Kiehtova, mutta pintapuoliseksi osoittautuva kauhuseikkailu – arvostelussa Ad Infinitum Kommentit pois päältä artikkelissa Kiehtova, mutta pintapuoliseksi osoittautuva kauhuseikkailu – arvostelussa Ad Infinitum

Suomalaisen Remedy Entertainmentin 24. syyskuuta 2026 julkaistava CONTROL Resonant jatkaa vuoden 2019 Controlin tarinaa, mutta vaihtaa samalla tarinan päähenkilöä ja kertaa astutaan Dylan Fadenin saappaisiin. Dylan on ensimmäisestä pelistä tutun Jessen veli, joka vapautetaan vankeudesta auttamaan FBC:tä, kun Hiss-uhka leviää Oldest Housen betonisen päämajan ulkopuolelle Manhattanille. Pian selviää, että Jesse on kadonnut, kaupunki on muuttunut paranormaaliksi painajaiseksi ja Dylanin pitäisi tietysti selvittää, mitä ihmettä oikein tapahtuu. Ensimmäisen pelin tunnelma ja maailma ovat vahvasti läsnä, mutta Resonant uskaltaa tehdä asioita myös omalla tavallaan.

Tuttu Control, mutta aivan eri paketissa

Ensimmäiset tunnit herättivät ennen kaikkea uteliaisuutta. Ensimmäisen Controlin pelanneena odotin mielenkiinnolla, miten tarina jatkuu ja mitä Remedyn mielikuvitus on tällä kertaa keksinyt. Tällä kertaa vastassa on edelleen tuttua Hiss ongelmaa ratkaistavaksi, mutta ympäristö on huomattavasti suurempi ja vapaampi. Hissin hyökkäyksen jälkeinen Manhattan on samaan aikaan kaunis ja häiritsevä paikka.

Kaupunki tuntuu oudolla tavalla elävältä, vaikka suurin osa kaupungista onkin täysin autiota ja näyttää siltä kuin joku olisi painanut todellisuudesta taukonappia. Vaikka ihmisiä ei juuri näy, ympäristö ei tunnu kuolleelta. Hiss-olentojen äänet kaikuvat taustalla ja rakennukset sekä kadut ovat muuttuneet paranormaalin tapahtuman seurauksena, välillä kokonaiset rakenteet tuntuvat vääristyvän ja toisinaan jotain tuttua vain puuttuu kokonaan. Kaupunki ei tunnu vain suurelta kartalta, joka on täytetty tehtävämerkeillä, vaan paikalta, jossa oikeasti tapahtui jotain pahaa ja tämä tekee tutkimisesta kiinnostavaa.

Teknisesti peli on PS5:llä toiminut pääosin erittäin hyvin. Bugeja en ole juuri kohdannut, mutta muutamia pieniä ruudunpäivityksen notkahduksia on tullut vastaan. Onneksi ne ovat olleet sen verran vähäisiä, etteivät ne ole onnistuneet rikkomaan pelikokemusta.

Manhattan, joka ei ole aivan oma itsensä

Control Resonantissa on paljon muutakin tekemistä kuin päätehtävien seuraaminen. Sivutehtävät ja erilaiset world missionit tuntuvat oikeasti osalta pelimaailmaa eivätkä vain siltä, että kartalle on pitänyt saada lisää kysymysmerkkejä. World missioneita suorittamalla tietyn alueen taso nousee ja samalla myös kauppiaan taso kehittyy, mikä avaa mahdollisuuksia hankkia uusia esineitä ja tekee sivutehtävien suorittamisesta hyödyllistä myös muuten kuin pelkän kokemuksen vuoksi.

Maailmasta löytyy myös pieniä pulmia. Kahvilassa vastaan tullut paperi, voi lukemalla antaa vihjeen salaisen oven avaamiseen, minkä takaa löytyy puolestaan kerättävää tavaraa. Näissä tilanteissa peli palkitsee siitä, että ympäristöä oikeasti katsoo eikä vain juokse seuraavan tehtävämerkin perässä. Ja sitten ovat ne paperit, joita on paljon. Control-sarjalle tyypilliset dokumentit avaavat lisää pelimaailmaa ja sen historiaa. Kaikkien lukeminen ei tietenkään ole pakollista, mutta jos FBC:n kummalliset tapahtumat kiinnostavat, niiden ohittaminen tarkoittaa melkoisen määrän taustatarinaa menettämistä.

Resonant antaa siis pelaajalle mukavasti syitä tutkia ympäristöä. Kartalla liikkuminen on helppoa ja kerättävien asioiden löytäminen on pääasiassa vaivatonta, tässä suhteessa peli ei tunnu turhaan hankalalta.

