Kerbal Space Program 2 -pelin julkaisu toteutuu vasta vuonna 2022 Kommentit pois päältä artikkelissa Kerbal Space Program 2 -pelin julkaisu toteutuu vasta vuonna 2022

Kerbal Space Program 2 -peliä on kohdannut lukuisat viivytykset, koronan aiheuttamat ongelmat ja uudelleen järjestäytymiset. Alunperin sen oli tarkoitus ilmestyä kuluvan vuoden kesällä, kunnes aikataulua siirrettiin suosiolla ensi vuoden keväälle ja myöhemmin syksylle. Aikataulumuutosten ohessa pelin kehitys siirtyi useiden vaiheiden kautta Take-Two:n alaisuuteen, kun tämä samalla rekrytoi Star Theoryn työntekijöitä riveihinsä.

Tällä hetkellä peliä työstävä Take-Two on tuoreimmassa tiedotteessaan ilmoittanut -pelin ilmestyvän viimeistään kahden vuoden päästä 2022.

Pelin yksi vastuutyöntekijöistä, Nate Simpson kertoi julkisesti peliin liittyvässä foorumissa kuinka turhauttavaa on jälleen siirtää pelin aikataulua. He joutuvat ratkomaan siihen liittyviä teknisiä ja taiteellisia haasteita, sillä pelin laatu on yksi tärkeimmistä kriteereistä. Mutta lahjakkaiden työntekijöiden ansiosta he ovat ratkoneet useita ongelmia ja edenneet pelin kehityksessä hienosti. Heidän on vaikea malttaa mieltään paljastamasta mitä kaikkea peli tulee sisältämään, mutta odotus fanien reaktiosta ruokkii heidän innostustaan.

”I know this is frustrating, especially considering that this isn’t the first time we’ve adjusted our schedule. We knew we were taking on an immense technical and creative challenge when we started this project. We’ve heard time and again from this community that quality is paramount, and we feel the same way. It’s not enough to deliver a bunch of new features – those features have to be woven together into a stable, polished whole. We’re creating a reliable foundation on which players and modders alike can build for another decade or more. That involves solving problems that have never been solved before, and that takes time.”

Kerbal Space Program 2 -peli toteutetaan PC:lle sekä Xbox One ja Playstation 4 -konsoleille.

Pelin graafisista ominaisuuksista on katsottavissa pieniä maistiaisia alla olevalta videolta:

Pelijätti kommentoi tekoälyä ja työelämää yllättävällä tavalla Kommentit pois päältä artikkelissa Pelijätti kommentoi tekoälyä ja työelämää yllättävällä tavalla

Pelimaailmasta tuttu jättiyhtiö on jälleen nostattanut kulmia tällä kertaa puheilla, joissa ja maailman tunnetuimpiin kuuluva teknologiapomo päätyvät samaan lauseeseen. Yhtiön toimitusjohtaja pohti, että jos tekoäly joskus oikeasti alkaisi korvata työpaikkoja laajasti, ensimmäisten joukossa “listalla” voisi olla jopa .

Zelnickin kommentti ei ollut suora uhkaus vaan enemmänkin kärjistetty ajatusleikki. Hän viittasi siihen, että Musk työskentelee teknologian ytimessä, johtaa useita suuria yrityksiä ja on itsekin yksi tekoälyn kehityksen näkyvimmistä äänistä. Ajatus oli yksinkertaistettuna: jos AI todella korvaisi ihmiset tehokkuuden perusteella, miksi se ohittaisi juuri yhden maailman näkyvimmistä “teknologiatyöläisistä”?

Kommentti liittyy laajempaan keskusteluun tekoälyn vaikutuksista työelämään. Zelnick on aiemmin suhtautunut AI:hin enemmän työkaluna kuin korvaajana eli sen avulla voidaan tehostaa tekemistä, mutta ei hänen mukaansa luoda suuria ideoita tai kokonaisia “hittejä” ilman ihmistä.

Taustalla on myös peliala itse, jossa AI:ta käytetään yhä enemmän esimerkiksi rutiinitehtävien apuna, mutta suurimmat luovat päätökset halutaan edelleen pitää ihmisillä. Zelnickin viesti onkin melko selkeä: tekoäly voi auttaa, mutta se ei vielä kirjoita seuraavaa suurta menestystarinaa yksinään.

Kärjistetty Musk-heitto toimii siis enemmän keskustelunherättäjänä kuin ennustuksena ja samalla muistutuksena siitä, että vaikka AI kehittyy nopeasti, työelämän isot kysymykset ovat edelleen aika inhimillisiä.

Lähde: IGN Nordic

Sony poisti tuhansia ”AI-slop” -pelejä PlayStation Storesta – Jeesus simulaattori niiden joukossa Kommentit pois päältä artikkelissa Sony poisti tuhansia ”AI-slop” -pelejä PlayStation Storesta – Jeesus simulaattori niiden joukossa

on aloittanut mittavan siivousoperaation Storessa ja tulokset ovat rajuja, jopa tuhansia pelejä on poistettu alustalta. Yksi puhutuimmista tapauksista on niin sanottu , joka ehti herättää huomiota ennen katoamistaan digikaupasta.

Poistojen taustalla on kasvava ongelma, jota moni kutsuu AI-slopiksi eli nopeasti kyhätyiksi ja heikkolaatuisiksi peleiksi, joita julkaistaan massoittain usein indie-julkaisujen varjolla. Sivusto raportoi ensimmäisenä laajasta puhdistuksesta, jonka kohteeksi joutuivat myös muun muassa ja .

Sony ei ole kommentoinut tarkkoja kriteerejä poistojen taustalla, mutta yhtiön tekniset vaatimukset ovat selvät, jossa pelien tulee toimia moitteettomasti, latautua nopeasti ja täyttää käyttöliittymään, ohjaukseen sekä suorituskykyyn liittyvät standardit. Sen sijaan laadullinen rima erityisesti tekoälyn käytön osalta on edelleen hieman hämärän peitossa.

Ilmiö ei rajoitu vain PlayStationiin. Koko peliala käy parhaillaan keskustelua tekoälyn roolista kehityksessä, ja osa studioista ottaa jo etäisyyttä teknologiaan. Esimerkiksi irtisanoi hiljattain tekoälytiiminsä, ja -pelin yhteisötiimi on luvannut, ettei pelissä tulla näkemään tekoälyn tuottamaa sisältöä lainkaan.

Sony näyttääkin ottaneen tiukan linjan ja PlayStation Storea siivotaan nyt kuukausittain. Heikkolaatuinen massasisältö saa väistyä. Pelaajille tämä voi tarkoittaa vähemmän roskaa selattavaksi, mutta samalla myös kysymyksiä siitä, missä kulkee hyväksyttävän ja poistettavan pelin raja.