Mortal Kombat elokuvan ensi-ilta viivästyy Kommentit pois päältä artikkelissa Mortal Kombat elokuvan ensi-ilta viivästyy

Mortal Kombat

Fanien pitkään odottama elokuva lykkää julkaisupäiväänsä. New Line Cineman samannimiseen tappelupelisarjaan pohjautuva elokuva nähdäänkin viikkoa myöhemmin kuin alun perin oli ilmoitettu. Päätös tulee luultavasti yhtiön toimesta. Viivästyminen liittyy mahdollisesti Warner Bros. studion toiseen elokuvaan Godzilla vs Kong, joka on saanut luotua kiitettävästi kassavirtaa yhtiölle, joten Mortal Kombat -elokuvan julkaisu saattaisi tulla liian aikaisin.

Uutta Mortal Kombat -elokuvaa on työstetty jo kymmenien vuosien ajan. Pelisarjasta on tehty aiemmin kaksi elokuvaa, joista ensimmäinen nähtiin vuonna 1995 ja jatko-osa saapui teattereihin kaksi vuotta myöhemmin. Molemmat elokuvat saivat karut arviot kriitikoilta ja elokuvien kassatulot jäivät niukoiksi teattereiden puolella. Warner Bros. osti myöhemmin oikeudet teoksiin ja aloitti peliin pohjautuvan elokuvan kehityksen puhtaalta pöydältä.

Kuukausi sitten Simon McQuoidin ohjaama Mortal Kombat sai ensimmäisen trailerinsa, joka sai faneilta ylistävän vastaanoton. Traileri on tehnyt nyt historiaa katsotuimpana lapsilta kielletyn elokuvan trailerina peitoten suositut elokuvat kuten Deadpool ja Logan. Elokuvan onkin lupailtu pysyvän uskollisena pelisarjalle ja ottavan kaiken irti ikärajoituksestaan.

Alkuperäinen julkaisupäivä teattereissa ja -palvelussa oli huhtikuun 16. päivä, mutta onkin nyt viivästymisen myötä 23. huhtikuuta.

The Batmanin jatko-osa lykkääntyy vuodella Kommentit pois päältä artikkelissa The Batmanin jatko-osa lykkääntyy vuodella

The Batman

The Batmanin jatko-osan julkaisua on siirretty lokakuuhun 2026. Elokuvan faneilta vaaditaan täten hieman enemmän kärsivällisyyttä jatko-osan odottelussa. ilmoitti, että – Part II on siirretty kokonaisella vuodella, ja se saapuu teattereihin nyt 2. lokakuuta 2026.

The Batman – Part II, jonka pääosassa hääräilee jatkossakin Robert Pattinson, oli alun perin määrä julkaista lokakuussa 2025. Viivästyksen myötä ensimmäisestä elokuvasta on kulunut lähes viisi vuotta.

Gunnin DCU:ssa tullaan näkemään oma Batman-elokuva, The Brave and the Bold, jonka odotetaan saapuvan vuonna 2026 tai 2027. Sillä välin DC-fanit voivat odottaa innolla James Gunnin Superman-elokuvaa, joka on nyt nimeltään Superman: Legacy, ja joka on edelleen suunniteltu heinäkuulle 2025.

Frankensteinin morsian herää jälleen – odotettu The Bride! sai julkaisupäivän Kommentit pois päältä artikkelissa Frankensteinin morsian herää jälleen – odotettu The Bride! sai julkaisupäivän

Maggie Gyllenhaalin tulkinta klassisesta hirviötarinasta sai julkaisupäivän. Elokuva on nimeltään ja se saapuu teattereihin 3. lokakuuta 2025, juuri sopivasti Halloweenin aikaan.

Gyllenhaal toimii tällä kertaa kolminkertaisessa roolissa ohjaten, kirjoittaen ja tuottaen elokuvan. Tähtien täyttämään näyttelijäkaartiin kuuluvat Christian Bale, Jessie Buckley ja Peter Sarsgaard. Myös Hollywoodin veteraanit Annette Bening ja Penelope Cruz nähdään valkokankaalla.

Juoniyksityiskohdat ovat vähäisiä, mutta tiedämme tarinan seuraavan yksinäistä Frankensteinia, joka etsii kumppania 1930-luvun Chicagossa. Hän liittoutuu lääkärin kanssa herättääkseen nuoren naisen henkiin, mutta tuloksena oleva morsian on jotain odottamatonta.

Tämä ei ole Gyllenhaalin ensimmäinen kerta kameran takana. Hänen vuoden 2021 elokuvansa The Lost Daughter sai kriitikoiden kiitosta ja hänen kokemuksensa sekä kameran edessä että takana lupaa tuoreen tulkinnan Frankensteinin morsiamen tarinasta.

ilmoitti myös muita julkaisupäivän muutoksia tänään, mukaan lukien uuden päivämäärän nimettömälle Paul Thomas Anderson -elokuvalle ja viivästyksen elokuvalle Alto Knights. Kuitenkin suurin muutos oli – Part II:n siirtyminen lokakuulle 2026.

Lähde: IGN