Little Nightmares 2 (PC)
On haastavaa arvostella Little Nightmares II spoilaamatta siitä mitään, sillä Bandai Namco on onnistunut luomaan ainutlaatuisen tarinan, jonka loppuhuipennus saa varmasti leuat loksahtamaan auki.
Helpot ensiaskeleet
Pelin päähahmo on Mono, pussipäinen hahmo joka tupsahtaa pelin alussa telkkarista ulos. Peli ei suoraan opeta mistä mitäkin tapahtuu vaan antaa aluksi mahdollisuuden oivaltaa kaiken itse; mistä liikutaan, mistä hypätään, miten tuon esteen yli pääsee… ja näin sen kuuluu ollakin. Kun näppäimistä ja hahmon eri komennoista pääsee jyvälle, peliä on ilo pelata hahmon enimmäkseen responsiivisen ohjattavuuden ansiosta.
Apuun rientää Six
Hetken tarpomisen jälkeen seikkailuun hyppää mukaan Six, mysteerihahmo joka ei liiemmin itseään esittele. Six on toisaalta kiva lisä peliin, Tekoäly toimii hyvin eikä toveria tarvitse olla kokoajan paimentamassa. Toisaalta taas Six on hukkaan heitettyä potentiaalia; jos peliin olisi lisätty co-op, olisi se tarjonnut hurjan määrän mahdollisuuksia. Nyt Six on itsenäisyytensä vuoksi käytännössä turha, sillä kaikki hänen toimensa on ohjelmoitu juuri tietyllä tavalla eikä ikinä tarvitse jännittää, selviytyykö hän annetuista haasteista. Toki tämä yhteistyötila saatetaan peliin lisätä esimerkiksi DLC:n muodossa, toivottavasti.
Hieman teknisestä puolesta
Peli oikeasti näyttää ja kuulostaa aivan mahtavalta. Tunnelma on saatu luotua ääniefektein ja erinäisillä valotuksilla niin puistattavaksi, että takapuoli nousi tuolista parikin kertaa ilmaan. Pelin pelaamiseen suositellaankin vahvasti käytettäväksi kuulokkeita, sillä jopa osa pelin haasteista vaatii ympäristön kuuntelemista tarkkaan. Peliä suositellaan pelattavaksi myös oikealla ohjaimella, sillä pelissä on huomattavasti helpompi kikkailla gamepadilla kuin näppäimistöllä. Mono tottelee komentoja enimmäkseen oikein, mutta välillä hän päättää kieltäytyä esimerkiksi poimimasta tavaroita maasta ja jos oikein huono tuuri käy, jää hän kiinni esimerkiksi kirjahyllyyn tai tuoliin. Tällöin ei auttanut kuin ladata aiempi checkpoint ja toivoa ettei sama toistu. Eikä kyllä toistunutkaan.
Pelin pulmat eivät liikaa hermoja rasita
Pelin ”älypelit” eivät ole todellakaan liian haastavia. Ratkaisu on yleensä korostettu todella huomattavasti; jos seinästä törröttää lankkuja joiden läpi saattaisi päästä niin lattialle on varmasti aseteltu oikein näkyvälle paikalle kirves. Jos huoneesta poistuminen vaatii korkealla olevan napin painamista, jollakin hyllyllä näkyvä erittäin iso objekti suorastaan huutaa ”heitä minut tuohon nappiin!” Toisaalta tällä kyllä vältytään liialliselta turhautumiselta joka voisi viedä mielenkiinnon koko pelistä, mutta co-opin kannalta olisi ollut vielä hauskempaa ratkoa paljon haastavampiakin ongelmia. Jos tämmöinen co-op siis olisi olemassa.
Yhteenveto
Little Nightmares II ei missään nimessä ole täydellinen. Siitä löytyy omat kauneusvirheensä, jotka kohdistuvat lähinnä pieniin puutteisiin ohjattavuudessa ja co-opin potentiaalissa. Ilman kyseistä tarinaa olisinkin antanut pelille vahvan seiskan, mutta pelin loppu on koettava itse. En ole miesmuistiin saanut mistään pelistä vastaavanlaisia fiiliksiä, sillä Monon ja Six:n ahdingon voi ihan oikeasti tuntea. On myös erittäin suositeltavaa että pelin ensimmäinen osa on pelattuna ennen tähän sekaantumista, sillä pelisarjan aikajanaa on hieman vaikea hahmottaa ilman molempien pelaamista.
Tämä oli kyllä hieno kokemus.
