Logitech tuo valkoisen joulun koko Suomeen Kommentit pois päältä artikkelissa Logitech tuo valkoisen joulun koko Suomeen

Logitech tuotteet

Maailman johtavimpiin oheislaitteiden valmistajiin kuuluva Logitech tuo valkoisen joulun kotiin ja toimistoon lumenvalkoisilla tuotteillaan.

Joulu osuu vuoden pimeimpään vuodenaikaan ja juuri silloin kaipaa eniten valoa ja vaaleutta ympärilleen. Vaikka lumi ei valkeutta koko maahan välttämättä tuokaan, ainakin Logitechin valkoiset oheislaitteet voivat tuoda piristystä kodin viihdekäyttöön ja toimiston arkityöhön niin jouluna kuin sen jälkeenkin.

Oikeanlaisten joululahjojen ostaminen läheisille tai jopa itselleen voi olla haastavaa ja suorastaan jopa turhauttavaa puuhaa. Mitä ostaa sellaiselle, jolla on jo kaikkea tai jos ei edes tiedä mitä toinen voisi tarvita? Entäpä jos antaisi peliharrastajalle lahjaksi pirteänvalkoisen pelikäyttöön tarkoitetun hiiren, näppäimistön tai kuulokkeet? Tai toisi työpöydälle parempaa hallittavuutta perinteisen mustan tai harmaan hiiren tai näppäimistön sijaan raikkaalla valkoisella vaihtoehdolla?

Olemme nostaneet tähän juttuvinkkiin Logitechin kattavasta valikoimasta muutamia valkoisia lisälaitteita, joissa laatu, ominaisuudet ja tyylikkyys tavoittavat toisensa näyttävässä ja kokonaisvaltaisessa paketissa.

Logitech G733 BOB White
Logitech G733 BOB White

Pelaajalle hyvä pelihiiri ja pelinäppäimistö ovat kaikki kaikessa, sillä pelien hallittavuuden ja pelihahmojen käskyttämisen tulee olla tarkkaa ja nopeaa. Esimerkiksi Logitech G915 TKL -pelinäppäimistö ja Logitech G305 -pelihiiri tarjoavat verratonta hallittavuutta luotettavasti, tarkasti ja näyttävästi. Logitech G733 -pelikuulokkeet tuovat puolestaan laadukkaat peliäänet kevyessä ja tyylikkäässä muodossa pelaajan korviin. Kuulaan valkoisen värin lisäksi kaikkia näitä tuotteita koristaa räätälöitävä värivalaistus.

Logitech K580
Logitech K580

Työ- ja hyötykäyttöön erinomaisesti sopiva Logitech K580 -näppäimistö on näppärä vaihtoehto kirjoittamiseen. Näppäimistön voi liittää yhtäaikaisesti moneen eri laitteeseen, joten se soveltuu tietokoneen ohella esimerkiksi älypuhelimen, tablettilaitteen tai toisen tietokoneen hallintaan. Näppäimistön yläreunassa on myös kätevä lovi, johon älylaitteen voi sijoittaa kyljelleen.

Siro Logitech M350 Pebble on langaton hiiri, joka kulkee vaivatta mukana siellä missä sitä tarvitaan. Pienen kokonsa ansiosta pikkukivestä nimensä saanut Pebble-hiiri on tyylikäs ja kädessä miellyttävä työkalu, jolla työ ja viihde sujuvat kädenkäänteessä. Hiiren voi työpöydällä korvata myös äärimmäisen tarkka Logitech M575 -ohjainpallo, jonka ergonominen hallittavuus on aivan omaa luokkaansa kättä, rannetta ja kyynärvartta rasittamatta.

Logitech StreamCam
Logitech StreamCam

Hillityn vaalea Logitech Stremcam -webkamera on oivallinen työkalu videopuheluihin sekä YouTube-videoiden tai striimilähetysten tekemiseen. Monipuolisesti säädettävä ja helposti näyttöön tai jalustalle kiinnittyvä kamera tarjoaa kaiken tarvittavan yhdessä paketissa. Kommunikaatiota voi vielä parantaa Logitech H150 -stereokuulokkeilla, joissa on sivuun taittuva sankamikrofoni. Kuulokkeet sopivat hyvin myös musiikinkuunteluun tai vaikka videoiden katseluun muita häiritsemättä.

Kodinturvaa voi lisätä helposti hallittavalla Logitech Circle 2 -turvakameralla. Se on helposti käytettävä ja vaivattomasti hallittava verkkokamera, jolla voi valvoa kotia, toimistoa tai vaikkapa kesämökkiä.

