Lännenelokuva eli western ymmärretään genrenä, jolla on omat sankarinsa, juonikuvionsa ja elokuvamusiikilliset konventionsa. Tavallisesti westernit sijoittuvat Yhdysvaltojen länsi –ja lounaisosiin Vanhan lännen aikakauden (1865-1895) aikana, mutta se ei ole sidottu aikakauteen tai miljööseen. Esimerkiksi erilaiset samuraielokuvat ovat Japanin versio lännenelokuvasta, joissa kuudestilaukeavat ovat korvattu katanoilla. Lännenelokuvagenre oli huipussaan 1940-luvulta 1960-luvulle, jota pidetään yleisesti genren ensimmäisenä alennustilana. Tosin 1970-luvulta eteenpäin tehtiin useita revisionistisia westernejä, jotka kuvasivat Länttä ja sen asukkaita realistisemmin ja kaunistelemattomammin kuin perinteiset westernit. 1980-§990-luvulla huhuttiin jo genren kuolemasta, kunnes yhdysvaltalainen Clint Eastwood lämmitti genren uudelleen elokuvallaan Armoton (Unforgiven 1993). 1990-luvun revivalismin jälkeen western on ollut tutkan alapuolella 2010-luvulla, jolloin on ilmestynyt vain kourallinen länkkäreitä, joista mainittakoon muun muassa Django Unchained, Dead in Tombstone ja The Homesman. Uusia mestariteoksia odotellessa lienee sopivaa perehtyä vanhempiin klassikoihin, joita olen listannut paremmuusjärjestykseen seuraavaan listaan. Olen pyrkinyt esittelemään tunnetuimpien klassikoiden ohella esittelemään muutamia tuntemattomampia elokuvia.
10. Kuolemanloukku O.K. Corrall (The Gunfight at O.K. Corrall, 1957)
Sota –ja seikkailuelokuvista tunnetun, amerikkalaisen ohjaajan elokuva Kuolemanloukku O.K. Corral kertoo Arizonan kaupungissa 26.10.1881 tapahtuneen kuuluisan välienselvittelyn O.K. Corralin taistelusta ja siihen johtaneista tapahtumista sheriffi Wyatt Earpin (Burt Lancaster) ja hänen ystävänsä uhkapeluri Doc Holidayn (Kirk Douglas) näkökulmasta. Elokuvassa ovat keskiössä erityisesti näyttelijöiden Burt Lancasterin, Kirk Douglasin ja muiden Hollywood-tähtien vahvat roolisuoritukset sekä unkarilaissyntyisen Dimitri Tiomkinin musiikki. Toimintaa pursuavassa, mutta verkkaisesti etevässä elokuvassa vilahtaa tulevat tähdet Lee Van Cleef ja Dennis Hopper varhaisissa elokuvarooleissaan. John Sturges palasi aiheeseen kaksi vuosikymmentä myöhemmin taistelun jälkimaininkeihin keskittyvässä elokuvassa Aseiden hetki (The Hour of a Gun, 1976).
9. Hyökkäys erämaassa (Stagecoach, 1939)
Toisiksi viimeiselle sijalle on ehkä ilmiselvää valita western-pioneeri John Fordin klassikkoelokuva Hyökkäys erämaassa, mikä on ollut esikuvana useille ei-westerneillekin. Innovatiivisella kuvauksella ja huolitellulla ohjauksella komisteleva elokuva kertoo sekalaisen seurakunnan matkasta läpi vaarallisen intiaanialueen. Elokuva oli myös machoikoni John Waynen varsinainen läpimurto, joka teki Fordin kanssa myöhemmin useita elokuvia, kuten kuuluisan Ratsuväki-trilogian (Apassilinnake, Keltainen nauha ja Rio Grande). Lisäksi elokuvan musiikki koostuu erilaisista amerikkalaisista kansansävelmistä, kuten Don't Bury Me on a Lone Prairie, Ten Thousand Cattle ja Joe the Wrangler, jotka ovat orkesterille sovittanut Richard Hageman.
8. Lainsuojattomat (The Long Riders, 1980)
Kuuluisan tosielämän lainsuojattoman Jesse Jamesin vaiherikas elämä, aina junarosvoudesta traagiseen kuolemaan Robert Fordin salamurhaamana, on inspiroinut lukuisia elokuvia vuosien saatossa. Walter Hillin elokuva kuvaa Jamesin ja hänen jenginsä viimeisiä vaiheita, mikä onnistuu olemaan samalla romanttinen että lähdeaineistolleen uskollinen kuvaus yhdestä lännen kuuluisimmasta lainsuojattomasta. Elokuvassa Jamesista luodaan vaikutelmaa sosiaalisena lainsuojattomana: Villin lännen Robin Hoodina joka ryösti Pohjoisvaltioiden pankkeja ja junia kostoksi Amerikan sisällissodan (1861-65) aikaisista vääryyksistä. Elokuva sisältää paljon Sam Peckinpahilta perittyjä hidastettuja toimintakohtauksia, jotka ovat runollisuudessaan vangitsevia. Kaiken kruunaa kitaristi Ry Cooderin säveltämä, amerikkalaista kansanmusiikkia ja perinnesoittimia hyödyntävä, akustinen elokuvamusiikki, mikä poikkeaa useiden ajan lännenelokuvien valtavista orkesterisävellyksistä.
