Laihaa yhden viikonlopun hupia – arvostelussa Lego Brawls Kommentit pois päältä artikkelissa Laihaa yhden viikonlopun hupia – arvostelussa Lego Brawls

LEGO Brawls

Lego Brawls (Nintendo Switch)

4 / 10
Hyvää Kaunis kakku päältä. Brawls-pelin idea on hauska. Huonoa Liiankin yksinkertainen tuurilla seilaava laiva. Käy hyvinkin nopeasti tylsäksi. Tarjoilee liian vähän mielenkiintoista tekemistä, eikä koukuta muiden vastaavien pelien tavoin juuri ollenkaan.

Alunperin vuonna 2019 mobiililaitteille ilmestyneessä Lego Brawlsissa pelaajat muokkaavat itselleen oman hahmon ja taistelevat sillä tutuissa maisemissa. Taisteluvälineenä voi käyttää kaikkea aina patongista piirakkapyssyyn sekä mankasta rakettinyrkkeihin.

Pelissä on laajat moninpelitilat ja pelata voi joko paikallisesti tai verkossa kahdeksan pelaajan voimin. Mukana on myös neljän pelaajan co-op tila. Mitään mullistavaa ei edes yritäkään tarjota, sillä samaisessa sarjassa painivia pelejä on etenkin konsoleille saapunut suurissa määrin aikaisemminkin. Yhtenä kuuluisana esimerkkinä mainittakoon Nintendon maailmasta tutun Super Smash Brosin, joka ajaa asiansa aina vain vuosienkin jälkeen.

Mitä uutta Lego Brawlsilla on sitten tarjota konsoleille jo julkaistuihin saman painisarjan peleihin verrattuna?

Ensin hymyilytti, mutta sitten….

Aloittaessaan Lego Brawls nappaa pelaajansa hyvin lyhyeen alkututoriaaliin, jossa pelin hyvin lyhyet- sekä yksinkertaiset liikkeet ja näppäinyhdistelmät käydään lävitse. Tämän jälkeen pejaaja heitetäänkin suoraan asiaan. Pelaajalla on valittavanaan vaatimattomat kaksi pelitilaa. Brawl-tila, joka on pelin perinteisempi online-moodi nopeaa matsaamista varten, kun taas pelin toinen ”Party-tila” on tarkoitettu enemmänkin paikallispelejä varten kutsulinkkeineen, tai miksei toki niinkin, että vieressäsi sohvalla istuu ihan aito ihminen jakamassa kanssasi pelikokemuksesi.

Kummassakin pelitilassa on valittavanaan vaatimattomasti vain kaksi erilaista ottelytyyliä. Vapaaottelu- sekä tiimitila. Vapaaottelussa mäiskitään lyhykäisyydessään hyvin pienellä taistelukentällä keskenään, kun tiimitila taasen sisältää pelikenttää hieman laajemminkin, mutta tarjoaa myöskin erilaisia tehtäviä, joita toteutetaan joukkueittain. Peliin on saatavilla teemoja kuten esimerkiksi Jurassic World, Lego Ninjago, Pirates jne jne, jotka tuovat ihan kivan lisän tasojen visuaaliseen puoleen.

Alkuun Lego Brawls vaikuttaa oikeinkin hupaisalta tapaukselta, mutta valitettavasti hupi alkaa lässähtämään kasaan hyvinkin nopeasti. Pelistä todellakin huomaa, että se on alunperin tarkoitettu mobiililaitteilla, eikä uudelleentulemiseen ole sen kummempiin tehty sen suurempia muutoksia konsoleita, tai PC:täkään varten. Pelin taistelut ovat sekavia, tuurilla seilaavia laivoja, ja tämän kaiken lisäksi vielä turhankin yksinkertaisia.

Kun yksinkertaiseksi tarkoitettu on vähän liiankin yksinkertaista

Toiminnaltaan Lego Brawls ajaa sinäänsä asiansa. Mekaniikat ovat yksinkertaisuudessaan kuitenkin toimivat, vaikkei niissä olekaan lähdetty tavoittelemaan kuuta taivaalta. Lego-sarjan peleille uskollisesti Lego Brawls on visuaalisesti kaunista katseltavaa, vaikka taistelut itsessään käyvätkin usein varsin sekaviksi. Silmäkarkkia halajaville paketti on kunnossa ja mainittakoon erikseen myös Lego Brawlsin äänimaisemat, jotka ovat onneksi taattua Lego-sarjan laadukasta tasoa. Valitettavasti pakettia ei voida pelastaa muilla tekijöillä, kun itse pelaaminen on tehty niin kovin latteaksi kokemukseksi.

Täyteen lähes 40 euron hintalappuun nähden Lego Brawls on röyhkeän tuntoinen rahastus, joka ei tarjoa tarpeeksi mielenkiintoista tekemistä, jotta sen parissa viihtyisi yhtä viikonloppua pidempään. Kun konsoleille on tarjolla useita saman tyylisiä huomattavasti paremmin toteutettuja kilpailijoita, jää Lego Brawls valitettavasti näiden pelien varjoon odottamaan sitä ihanaa päivää, kun kaupan myyjä siirtää kaikki kopiot kyseisestä pelistä kaupan alelaariin. Tuona kauniina päivänä Lego Brawls saattaa olla ehkä hieman enemmän ”rahansa väärti”.

