Kauhupeli Amnesia: A Machine For Pigs ladattavissa ilmaiseksi PC:lleKommentit pois päältä artikkelissa Kauhupeli Amnesia: A Machine For Pigs ladattavissa ilmaiseksi PC:lle
Alunperin vuonna 2013 ilmestynyt Amnesia: A Machine For Pigs on ensimmäisen persoonan kauhuselviytymispeli ja kuuluu samaan peliuniversumiin kuin pari vuotta aiemmin ilmestynyt Amnesia: The Dark Descent -peli.
Voit ladata Amnesia: A Machine For Pigs -pelin ilmaiseksi PC:lle täältä aina kesäkuun 9. päivään asti.
Jos RoboCopin paluu videopelien maailmaan on jäänyt kokematta, nyt olisi aika kaivaa Auto-9 esiin. RoboCop: Rogue City on nimittäin parhaillaan Steamissä peräti 90 prosentin alennuksessa.
Normaalisti 39,99 euroa maksava peli irtoaa tällä hetkellä vain 3,99 eurolla. Tarjous on voimassa 5. syyskuuta asti.
Vuonna 2023 julkaistu ensimmäisen persoonan toimintapeli sijoittuu RoboCop-elokuvien toisen ja kolmannen osan väliin. Pelaaja pääsee tietenkin itse metallisaappaisiin, ja meno on juuri sitä mitä RoboCopilta sopii odottaakin: rikollisten kurmuuttamista, Auto-9:n laulattamista ja Old Detroitin katujen puhdistamista.
Mukana on myös tutkimista, kuulusteluja ja pelaajan omiin päätöksiin perustuvia tehtäviä. Ja mikä parasta, Peter Weller palasi RoboCopin ääneksi, joten ainakin yksi asia on tehty kunnolla.
Steamissä peli on kerännyt peräti 27 925 arviota, joista valtaosa on erittäin myönteisiä. Myös viimeaikaiset arviot ovat samalla linjalla.
Playground Gamesin tuleva Fable ei aio olla satojen tuntien jättimäinen roolipeli. Gamescomissa järjestetyssä haastattelussa Xboxvahvisti, että pelin pääjuonen läpäisemiseen kuluu noin 15–20 tuntia. Sivutehtävien ja avoimen maailman tutkimisen parissa aikaa voi käyttää vielä toiset 15–20 tuntia.
Pelkkä tarinan läpäisy ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Fable sisältää runsaasti erilaisia elämäntapajärjestelmiä, joiden parissa pelaaja voi puuhastella ilman varsinaista päämäärää. Kehittäjien mukaan näillä järjestelmillä ei käytännössä ole selkeää loppua, joten jos Albioniin ihastuu oikein kunnolla, siellä voi viettää aikaa vaikka kuinka pitkään.
Kokonaisuudessaan Fable vaikuttaa siis olevan enemmän pelaajan omaan tahtiin etenevä seikkailu kuin valtava aikasyöppö. Jos haluat vain nähdä tarinan, urakka ei veny kohtuuttomaksi. Jos taas tavoitteena on koluta jokainen nurkka ja saada Albionin asukkaat joko rakastamaan tai vihaamaan sinua, pelitunteja kertyy huomattavasti enemmän.
Fable julkaistaan 27. helmikuuta 2027 PlayStation 5, Xbox Series X|S ja PC. Nyt tiedämme ainakin sen, ettei pelin läpäiseminen vaadi elämänmittaista sitoutumista, ellei pelaaja itse sitä halua.