7. Tombstone
Kreikkalais-italialaisen ohjaaja George P. Cosmatoksen Tombstone on todenmukainen ja päivitetty kuvaus sheriffi Wyatt Earpin ja hänen perheensä vaiheista Arizonan Tombstonen kaupungissa, aina kaupunkiin saapumisesta O.K. Corralliin ja Earpin veriseen kostoretkeen. Elokuva ei säästele ruutia melko väkivaltaisissa toimintakohtauksissaan, joita elokuvassa on mielin määrin. Romanssinpoikanen Earpin ja näyttelijättären välillä tuo elokuvaan juuri sopivan annoksen makeutta, pehmentämään maskuliinista ulosantia. Elokuva on yksi realistisimpia kuvauksia O.K. Corrallista, jossa näyttelijät Kurt Russell, Sam Elliot, Bill Paxton ja Powers Booth antavat parastaan, unohtamatta Val Kilmeriä, joka esittää taatulla tyylillää itsetuhoista henkipattoa, Doc Holidayta. Lisäksi Bruce Broughtonin mahtipontinen, hieman geneerinen orkesterimusiikki tekee kunniaa Hollywoodin kultakauden western-teemoille.
6. Valdez on tulossa! (Valdez is Coming, 1971)
Edwin Sherinin ohjaama western Valdez on tulossa kertoo ikääntyvästä lainvalvojasta Bob Valdezista (Burt Lancaster), joka surmaa pidätyksen yhteydessä syyttömän miehen. Tunnontuskissaan hän kääntyy maanomistaja Frank Tannerin (John Cypher) puoleen, pyytääkseen korvausta vainajan leskelle. Tannerin miehet, joita Valdez pitää syypäänä verenvuodatukseen, pahoinpitelevät hänet ja jättävät kuolemaan preerialle. Valdez puolestaan kaivaa vanhan ratsuväen univormunsa ja uskollisen Sharps-kiväärinsä naftaliinista, ja lähtee kostoretkelle. Elokuvan lähtökohdiltaan yksinkertainen, mutta nokkelia juonenkäänteitä sisältävä tarina perustuu Elmore Leonardin samannimiseen kirjaan, mikä pitää otteessaan aina epätavalliseen loppuhuipennukseen asti. Tämän kovaotteisen lännenelokuvan kaunistelematon ja suoraviivainen toiminta on omaa luokkaansa. Elokuva on mielestäni yksi 1970-luvun parhaimmista westerneistä tai kelpo viidettä vähintään.
5. Kourallinen dollareita (The Fistful of Dollars, 1964)
Italialaisen ohjaajan Sergio Leonen Dollari-trilogian ensimmäinen elokuva perustuu Akira Kurosawan elokuvalle Yojimbo – Onnensoturi. Kourallinen dollareita on tarina Clint Eastwoodin esittämästä ”miehestä vailla nimeä” (engl. The Man Without A Name): palkkionmetsästäjästä, joka ratsastaa teksasilaiseen kaupunkiin, jota hallitsevat kaksi kilpailevaa jengiä: Baxterit ja Rojot. Hän pyrkii lypsämään rahaa kummaltakin osapuolelta, mutta joutuu lopulta kamppailemaan moraalisten kysymysten kanssa. Elokuvan väkivaltaisuus, perinteisten sankarihahmojen puuttuminen ja Ennio Morriconen avant gardea ja rock-musiikkia hyödyntävä elokuvamusiikki muuttivat western-genren ikiajoiksi. Vaikka trilogian kaksi muuta osaa Vain muutaman dollarin tähden (1965) ja Hyvät, pahat ja rumat (1966) ovatkin tuotantoarvoiltaan hienostuneempia ja kehittyneempiä, elokuvan karu, verrattain pienellä budjetilla aikaan saatu b-filmimäinen estetiikka on osa sen viehätystä. Se osoittaa, että kourallisella dollarilla tekee oikeissa käsissä ihmeitä.
4. Day of Anger (1966)
Sergio Leonen Dollari-trilogian suosion myötä italialaiset ohjaajat ja tuottajat synnyttivät lukuisia jäljitelmiä. Syntyi käsite spagetti western, jolla tarkoitetaan 1960-1970-luvulla italiassa, Espanjassa ja entisen Jugoslavian alueelle kuvattuja eurooppalaisia westernejä. Yksi ensimmäisiä seuraajia oli Tonino Valeriin ohjaama Day of Anger, mikä kertoo syrjitystä käymälöitä tyhjentävästä Scott Marystä (Giuliano Gemma), kenet ikääntynyt pistoolisankari Frank Talby (Lee Van Cleef ) ottaa oppipojakseen. Tämä synkeänsävyinen ja verinen western vie kaikessa koruttomuudessaan katsojan inhimillisen moraalin lähteille, pohtien verikoston oikeutusta. Elokuvan jazz-tyylisestä musiikista vastaa italialainen Riz Ortolani. Teemalaulu kuullaan muun muassa ikonisessa kohtauksessa, jossa Talby ja palkkamurhaaja Owen White (Benito Stefanelli) ottavat yhteen hevosten selässä suustaladattavilla kivääreillä.
