Netflix uskoo, että tulevaisuuden pelaajat eivät haaveile enää konsolipelaamisesta Kommentit pois päältä artikkelissa Netflix uskoo, että tulevaisuuden pelaajat eivät haaveile enää konsolipelaamisesta

Netflix x YouTube

Netflixin peliosaston johtaja Alain Tascan on kyseenalaistanut perinteisten pelikonsolien tulevaisuuden. Tascan uskoo, että nuoret pelaajat eivät enää unelmoi uusimmista laitteista, kuten vaikkapa tulevasta PlayStation 6 -konsolista.

on jo laajentanut pelitarjontaansa mobiililaitteille ja aikoo panostaa yhä enemmän helppokäyttöisiin peleihin, jotka eivät vaadi erillisiä pelikonsoleita tai kalliita lisälaitteita. Tascanin mukaan pelien lataaminen, ohjainten hankkiminen ja kallis laitteisto ovat esteitä, joista pelaajat haluaisivat päästä eroon.

Vaikka Netflix investoi vahvasti pelialalle, se on myös kokenut takaiskuja, yhtiö esimerkiksi sulki AAA-pelistudionsa vuonna 2024. Samaan aikaan perinteiset pelijätit kuten Sony, Microsoft ja Nintendo eivät ole hidastamassa tahtiaan. Erityisesti Nintendon odotettu Switch 2 -konsoli on herättänyt paljon kiinnostusta, ja siitä kuullaan lisää jo tällä viikolla

Onko Netflixin visio pelialan tulevaisuudesta oikeassa, vai jatkavatko konsolit hallitsemista? Aika näyttää!

Obsession-kauhuelokuvan ohjaaja julkaisee uuden lyhytelokuvan YouTubessa juuri Halloweeniksi Kommentit pois päältä artikkelissa Obsession-kauhuelokuvan ohjaaja julkaisee uuden lyhytelokuvan YouTubessa juuri Halloweeniksi

Ohjaaja palaa kauhun pariin uudella -lyhytelokuvalla, joka julkaistaan YouTubessa 29. lokakuuta. Nimi saattaa herättää tuttuuden tunteita -elokuvan nähneissä.

Yllättävän menestyksekkään Obsession-kauhuelokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja Curry Barker julkaisee uuden lyhytelokuvan sopivasti Halloweenin alla. Mama Bear -niminen teos saapuu YouTubeen 29. lokakuuta. Barker kertoi julkaisusta Instagramissa, ja projektin yhteydessä on nähtävissä myös viitteitä yhteistyöstä Microsoft Windowsin kanssa.

Obsession-elokuvan ystäville nimi saattaa kuulostaa tutulta. Elokuvan päähenkilö Baron ”Bear” Bailey asuu isoäidiltään perimässään talossa, eikä hänen vanhemmistaan juuri kerrota. Uusi lyhytelokuva saattaakin käsitellä Bearin menneisyyttä tai hänen äitinsä näkökulmaa elokuvan tapahtumiin. Tarkempia tietoja Mama Bearin juonesta ei kuitenkaan ole vielä vahvistettu.

Barker on aiemmin kertonut myös mahdollisuudesta jatkaa Obsessionin tarinaa. Hän on pohtinut suoran jatko-osan lisäksi antologiasarjaa, jossa jokainen jakso keskittyisi uuteen toiveeseen, joka karkaa pahasti käsistä. Ajatus sopisi hyvin elokuvan vinksahtaneeseen kauhumaailmaan, mutta toistaiseksi kyse on vasta suunnitelmista.

Obsession osoittautui suureksi menestykseksi suhteellisen pienellä budjetilla. Elokuvan tuotantokustannukset olivat arviolta 600 000–750 000 dollaria eli noin 510 000–640 000 euroa, ja se keräsi maailmanlaajuisesti noin 520 miljoonan dollarin eli 442 miljoonan euron lipputulot. Uusi lyhytelokuva tarjoaa nyt tilaisuuden nähdä, millaisia kauhuideoita Barkerilla on seuraavaksi hihassaan.

Mama Bear julkaistaan YouTubessa 29. lokakuuta. Halloweenin tunnelmaan pääsee siis virittäytymään jo ennen varsinaista juhlapäivää, eikä tällä kertaa tarvitse edes poistua sohvalta.

Huhu: Sony kehittelee uutta Ghostbusters: Nightmare on 34th Street -elokuvaa Kommentit pois päältä artikkelissa Huhu: Sony kehittelee uutta Ghostbusters: Nightmare on 34th Street -elokuvaa

-sarja saattaa olla saamassa jälleen uuden elokuvan. Hollywood-sisäpiiriläinen Daniel Richtman kertoo Sonyn kehittävän live-action-elokuvaa nimeltä . Tietoa ei ole vielä vahvistettu Sonyn toimesta, joten kyseessä on toistaiseksi huhu.

Richtmanin tietojen mukaan elokuvan käsikirjoituksesta vastaisi , joka tunnetaan muun muassa -elokuvista sekä -joulutoimintakomediasta. Projektista ei kuitenkaan ole tällä hetkellä tiedossa juurikaan muita yksityiskohtia, eikä mahdollisesta julkaisupäivästä ole kerrottu.

Ghostbusters-universumi ei muutenkaan ole jäämässä lepäämään. Netflixille ja Sony Pictures Animationille valmistellaan parhaillaan -animaatiosarjaa, joka sijoittuu New Yorkiin vuonna 1994, viisi vuotta tapahtumien jälkeen. Sarjassa joukko nuoria ja kokemattomia newyorkilaisia joutuu tarttumaan protonireppuihin, kun kaupungissa alkaa jälleen tapahtua kummia. Sarjan on määrä saapua vuonna 2027.

Lisäksi ja kehittävät erillistä Ghostbusters-animaatioelokuvaa. Sen ohjaajaksi on aiemmin liitetty -elokuvasta tunnettu Kris Pearn, mutta myös tämän projektin juonesta ja julkaisusta tiedetään vielä vähän. Jos Nightmare on 34th Street todella etenee tuotantoon, haamujahdeilla näyttää joka tapauksessa olevan Hollywoodissa varsin kiireinen tulevaisuus.