Arvostelut, Pelit

Little Nightmares II kertoo syvällisen tarinan Kommentit pois päältä artikkelissa Little Nightmares II kertoo syvällisen tarinan

Little Nightmares 2 (PC)

8 / 10
Hyvää + Tarina, Visuaalinen toteutus, Äänimaailma Huonoa - Co-opin puuttuminen, Hahmo tottelee ohjausta paikoitellen huonosti Yleisesti Little Nightmares 2 focus painottuu vahvasti tarinaan, jonka loppuhuipennus järkyttää varmasti

On haastavaa arvostella spoilaamatta siitä mitään, sillä on onnistunut luomaan ainutlaatuisen tarinan, jonka loppuhuipennus saa varmasti leuat loksahtamaan auki.

Helpot ensiaskeleet

Pelin päähahmo on Mono, pussipäinen hahmo joka tupsahtaa pelin alussa telkkarista ulos. Peli ei suoraan opeta mistä mitäkin tapahtuu vaan antaa aluksi mahdollisuuden oivaltaa kaiken itse; mistä liikutaan, mistä hypätään, miten tuon esteen yli pääsee… ja näin sen kuuluu ollakin. Kun näppäimistä ja hahmon eri komennoista pääsee jyvälle, peliä on ilo pelata hahmon enimmäkseen responsiivisen ohjattavuuden ansiosta.

Pelin alkumetreillä on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia

Apuun rientää Six

Hetken tarpomisen jälkeen seikkailuun hyppää mukaan Six, mysteerihahmo joka ei liiemmin itseään esittele. Six on toisaalta kiva lisä peliin, tekoäly toimii hyvin eikä toveria tarvitse olla kokoajan paimentamassa. Toisaalta taas Six on hukkaan heitettyä potentiaalia; jos peliin olisi lisätty co-op, olisi se tarjonnut hurjan määrän mahdollisuuksia. Nyt Six on itsenäisyytensä vuoksi käytännössä turha, sillä kaikki hänen toimensa on ohjelmoitu juuri tietyllä tavalla eikä ikinä tarvitse jännittää, selviytyykö hän annetuista haasteista. Toki tämä yhteistyötila saatetaan peliin lisätä esimerkiksi dlc:n muodossa, toivottavasti.

Pimeydessä kaksin on parempi kuin yksin

Hieman teknisestä puolesta

Peli oikeasti näyttää ja kuulostaa aivan mahtavalta. Tunnelma on saatu luotua ääniefektein ja erinäisillä valotuksilla niin puistattavaksi, että takapuoli nousi tuolista parikin kertaa ilmaan. Pelin pelaamiseen suositellaankin vahvasti käytettäväksi kuulokkeita, sillä jopa osa pelin haasteista vaatii ympäristön kuuntelemista tarkkaan. Peliä suositellaan pelattavaksi myös oikealla ohjaimella, sillä pelissä on huomattavasti helpompi kikkailla gamepadilla kuin näppäimistöllä. Mono tottelee komentoja enimmäkseen oikein, mutta välillä hän päättää kieltäytyä esimerkiksi poimimasta tavaroita maasta ja jos oikein huono tuuri käy, jää hän kiinni esimerkiksi kirjahyllyyn tai tuoliin. Tällöin ei auttanut kuin ladata aiempi checkpoint ja toivoa ettei sama toistu. Eikä kyllä toistunutkaan.

Little Nightmares 2 loistaa tasohyppelyllään

Pelin pulmat eivät liikaa hermoja rasita

Pelin ”älypelit” eivät ole todellakaan liian haastavia. Ratkaisu on yleensä korostettu todella huomattavasti; jos seinästä törröttää lankkuja joiden läpi saattaisi päästä niin lattialle on varmasti aseteltu oikein näkyvälle paikalle kirves. Jos huoneesta poistuminen vaatii korkealla olevan napin painamista, jollakin hyllyllä näkyvä erittäin iso objekti suorastaan huutaa ”heitä minut tuohon nappiin!” Toisaalta tällä kyllä vältytään liialliselta turhautumiselta joka voisi viedä mielenkiinnon koko pelistä, mutta co-opin kannalta olisi ollut vielä hauskempaa ratkoa paljon haastavampiakin ongelmia. Jos tämmöinen co-op siis olisi olemassa.

Tässä pelissä eivät älynystyrät kuormitu

Yhteenveto

Little Nightmares II ei missään nimessä ole täydellinen. Siitä löytyy omat kauneusvirheensä, jotka kohdistuvat lähinnä pieniin puutteisiin ohjattavuudessa ja co-opin potentiaalissa. Ilman kyseistä tarinaa olisinkin antanut pelille vahvan seiskan, mutta pelin loppu on koettava itse. En ole miesmuistiin saanut mistään pelistä vastaavanlaisia fiiliksiä, sillä Monon ja Six:n ahdingon voi ihan oikeasti tuntea. On myös erittäin suositeltavaa että pelin ensimmäinen osa on pelattuna ennen tähän sekaantumista, sillä pelisarjan aikajanaa on hieman vaikea hahmottaa ilman molempien pelaamista.

