Labubu-villitys valtaa myös elokuvateatterit – Sony nappasi oikeudet leffaan Kommentit pois päältä artikkelissa Labubu-villitys valtaa myös elokuvateatterit – Sony nappasi oikeudet leffaan

Olisihan se pitänyt arvata: kun pieniä demonimaisia Labubu-pehmoja alkoi ilmestyä jokaiseen somekulmaan ja avaimenperään, elokuvauutinen oli vain ajan kysymys. Sony Pictures on nyt hankkinut oikeudet Labubu-elokuvaan, ja projekti on virallisesti käynnissä – vaikkakin vielä hyvin varhaisessa vaiheessa. Tekijälista on täysin tyhjä, eikä tiedossa ole tuottajaa, ohjaajaa, käsikirjoittajaa tai edes näyttelijöitä. Myös se, tehdäänkö elokuva animaationa vai live-actionina, on vielä auki.

Jos Labubut ovat menneet ohi tutkalta, kyse on vuonna 2015 julkaistuista pienistä pehmohahmoista, jotka näyttävät suloisen ja pienen demoniolennon risteytykseltä. Hahmot loi Hongkongissa syntynyt taiteilija Kasing Lung, joka kasvoi Alankomaissa ja sai inspiraatiota pohjoismaisesta kansanperinteestä. Ensimmäiset versiot teki How2Work, mutta kunnolla Labubu buumi räjähti, kun hahmot päätyivät myyntiin kiinalaisen Pop Martin kautta.

Kansainvälinen suosio ampaisi toden teolla ylöspäin, kun K-pop-tähti Lisan nähtiin viime vuonna kantavan Labubu-avaimenperää laukussaan. Sen jälkeen hahmot ovat levinneet ympäri Aasiaa ja kohti länttä, erityisesti keräilykulttuurin parissa – sokkopakkaukset kun tuppaavat tekemään ostamisesta yhtä aikaa jännittävää ja vaarallista lompakolle.

Seuraava vaihe: Hollywood. Jos elokuva saa tekijätiimin, Labubu voi pian loikata vitriineistä valkokankaalle – eikä kukaan tiedä, pitäisikö varautua nauramaan, pelästymään vai hankkimaan popcornin lisäksi pehmolelu kainaloon.

EA toi 25 klassikkopeliä Steamiin – Road Rash ja Wing Commander saivat uudistetut juhlapainokset Kommentit pois päältä artikkelissa EA toi 25 klassikkopeliä Steamiin – Road Rash ja Wing Commander saivat uudistetut juhlapainokset

on julkaissut 25 klassista PC-peliä Steamissa. Mukana ovat muun muassa Road Rash, , Theme Hospital ja useat Ultima-roolipelit. Seitsemän peliä on saanut erillisen Anniversary Edition -juhlapainoksen, jossa alkuperäistä pelikokemusta on päivitetty nykyaikaisille tietokoneille.

Kadonneiksi luultuja välivideoita löytyi arkistosta

EA:n mukaan juhlapainosten taustalla on poikkeuksellinen arkistolöytö. Yhtiön fyysisestä mediaholvista löytyi tuhansia Betacam-, VHS- ja D1-nauhoja sekä muuta alkuperäistä aineistoa. Digitointityön avulla onnistuttiin palauttamaan seitsemän pelin kadonneiksi luultuja alkuperäisiä välivideomateriaaleja.

Yhteensä yli 1 500 elokuvallista kohtausta on kunnostettu ja leikattu uudelleen. Samalla peleihin on tehty yhteensopivuus-, suorituskyky- ja ohjausparannuksia. EA:n mukaan tavoitteena on säilyttää alkuperäisten pelien ilme ja tunnelma.

Wing Commander -pelien päivityksissä on hyödynnetty myös fanien tekemiä modeja. EA kertoo tehneensä yhteistyötä pelisarjan yhteisön kanssa niiden sisällyttämiseksi virallisiin julkaisuihin. GOGista tai EA Appista digitaaliset Wing Commander -pelit jo omistavat saavat vastaavan Anniversary Edition -päivityksen maksutta..

