Netflix on värväämässä lisää työntekijöitä työskentelemään uusien interaktiivisen sisältöjen parissa.
The Information -julkaisun mukaan yritys tavoittelisi Apple Arcade -tyyppistä palvelua. Vielä ei ole varmaan onko kyseessä Black Mirror: Bandersnatch ja You vs. Wild -tyyppisiä valintoihin perustuvia tuotoksia vai vielä enemmän pelimäisiä kokemuksia.
Bandersnatchin lisäksi Netflix on julkaissut monia peleihin perustuvia sarjoja kuten The Witcher, Castlevania sekä Dragon’s Dogma.
Pelialalta kantautuu jälleen suru-uutinen, kun pitkän linjan kehittäjä Shutaro Iida on kuollut 52 vuoden iässä. Hänen perheensä kertoi, että Iida menehtyi 10. helmikuuta haimasyöpään. Hän oli saanut diagnoosin syyskuussa 2024 ja kertonut avoimesti voinnistaan sosiaalisessa mediassa lähes loppuun saakka.
Iida tunnettiin erityisesti työstään Konamilla sekä myöhemmin Bloodstained-pelien parissa. Monille hänen nimensä ei ehkä heti soita kelloja, mutta krediiteissä hän esiintyi lempinimellä “Curry The Kid”. Hän oli ohjelmoimassa useita klassisia Castlevania-sarjan osia, kuten Castlevania: Aria of Sorrowia, ja toimi kehitysvastuussa esimerkiksi Harmony of Despairissa. Myöhemmin hän oli johtavana ohjelmoijana myös Metal Gear Solid V: The Phantom Painissa.
Konamilta lähdettyään Iida siirtyi työskentelemään pitkäaikaisen kollegansa Koji Igarashin kanssa ja ohjasi suositun Bloodstained: Ritual of the Nightin. Hänen viimeiseksi projektikseen jäi työn alla oleva Bloodstained: The Scarlet Engagement, jonka tiimi aikoo saattaa valmiiksi hänen visionsa mukaisesti.
Igarashi muisteli Iidaa poikkeuksellisen lahjakkaana kehittäjänä, jonka panos oli ratkaiseva monille mestariteoksiksi kutsutuille peleille. Yli 20 vuotta kestänyt yhteistyö jätti syvän jäljen, sekä peleihin että ihmisiin niiden takana.
Rakastakaa tulevaa Bloodstainedia ja kaikkia tekemiäni pelejä. – Iidan oma viimeinen viesti oli yksinkertainen ja koskettava.
Indiejulkaisija Devolver Digital on julkistanut uuden korttipohjaisen pelin nimeltä Reigns: The Witcher, joka syntyy yhteistyössä CD Projekt Redin kanssa. Peli yhdistää Reigns-sarjan tutun pyyhkäisymekaniikan The Witcherin synkkään fantasiamaailmaan eli kyllä, nyt Geraltin kohtalo ratkeaa vasemmalle tai oikealle swaippaamalla.
Pelimekaniikka on Reigns-faneille tuttua. Pelaajalle tarjotaan satunnaisia tilanteita ja valintoja, joihin vastataan pyyhkäisyllä. Trailerilla vilahtelee liuta Witcher-sarjan tunnettuja hahmoja, kuten Yennefer, Triss, Vesemir, Dandelion, Bloody Baron ja tietenkin Roach. Mukana on myös hieman erikoisempia nimiä kuten Maisy-lehmä, jonka taustoista ei olla aivan varmoja.
Tarinallisesti peli esitetään Dandelionin kirjoittamina ja esittäminä näytelminä, joissa Geraltin seikkailut saavat välillä varsin luovia tulkintoja. Pelaajan tehtävänä on pitää noituriin liittyvä maine tasapainossa, jotta tarina ei pääty ennenaikaisesti. Kuolemilta ei silti vältytä, mutta jokainen pelikerta palkitsee uusilla lauluvihkoilla ja mahdollisuudella esiintyä yhä suuremmille yleisöille, jonka tavoitteena on jonkinlainen tarinallinen kuolemattomuus.
Reigns: The Witcherin kehittää Nerial, joka vastaa myös alkuperäisestä Reigns-sarjasta. Peli julkaistaan 25. helmikuuta PC:lle Steamissa sekä mobiililaitteille Google Playhin ja Applen App Storeen.
Ajankohta on Witcher-faneille osuva. The Witcher 4 on kyllä täydessä tuotannossa, mutta ei ehdi julkaisuun vuonna 2026. CD Projektilla on kuitenkin kunnianhimoinen suunnitelma, joka ulottuu vuosiksi eteenpäin ja sisältää myös The Witcher 5:n ja 6:n. Sitä ennen huhut kertovat vielä yhdestä mahdollisesta seikkailusta The Witcher 3:ssa, mutta toistaiseksi täysin epävirallisella tasolla.