Kauhupeli Alone In The Darkin julkaisu viivästyy ensi vuoden puolelle Kommentit pois päältä artikkelissa Kauhupeli Alone In The Darkin julkaisu viivästyy ensi vuoden puolelle

Alone in the Dark

Uudelleen käynnistyvää -kauhupelisarjaa joudutaan odottamaan hieman pidempään sillä peli ilmestyy tammikuun 16. päivä 2024.

Pelin piti aiemmin ilmestyä jo lokakuussa, mutta julkaisijat ovat päättäneet siirtää sitä muiden suurten pelien julkaisujen alta.

Alone In The Dark on uusinto vuoden 1992 ensimmäisestä pelisarjan osasta ja se sijoittuu 1920-luvun New Orleansiin ja Lovecraft -henkisiin maisemiin.

Pelin kehittäjänä toimii ruotsalainen , joka tunnetaan parhaiten sekä -peleistä.

Alone in the Dark -pelisarja sai alkunsa vuonna 1992 ja sen jatko-osat 2 ja 3 ilmestyivät seuraavina vuosina. Pelisarja käynnistettiin uudelleen vuonna 2001 Alone in the Dark: The New Nightmare -pelin myötä ja viimeisimmät osat Alone in the Dark ilmestyi vuonna 2008 ja viimeisin Alone in the Dark: Illumination vuonna 2015.

Alone in the Dark ilmestyy tammikuun 16. päivä ja sekä S -konsoleille, että :lle.

Yli 6500 pelaajaa vaatii Xboxia palaamaan yksinoikeuspeleihin Kommentit pois päältä artikkelissa Yli 6500 pelaajaa vaatii Xboxia palaamaan yksinoikeuspeleihin

avasi uuden Xbox Player Voice -palautepalvelun tarkoituksenaan kuunnella pelaajien toiveita ja parantaa suhdetta faneihin. Vastaukset olivat kuitenkin kaikkea muuta kuin hienovaraisia. Yli 6500 ääntä kerännyt suosituin viesti vaatii yhtä asiaa ylitse muiden, Xboxin yksinoikeuspelit takaisin.

Monien pelaajien mielestä Xbox on menettänyt identiteettiään viime vuosina, kun sen suurimmat pelisarjat ovat alkaneet ilmestyä myös kilpaileville alustoille. Fanit muistuttavat, että juuri yksinoikeuspelit rakensivat Xboxin maineen aikanaan. Esille nousivat erityisesti , , ja , joiden moni haluaisi pysyvän jatkossa vain Xboxilla ja :llä.

Kaikki eivät kuitenkaan ole samaa mieltä. Osa pelaajista kokee yksinoikeuspelit vanhanaikaiseksi ajatteluksi ja toivoo pelien leviävän mahdollisimman monelle alustalle. Erityisesti moninpeleissä ristiinpelaaminen ja laajempi saavutettavuus nähdään tärkeämpänä kuin konsolisodat. Vähemmistöön jääneet kommentit kuitenkin hukkuivat nopeasti eksklusiivipelejä vaativien viestien alle.

Tilanne kertoo paljon siitä, miten epävarmana Xboxin strategia nähdään tällä hetkellä. Viime vuosina yhtiö on korostanut ajatusta siitä, että “kaikki on Xboxia”, mutta osa pelaajista kokee tämän samalla syöneen syyn ostaa itse konsolia. Jos kaikki pelit löytyvät myös muualta, moni miettiikin miksi hankkia Xbox lainkaan?

Mielenkiintoisesti samaan aikaan Sonyn kerrotaan palaavan vahvemmin omiin yksinoikeuspeleihinsä, ainakin yksinpeleissä. Konsolisota ei siis ehkä olekaan kuollut, se on vain vaihtanut hieman muotoaan.

Darksidersin PS5-päivitys maksaa, kun taas Xbox-pelaajat saavat saman ilmaiseksi Kommentit pois päältä artikkelissa Darksidersin PS5-päivitys maksaa, kun taas Xbox-pelaajat saavat saman ilmaiseksi

on saanut uuden version :lle ja Series X|S -konsoleille, mutta päivitysmalli on herättänyt nopeasti keskustelua pelaajien keskuudessa. Syynä on yksinkertainen mutta ärsyttävä ero, jossa -pelaajat joutuvat maksamaan päivityksestä, kun taas Xboxilla sama hoituu ilmaiseksi.

Jos omistat pelin jo :llä, PS5-versioon päivittäminen maksaa noin 9 euroa. Vastineeksi pelaaja saa natiivin 4K-resoluution, tasaisemman 60 FPS -suorituskyvyn sekä uuden kuvaustilan. Xbox-pelaajat taas saavat täysin saman päivityksen automaattisesti ilman lisämaksua, jos peli löytyy jo Xbox Onelta.

Tilanne on saanut monet pelaajat pyörittelemään silmiään, sillä kyse ei ole varsinaisesta uusintaversiosta vaan enemmänkin teknisestä päivityksestä vanhaan remasteriin. Monien mielestä lisämaksu tuntuu turhalta etenkin, kun Xboxilla sama sisältö kuuluu kauppaan ilmaiseksi. ei ole myöskään selittänyt, miksi PS5-päivitys on maksullinen.

Hinnoittelukin menee hieman mutkikkaaksi. PS4-versio pysyy noin 20 eurossa, kun taas PS5- ja Xbox Series -versiot maksavat noin 30 euroa. Xboxilla vanhan version omistajat kuitenkin saavat uuden version ilmaiseksi, joten käytännössä lisähinta osuu lähinnä uusiin ostajiin ja PS5-pelaajiin.

Itse peli on silti edelleen pidetty toimintaseikkailu – ja -ajoilta. Darksiders Warmastered Edition tunnetaan vauhdikkaasta taistelustaan, näyttävästä sarjakuvamaisesta tyylistään ja siitä, että se onnistuu edelleen tuntumaan yllättävän hyvältä lähes kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Mutta juuri siksi moni ihmetteleekin, miksi neljän vuoden ikäisestä remasterista pitää nyt maksaa vielä kerran lisää, ainakin PlayStationilla.