Tämä oli kyllä hieno kokemus.

Pikselinen klikkausrituaali ripauksella ankkoja – arvostelussa All Hail The Orb Kommentit pois päältä artikkelissa Pikselinen klikkausrituaali ripauksella ankkoja – arvostelussa All Hail The Orb

On olemassa pelejä, jotka unohtuvat heti, ja sitten on sellaisia kuin . Sellaisia, jotka eivät ehkä aluksi näytä miltään erikoiselta, mutta jäävät päähän pyörimään vielä pitkään sulkemisen jälkeen. LeGingerDevin ensimmäinen -julkaisu osuu juuri tähän jälkimmäiseen kategoriaan.

All Hail The Orb on LeGingerDevin :lle kehittämä pikselitaiteinen idle- ja clicker-sekoitus, jossa pelaaja palvoo salaperäistä Orbia, kutsuu kultisteja ja rakentaa vähitellen automaattisesti rullaavaa “uskontotehdasta”. Peli ei yritä olla suuri seikkailu tai haastava strategia, vaan enemmänkin rauhallinen, hieman hölmö ja tarkoituksella absurdi kokemus.

Orb, Devotion ja kultin hiljainen kasvu

Pelin ydin on yksinkertainen, klikkaa Orbia, kerää Devotionia ja avaa uusia huoneita. Mutta se mikä alkaa pelkkänä klikkailuna muuttuu nopeasti järjestelmäksi, jossa pelaaja ei enää ole yksin tekemässä kaikkea. Devotion toimii etenemisen polttoaineena. Sitä keräämällä avataan huoneita, alttareita ja uusia toimintoja, jotka vievät peliä eteenpäin. Tarinallinen elementti tulee esiin tummanpuhuvan olennon kautta, joka opastaa pelaajaa eteenpäin ja antaa maailmalle pienen, lähes rituaalimaisen sävyn.

Kun pelaaja etenee, Orb ei enää ole yksinäinen projekti. Kultistit tulevat mukaan ja peli alkaa käytännössä pelata itseään. Kultistit keräävät Devotionia passiivisesti, huoneet tuottavat resursseja ja pelaaja siirtyy enemmän ohjaajan rooliin. Tämä on idle-pelien ydintä, mutta All Hail The Orb tekee siitä yllättävän rauhallisen kokemuksen. Ei ole painetta optimoida kaikkea heti, vaan eteneminen tapahtuu kuin itsestään rakentuva rituaali.

Pelin suurin oivallus on siinä, että se ei koskaan rankaise pelaajaa. Tässä pelissä ei voi epäonnistua, voit vain edetä hitaasti tai vielä hitaammin.

Ankkojen valtakunta – pelin absurdi sydän

Jos yksi asia nousee ylitse muiden, se on ankat. Niitä on paljon, ja ne ovat paljon enemmän kuin pelkkä vitsi. Ankkoja voi pyöriä järjestelmissä, niitä käytetään Duck-energian tuottamiseen ja ne liittyvät jopa generaattoreihin ja portaalipäivityksiin.

Pelaajana tämä tuntuu ensin satunnaiselta huumorilta, mutta nopeasti siitä tulee osa pelin identiteettiä. Ankat ovat kuin muistutus siitä, ettei tämän pelin maailma yritä olla looginen, vaan oma itsensä.

Eteneminen ja pelin rakenne

Pelissä ei ole haastetta perinteisessä mielessä. Ei ole kuolemaa, epäonnistumista tai stressiä. Sen sijaan etenemistä rajoittavat huoneiden päivitykset, energiamuodot ja säilytysputkilot, jotka pakottavat pelaajan etenemään vaiheittain. Alussa varastohuone ja alttari ohjaavat etenemistä, myöhemmin mukaan tulevat kultistien huoneet ja erilaiset päivityspatsaat. Pelaaminen muuttuu vähitellen yksinkertaisesta klikkauksesta järjestelmän hallinnaksi.

Lisäksi mukana on yllättävä sivuelementti, uhkapelimäinen järjestelmä, jolla voi saada ankkoja, sekä kultistien “uudelleenmaalaus”, jolla heitä voi erikoistaa eri tehtäviin. Tämä tuo peliin pientä syvyyttä, vaikka kokonaisuus pysyy edelleen hyvin rennon tuntuisena.

Saavutukset, Albert ja kosmeettinen kaaos

Saavutuksilla on oikea merkitys, mikä on idle-pelissä aina plussaa. Niitä voi käyttää Albert-hahmon kautta erilaisten lisätoimintojen ostamiseen. Näihin kuuluvat esimerkiksi confetti kanuuna kultistien kutsumiseen, käsi-kauppa, jolla pelaajan käden ulkoasua voi muuttaa, Orb-huoneen koristeet, boombox, jolla musiikkityylejä voi vaihtaa.

