Mielipiteitä jakava Space Force pääsee ehdottomasti voiton puolelle Kommentit pois päältä artikkelissa Mielipiteitä jakava Space Force pääsee ehdottomasti voiton puolelle

Space Force (Netflix)

7 / 10
Hyvää Steve Carell, John Malkovic ja Ben Schwartz ovat loistavia. Hahmojen ongelmat ja murheet ovat hämmästyttävän samaistuttavia ja sarja on kevyttä komediaa jota enempää ei ole syytä edes odottaa. Huonoa Juoneltaan kevyt eikä lunasta välttämättä niitä valtavia odotuksia mitä sarjan kaartille on asetettu. Yleisesti Space Force on kepeä mutta miellyttävä matka pöljään todellisuuteen, joka ei ikävä kyllä ole fiktiona ihan niin pöljä kuin tosielämä.

on paperilla erittäin lupaava. Steve Carellin esittämä kenraali Naird päätyy twiittaavan presidentin mielijohteesta johtamaan uutta armeijan osastoa, joka keskittyy avaruuteen. Apuna hänellä on veteraaninäyttelijä John Malkovichin esittämä johtava tutkija Adrian Mallory. Komediaduona ja ovat juurikin niin hyviä kuin saattaa kuvitella. Sarjaa on moitittu ohuesta juonesta ja melko mitäänsanomattomista käänteistä muutamaa merkittävämpää lukuunottamatta ja moitteet ovat paikallaan. Juoni tuntuu etenevän pitkin kautta hyvin hitaasti, kunnes viimeisen kolmen jakson aikana huomaa kaiken loksahtavan vähän hätäisestikin paikoilleen.

Sarjan luoja Greg Danielsin tunnetuimmassa projektissa, The Officessa juoni eteni verkkaisesti, mutta sarjan viehätys oli sen erikoisissa hahmoissa. Space Forcessa on hahmojen kanssa himmattu vähän ja Carellin Nairdissa on melko vähän yhteistä Carellin Michael Scottin kanssa kohellusta lukuunottamatta. Sävyjen laskeminen ei ole huono asia, mutta pieni ongelma siinä on. Vaikka hahmot ja heidän ongelmansa ovat vahvasti samaistuttavia ja jollain tasolla myös viehättäviä, on sarjan tapahtumia välillä hankala erottaa todellisuudesta. Samaan aikaan kun Amerikka palaa ja presidentin twiitteihin puututaan jo itse alustan toimesta, tuntuvat sarjan parodiat omituisella tavalla lievemmiltä.

Ymmärrän kritiikin varsin hyvin, koska kevyt hupailu tämmöisenä aikana voi tuntua siltä että nauretaan ihan liian aikaisin. Toisaalta, odotuksia ei tarvitse laittaa kattoon ja voi keskittyä seuraamaan alansa huippujen, kuten Carellin, Malkovicin ja yllättävän etevän Ben Schwartzin työtä ja olla hetken miettimättä sitä, että saatamme hyvinkin elää, ellemme kamalimmalla, niin ainakin mänteimmällä aikajanalla.

Kommentoi

Viisi hyvää Netflixin lasten piirrettyä 4-vuotiaan mielestä Kommentit pois päältä artikkelissa Viisi hyvää Netflixin lasten piirrettyä 4-vuotiaan mielestä

lapsi siluetti netflix lasten menu

Arvioinnissa apuna on ollut hyvin vaativalla maulla varustettu 4-vuotias pikkukaveri jolle ei kelpaa mikä tahansa roska vaan ainoastaan mielenkiinnon tarpeeksi hyvin pitävä viihde. Rehellisesti sanottuna en ole itse näitä koskaan katsonut, koska olen aikuinen ja en katso lasten piirrettyjä mutta voin antaa vähän näkökulmaa siihen minkälainen vaikutus näillä on ja onko näissä esimerkiksi lauluja jotka käyvät hermojen päälle.

Nekku-apinan verraton työkaluvyö

Yksi Netflixin uusimmista piirretyistä, joka tuntui koukuttavan samantien. Jaksot ovat noin vartin mittaisia, ja genrenä on erilaisia ongelmia ratkaiseva puhuva eläin, joita on nähty Mikki Hiiren ja Felix-kissan ajoista saakka. Ensimmäisen kauden bingetykseen menee saman verran aikaa kuin normaalin supersankarileffan katsomiseen, joten sarjan pyörityksen ei pitäisi etätöitä tekevälle aiheuttaa aivan massiivisia syyllisyyden tunteita. Äänet ovat lievästi ärsyttäviä, joista esiin on tarpeen nostaa raivostuttava sinisen hirven, Dame Ednan ja Elton Johnin yhdistelmältä näyttävän hahmon ”Benni on mun koira” -renkutus.

Lohikäärmeet: Pelastuspartio

Vaikka Lohikäärmeet: Pelastuspartio tarjoaakin melko kummallisen valta-aseman ihmisten ja ilmeisen älykkäiden eläinten välillä ja nostaa esille kysymyksen voiko sarja olla allegoria jonkinlaiselle palveluluokan, joka ei ansaitse korvausta vaan tyytyy ratsun rooliin, oikeutukselle, ei 4-vuotiasta lasta tämä kysymys kiinnosta eikä haittaa. Lohikäärmeet ovat siistejä. Viikingit ovat siistejä. Joskus lohikäärmeet ovat pulassa ja joskus joku toinen on pulassa ja tämä pula-tilanne on lopetettava yleensä ilmeisen reilulla tavalla. Yksinkertaisia, myös pienimmille turvallisia opettavaisia tarinoita niin kauan kun ei ala asiaa liian kauaa miettimään. Ei sisällä ärsyttäviä lauluja.

