Kesäkuun katsotuimmat leffat ja sarjat: Jännitystä, tieteisseikkailuja ja pelottavan tuttuja tulevaisuuksia Kommentit pois päältä artikkelissa Kesäkuun katsotuimmat leffat ja sarjat: Jännitystä, tieteisseikkailuja ja pelottavan tuttuja tulevaisuuksia

28 Years Later

Kesäkuu toi mukanaan hurjan määrän katsottavaa – eikä suomalaiset jääneet laakereilleen lepäämään. Striimauspalveluissa ahmittiin sekä uusia julkaisuja että vanhoja suosikkeja, ja erityisesti trillerit, scifi ja toiminta näyttivät pitävän pintansa. Tässä katsaus kuukauden puhutuimpiin nimikkeisiin!

Kesäkuun elokuvasuosikit: Paluuta menneisyyteen ja kurkistuksia tulevaan

Kesän alussa listojen kärkeen nousi 28 viikkoa myöhemmin, jatko-osa legendaariselle zombileffalle 28 päivää myöhemmin. Leffasarjan juuri ilmestynyt uusin osa 28 vuotta myöhemmin on selkeästi herättänyt kiinnostuksen myös aiempiin osiin.

Toinen isosti puhuttanut tapaus oli Minecraft-elokuva, joka onnistui kääntämään ikonisen pelin visuaalisen tyylin viihdyttäväksi koko perheen seikkailuksi. Leffa jakoi mielipiteitä, mutta sai silti hurjasti katselukertoja.

Myös toimintaa kaivattiin. The Accountant 2 toi mukanaan salaisuuksia ja salamurhaajia, kun taas Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One muistutti siitä, ettei Tom Cruisen vetovoima ota laantuakseen, vaikka elokuva julkaistiin jo aiemmin.

Scifin ystäviä hemmoteltiin kunnolla: The Substance, Mickey 17 ja Predator: Killer of Killers veivät katsojat aivan toisiin maailmoihin. Myös Ridley Scottin eeppinen jatko-osa Gladiator II keräsi runsaasti uteliaita silmäpareja.

Hieman kevyemmästä päästä löytyi Deep Cover, joka yhdisti rikosdraamaa ja tyylikästä 90-luvun estetiikkaa, kun taas Conclave veti mystiikallaan puoleensa etenkin draaman ystäviä.

Kesäkuun top 10 kiinnostavinta elokuvaa:

  1. 28 Viikkoa myöhemmin
  2. Minecraft
  3. The Accountant 2
  4. The Substance
  5. Conclave
  6. Mickey 17
  7. Gladiator II
  8. Predator: Killer of Killers
  9. Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One
  10. Deep Cover

Sarjapuolella synkkyyttä, selviytymistä ja sarkasmia

Kesäkuun sarjakatselu oli kaikkea muuta kuin kevyttä puuhastelua. Synkät rikokset, karut tulevaisuudet ja moraaliset pulmat olivat selvästi kansan mieleen.

Brittisarja Dept. Q on ollut suuri hitti Suomessa – jäätävän tehokas rikosdekkari vetää mukaansa heti ensi minuuteista alkaen. Samalla linjalla jatkoi The Sinner, jonka jokainen kausi onnistuu pureutumaan eri tavalla ihmismielen pimeyteen.

Scifin puolella The Last of Us jatkoi vahvana – sarja on vakiinnuttanut asemansa yhtenä viime vuosien parhaista pelisovituksista. Tähtiportti (eli Stargate) puolestaan houkutteli uudelleenkatseluun nostalgian nälkäisiä.

Yksi yllättäjistä oli Mobland, intensiivinen rikosdraama, joka sai erityisesti toiminnan ja gangstertarinoiden ystävät innostumaan. Myös Murhabotin päiväkirjat (Murderbot), joka yhdistää mustaa huumoria ja synkkää tulevaisuusvisiointia, on saanut hiljalleen jalansijaa.

Samaan aikaan The Bear tarjosi keittiökaaosta ja tunteiden vuoristorataa, ja The Rookie jatkoi tasaista suosiotaan kevyemmän rikosdraaman ystävien keskuudessa.