Enemmän vaihtoehtoja, enemmän opittavaa

Ohjaus toimii PS5:llä hyvin, minkä ansiosta Dylan liikkuu nopeasti ja kontrollit tuntuvat pääosin sulavilta. Myös kykyjen ja erilaisten asetyyppien välillä vaihtaminen alkaa nopeasti tuntua luonnolliselta ilman takkuamista. Pelin edetessä mukaan tulee roolipelimäisyyttä, minkä ansiosta et vain saa uusia kykyjä, vaan pääset myös kehittämään niitä. Taistelussa pelaajan pitää opetella hyödyntämään eri asetyyppejä ja kykyjä tilanteen mukaan. Kaikkea ei tarvitse opetella kerralla, vaan ominaisuuksia avautuu matkan aikana vähitellen.

Erityisesti pidän siitä, ettei peli tunnu rankaisevan jatkuvasti väärästä valinnasta. Kun uusia kykyjä avautuu, niitä voi kokeilla ja omaa rakennelmaa muokata ilman tunnetta siitä, että hahmo olisi mennyt lopullisesti pilalle.

Enemmän voimaa, enemmän tapoja taistella

Control Resonantin taistelujärjestelmä on yksi suurimmista muutoksista ensimmäiseen peliin verrattuna. Ensimmäisen osan kolmannen peroonan räiskintä, jossa aseet olivat vahvasti keskiössä, ovat nyt vaihtuneet toimintaroolipeliin, jossa lähitaistelu, erilaiset kyvyt ja tutkiminen ovat suuremmassa roolissa. Pelaajalla on käytössää Dylanin Aberrant-ase, joka vaihtaa muotoa ja tekee lähitaistelusta kokemuksen ytimen. Asevalikoima on jaettu Primary- ja Secondary-muotoihin. Primary-puolelta löytyvät Cleave, Strike ja Glaive, kun taas Secondary-muodoissa ovat Drill, Crush ja Extend. Jokaisella asetyypillä on oma kehityspuunsa, joten pelaaja voi rakentaa Dylanista hieman erilaisen taistelijan oman pelityylinsä mukaan.

Aluksi taistelu tuntuu hieman erilaiselta, jos ensimmäisen Controlin telekineettinen räiskintä on vielä tuoreessa muistissa. Uusien kykyjen ja aseiden kuitenkin avautuessa, tekemiseen tulee mukavasti lisää vaihtoehtoja. Dylanin omia kykyjä voi päivittää ja hahmon ominaisuuksia kehittää, minkä lisäksi terveyttä saa kasvatettua keräämällä kolme Health Upgrade -parannusta.

Hissien lisäksi vastaan tulee useita erilaisia vihollistyyppejä, mikä pakottaa miettimään, millä kyvyllä tai asetyypillä seuraavan vastustajan kimppuun kannattaa käydä, tämä on tärkeää Resonant Entity -vihollisten kohdalla. Nämä ovat Hissin valtaamia ihmisiä, jotka ovat muuttuneet erilaisiksi olennoiksi ja toimivat pelissä pienempinä pomotaisteluina. Jokainen Resonant Entity on omanlaisensa ja vihollisten suunnitteluun on selvästi käytetty aikaa. Jokainen tuhottu Resonant Entity tekee pelimaailmasta vaarallisemman ja tuo mukaan uusia sekä vahvempia vihollisia.

Tämä on hauska tapa pitää tutkiminen kiinnostavana. Kun luulet jo hallitsevasi kaupungin, peli päättääkin heittää seuraavan paranormaalin ongelman syliisi. Lopputulos on kunnianhimoinen jatko-osa, joka yrittää tehdä jotain uutta sen sijaan, että vain kopioisi ensimmäisen pelin kaavaa.

Paranormaali taideteos

Graafisesti Control Resonant on todellinen taideteos. Remedy on jälleen kerran onnistunut tekemään maailman, joka näyttää samaan aikaan tutulta ja täysin väärältä. Manhattanin kadut, rakennukset ja ympäristö ovat näyttäviä, mutta Hissin aiheuttamat muutokset tekevät ympäristöstä välillä suorastaan surrealistisen. Rakennukset vääristyvät, maisemat muuttuvat ja kaupungin rakenteissa näkyy tapahtuneen katastrofin jälkiä. Tyhjyys toimii tässä hyvänä tunnelman rakentajana. Kun taustalla kuuluu Hiss-olentojen ääniä mutta kaduilla ei juuri näy ihmisiä, tulee aidosti sellainen olo, että jotain on mennyt todella pahasti pieleen.

