Jääkiekko on siitä mukava laji, että siinä tapahtuu jatkuvasti. Kaukalossa luistellaan, taklataan, lauotaan ja parhaimmillaan kiekko pomppii maalille niin nopeasti, ettei katsojakaan aina pysy mukana. NHL-pelisarjan kohdalla samaa vauhtia ei kuitenkaan aina tunnu löytyvän.
NHL 27 jatkaa EA Sportsin pitkäaikaista lätkäpelisarjaa tutulla reseptillä. Kiekko liikkuu, taklaukset tuntuvat ja valikot ovat tuttuja, mutta ensimmäisten otteluiden jälkeen mieleen hiipii väkisinkin yksi kysymys: mitä tässä oikeastaan muuttui?
Grafiikoissa on pullonkaulansa
NHL 27 ei ota grafiikoissa takapakkia. Peli näyttää edelleen hyvältä ja kaukalossa on riittävästi yksityiskohtia, jotta kokonaisuus toimii etenkin vauhdikkaassa pelissä. Ottelut näyttävät televisiolähetyksen tapaan uskottavilta ja yleisilme on kunnossa.
Pelaajien kasvoissa olisi kuitenkin vielä vähän tekemistä.
Esimerkiksi Aleksandr Ovetshkin näyttää paikoin enemmän Tekken-hahmolta kuin Ovetshkinilta. Muutenkin pelaajien ulkonäössä on havaittavissa vaihtelua siinä, kuinka hyvin oikea esikuva välittyy ruudulle.
Varsinaisia bugeja ei testijaksolla vastaan tullut, joten teknisesti paketti vaikuttaa varsin vakaalta. Tässä kohtaa suurin ongelma ei olekaan se, että peli näyttäisi huonolta. Se näyttää ihan hyvältä. Se ei vain aina näytä siltä, että juuri tätä uutta versiota olisi ollut pakko tehdä.
Maalin jälkeen ehtii tapahtua kaikenlaista
Otteluiden animaatiot ovat pääosin tuttua NHL-laatua. Luistelu, kontaktit ja kiekon liike tuntuvat uskottavilta ja kokonaisuus näyttää televisiolähetyksen tapaan elävältä.
Maalien juhlintaan on kuitenkin saatu jälleen lisää ohjelmaa.
Kun kiekko löytää tiensä verkkoon, pelaaja käy ensin läpsimässä hanskaa vaihtopenkin kanssa. Tämän jälkeen seuraa pelaajan esittely ja vasta sen jälkeen päästään itse uusinnan kimppuun.
Paperilla tämä kuulostaa pieneltä yksityiskohdalta. Käytännössä se alkaa nopeasti ärsyttää, kun haluaisi vain nähdä nopeasti, miten hieno maali syntyi – tai vaihtoehtoisesti jatkaa ottelua ilman ylimääräistä odottelua.
Jääkiekossa tapahtuu paljon. Joskus myös maalien jälkeen voisi tapahtua hieman vähemmän.
Äänimaailma osuu kohdalleen
Jos NHL 27:n musiikkipuolta pitäisi nostaa yhdellä sanalla esiin, se olisi Scooter.
Valikoissa soiva soundtrack toimii kokonaisuutena erittäin hyvin ja mukana on kappaleita, jotka jäävät helposti mieleen. Scooterin mukanaolo on tässä tapauksessa allekirjoittaneelle selkeä plussa – ehkäpä peli olisi kaivannut samanlaista piristysruisketta myös muualle.
Itse otteluäänet ovat puolestaan sitä, mitä lätkäpeliltä odottaa. Taklaukset laitoihin kuulostavat taklauksilta, kiekon liike kuuluu ja koko paketti luo mukavasti televisiolähetyksen tuntua.
Äänimaailmasta ei siis juuri löydy valittamista. Se tekee tehtävänsä ilman turhaa kikkailua.
Kontrollit ovat tutut – eikä niitä tarvitse opetella uudelleen
NHL 27 ei lähde pistämään pelimekaniikkaa kokonaan uusiksi, mikä on toisaalta ihan hyvä asia.
Tarjolla ovat tutut Skill Stick-, Hybrid- ja Total Control -ohjaustavat. Jokaiselle löytyy siis jotakin, eikä kokeneen NHL-pelaajan tarvitse käyttää ensimmäistä iltaa siihen, että opettelee uudelleen, miten kiekkoa pitäisi kuljettaa.
Samalla tämä on myös yksi pelin ongelmista.
Kun ohjaus toimii jo entuudestaan, sitä ei välttämättä tarvitsekaan uusia. Mutta kun suuri osa muistakin asioista tuntuu tutulta, kokonaisuudesta alkaa muodostua väkisinkin vaikutelma pienestä vuosipäivityksestä.
Ensimmäisten otteluiden aikana fiilis on hyvin pitkälti se, että tässä pelataan NHL:ää. Ja se on toki hyvä asia.
Mutta missä se NHL 27 sitten on?
Sisältöä riittää, mutta liian tuttua sellaista
Pelattavaa NHL 27 tarjoaa runsaasti. Yksinpelipuolelta löytyy tuttuun tapaan vaihtoehtoja Be a Pro -urasta Franchise-tilaan. Pelaajan voi luoda itse ja lähteä tavoittelemaan NHL-unelmaa tai Liiga-kaukaloita, tai vaihtoehtoisesti ottaa suosikkijoukkueen haltuun ja yrittää johdattaa sen Stanley Cupiin.
Uutena mukaan nostetaan Connected Franchise, joka tuo verkkopelaamiseen oman lisänsä.
Ongelma on jälleen sama kuin muuallakin: sisältöä kyllä riittää, mutta suuri osa siitä on jo entuudestaan tuttua.
Jos NHL-sarja on jäänyt muutaman vuoden tauolle, NHL 27:stä saa varmasti huomattavasti enemmän irti. Silloin kehitysaskelia on helpompi huomata ja kokonaisuus tuntuu tuoreemmalta.
Jos taas NHL 26 on vielä tuoreessa muistissa, tilanne on toinen.
Tuttua ja turvallista täydellä hintalapulla
Kiekko liikkuu kuten pitää, kontrollit toimivat, äänimaailma on onnistunut ja sisältöä riittää helposti kymmeniksi tunneiksi. Teknisesti peli vaikuttaa vakaalta ja perusasiat ovat kunnossa.
Ongelma on siinä, että perusasiat olivat kunnossa jo NHL 26:ssa.
NHL 27:n ensimmäiset pelit jättävätkin hieman saman tunteen kuin silloin, kun kaivaa kaapista vanhan tutun paidan: mukava, toimiva ja tuttu, mutta ei siitä oikein voi väittää saavansa täysin uutta kokemusta.
Vuosittain julkaistavassa urheilupelissä tämä on hankala paikka. Rosterit päivittyvät ja pienempiä muutoksia tulee väistämättä, mutta jossain vaiheessa pelaajalta alkaa loppua kiinnostus maksaa uudesta pelistä, jos vastineeksi saa lähinnä hieman uuden version tutusta paketista.
NHL 27 on siis ihan hyvä lätkäpeli ja mainiota ajanvietettä, mutta mitään sellaista se ei ainakaan ensimmäisten pelituntien perusteella tarjoa, minkä takia kannattaisi ottaa saikkua töistä ja viettää koko päivä ohjain kädessä.
Jos NHL 26 löytyy jo hyllystä ja toimii edelleen, kannattaa ennen uuden version ostamista kysyä itseltään, kaipaako oikeasti uutta NHL:ää vai ainoastaan uusia kokoonpanoja.
Arvio: Jarno Piironen