Tämä tekee saavutusten keräämisestä mielekästä, eikä vain “lukujen jahtaamista”.

Yksinkertainen mutta toimiva maailma

Pelin pikselitaide on selkeää ja helposti lähestyttävää. Se ei yritä olla näyttävä, vaan luettava ja rauhallinen. Animaatiot toimivat hyvin ja tukevat sitä, että ruudulla tapahtuu jatkuvasti pieniä, mutta selkeitä asioita.

Äänimaailma on kevyt ja miellyttävä. Musiikkivariaatiot, joita voi avata pelin sisäisellä valuutalla, tuovat vaihtelua pitkäänkin sessioon. Kokonaisuus tukee pelin rauhallista ja hieman humoristista sävyä.

Pieni peli, joka kasvaa omituiseksi rituaaliksi

All Hail The Orb on peli, joka ei yritä kilpailla isoilla systeemeillä tai korkealla vaikeusasteella. Sen sijaan se rakentaa oman pienen maailmansa, jossa klikkaaminen muuttuu rituaaliksi, kultit kasvavat hiljalleen ja ankat vaeltavat taustalla kuin mikään ei olisi outoa. Pelin suurin vahvuus on sen rentous ja omaperäinen rakenne. Se ei pakota, ei stressaa eikä rankaise. Se vain etenee ja pelaaja seuraa mukana.

Tarjoushinta 6,20 € (normaalisti 6,89 €) tekee siitä helpon kokeilun, etenkin jos idle- ja clicker-pelit sekä pienet indie-erikoisuudet kiinnostavat.

8 / 10
Hyvää: + Erittäin rento ja stressitön pelattavuus + Omaperäinen kultti- ja Orb-teema + Kultistit ja automaatio tuovat syvyyttä + Saavutuksilla oikea merkitys + Ankat + Kevyt mutta toimiva pikselityyli Huonoa: - Hidas eteneminen ei sovi kaikille - Monimutkaiset järjestelmät voivat hämmentää - Voi tuntua “itsestään pyörivältä” liian passiiviselta. -Varsinaista uudelleen pelattavuus arvoa ei ole Yhteenveto: All Hail The Orb on peli, joka ei yritä kilpailla isoilla systeemeillä tai korkealla vaikeusasteella. Sen sijaan se rakentaa oman pienen maailmansa, jossa klikkaaminen muuttuu rituaaliksi, kultit kasvavat hiljalleen ja ankat vaeltavat taustalla kuin mikään ei olisi outoa. Pelin suurin vahvuus on sen rentous ja omaperäinen rakenne. Se ei pakota, ei stressaa eikä rankaise. Se vain etenee ja pelaaja seuraa mukana. Tarjoushinta 6,20 € (normaalisti 6,89 €) tekee siitä helpon kokeilun, etenkin jos idle- ja clicker-pelit sekä pienet indie-erikoisuudet kiinnostavat.

Strategiapeliklassikko teki paluun: Heroes of Might and Magic: Olden Era on jättimenestys Kommentit pois päältä artikkelissa Strategiapeliklassikko teki paluun: Heroes of Might and Magic: Olden Era on jättimenestys

Heroes of Might and Magic: Olden Era

Strategiapelien fanit ovat ottaneet uuden -pelin riemulla vastaan. Pelin varhaisversio julkaistiin -palvelussa viime viikonloppuna, ja se on jo nyt osoittautunut todelliseksi myyntihitiksi. Ubisoftin mukaan peliä myytiin yli neljännesmiljoona kappaletta vain ensimmäisten 16 tunnin aikana.

Heroes of Might and Magic: Olden Era on Hooded Horsen, Studion ja Ubisoftin yhteistyön tulos. Se on pelisarjan ensimmäinen uusi osa yli kymmeneen vuoteen, mikä selittää fanien kovaa odotusta. Pelin alkuperäinen vastaanotto on ollut erittäin myönteinen, sillä Steam-palvelun käyttäjäarvioiden keskiarvo on asettunut noin 91 prosentin tuntumaan.

Peli jatkaa Enrothin fantasiamaailman tarinaa ja on suunniteltu palvelemaan sekä sarjan pitkäaikaisia veteraaneja että uusia pelaajia. Strategisen syvyyden ytimessä ovat vuoropohjaiset taktiset taistelut, roolipelimekaniikat ja tutkimusmatkat elävässä maailmassa.

Varhaisversiossa pelaajat pääsevät kokeilemaan kuutta erilaista ryhmittymää, joista jokaisella on omat joukkonsa ja kykynsä. Pelikartat luodaan proseduraalisesti, mikä takaa vaihtelua jokaiseen pelikertaan. Monipuolisuutta lisää myös beetavaiheessa oleva karttatyökalu, jonka avulla pelaajat voivat luoda ja jakaa omia taistelukenttiään. Moninpelistä löytyy kolme eri pelitilaa ja mahdollisuus paikalliseen pelaamiseen.

Heroes of Might and Magic: Olden Era on pelattavissa -tietokoneilla Steam-palvelun kautta.