Erityisen hienoa on se, kuinka autiolta kaupunki tuntuu. Tavallisesti valtava kaupunki tarkoittaa ihmisiä, liikennettä ja jatkuvaa hälinää. Resonantissa jäljellä on lähinnä hiljaisuus ja jostain kaukaa kuuluva Hissin ääni. Se tekee ympäristöstä paljon uhkaavamman. Ei siksi, että jokaisen nurkan takana odottaisi hirviö, vaan koska koko kaupunki tuntuu olevan väärässä paikassa väärään aikaan ja Remedy saa tässä pienistä yksityiskohdista paljon irti. Ympäristö ei tunnu pelkältä kulissilta, vaan sitä tekee mieli pysähtyä katselemaan.

Hiljaisuuskin voi kuulostaa hyvältä

Äänimaailma tekee paljon töitä tunnelman rakentamisessa. Musiikki on Resonantissa pääasiassa melko hillittyä, eikä yritä jatkuvasti varastaa huomiota, vaan antaa ympäristön omille äänille tilaa, mikä toimii erityisen hyvin kaupungilla liikuttaessa. Manhattanin tyhjyys, Hiss olentojen ääntely, ympäristön pienet äänet ja hahmojen keskustelut saavat enemmän tilaa, kun musiikki ei jyrää kaiken yli. Taisteluiden aikana musiikki ottaa enemmän tilaa ja tekee tilanteista intensiivisempiä. Erityisesti vihollisten hakkaamisesta lähtevät äänet ovat mukavan tuntuvia, kun paranormaalia olentoa mätkii menemään, myös ääni kertoo, että nyt osui eikä vain hipaissut. Ääninäyttely toimii erittäin hyvin. Hahmojen väliset keskustelut tuntuvat luonnollisilta ja niitä on mukava seurata. Remedy on jälleen kerran onnistunut tekemään dialogista sellaisen osan peliä, jota ei tee mieli jatkuvasti ohittaa.

Kaunis ja yllättävän koukuttava jatko-osa

Control Resonant on rohkea jatko-osa, joka onnistuu olemaan samaan aikaan tuttu ja erilainen. Remedy olisi voinut tehdä helposti uuden Controlin, jossa Jesse juoksentelee Oldest Housessa ja ampuu Hissiä paranormaaleilla aseilla. Sen sijaan studio päätti vaihtaa päähenkilön, muuttaa taistelujärjestelmää ja viedä koko paranormaalin ongelman Manhattanille. Kaikki muutokset eivät varmasti miellytä jokaista ensimmäisen pelin ystävää. Laajempi maailma ei tarjoa aivan samanlaista tiivistä ja klaustrofobista tunnelmaa kuin Oldest House.

Itselleni suurin yllätys oli se, kuinka paljon tekemistä maailmassa on. Pelimaailmaa on mukava tutkia, sivutehtävät tuntuvat oikeasti merkityksellisiltä ja kerättäväksi löytyy jatkuvasti jotain kiinnostavaa. Paperien lukeminen kannattaa, sillä niiden kautta pelin maailma saa huomattavasti enemmän syvyyttä.

Taistelun toistuvuus voi alkaa pidemmän pelisession aikana tuntua turhauttavalta, mutta uusien kykyjen, aseiden ja Resonant Entityjen tuoma vaihtelu piti mielenkiintoa yllä, Entity -viholliset ovatkin mielestäni onnistunut lisä. Niiden erilainen suunnittelu ja vaikutus pelimaailmaan tuovat taisteluihin vaihtelua, eikä tekeminen tunnu pelkältä vihollisten loputtomalta hakkaamiselta. Control Resonant on ennen kaikkea peli, jota on mukava tutkia. Se näyttää hyvältä, kuulostaa hyvältä ja onnistuu jälleen kerran luomaan maailman, jonka outouksia haluaa ymmärtää vähän enemmän.

Jos ensimmäinen Control nappasi mukaansa, Resonant tarjoaa paljon tutkittavaa ja uuden näkökulman tuttuun maailmaan. Pienistä teknisistä ongelmista ja ajoittaisesta taistelun toistuvuudesta huolimatta kyseessä on erittäin miellyttävä pelikokemus. Manhattanissa riittää tutkittavaa ja Hissin kanssa tulee varmasti vietettyä vielä useampi tunti. Pelin maailmaan pääsee mukaan myös ilman täydellistä FBC historiantuntemusta, vaikka edeltäjän pelaaminen varmasti syventää kokemusta.

Omasta puolestani voin sanoa varsin suoraan, että Control Resonant on hintansa arvoinen hankinta. Se on yksi niistä peleistä, joissa välillä pysähtyy ihmettelemään maisemaa, seuraavaksi hakkaa paranormaalin hirviön seinään ja sen jälkeen lukee paperilapun siitä, miksi juuri äskeinen seinä oli ylipäätään olemassa.