3. Joe Kidd (1972)
Ohjaaja John Sturgesin toinen taidonnäyte, Elmore Leonardin samannimiseen kirjaan perustuva Joe Kidd on aliarvostettu western, mikä on myöhemmin noussut genren fanien suosioon. Elokuva kertoo pistoolisankarista nimeltä Joe Kidd (Clint Eastwood), kenet maanomistaja Frank Harlan (Robert Duvall) palkkaa mukaan metsästysporukkaan, jonka tavoitteena on napata meksikolainen lainsuojaton Luis Chama (John Saxon). Kun Harlanin porukka ottaa koko Chaman kotikylän panttivangikseen, nihilistinen Kidd päättää siirtyä köyhien meksikolaisviljelijöiden riveihin, jolloin pahiksen ja sankarin roolit sekoittuvat. Elmore Leonardin romaaniin perustuva Joe Kidd on oivallinen yhdistelmä tiukkaa toimintaa, jännitystä ja hienovaraista huumoria, jonka vuoksi se on myös parhaimpia Eastwoodin elokuvia. Elokuvan revisionistista sävyä korostaa poliisielokuvien, kuten Bullit (1968) ja Likainen Harry (1971) funkahtavista teemalauluista tunnetun Lalo Schiffrinin sävellystyö, mikä sekoittaa western-elokuvista tunnettua sähkökitaraa urbaaneihin tyyleihin, kuten jazziin ja latinomusiikkiin.
2. Keoma (1976)
Enzo G. Castellarin Keomaa pidetään yhtenä 1970-luvun puolivälissä viimeisiään vetävän spagetti westernin joutsenlauluna. Elokuvassa puoliverinen palkkionmetsästäjä Keomasta (Franco Nero) palaa kotiseuduilleen Sisällissodan jälkeen, tasaamaan tilit kaivoskaupunkia terrorisoivan maanomistaja William H. Shannonin (Donald O'Brien) ja häntä kaltoin kohdelleiden velipuolien kanssa. Enzo G. Castellaria on kutsuttu ”italian Sam Peckinpahiksi”, mikä näkyy ennen kaikkea elokuvan hidastusefektiä ja veriroiskeita sisältävissä toimintakohtauksissa. Lisäksi Guido ja Maurizio DeAngeliksen säveltämässä musiikissa 60-luvun spagetti westerneille ominaisten orkesterisaundien sijaan keskiössä ovat pääasiassa akustinen kitaranäppäily, intohimoinen folk-tyylinen naisääni, jousimainen syntetisaattorimatto sekä seesteinen huuliharppu. DeAngeliksien teemalaulu luo elokuvaan unenomaista epätodellista tunnelmaa. Keoma on oivallinen elokuva ohjaaja Enzo G. Castellarin kattavaan tuotantoon tutustumiseen, ja yksi parhaimpia italialaisia myöhäiswesternejä.
1. Hurja joukko (The Wild Bunch)
Amerikkalainen Sam Peckinpah oli yksi suurimpia ohjaajia 1960-luvulla, jonka tärkeimpänä teoksena pidetään Villin lännen loppukauteen sijoittuvaa elokuvaa Hurja joukko. Elokuvassa seurataan ikääntyvien lainsuojattomien pakomatkaa vallankumouksen runtelemaan Meksikoon, minne he suuntaavat epäonnistuneen pankkiryöstön jälkeen. Kun miehet ryöstävät Yhdysvaltojen junakuljetuksen Meksikon hallituksen joukkojen johtajan, Kenraali Mapachen (Emilio Fenández) laskuun, he päätyvät pohtimaan sitä, tukeako köyhää kansaa vai sitä riistävää kenraalia? Elokuvan ennen näkemätön kaunistelematon väkivalta jakoi yleisön mielipiteitä sen ilmestymisen aikaan, mutta sitä tuli ehdoton klassikko. Elokuva hipoo täydellisyyttä niin William Holdenin, Ben Johnsonin ja Robert Ryanin kaltaisten, vanhan koulukunnan Hollywood-näyttelijöiden hienojen suoritusten, unohtumattomien hahmojen, henkeäsalpaavan ja verisen toiminnan kuin myös Jerry Fieldingin meksikolaissävytteisen alkuperäismusiikin puolesta. Taas elokuvan pitkä ja verinen paukkurautafinaali on toiminut esikuvana muun muassa ohjaajille Quentin Tarantino, Walter Hill ja Robert Rodriquez. Näiden seikkojen vuoksi elokuva ansaitsee ykköspaikan listassani.