Hiljattain kaksi Tomb Raider -aiheista peliä ilmaiseksi jakanut Square Enix on laittanu vielä yhden saman pelisarjan pelin ladattavaksi ilmaiseksi.
Tällä kertaa kyseessä on Lara Croft GO -mobiilipeli, jonka voit ladata ilmaiseksi Android ja iOS -laitteille. Peli maksaa normaalisti n. 5-7€ alustasta riippuen.
Alunperin vuonna 2015 ilmestynyt peli tarjoilee vuoropohjaista pulmanratkontaa suositussa Tomb Raider -pelisarjassa. Pelissä pelaaja ohjaa Lara Croftia lautapelimäisellä pelialustalla esteitä ratkoen ja ympäristöään muovaten. Peli nappasi vuonna 2015 The Game Awardsien parhaaan mobiilipelin tittelin.
PlayStation-faneilla on tällä viikolla syytä pitää silmät auki, sillä Sonyjärjestää peräti kaksi State of Play -lähetystä saman päivän aikana. Ensimmäinen esitys nähdään torstaina 3. syyskuuta, ja heti sen perään vuorossa on Japanin ja Aasian peleihin keskittyvä oma lähetyksensä.
Ensimmäinen State of Play alkaa Suomen aikaa kello 16.00. Sony lupaa luvassa olevan uutisia ja päivityksiä sekä PlayStation Studiosin että kolmansien osapuolten peleistä. Lähetyksen lopussa nähdään lisäksi pidempi katsaus Square Enixin odotettuun Final Fantasy VII Revelationiin.
Toisen lähetyksen tarkkaa kestoa ei vielä kerrottu, mutta odotukset ovat jo korkealla. Pelaajat toivovat näkevänsä lisää esimerkiksi Naughty Dogin Intergalactic: The Heretic Prophetista sekä Insomniac Gamesin Marvel’s Wolverinesta, joka julkaistaan PS5 15. syyskuuta. Ainakin jälkimmäisen kohdalla markkinointitilaisuus osuisi varsin sopivasti juuri ennen julkaisua.
Mukana on myös yksi hieman kiusallisempi puheenaihe, nimittäin fyysiset pelit. Sony on saanut runsaasti kritiikkiä suunnitelmastaan lopettaa uusien PlayStation-pelien fyysisten levyjen tuotanto tammikuussa 2028. Onkin mahdollista, että aihe nousee jälleen esiin lähetyksen aikana, sillä ainakin livelähetyksen chatissa siitä tullaan varmasti keskustelemaan.
Kaikki yllätykset ovat kuitenkin vielä piilossa Sonyn hihassa. Torstaina selviää, tuoko yhtiö mukanaan odotettuja peliuutisia vai jääkö suurin yllätys jälleen kerran odottamaan seuraavaa State of Playta.
Kingdom Hearts 4 tuore traileri on saanut fanien salapoliisihatut jälleen päähän. Tarkkasilmäiset pelaajat ovat nimittäin huomanneet videolla vartijoita, joiden asut muistuttavat huomattavasti Final Fantasy XV:stä tuttua Eosin maailmaa. Havainto on käynnistänyt spekulaatiot siitä, voisivatko Noctis ja kumppanit vihdoin tehdä näyttävän vierailun Kingdom Hearts -sarjassa.
Yhteys ei olisi täysin tuulesta temmattu. Kingdom Heartsin ohjaaja Tetsuya Nomura työskenteli aikoinaan Final Fantasy Versus XIII -projektin parissa, josta myöhemmin muotoutui Final Fantasy XV. Nomuran kädenjälki näkyi erityisesti pelin hahmoissa, tarinassa ja tummemmassa visuaalisessa tyylissä. Kingdom hearts 3 nähty Yozora puolestaan muistuttaa vahvasti Final Fantasy XV Noctisia, mikä on ruokkinut fanien teorioita jo vuosia.
Kingdom Hearts 4 ensimmäisissä esittelyissä on toistaiseksi nähty vain vähän yksityiskohtia pelin eri maailmoista, mutta D23-tapahtumassa esiteltiin uutta materiaalia muun muassa Coco-elokuvaan perustuvasta maailmasta. Peli sijoittuu jälleen Soran ympärille, ja tällä kertaa seikkailu vie hänet realistisempaan, Tokiota muistuttavaan Quadratum-kaupunkiin.
Final Fantasy -hahmojen paluu olisi monille faneille tervetullut uutinen. Kingdom Hearts 3 sarjan alkuperäiset Final Fantasy -hahmot jäivät lähes kokonaan sivuun, vaikka he olivat aiemmissa osissa tärkeä osa kokonaisuutta. Re Mind -lisäosa toi joitakin hahmoja takaisin, mutta Noctisin kaltaista isoa vierailua ei nähty.
Toistaiseksi kyse on kuitenkin vain fanien havainnoista ja teorioista. Square Enix tai Disney ei ole vahvistanut Final Fantasy XV -hahmojen mukanaoloa. Kingdom Hearts 4 on määrä ilmestyä vuonna 2027 PlayStation 5, Xbox Series X/S, Nintendo Switch 2 ja PC. Jos Noctis todella ilmestyy peliin, Nomura on ainakin onnistunut pitämään fanit jälleen kiireisinä ennen seuraavaa traileria.