Nintendo esitteli nipun indie-uutuuksia – tältä näytti vuoden ensimmäinen Indie World Kommentit pois päältä artikkelissa Nintendo esitteli nipun indie-uutuuksia – tältä näytti vuoden ensimmäinen Indie World

Nintendo järjesti vuoden 2026 ensimmäisen Indie World Showcase -lähetyksensä 3. maaliskuuta. Vain 15 minuuttiin pakattu esitys esitteli joukon tulevia pelejä – ja -konsoleille. Mukana oli kaikkea tunnelmallisista seikkailuista nopeatempoisiin räiskintöihin ja useampi peli julkaistiin saman tien.

Yksi illan erikoisimmista nimistä oli Denshattack!, jossa hurjastellaan akrobaattisella junalla neonvärein hehkuvassa tulevaisuuden Japanissa. Se saapuu Switch 2:lle 17. kesäkuuta, ja demoversio on jo testattavissa. Tunteikkaampaa osastoa edustaa , jossa nelijalkaiset ystävät johdatetaan sateenkaarisillan tuolle puolen, pelin julkaisu on 29. toukokuuta.

Jatko-osien ystäville nähtiin Moonlighter 2: The Endless Vault, joka tuo kauppias Willin uusiin maisemiin vielä tämän vuoden aikana. puolestaan tarjoaa rauhallista rakentelua, jossa puiset dioraamat heräävät eloon pelaajan käsissä kesällä. Toimintaa kaipaaville Minishoot’ Adventures ilmestyi heti, ja Rotwood, Don’t Starve -kehittäjän uusi mätkintä julkaistiin niin ikään saman tien Switch 2:lle konsoliyksinoikeutena.

Tunnelmallisempiin elämyksiin lukeutuu , joka saapuu Switch 2:lle 26. maaliskuuta, sekä nostalginen , jonka soundtrackilta löytyy muun muassa DEVOa ja The Smashing Pumpkinsia. Lisäksi syksylle luvattiin intensiivinen Blighted, ja palkittu pulmapeli julkaistiin heti esityksen jälkeen.

Muita kalenteriin merkittäviä nimiä ovat esimerkiksi Outbound (23.4.), (toukokuu), (kesä), RATATAN (16.7.) sekä 90-luvun Japaniin sijoittuva (30.4.). On selvää, että Switch 2:n pelikirjasto kasvaa vauhdilla ja indie-kehittäjät ovat vahvasti mukana rakentamassa sen identiteettiä heti alusta lähtien.

Iron Galaxy saattaa tehdä Fallout 3- ja New Vegas -remasterit Kommentit pois päältä artikkelissa Iron Galaxy saattaa tehdä Fallout 3- ja New Vegas -remasterit

Fallout: New Vegas

-faneilla on ollut viime vuodet juhlaa. Amazonin Fallout-sarja on nostanut pelisarjan uuteen suosioon, ja samalla klassikot ovat nousseet jälleen keskusteluun. Nyt tiedämme, että viralliset remaster-versiot peleistä ja ovat tulossa, mutta tekijätiimi on toistaiseksi pysynyt hämärän peitossa.

Tuore vihje viittaa kuitenkin vahvasti siihen, että asialla saattaisi olla Iron Galaxy Studios. Studio julkaisi LinkedInissä kuvan helmikuisesta yhtiökokouksestaan, ja esitysdian taustalla komeili Fallout-trailereista tuttu “Please Stand By” -ruutu. Internet teki siitä nopeasti omat johtopäätöksensä.

Remastereiden on kerrottu olevan -tyyppisiä, mikä viittaa siihen, että visuaalinen puoli uudistettaisiin modernilla pelimoottorilla, mutta alkuperäiset pelimekaniikat säilyisivät pitkälti ennallaan. Vertailukohtana toimii . Samaan aikaan Bethesda Game Studios työstää jo Fallout 5 -peliä, joten remaster-projektit ovat todennäköisesti ulkoistettu toiselle studiolle.

Iron Galaxy ei olisi valinta tuulesta temmattu. Studio on aiemmin auttanut muun muassa -pelin Switch-version kanssa, työskennellyt :n ja Fallout 76:n parissa sekä osallistunut -verkkopelin kehitykseen. Lisäksi se vastaa -yksinoikeuspelistä ja on kunnostautunut useiden pelien porttauksissa.

Virallista vahvistusta ei vielä ole, ja on mahdollista, että Iron Galaxy toimii vain yhtenä yhteistyökumppanina muiden studioiden rinnalla. Mutta jos vihje pitää paikkansa, Wastelandin klassikot ovat kokeneissa käsissä ja koska Fallout on nykyään Microsoftin omistuksessa, remasterit nähdään todennäköisesti myös Game Passissa julkaisunsa yhteydessä.