Maininnan ansaitsevat vielä Stick ja The Survivors – erityisesti jälkimmäinen tuntuu puhuttelevan monia ajankohtaisine selviytymisteemoineen.

Kesäkuun top 10 kiinnostavinta sarjaa:

  1. Mobland
  2. Dept. Q
  3. The Rookie
  4. Murderbot
  5. The Last of Us
  6. Stick
  7. Stargate
  8. The Bear
  9. The Survivors
  10. The Sinner

Lähde: JustWatch

Death Stranding -elokuva tuo uuden tarinan pelin maailmaan Kommentit pois päältä artikkelissa Death Stranding -elokuva tuo uuden tarinan pelin maailmaan

Death Stranding

Kojima Productionsin Death Stranding saa pian elokuvan, mutta älä odota suoraa pelisovitusta. A24:n tuotantoon tuleva elokuva kertoo täysin uuden tarinan pelin dystopisessa universumissa. Ohjaajaksi on valittu Michael Sarnoski, joka tunnetaan A Quiet Place: Day One -elokuvasta.

Elokuvassa nähdään uusia hahmoja ja juonenkäänteitä, vaikka tarkemmat yksityiskohdat pidetään vielä salassa. Tarkoituksena on kuitenkin tuoda pelin elokuvamaiset ja visuaalisesti vaikuttavat elementit valkokankaalle uudessa muodossa.

Death Stranding -pelissä nähtiin jo elokuvamaista kerrontaa, ja pelin näyttelijäkaarti oli vaikuttava, Norman Reedus (The Walking Dead), Lea Seydoux (Spectre), Mads Mikkelsen (Rogue One) ja Troy Baker (The Last of Us). Myös viime kesänä julkaistu Death Stranding 2: On The Beach on saanut kehuja ja on ehdolla loppuvuoden palkinnoille.

Fanien suosikkipelistä rakentuva elokuva lupaa siis tutkia tuttuja teemoja uusien hahmojen ja juonien kautta. Jos rakastit pelejä, kannattaa pitää silmällä, mitä A24 tuo valkokankaalle.

Emmy-gaala rikkoi ennätyksiä ja teki historiaa Kommentit pois päältä artikkelissa Emmy-gaala rikkoi ennätyksiä ja teki historiaa

Television suurin ilta, vuoden 2025 Emmy-gaala, toi mukanaan jälleen melkoisen pläjäyksen yllätyksiä, uusia ennätyksiä ja hetkiä, jotka jäävät historiaan. Illan suurin sankari oli Seth Rogenin tähdittämä uusi Apple TV+ -komedia The Studio, joka kahmi peräti 12 palkintoa. Tämä teki siitä kaikkien aikojen eniten yhden kauden aikana palkintoja keränneen sarjan, joka päräytti ohi viime vuonna ennätyksen tehneen The Bearin.

The Studio rikkoi samalla myös ennätyksen parhaasta debyyttikaudesta: sen voitot ohittivat kirkkaasti The Bearin ensimmäisen kauden kymmenen palkintoa. Toisin sanoen, jos joku vielä mietti, kannattaako sarja ottaa katselulistalle, vastaus on selvä.

Yksittäisistä näyttelijöistä illan kirkkaimpia tähtiä oli Cristin Milioti, joka nappasi ensimmäisen Emmy-palkintonsa roolistaan Sofia Falconena HBO:n draamassa The Penguin. Samalla 15-vuotias Owen Cooper teki historiaa nuorimpana miesnäyttelijänä, joka on koskaan voittanut Emmyn – hänen roolinsa Netflixin Adolescence-minisarjassa ei jättänyt ketään kylmäksi.

Draamasarjojen puolella kilpailu oli tiukkaa, mutta lopulta The Pitt nappasi parhaan draaman Emmyn, jättäen taakseen jättihitit kuten Severance ja The White Lotus. Myös The Penguin loisti yhdeksällä palkinnollaan, ja The Last of Us nappasi edes yhden pystin äänileikkauksesta.

Illan lopputulos oli siis selvä: televisio elää parhainta kukoistustaan, ja Emmy-gaala muistutti, että pienellä ruudulla voi tehdä suuria tarinoita – ja vieläpä historiaa.

