Kulttiklassikko Powerslave ilmestyi GOG-valikoimiin – myös uusinto tuloillaan Kommentit pois päältä artikkelissa Kulttiklassikko Powerslave ilmestyi GOG-valikoimiin – myös uusinto tuloillaan

Powerslave

Ensimmäisen persoonan kulttiklassikkoräiskintä Powerslave on saapunut -kauppapaikan valikoimiin. Vuonna 1996 alunperin ilmestynyt peli kulki Euroopassa nimellä Exhumed.

Alunperin ja alkuperäiselle -konsolille ilmestynyt peli, poikkesi hieman -versiosta, joka käytti oman pelimoottorin sijaan -pelistä tuttua pelimoottoria.

Uudelleenjulkaisun lisäksi Powerslave on saamassa uusinnon Nightdive Studiosin toimesta. Kyseinen studio tunnetaan vanhojen pelien uusinnoista kuten ja -pelien kohdalla.

Powerslave peli sijoittuu Egyptiin ja Karnakin kaupunkiin, jossa muukalaisarmeija on vallannut kaupungin. Olet osa joukkoa joka lähetetään ratkaisemaan tilannetta. Joukkuetta kuljettava helikopteri kuitenkin ammutaan alas ja joudut yksin selviytymään muukalaisia vastaan.

Powerslave on parhaillaan saatavilla GOG-palvelusta PC:lle.

Kommentoi

Vauhdikas Hyper Scape -moninpeli uusiutuu radikaalisti kolmannella pelikaudella Kommentit pois päältä artikkelissa Vauhdikas Hyper Scape -moninpeli uusiutuu radikaalisti kolmannella pelikaudella

Hyper Scape

Ubisoft aloittaa maaliskuussa battle royale -tyylisen Hyper Scape -verkkopelin kolmannen kauden. Se tuo mukanaan uusitun pelikartan, Firewall-työkalun, lisää pelitiloja ja kauden omat Battle Pass -keräilypaketit.

Shadow Rising -kausi jatkaa aiemmin esiteltyä tarinankaarta uusin kääntein, jonka myötä nähdään myös uusia keskeisiä hahmoja. Neo Arcadian oudot ilmiöt piinaavat kaupunkia ja sen taivaalle ilmestynyt rakennelma on laajentunut leijuvaksi temppelirakennelmaksi. Kaikista kilpailijoista Basilisk löytää tiensä perille ensimmäisenä, vain kohdatakseen salaperäisen Tower-hahmon. Tämän toimeksiannosta Basilisk saa kerättäväksi Towerin kadonneita sirpaleita kaupungin alueelta. Samanaikaisesti Prisman joukot Nikitan johdolla yrittävät hävittää kaupungin oudot ilmentymät kaikin mahdollisin tavoin.

Pelaajille tämä uudenlainen tilanne mahdollistaa jokaviikkoista mahdollisuutta kerätä kadonneita muistisirpaleita ja näin sukeltaa yhä syvemmälle kolmannen pelikauden kiehtovaan tarinaan ja pelimaailman salaisuuksiin. Lisäksi Basilisk ja Tower jatkavat tarinaansa Hyper Scape -sarjakuvan kolmannessa numerossa, joka tulee luettavaksi useaan eri osaan jaettuna kolmannen pelikauden aikana.

Kolmas pelikausi esittelee pelaajille uusitun Neo-Arcadian kaupungin. Pelikartan versio 2.0 tarjoaa tukkukaupalla yllätyksiä koko kaupungin leveydeltä. Uutena hack-työkaluna esitellään Firewall, joka luo pelaajan eteen suojakilven. Vaikka kilpi suojaa vihollisen tulitukselta, pelaaja tiimeineen voi ampua suojan läpi.

Uutena ominaisuutena nähdään myös 2D Hub Flow -käyttöliittymä, mikä mahdollistaa entistä nopeamman ja sujuvamman joukkue- ja varustehallinnan. Lisäksi pelikausi tuo kolme uutta pelimuotoa. Näitä ovat 60 pelaajan rankattu Crown Rush Squad, 60 pelaajan rankkaamaton Crown Rush Solo ja 12 pelaajan rankkaamaton Team Deathmatch, joka koostuu kahdesta kuuden joukkueen tiimistä.

Uusi pelikausi tuo mukanaan myös uusitut Battle Pass -vaihtoehdot täynnä keräilyesineitä. Kukin kolmesta eri vaihtoehdosta kattaa sata tasoa keräiltävää. Näitä ovat ilmainen Battle Pass, 950 pelikolikon hintainen Premium Battle Pass ja 2250 pelikolikon arvoinen Hyper Battle Pass. Jokainen näistä sisältää erilaisia aseskinejä, hahmoasuja ja muita kosmeettisia lisukkeita. Lisäksi aloitteleville pelaajille tulee myyntiin Prisma Security Pack -paketti 1000 pelikolikon hintaan ja 2875 pelikolikkoa maksava Season 3 Starter Pack -paketti. Bitcrown-pelikolikoita ansaitaan pelaamalla, jonka lisäksi pelikolikoita voi ostaa oikealla rahalla Ubisoftin omasta tai muista virallisista kauppapaikoista.

Shadow Rising -pelikausi käynnistyy 11. maaliskuuta. Itse peli on saatavilla 4- ja Xbox One -konsoleille sekä :lle. Pelikonsoliversiot ovat yhteensopivia myös PlayStation 5- ja Xbox Series X ja S-konsolien kanssa.

Kommentoi

Maaliskuun PlayStation Plus -pelit paljastuivat etuajassa – tarjolla Final Fantasy 7 Remake ja Remnant from the Ashes Kommentit pois päältä artikkelissa Maaliskuun PlayStation Plus -pelit paljastuivat etuajassa – tarjolla Final Fantasy 7 Remake ja Remnant from the Ashes

Sony on vastikään julkistanut Plus -tilaajille saapuvat maaliskuun -pelit. Nimikkeet ovat lunastettavissa ja pelattavissa niin kauan kuin PlayStation Plus -tilaus on aktiivisena.

Valikoiman johtotähtenä on kauan odotettu Final Fantasy VII Remake, jolle viime yönä julkistettiin PlayStation 5 -versio Intergrade-lisänimellä. Konsolivalmistajan blogijulkaisussa muistutetaan, että heidän viimeyönä tiedoittama ilmainen grafiikkapäivitys ei koske heitä, jotka omistavat vain PS Plussan kautta ladatun digitaalisen version Final Fantasy VII Remakesta.

Maaliskuun toisesta päivästä alkaen käyttäjät voivat myös ladata PlayStation 4:lle Farpoint virtuaalitodellisuusräiskinnän sekä synkemmän kolmannen persoonan räiskinnän Remnant from the Ashesin.

PlayStation 5 -käyttäjät pääsevät tilauksensa kautta kokeilemaan tyylikästä Maquette-nimistä pulmailupeliä. Kyseinen nimike on saatavilla myös PlayStation 4:lle, mutta se ei kuulu tähän Plus-palvelun tarjoukseen.

Kommentoi