Netflixin scifi-sarja The OA saa jatkoa maaliskuussa – traileri katsottavissaKommentit pois päältä artikkelissa Netflixin scifi-sarja The OA saa jatkoa maaliskuussa – traileri katsottavissa
Netflixin mainetta niittänyt scifi-sarja The OA on saamassa toisen kautensa maaliskuussa. Sen ensimmäinen traileri on nyt katsottavissa.
Sarjan toinen kausi seuraa OA:ta kun hän löytää itsensä toisesta ulottuvuudesta, jossa hän onkin venäläinen perijätär ja jälleen vankina. Kaksi vuotta tekeillä ollut toinen kausi ilmestyy Netflixiin maaliskuun 22. päivä.
Hawkinsin syksy 1987 ei lupaa rauhaa, ja miksipä lupaisikaan, kun kyse on Stranger Thingsistä. Netflix pudotti juuri virallisen teaserin sarjan viidennestä ja viimeisestä kaudesta, joka starttaa marraskuun lopulla ja päättyy uudenvuodenaattona.
Netflixin Devil May Cry: The Animated Series saa jatkoa, mutta älä odota toistoa, sillä showrunner Adi Shankar lupaa, että toinen kausi on kuin eri sarja. Jos ensimmäinen kausi ei vielä napannut, saattaa uusi yritys osua paremmin.
Shankar kertoi faneille sosiaalisessa mediassa, että päähenkilö Dante päivittää tasonsa ja pääsee esittelemään sellaista demonintappotaituruutta, jota pelisarjan fanit ovat kaivanneet. Silti luvassa ei ole pelkkää ylivoimaa, vaan myös hahmokehitystä, koska Dante ei ole voittamaton, vaan nimenomaan kasvava ja kehittyvä sankari.
Kaikki fanit eivät kuitenkaan ole olleet tyytyväisiä. Osa on kritisoinut hahmojen, kuten Danten ja Ladyn, käsittelyä ja todennut, että sarja on mennyt vikaan hahmojen ydintarinoiden ymmärtämisessä. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että Shankarin versio ei ole virallista pelikanonia, vaan eräänlainen vaihtoehtoinen aikajana, jossa luovuutta voi käyttää vapaammin.
Vaikka toisen kauden julkaisupäivää ei ole vielä paljastettu, sarja sai virallisen jatkotilauksen jo huhtikuussa. Ehkäpä Dante on sittenkin parhaimmillaan toisella kierroksella.