Kaikki 25 julkaistua peliä

  • Road Rash: 30th Anniversary Edition
  • Wing Commander: 35th Anniversary Edition
  • Wing Commander II: Vengeance of the Kilrathi: 35th Anniversary Edition
  • Wing Commander III: Heart of the Tiger: 30th Anniversary Edition
  • Wing Commander IV: The Price of Freedom: 30th Anniversary Edition
  • Wing Commander Prophecy: 30th Anniversary Edition
  • Privateer 2: The Darkening: 30th Anniversary Edition
  • Wing Commander: Privateer
  • Wing Commander: Academy
  • Wing Commander: Armada
  • Strike Commander
  • Theme Hospital
  • Crusader: No Remorse
  • Crusader: No Regret
  • Ultima I: The First Age of Darkness
  • Ultima II: The Revenge of the Enchantress
  • Ultima III: Exodus
  • Ultima IV: Quest of the Avatar
  • Ultima V: Warriors of Destiny
  • Ultima VI: The False Prophet
  • Ultima VII: The Complete Edition
  • Ultima VIII: Gold Edition
  • Ultima IX: Ascension
  • Ultima Underworld I
  • Ultima Underworld II

Nintendo luottaa Ocarina of Timeen joulumarkkinoilla Kommentit pois päältä artikkelissa Nintendo luottaa Ocarina of Timeen joulumarkkinoilla

valmistautuu vuoden vilkkaimpaan myyntikauteen varsin nostalgisella aseella. Yhtiö panostaa lähes 30 vuotta vanhan -pelin uudistettuun versioon, jonka odotetaan houkuttelevan pelaajia hankkimaan uuden Switch 2 -konsolin. Kilpailijana häämöttää samaan aikaan yksi pelimaailman suurimmista julkaisuista, .

Alkuperäinen Ocarina of Time julkaistiin :lle vuonna 1998, ja sitä pidetään edelleen yhtenä kaikkien aikojen arvostetuimmista peleistä. Uusi versio ei kuitenkaan ole pelkkä vanhan pelin uudelleenjulkaisu, vaan Nintendo on uudistanut muun muassa ohjausta, dialogia ja grafiikkaa. Tarkoituksena on yhdistää alkuperäisen seikkailun tuttu tunnelma modernimpaan pelattavuuteen, jota on nähty esimerkiksi Breath of the Wildissa ja Tears of the Kingdomissa.

Pelialan asiantuntijoiden mukaan Nintendo luottaa tuttujen pelisarjojensa ja hahmojensa vetovoimaan. Yhtiön Switch 2 -konsolia on myyty arviolta 24 miljoonaa kappaletta sen kesäkuussa 2025 tapahtuneen julkaisun jälkeen, mutta laitemyynti on hidastunut. Uudet yksinoikeuspelit ovatkin tärkeässä asemassa, kun Nintendo yrittää saada ensimmäisen Switchin omistajat päivittämään uudempaan konsoliin.

Haasteita riittää myös muualla pelialalla. Muistipiirien kallistuminen on nostanut laitteiden hintoja, ja ilmaispelit, kuten Fortnite ja , kilpailevat pelaajien vapaa-ajasta. Yhdysvalloissa Switch 2:n hintaa nostettiin syyskuussa 450 dollarista 500 dollariin eli noin 388 eurosta 431 euroon. Myös pelien hinnat ovat nousseet, mikä tekee uusien julkaisujen myymisestä entistä haastavampaa. Suomessa konsolin hinta on puolestaan laskenut julkaisusta jopa 50-70€ kysynnän laskun vuoksi.

Nintendo ei kuitenkaan rakenna strategiaansa pelkästään yhden pelin varaan. Yhtiö on julkaissut myös Zeldan 40-vuotisjuhlan kunniaksi erikoisversion Switch 2 -konsolista, ja ensi vuodelle on suunnitteilla Zelda-konsertti sekä elokuva. Vaikka Ocarina of Time ja tavoittelevat osittain erilaista yleisöä, niiden kohtaaminen saman joulusesongin ympärillä tekee loppuvuodesta erityisen kiinnostavan. Nintendo näyttää luottavan siihen, että vanha klassikko voi olla aivan yhtä tehokas myyntivaltti kuin täysin uusi suurpeli.