Superlentokoneet

Samaa ongelmia ratkovaa ihmisenkaltaisuutta löytyy myös Superlentokoneista. Eri puolilla maailmaa (mukaanlukien Suomessa) on lapsilla pieniä tai vähän suurempia arkisia ongelmia, joita puhuvat, ajattelevat ja akuankkamaisen nasevasti puhuvat lentokoneet ratkaisevat. Jaksoja kaudessa on aivan valtavasti, joten katsottavaa riittää. Jaksot ovat myös 12 minuutin mittaisia, eli eivät liian lyhyitä tai liian pitkiä. Sarja on löytynyt aikanaan myös ”ruotsinkielisen pikku kakkosen” BUU-Klubbenin listoilta, jonka pitäisi olla jonkinlainen laadun mittari.

Rabbids Invasion

Ettei peliteema kokonaan unohtuisi, kyseinen piirretty tulee ranskan Ubisoftilta. Rabbidit ovat olleet Rayman Raving Rabbids -pelien päähahmoja, jotka muistuttavat sekä ulkonäöltään että eleiltään hieman minioneita, vaikka ovatkin hieman vanhempi keksintö. Rabbids Invasion on Youtubepiirretyille tyypillistä kohellusta ja kohkaamista ja arveluttavampaa päätyä esitellyistä piirretyistä. Jaksoissa ei ole kauheasti opetuksia ja huumori painottuu slapstickiin. Tunnari saattaa ärsyttää pitkän päälle ja kohellus ei ole ihan kaikkien makuun.

Late Lisko

Late Lisko jatkaa myös kohelluslinjalla. Hahmot ovat yliammuttuja, hieman liian ilmeikkäitä ja ehdottomasti ärsyttäviä. Jopa siinä määrin, että isommat lapset eivät välttämättä siedä kyseistä sarjaa. Typerien hahmojen joukkoon kuuluu muun muassa lava-autoa ajava ukko joka nukkuu jatkuvasti –  myös ratissa. Täyttä roskaahan tämä on, mutta pikaruoka on aina ollut suosittua.

Kommentoi

White Lines vetää viivansa tarpeeksi hyvin, osittain ysärinostalgian vuoksi Kommentit pois päältä artikkelissa White Lines vetää viivansa tarpeeksi hyvin, osittain ysärinostalgian vuoksi

White Linesin Axel Collins osoittaa taivaalle

White Lines (Netflix)

6 / 10
Hyvää Nostalgia, yksikään hahmo ei ole vailla vikoja ja parhaimmillaan hyvin intensiivinen kulku Huonoa Välillä valuu melko valjuksi hedonismiksi. Narsistisia ääliöitä on raskas katsoa. Yleisesti White Lines pääsee hyvälle puolelle, vaikka iso osa siitä on oman sukupolven nostalgiaa.

Álex Pina tunnetaan koronakevään hittipenkkariasun, eli Dali-maskin ja punaisten haalarien, julkituoneesta La Casa de Papel -sarjasta. Hänellä myös markkinoidaan uutta, bilesaari Ibizalle sijoittuvaa draamasarjaa nimeltään White Lines. Juoni menee kutakuinkin niin, että neljääkymmentä lähestyvä Zoe kutsutaan katsomaan espanjan erämaalla sateen paljastamaa muumiota, jonka tatuointi on samanlainen kuin naisen 24 vuotta sitten kadonneella veljellä.

Veljen viimeiseksi olinpaikaksi tiedetään Ibiza, joten Zoe menee sinne selvittämään mitä oikein tapahtui. Selvittäessä toki tapahtuu vaikka ja mitä, ja naiselle myös selviää vaikka ja mitä. Sarjaa on moitittu feikin kuuloisesta Manchesterin murteesta ja joidenkin hahmojen kehnosta kohtelusta, joka varmasti pitää paikkansa. Melodraamaa, romantiikkaa ja melko vanhojen ihmisten totaalista dekadenssia on välillä vähän raskas seurata, varsinkin kun on itse samalla tavalla melko vanha.

White Linesissa on jotain samaa kuin Breaking Badissa ja Better Call Saulissa, ja sanoiksi puettuna se on todella uskottavaksi ja samaistuttavaksi tehdyt, todella huonot valinnat. Tosin, se on myös helppo niellä, koska sarjan päähahmoista varsin merkittävä osa ovat olleet jossain aivan muualla kun järkeä jaettiin. Etenkin päähahmo Zoe on, kuten eräs minulle hyvin läheinen ihminen sanoisi, ’saatanan typerys’. Huonoja valintoja ei kuitenkaan ole vaikea niellä. Ne tehdään usein intohimosta tai paniikissa, mutta niihin päätyminen taas johtuu puhtaasti hölmöilystä.

Toinen vahvuus on nostalgia. Olen sitä ikäluokkaa, joilla ei ole mitään jumalan käryä siitä kuka on Hannah Montana, mutta joka tietää varsin hyvin keitä Cory ja Topanga ovat. Sarjan soundtrackin houset ja trancet soivat oman sukupolven teini-iän päihdekokeilujen taustalla. Vaikka neljänkympin kynnyksellä olevat hahmot vetävätkin överiksi, alkaa sarjan estetiikka väistämättä aiheuttaa pientä menojalan vipatusta, joka on ajoituksen puolesta vähän sääli tämän koronapaskan keskellä.

Kommentoi