Alla lista kaikista Emmy-gaalan kategorioista ja niiden voittajista:

Paras draamasarja

  • Andor
  • The Diplomat
  • The Last of Us
  • Paradise
  • The Pitt — VOITTAJA
  • Severance
  • Slow Horses
  • The White Lotus

Paras komediasarja

  • Abbott Elementary
  • The Bear
  • Hacks
  • Nobody Wants This
  • Only Murders in the Building
  • Shrinking
  • The Studio — VOITTAJA
  • What We Do in the Shadows

Paras minisarja tai antologiasarja

  • Adolescence — VOITTAJA
  • Black Mirror
  • Dying for Sex
  • Monsters: The Lyle and Erik Menendez Story
  • The Penguin

Paras tosi-tv-kilpailuohjelma

  • The Amazing Race
  • RuPaul’s Drag Race
  • Survivor
  • Top Chef
  • The Traitors — VOITTAJA

Paras talk show

  • The Daily Show
  • Jimmy Kimmel Live!
  • The Late Show with Stephen Colbert — VOITTAJA

Paras käsikirjoitettu viihdesarja

  • Last Week Tonight with John Oliver — VOITTAJA
  • Saturday Night Live

Paras live-viihdeohjelma

  • The Apple Music Super Bowl LIX Halftime Show Starring Kendrick Lamar
  • Beyoncé Bowl
  • The Oscars
  • SNL50: The Anniversary Special — VOITTAJA
  • SNL50: The Homecoming Concert

Paras miespääosa draamasarjassa

  • Sterling K. Brown (Paradise)
  • Gary Oldman (Slow Horses)
  • Pedro Pascal (The Last of Us)
  • Adam Scott (Severance)
  • Noah Wyle (The Pitt) — VOITTAJA

Paras naispääosa draamasarjassa

  • Kathy Bates (Matlock)
  • Sharon Horgan (Bad Sisters)
  • Britt Lower (Severance) — VOITTAJA
  • Bella Ramsey (The Last of Us)
  • Keri Russell (The Diplomat)

Paras miessivuosa draamasarjassa

  • Zach Cherry (Severance)
  • Walton Goggins (The White Lotus)
  • Jason Isaacs (The White Lotus)
  • James Marsden (Paradise)
  • Sam Rockwell (The White Lotus)
  • Tramell Tillman (Severance) — VOITTAJA
  • John Turturro (Severance)

Paras miespääosa minisarjassa, antologiasarjassa tai tv-elokuvassa

  • Colin Farrell (The Penguin)
  • Stephen Graham (Adolescence) — VOITTAJA
  • Jake Gyllenhaal (Presumed Innocent)
  • Brian Tyree Henry (Dope Thief)
  • Cooper Koch (Monsters: The Lyle and Erik Menendez Story)

Paras naissivuosa draamasarjassa

  • Patricia Arquette (Severance)
  • Carrie Coon (The White Lotus)
  • Katherine LaNasa (The Pitt) — VOITTAJA
  • Julianne Nicholson (Paradise)
  • Parker Posey (The White Lotus)
  • Natasha Rothwell (The White Lotus)
  • Aimee Lou Wood (The White Lotus)

Paras naispääosa komediasarjassa

  • Uzo Aduba (The Residence)
  • Kristen Bell (Nobody Wants This)
  • Quinta Brunson (Abbott Elementary)
  • Ayo Edebiri (The Bear)
  • Jean Smart (Hacks) — VOITTAJA

Paras miespääosa komediasarjassa

  • Adam Brody (Nobody Wants This)
  • Seth Rogen (The Studio) — VOITTAJA
  • Jason Segel (Shrinking)
  • Martin Short (Only Murders in the Building)
  • Jeremy Allen White (The Bear)

Paras miessivuosa komediasarjassa

  • Ike Barinholtz (The Studio)
  • Colman Domingo (The Four Seasons)
  • Harrison Ford (Shrinking)
  • Jeff Hiller (Somebody Somewhere) — VOITTAJA
  • Ebon Moss-Bachrach (The Bear)
  • Michael Urie (Shrinking)
  • Bowen Yang (Saturday Night Live)

