Näin FIFAn pelimekaniikka tulee muuttumaan Kommentit pois päältä artikkelissa Näin FIFAn pelimekaniikka tulee muuttumaan

EA Sports on valottanut tulevan FIFA-pelin mekaniikkaa ja asioita jotka tulevat muuttumaan edellisestä versiosta. Syyskuussa 2018 ilmestyneessä oli monia ongelmia, mutta monet näistä tullaan nyt korjaamaan seuraavaan installaatioon. Monet muutoksista ovat FIFA-yhteisön toivomia.

  • Puolustaminen: Puolustamismekaniikka tullaan muuttamaan niin, että pelaajat jotka puolustavat itse eikä AI:n avustuksella saavat siitä enemmän irti. Contain ja Second Man Press -ominaisuuksia heikennetään.
  • 1v1 ja ajoitetut laukaukset: 1v1 -tilanteissa laukaukset tulevat onnistumaan helpommin. Pelaajilla tulee olemaan myös enemmän hallintaa laukauksen korkeuden ja voiman suhteen.
  • Volleypotkut ja laukaukset: FIFA 19 -pelikauden lopulla suosioon nousseet pallon kauhaukset ja El Tornado/Bolasie Flick -keskitykset parantuvat tarkkuudeltaan.
  • Linkitetyt taitoliikkeet: Tulevassa pelissä vain kaksi peräkkäistä taitoliikettä sallitaan. Myös monimutkaisempien taitoliikkeiden onnistumisprosentti on pienempi.
  • Erikoistilanteet ja sijoittuminen: Pelaajat hakeutuvat paikoillensa erikoistilanteissa paremmin: Pitkät pääpelaajat hakeutuvat paremmin boxiin ja lyhyet pelaajat eivät vartioi pidempiä pelaajia.
  • Maalivahdin liikkuminen: Maalivahti liikkuu entistä hitaammin mikäli pelaaja on itse ohjaksissa. Maalivahdin liikkeitä hidastettiin jo FIFA 19:ta.
  • Syöttäminen: Syöttöjen tarkkuudessa on enemmän järkeä. Vaikemmat syötöt ovat heikompia tai menevät harvemmin perille. Helpommat syötöt luonnollisesti onnistuvat paremmin. L1+R1+X -syöttö poistuu ja tämän tilalle tulee uusi samankaltainen syöttö. Tulossa on myös uusi syöttö jonka avulla puolustajien jalkojen väistäminen on helpompaa.
  • Pelaajan vaihtaminen: Ongelma jossa väärä pelaaja valikoituu ja lukittuu kohti palloa on työn alla. Aktiivisen pelaajan automaattista ja manuaalista valintaa tullaan parantamaan.

kertoi näistä aiheista Pitch Notes -blogissaan. Mielekiintoisena seikkana oli se että EA ei käyttänyt FIFA 19 seuraajasta nimeä , vaan puhui yleisesti vain FIFAsta. Se että tarkoittaako tämä pelin siirtymisestä pelipalveluksi vuosittaisen pelijulkasun sijaan on vielä mysteeri

Electronic Artsin 55 miljardin dollarin yrityskauppa maaliin ensi viikolla Kommentit pois päältä artikkelissa Electronic Artsin 55 miljardin dollarin yrityskauppa maaliin ensi viikolla

Pelijätti on vahvistanut, että sen 55 miljardin dollarin arvoisen yrityskaupan odotetaan toteutuvan ensi viikolla. Yhtiön Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissiolle (SEC) toimittamien asiakirjojen mukaan kaikki viranomaishyväksynnät on nyt saatu, ja kaupan arvioidaan valmistuvan pörssipäivän päätteeksi 4. elokuuta 2026.

Viime syyskuussa julkistettu järjestely vie Electronic Artsin pois pörssistä. Ostajaryhmään kuuluvat Saudi-Arabian valtion sijoitusrahasto Public Investment Fund (PIF), sijoitusyhtiö Silver Lake sekä Jared Kushnerin Affinity Partners. Kaupan arvo on noin 55 miljardia dollaria, ja se toteutetaan kokonaan käteiskauppana.

Yrityskauppa viivästyi alkuperäisestä aikataulusta useilla kuukausilla, sillä sen oli määrä valmistua jo kesäkuun lopussa. Lopullinen toteutuminen jäi kuitenkin odottamaan eri viranomaisten hyväksyntöjä.

Kaupan valmistuttua Electronic Arts jatkaa toimintaansa Kalifornian Redwood Cityssä, eikä yhtiön johdossa ole tiedossa muutoksia. Toimitusjohtajana jatkaa Andrew Wilson.

on ollut viime kuukausina vahvassa vedossa erityisesti ansiosta. Peli nousi nopeasti vuoden 2025 myydyimmäksi julkaisuksi ja toi yhtiölle merkittävän taloudellisen menestyksen. Samaan aikaan EA on kuitenkin saanut runsaasti kritiikkiä irtisanomisista, joita tehtiin pian pelin menestyksen jälkeen.

Electronic Artsin pelivalikoimaan kuuluvat myös muun muassa FC, The Sims, Apex Legends, Skate, Madden NFL, Need for Speed, , Titanfall, Plants vs. Zombies sekä F1-pelisarja.

Dragon Age -sarjan tulevaisuus vaakalaudalla Kommentit pois päältä artikkelissa Dragon Age -sarjan tulevaisuus vaakalaudalla

Dragon Age: Inquisition

-pelisarjan tulevaisuus näyttää entistä epävarmemmalta. BioWaren entinen vastaava tuottaja Mark Darrah arvioi tuoreessa haastattelussa, ettei sarja todennäköisesti saa jatkoa. Hänen mukaansa syynä on ennen kaikkea :n tapa tehdä päätöksiä peliprojekteista, eikä pelkästään Dragon Age: The Veilguardin ristiriitainen vastaanotto.

Darrah ei ole huolineen yksin. Myös Dragon Agen entinen pääkirjoittaja David Gaider on aiemmin kertonut pitävänsä epätodennäköisenä, että kehittäisi enää uuden Dragon Age -pelin EA:n alaisuudessa. Gaiderin mukaan studion sisällä vallitsi pitkään tunne siitä, että projektit saatettiin keskeyttää milloin tahansa.

Tilannetta kuvaa myös se, että BioWare ehdotti EA:lle ensimmäisten kolmen Dragon Age -pelin remaster-kokoelmaa, joka tunnettiin työnimellä Champions Trilogy. Darrahin mukaan EA kuitenkin hylkäsi idean, sillä yhtiö ei lähtökohtaisesti suosi remaster-projekteja. Samalla BioWaren jäljellä olevat kehitysresurssit on suunnattu seuraavan -pelin esituotantoon.

Virallista päätöstä Dragon Age -sarjan lopettamisesta ei ole tehty, mutta entisten avaintekijöiden kommentit maalaavat varsin synkän kuvan. Toivoa on silti hieman jäljellä: Gaider on kertonut olevansa valmis palaamaan sarjan pariin, jos siihen joskus tarjoutuisi mahdollisuus ja palauttamaan Dragon Agen takaisin sen synkemmille ja vaarallisemmille juurille.