Netflix on värväämässä lisää työntekijöitä työskentelemään uusien interaktiivisen sisältöjen parissa.
The Information -julkaisun mukaan yritys tavoittelisi Apple Arcade -tyyppistä palvelua. Vielä ei ole varmaan onko kyseessä Black Mirror: Bandersnatch ja You vs. Wild -tyyppisiä valintoihin perustuvia tuotoksia vai vielä enemmän pelimäisiä kokemuksia.
Capcomilla on syytä juhlaan. Kahden vuosikymmenen tauon jälkeen palannutOnimusha: Way of the Sword myi yli miljoona kappaletta jo ensimmäisen vuorokauden aikana. Kyseessä on ensimmäinen uusi pääsarjan Onimusha-peli 20 vuoteen, joten vastaanotto on ollut varsin komea.
Menestys jatkaa Capcomin vahvaa vuotta. Vuonna 2026 yhtiön peleistä esimerkiksi Resident Evil Requiem on ylittänyt kahdeksan miljoonan myydyn kappaleen rajan ja Pragmata on saavuttanut 2,5 miljoonaa myytyä peliä. Myös Monster Hunter Stories 3 on saanut hyvän vastaanoton.
Capcom ei kuitenkaan aio pysähtyä tähän. Yhtiö kertoo keskittyvänsä jatkossa myös sellaisten vanhempien pelisarjojen ”uudelleenaktivointiin”, jotka eivät ole saaneet uutta osaa pitkään aikaan. Onimushan onnistunut paluu näyttääkin toimivan melko hyvänä käyntikorttina tälle suunnitelmalle.
Seuraavaksi Capcomin pelitarjontaa täydentää Dragon’s Dogma 2 -pelin Dark Arisen -laajennus sekä Nintendo Switch 2 -versio, jotka julkaistaan 9. lokakuuta. Luvassa on myös Mega Man, joka palaa vuonna 2027 Dual Override -pelin voimin.
Fanien toivelistalta löytyy silti muutama vieläkin vanhempi haamu. Dino Crisis ja Breath of Fire ovat odottaneet paluutaan jo pitkään, joten Capcomin kommentit herättävät väistämättä toiveita. Jos Onimushan menestys antaa yhtiölle lisää uskoa vanhojen klassikoiden herättämiseen, dinosaurusten metsästys ja lohikäärmeiden polttelu saattavat vielä palata muodissa.
Gamescom Opening Night Live 2026 on jälleen paketissa, ja illan aikana nähtiin melkoinen kattaus uusia pelejä, trailereita ja julkaisupäiviä. Show’n suurimpiin yllätyksiin kuului The Witcher 3 remasterointi, joka julkaistaan 29. syyskuuta. Vielä parempi uutinen on, että päivitys on nykyisille omistajille ilmainen. Geralt ei siis ole vieläkään valmis jäämään eläkkeelle.
The Witcher -uutiset eivät jääneet tähän. CD Projekt paljasti myös Songs of the Past -laajennuksen, joka tuo Geraltin takaisin uusiin seikkailuihin vuonna 2027. Lisäksi pelin kaksi aiempaa laajennusta muuttuvat ilmaisiksi. Myös Final Fantasy VII Revelation sai uuden trailerin, jossa nähtiin muun muassa valtavia Weapons-hirviöitä, avoimen maailman tutkimista, Chocobo-ratsastusta ja uusia taistelumekaniikkoja. Pelin on määrä ilmestyä keväällä 2027.
Illan tarjonta oli muutenkin varsin monipuolinen. Metro 2039 sai uuden trailerin ja julkaistaan helmikuussa 2027, Gears of War: E-Day saapuu 6. lokakuuta 2026 ja Path of Exile 2 saavuttaa täyden 1.0-julkaisunsa 11. joulukuuta. Mukaan mahtui myös nostalgisia paluita, kuten Crazy Taxi: World Tour ja Rayman Legends Retold, sekä uusia tuttavuuksia aina LEGO Skylinesista Turokiin ja Rainbow Six Tacticsiin.
Kaikkein erikoisimpaan päähän menee ehkä Hitman, joka saa uuden tehtävän räppäri Snoop Doggin tähdittämänä. Agentti 47 joutuu tällä kertaa metsästämään Snoopin esittämää yrittäjää, joten salamurhakeikka on saanut melkoisen annoksen Hollywood-henkeä. Lisäksi Crimson Desert sai ilmaisen Enhanced-päivityksen, Silent Hill: Townfall esitteli uusia näyttelijöitä ja kauhuja, ja HoYoverse paljasti uuden toimintapelinsä Nodus Fall.
Kaiken kaikkiaan Opening Night Live onnistui tarjoamaan sekä isoja yllätyksiä että nostalgisia paluita. Jos vuoden 2026 pelikalenteri alkoi näyttää jo hieman tyhjältä, Gamescom onnistui ainakin hetkeksi korjaamaan tilanteen ja samalla muistuttamaan, että vuonna 2027 on luvassa melkoinen peliruuhka.