Paras naissivuosa komediasarjassa

  • Liza Colón-Zayas (The Bear)
  • Hannah Einbinder (Hacks) — VOITTAJA
  • Kathryn Hahn (The Studio)
  • Janelle James (Abbott Elementary)
  • Catherine O’Hara (The Studio)
  • Sheryl Lee Ralph (Abbott Elementary)
  • Jessica Williams (Shrinking)

Paras naispääosa minisarjassa, antologiasarjassa tai tv-elokuvassa

  • Cate Blanchett (Disclaimer)
  • Meghann Fahy (Sirens)
  • Rashida Jones (Black Mirror)
  • Cristin Milioti (The Penguin) — VOITTAJA
  • Michelle Williams (Dying for Sex)

Paras miessivuosa minisarjassa, antologiasarjassa tai tv-elokuvassa

  • Javier Bardem (Monsters: The Lyle and Erik Menendez Story)
  • Bill Camp (Presumed Innocent)
  • Owen Cooper (Adolescence) — VOITTAJA
  • Rob Delaney (Dying for Sex)
  • Peter Sarsgaard (Presumed Innocent)
  • Ashley Walters (Adolescence)

Paras naissivuosa minisarjassa, antologiasarjassa tai tv-elokuvassa

  • Erin Doherty (Adolescence) — VOITTAJA
  • Ruth Negga (Presumed Innocent)
  • Deirdre O’Connell (The Penguin)
  • Chloë Sevigny (Monsters: The Lyle and Erik Menendez Story)
  • Jenny Slate (Dying for Sex)
  • Christine Tremarco (Adolescence)

Paras käsikirjoitus komediasarjaan

  • Quinta Brunson (Abbott Elementary)
  • Lucia Aniello, Paul W. Downs, Jen Statsky (Hacks)
  • Nathan Fielder, Carrie Kemper, Adam Locke-Norton, Eric Notarnicola (The Rehearsal)
  • Hannah Bos, Paul Thureen, Bridget Everett (Somebody Somewhere)
  • Seth Rogen, Evan Goldberg, Peter Huyck, Alex Gregory, Frida Perez (The Studio) — VOITTAJA
  • Sam Johnson, Sarah Naftalis, Paul Simms (What We Do in the Shadows)

Paras käsikirjoitus draamasarjaan

  • Dan Gilroy (Andor) — VOITTAJA
  • Joe Sachs (The Pitt)
  • R. Scott Gemmill (The Pitt)
  • Dan Erickson (Severance)
  • Will Smith (Slow Horses)
  • Mike White (The White Lotus)

Paras käsikirjoitus minisarjaan, antologiasarjaan tai tv-elokuvaan

  • Jack Thorne, Stephen Graham (Adolescence) — VOITTAJA
  • Charlie Brooker, Bisha K. Ali (Black Mirror)
  • Kim Rosenstock, Elizabeth Meriwether (Dying for Sex)
  • Lauren LeFranc (The Penguin)
  • Joshua Zetumer (Say Nothing)

Paras ohjaus komediasarjassa

  • Ayo Edebiri (The Bear)
  • Lucia Aniello (Hacks)
  • James Burrows (Mid-Century Modern)
  • Nathan Fielder (The Rehearsal)
  • Seth Rogen (The Studio) — VOITTAJA

Paras ohjaus draamasarjassa

  • Janus Metz (Andor)
  • Amanda Marsalis (The Pitt)
  • John Wells (The Pitt)
  • Jessica Lee Gagné (Severance)
  • Ben Stiller (Severance)
  • Adam Randall (Slow Horses) — VOITTAJA
  • Mike White (The White Lotus)

Paras ohjaus minisarjassa, antologiasarjassa tai tv-elokuvassa

  • Philip Barantini (Adolescence) — VOITTAJA
  • Shannon Murphy (Dying for Sex)
  • Helen Shaver (The Penguin)
  • Jennifer Getzinger (The Penguin)
  • Nicole Kassell (Sirens)
  • Lesli Linka Glatter (Zero Day)