Mustakuoristen PS5 -konsolien ennakkomyynti peruuntui – yrityksen työntekijät saivat tappouhkauksia Kommentit pois päältä artikkelissa Mustakuoristen PS5 -konsolien ennakkomyynti peruuntui – yrityksen työntekijät saivat tappouhkauksia

SUP3R5

Kuluneen viikonlopun aikana SUP3R5 taho aloitti mukautettujen mustakantisten ja retroteemaisten -konsolien myynnin Yhdysvalloissa. 300 konsolin erä myytiin odotetusti nopeasti loppuun ja monet jäivät ilman konsolia vaikka veloitus tililtä lähtikin.

SUP3R5

Yritys lupasi rahoja takaisin niille asiakkaille joita veloitettiin turhaan, mutta sittemmin yhtiö on perunut kaikki tilaukset. Syynä perumiseen on yritysten työntekijöiden saamat tappohukaukset. Yritys kertoi aiheesta Twitter -tilillään, joka on sittemmin poistettu.

Sonyn uusien Playstation 5 -konsolien saatavuus on edelleen kehnossa tilanteessa. Konsolin kuoret ovat vaihdettavissa, mutta ei vielä ole julkaissut virallisia vaihtokuoria konsoliin.

Hiljattain kanadalainen oheislaitevalmistaja on julkaisemassa mattamustia vaihtokuoria PS5-konsoliin tämän vuoden puolella. Aiemmin Sony on onnistunut kitkemään kolmansien osapuolien vaihtokuorien myynnin. Kuitenkin kyseisiä kuoria on saatavilla mm. kiinalaisilta kauppapaikoilta.

Stellar Blade saapuu PC:lle kesäkuussa Kommentit pois päältä artikkelissa Stellar Blade saapuu PC:lle kesäkuussa

Vuoto paljasti: julkaistaan :lle 11. kesäkuuta 2025 Steamissa. lipsautti trailerin etuajassa YouTubeen, ja sen perusteella peli saa täydellisen Complete Edition -version, joka sisältää kaikki aiemmin julkaistut lisäsisällöt.

PC-pelaajia hemmotellaan muun muassa DLSS 4- ja FSR 3 -tuella, rajoittamattomalla ruudunpäivitysnopeudella, ultrawide-näyttöjen tuella, paremmilla tekstuureilla sekä DualSense-ohjaimen ominaisuuksilla.

Lisäsisältöön kuuluu myös uusi pomo, Mann – Sentinels-joukon johtaja, sekä 25 uutta asua. Trailerin lopussa vilahtaa mystinen kohtaus, jota ei ole alkuperäisessä pelissä – fanit epäilevät joko uutta loppua tai tulevaa DLC:tä.

Stellar Blade oli :llä iso hitti: peli myi yli miljoona kappaletta kahdessa kuukaudessa ja tuotti kehittäjälleen Shift Upille 43 miljoonaa dollaria. Nyt studio odottaa PC-version menestyvän vielä paremmin – ja mahdollinen jatko-osa on jo harkinnassa.

Peli seuraa päähenkilö Eveä, joka taistelee Maapallon takaisin haltuunsa nopeatempoisessa toimintaroolipelissä.

Tony Hawk haluaisi uusintaversion myös Tony Hawk’s Undergroundista Kommentit pois päältä artikkelissa Tony Hawk haluaisi uusintaversion myös Tony Hawk’s Undergroundista

Legendaarinen skeittilegenda ei peittele halujaan: hän toivoo palavasti -pelin (tunnetaan fanien keskuudessa nimellä ) uusintaversiota. Valitettavasti päätös ei kuitenkaan ole hänen käsissään.

Minulla on aina haaveita. Mutta päätös ei yleensä ole minun. Voin kampanjoida niin paljon kuin haluan, mutta teen töitä paljon minua fiksumman ison yrityksen kanssa. – Hawk kertoi.

Vuonna 2003 julkaistu Tony Hawk's Underground toi sarjaan merkittäviä uudistuksia:

  • Pelaajat pääsivät ensimmäistä kertaa pois laudalta tutkimaan pelimaailmaa jalkaisin.
  • Mukana oli tarinallinen kampanja, jossa pelaaja eteni amatööristä ammattilaistasolle.
  • Hahmon ja skeittilaudan räätälöinti toi peliin lisää syvyyttä.

Tällä hetkellä Tony Hawk's Pro Skater 3 + 4 Remake on tulossa 11. heinäkuuta 2025. Se julkaistaan useille alustoille:

Haluaisitko sinä nähdä tämän kaiken lisäksi vielä Tony Hawk's Undergroundin remaken?