NetEase’n hylkäämä pelistudio tekee paluun Kommentit pois päältä artikkelissa NetEase’n hylkäämä pelistudio tekee paluun

T-Minus Zero on noussut yllättäen haudasta. NetEase sulki studion syyskuussa osana laajempia leikkauksiaan, mutta nyt joukko pelialan veteraaneja on ostanut sen nimen ja käynnistänyt sen uudelleen riippumattomana tuotantoyhtiönä. Uudestisyntynyt T-Minus Zero lupaa tehdä pelejä elokuvamaisella rahoitusmallilla, eli pienemmin riskein, projekti kerrallaan ja kumppanuuksia hyödyntäen.

Studion uudella verkkosivulla hehkutetaan, että NetEase-kauden aikana tiimi ehti rakentaa maailmanluokan ryhmän, rohkean uuden IP:n ja täysin pelattavan prototyypin. Vaikka tämä salaperäinen peli ei koskaan päätynyt julkisuuteen, uusi T-Minus Zero vakuuttaa jatkavansa eteenpäin kohti uusia projekteja ja etsii parhaillaan rahoituskumppaneita seuraavaan kehitysvaiheeseen.

Johtopaikat ovat kuitenkin vaihtuneet. Entinen tuotantopäällikkö Zachary Beaudoin toimii nyt toimitusjohtajana, ja mukana ovat myös Mark Tucker (luova johtaja), Scott Stevens (teknologiajohtaja) sekä Jeff Dobson (taidejohtaja). Sen sijaan alkuperäinen perustaja Rich Vogel, joka johti studiota sen NetEase-aikaan saakka, on mystisesti kadonnut kokonaan kuvioista.

T-Minus Zero oli osa NetEase’n kunnianhimoista yritystä vallata länsimaiden pelimarkkinat – hanketta, joka on sittemmin romahtanut lähes kokonaan. Mutta vaikka emoyhtiö kääntyi kannoillaan, tämä pieni tiimi näyttää päättäneen todistaa, että joskus pelialan “game over” voi olla vasta alku.

NetEase oikoo väitteet: Tekoäly on yhtiön tulevaisuus, ei kielletty kokeilu Kommentit pois päältä artikkelissa NetEase oikoo väitteet: Tekoäly on yhtiön tulevaisuus, ei kielletty kokeilu

NetEase on tyrmännyt nopeasti väitteet siitä, että yhtiö olisi luopumassa generatiivisen tekoälyn käytöstä peleissään. Huhut lähtivät liikkeelle, kun pelilegenda Suda51 väitti somessa, että Where Winds Meet -pelin kehittäjä olisi sulkenut GenAI-kehityksen ja kieltänyt tekoälyn käytön kokonaan studioissaan. NetEase vastasi tähän, että mitään tällaista päätöstä ei ole tehty, eikä tekoälyä koskevaa kieltoa ole olemassa.

Todellisuudessa NetEase on panostanut tekoälyyn jo vuosien ajan. Yhtiö esitteli jo GDC 2022 -tapahtumassa AI-ratkaisuja animaatioihin, pelitestaamiseen ja tuotannon tehostamiseen. Viime vuosina tekoäly on viety suoraan peleihin asti, esimerkiksi Where Winds Meetissä ja Justice Online Mobilessa, joissa NPC-hahmot keskustelevat pelaajien kanssa dynaamisesti tekoälyn luoman dialogin avulla, ei vain enää pelkän käsikirjoitetun repliikkipuun varassa.

Lisäksi NetEase tutkii tekoälyn käyttöä tehtävien luomisessa, pelimaailmojen generoinnissa ja hahmojen muokkauksessa. Toisin sanottuna AI on syvällä yhtiön strategiassa, eikä suunta ole muuttumassa. Vaikka pelaajien mielipiteet tekoälystä jakautuvat, NetEase tekee selväksi, että generatiivinen tekoäly on heille tulevaisuutta, ei ohimenevä kokeilu.

Witcher-veteraani linjaa: tekoäly voi auttaa, muttei korvata ihmisiä Kommentit pois päältä artikkelissa Witcher-veteraani linjaa: tekoäly voi auttaa, muttei korvata ihmisiä

Entinen CD Projektin luottotekijä Konrad Tomaszkiewicz puhuu tekoälyn käytöstä pelinkehityksessä suoraan ja yllättävän rennosti. Antamassaan haastattelussa hän kertoo, että hänen uusi studionsa Rebel Wolves hyödynsi tekoälyä The Blood of Dawnwalker -roolipelin kehityksessä, mutta vain testausvaiheessa ja vain siksi, että ääniraidat kannattaa kuulla ajoissa.

Käytännössä AI tuotti väliaikaisia ääninäytteitä, jotta pelitiimi pystyi hahmottamaan, miten dialogi toimii käytännössä. Kun tarina alkoi olla kasassa, mukaan kutsuttiin oikeat näyttelijät. Tomaszkiewiczin mukaan tämä on tekoälyn järkevää käyttöä, ei sen enempää.

Hän korostaa, ettei pidä tekoälyä vihollisena, mutta nykyisessä muodossaan se ei hänen mielestään ole työkalu, joka voisi korvata luovan työn tekijät. Hän vertaa AI:ta Google Translateen, kätevä apulainen, muttei mikään varsinainen taiteentekijä.

En usko, että pelit, jotka tehdään pelkästään tekoälyllä, voivat koskaan tuntua eläviltä. Niistä puuttuu sielu. – Tomaszkiewicz kommentoi.

Tomaszkiewicz tietää mistä puhuu, sillä hän työskenteli CD Projektilla yli 17 vuoden ajan, muun muassa The Witcher-sarjan ja Cyberpunk 2077:n parissa, edeten lopulta koko pelikehityksen varajohtajaksi. Vuonna 2022 hän perusti Rebel Wolves -studion, joka sai nopeasti sijoitusta NetEaselta.

Uusi studio painottaakin, että tekoäly on työkalu, mutta luovuus syntyy edelleen ihmisistä.