mukaansa viivästysten välttelyllä on myös synkkä kääntöpuoli, crunch-kulttuuri. Kun peli pusketaan ulos väkisin, kehittäjät maksavat usein hinnan ylitöinä ja stressinä. Hall muistuttaa, että kuluttajilla on valtaa. Jos pelaajat osoittavat Xboxille ja PlayStationille, että viivästykset ovat hyväksyttäviä, paine julkaisupäivien betonointiin voisi hellittää.

Hall puhuu kokemuksesta. Icarusin julkaisu ei sujunut toivotusti, ja peli sai Steamissä ristiriitaisen vastaanoton. Myös Dangerous Horizons -lisäosa sekä konsoliversiot ovat viivästyneet useaan otteeseen.

Henkilökohtaisesti, älkää ennakkotilatko pelejä. Kaupallisesti, ennakkotilatkaa, koska se on ainoa tapa, jolla Xbox ja PlayStation huomaavat meidät. – Hall heittää pilke silmäkulmassa ristiriitaisen kehotuksen.

Laatu ennen kaikkea. Mutta pelialalla, jossa hypejuna kulkee kovaa ja kalenterit täyttyvät vuosia etukäteen, Hallin toive kuulostaa lähes radikaalilta. Kysymys kuuluukin, ovatko pelaajat valmiita odottamaan hieman pidempään, jos vastineeksi saa paremman pelin?

Wildlight Entertainment vannoo keskittyvänsä Highguardin korjaamiseen Kommentit pois päältä artikkelissa Wildlight Entertainment vannoo keskittyvänsä Highguardin korjaamiseen

Ilmaispelattavan Highguard-räiskinnän ympärillä ehdittiin jo soittaa hälytyskelloja, kun pelin virallinen verkkosivusto katosi yllättäen bittiavaruuteen. Kun playhighguard.com näytti vain “site unavailable” -ilmoitusta, moni pelaaja pelkäsi, että koko peli olisi pian vedetty töpselistä.

Kehittäjä Wildlight Entertainment kuitenkin rauhoitteli tilannetta nopeasti. Studion Discord-ylläpitäjä WL_Coronach kertoi, että sivusto palaa kyllä linjoille, mutta se on nyt matalan prioriteetin asia. Kaikki paukut suunnataan päivityksiin ja uuteen sisältöön. Uusi korjaus on työn alla, ja sen julkaisupäivästä luvataan tietoa pian ja mahdollisesti myös ennakkokatsauksen kera.

Highguardin alkuvuosi on ollut kivikkoinen. Peli julkaistiin 26. tammikuuta PC:lle, PlayStation 5:lle ja Xbox Series -konsoleille, ja se keräsi Steamissä avauspäivänään yli 97 000 samanaikaista pelaajaa. Nyt pelaajamäärät ovat pudonneet alle tuhanteen. Negatiiviset käyttäjäarviot ja studion laajat irtisanomiset ovat herättäneet kysymyksiä pelin tulevaisuudesta.

Monella on muistissa yhä hetki, kun Geoff Keighley esitteli Highguardin yllätysnumerona The Game Awards 2025 -gaalassa. Hype oli kova, mutta julkaisun jälkeinen hiljaisuus ja viestinnän takeltelu söivät luottamusta nopeasti. Lisäksi raportit Tencentin taustarahoituksesta ovat lisänneet spekulaatiota.

Highguard ei ole näillä näkymin kuitenkaan sulkemassa oviaan. Nyt kaikki riippuu siitä, riittävätkö tulevat päivitykset kääntämään kurssin ja palaavatko pelaajat vielä kerran linjoille.