Hinta ja saatavuus

Kaikki yllä mainitut Logitech-tuotteet ovat heti saatavilla hyvin varustelluilta jälleenmyyjiltä. Tuotteiden hinnat ovat n. 29 – 219 euroa.

Farming Simulator 25: Vredo Pack tuo 12 uutta konetta ja kutsumattomia vieraita Kommentit pois päältä artikkelissa Farming Simulator 25: Vredo Pack tuo 12 uutta konetta ja kutsumattomia vieraita

GIANTS Software laajentaa suositun maatilasimulaationsa sisältöä uudella lisäpaketilla. Farming Simulator 25 saa 24. maaliskuuta julkaistavan Vredo Packin, joka tuo peliin 12 uutta konetta, kaksi brändiä ja ripauksen villimpää luontoa, kirjaimellisesti.

Paketin keskiössä on hollantilainen Vredo, joka tekee ensiesiintymisensä sarjassa. Mukana ovat muun muassa Agri Twin 580, Agri 290 ja Agri Air 290 -koneet uudesta DZ5-kylvösukupolvesta. Niiden avulla pelaajat voivat tehdä täydennyskylvöä eli palauttaa nurmialueiden satopotentiaalin ennalleen. Jos pelto näyttää väsyneeltä, Vredo lupaa antaa sille uuden elämän.

Pelkkä ennallistaminen ei kuitenkaan riitä. Vredon lietelannan sijoittimet, kuten VT7138-itseliikkuva säiliövaunu sekä Profi-sarjan laitteet, nostavat satotasoa ja parantavat sadon laatua. Myös Evers Agro tekee paluun Toric 48-672 -laitteellaan. Nyt ei siis vain paikata ongelmia, vaan pyritään entistä parempaan tuottoon.

Kaiken teknologian keskelle hiipii kuitenkin uusi uhka, villisiat. Aiemmin pelaajat ovat saaneet varoa hurrikaaneja ja rakeita, mutta nyt pellolle voi ilmestyä tonkivia tuholaisia. Jos sikoja ei harhauteta, ne voivat vahingoittaa satoa ja syödä osan kovalla työllä ansaitusta tuotosta.

Vredo Pack julkaistaan 24. maaliskuuta PC:lle, Macille sekä konsoleille PlayStation 5 ja Xbox Series X and Series S. Lisäosa sisältyy myös Year 2 Season Passiin, jonka luvataan tuovan säästöä verrattuna erikseen ostettuun sisältöön. Virtuaaliviljelijän kevät näyttää siis kiireiseltä ja nyt myös hieman arvaamattomalta.

Guilty Gear Strive jättää Bandai Namcon ja siirtyy kehittäjän omaan julkaisuun Kommentit pois päältä artikkelissa Guilty Gear Strive jättää Bandai Namcon ja siirtyy kehittäjän omaan julkaisuun

Tappelupeli Guilty Gear Strive vaihtaa julkaisijaa Euroopassa, Lähi-idässä, Afrikassa ja Aasiassa. Arc System Works ilmoitti 25. helmikuuta sopineensa Bandai Namco Entertainment kanssa julkaisuoikeuksien siirrosta. Muutos astuu voimaan 26. helmikuuta 2026.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että Arc System Works hoitaa jatkossa itse pelin myynnin, markkinoinnin ja muut julkaisuun liittyvät toimet EMEA- ja Aasian alueilla. Yhdysvalloissa, Japanissa ja Etelä-Koreassa kehittäjä on jo toiminut julkaisijana, joten niillä alueilla mikään ei muutu.

Pelaajien kannalta tärkein viesti on yksinkertainen: mitään ei katoa. Tallennukset, lisäsisällöt ja verkkomatsit toimivat kuten ennenkin, eikä tilejä tarvitse siirtää tai päivittää. Ainoa näkyvä muutos on se, että jatkossa asiakastuki ohjautuu suoraan Arc System Worksille. Yhtiö kiitti tiedotteessaan Bandai Namcoa tähänastisesta tuesta ja lupasi sujuvan siirtymän.

Samalla 26. helmikuuta tehtävän huoltotauon yhteydessä peli päivittyy versioon 1.52. Päivitys liittyy julkaisijavaihdokseen eikä muuta pelattavuutta. Tuottaja Ken Miyauchi vakuuttaa myös, että suurempi 2.00-päivitys etenee aikataulussa eikä siirto vaikuta sen kehitykseen.

Guilty Gear Strive on saatavilla PC:lle (Steam), PlayStation 5:lle, PlayStation 4:lle, Xbox Series X|S:lle, Xbox Onelle ja Nintendo Switchille. Julkaisijakuvio muuttuu, mutta itse mätkintä jatkuu entiseen malliin ainakin toistaiseksi.