Nintendo tarjoilee jälleen pienempien pelistudioiden parhaita paloja, kun uusi Indie World Showcase esitetään torstaina 7. elokuuta klo 16:00 Suomen aikaa. Noin 15 minuutin mittaisessa lähetyksessä nähdään uusia julkistuksia ja kuullaan lisätietoja indie-peleistä, jotka ovat tulossa Nintendo Switchille ja Switch 2 -konsolille.
Showcaset ovat aiemminkin tuoneet päivänvaloon muun muassa yllättäviä hiteiksi nousseita pelejä, joten odotettavissa on taas ripaus luovuutta ja kenties pari yllätysvetoa.
Lähetystä voi seurata suorana Nintendo Direct -sivustolta tai Nintendo UK:n YouTube-kanavalta. Jos siis kaipaat vaihtelua valtavirtapeleihin ja haluat nähdä, mitä luovia ideoita pienemmät tiimit ovat keksineet, kannattaa virittäytyä linjoille.
Nintendo jatkaa näin linjaansa nostaa esiin omaperäisiä pelielämyksiä ja ehkä juuri sinun seuraava suosikkipelisi piilee tämän showcasen joukossa.
YouTube-tähti Mark “Markiplier” Fischbach ei pystynyt pitämään tunteitaan kurissa, kun hänen debyyttielokuvansa Iron Lung keräsi viikonloppuna yli odotusten lipputuloja. Livestream-lähetyksessä hän purskahti kyyneliin kiittäessään fanejaan tuesta ja pohtiessaan elokuvan merkitystä itsenäiselle elokuvanteolle.
Iron Lung teki maailmanlaajuisesti noin 21,5 miljoonaa dollaria eli noin 20 miljoonaa euroa, vaikka budjetti oli vain kolme miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa, että Markiplier pystyy palkitsemaan myös elokuvan tekijätiimin bonuksilla. Samanaikaisesti Sam Raimin ja Disneyn Send Help kilpaili ykkössijasta, mutta indie-elokuva onnistui tekemään vaikutuksen pienellä budjetilla.
Markiplier toivoo elokuvansa innostavan muita kokeilemaan itsenäistä elokuvantekoa. Hän kertoo, että fanit, kuten elokuvastudentit, pitävät Iron Lungiä esimerkkinä siitä, että indie-projektit voivat onnistua myös ilman suurta studioapua.
Elokuva on live-action-adaptaatio vuoden 2022 indie-pelistä, jossa seurataan miestä, joka on jumissa rautaisen sukellusveneen sisällä veriseen mereen upotettuna. Vaikka kriitikot eivät olleet täysin myytyjä, faneille elokuva on merkittävä osoitus siitä, että pienilläkin resursseilla voi tehdä suuren vaikutuksen.
Itsenäinen tekeminen kannattaa, ja pienet projektit voivat yltää isoihin saavutuksiin ainakin silloin, kun ympärillä on intohimoisia faneja ja vähän kyyneliä.
Istun hämärässä olohuoneessa uudenkarhea Nintendo Switch 2 käsissäni. Persian prinssi odottaa unestaan heräämistä, ja edessä on roguelite-seikkailu Hunnien valloittamassa maailmassa. Skeptikkona lähestyn klassikoiden uudelleenkuviointeja varauksella, mutta uteliaisuus voitti, kuinka paljon The Rogue Prince of Persia todella tarjoaa Switch 2 -pelaajalle?
Kirjautumishelvetti ja alkuvalikot
Ensimmäinen kontakti peliin on kuin kylmä suihku. Jos käytät nettiä niin heti tule ilmoitus ja itkeminen, joka vaatii kirjautumaan Nintendo -tillille, mutta myös Ubisoftin tilille. Tämä mahdollistaa pilvitallennuksen, mutta en halua itse kirjautua mihinkään, joten ilman nettiä mennään.
Alkuvalikoissa vallitsee hämmentävä hiljaisuus. Ei musiikkia eikä äniefektejä valintoja tehdessä. Tästä tuli vähän tyhjä, mutta jännityksen virittyvä olo että mitä on luvassa. Jännitys on kuitenkin ladattu: Hunni-johtaja Nogai on valloittanut palatsin mustan magian turvin, ja minun, Persian prinssin, on herättävä unesta ja pelastettava kaikki.
Tarina ja roguelite-elementit
Tarina kertoo Persialaisten ja Hunnien välisestä sodasta. Persian prinssi on tarinamme päähenkilönä, joka ratkaisee kaikkien kohtalon. Paachi, maskipäinen hahmo, joka pelasti prinssin Hunnien johtajalta Nogai:lta auttaa nyt prinssiä. Prinssin täytyy löytää perheensä ja voittaa Hunnit, jotka ovat vallanneet palatsin ja käyttävät mustaa magiaa apuna. Mustan magian käytön johdosta viholliset tiputtavat Cinder Shardeja kuollessaan jäännöksiksi, joita voi antaa alttariin, mutta, antaessasi ne alttariin se hajoaa ja palasia ei voi enään lahjoittaa enää kyseiseen alttariin juoksusi ”runin” aihana.
Kun pääset takaisin Oasis kotipaikkaan jonne päädyt, kun elämät menevat nollaan, voit Cinder Shardeilla avata taidot. Taitoja voi avata taitopisteillä, joita saa yhden lisää aina, kun prinssi saa tason itselleen. Tasoja saat nostettua tappamalla vihollisia. Taidoilla voi päivittää olemassa olevia asioita, kuten Finder Shardien määrää, jotka pysyvät kuolemankin jälkeen. Voit nostaa elämäsi määrää, sekä tietenkin energian, jota käytetään pelissä väistelyyn. Taitoja joita saa uusina on esimerkiksi, syöksyhyökkäys joka voi rikkoa suojaavan voiman tai ”Zunvan’s Seal” -taito, joka antaa kuolemishethellä mahdollisuuden jatkaa ja palauttaa 50% elämistä takaisin. Kentissä on teleportti paikkoja, jotka ovat perusasia roguelite peleissä ja helpottavat kentissä kulkemista, kun paikkoja tai huoneita jää tutkimatta tai sinun pitää päästä nopeasti esim. kauppoihin. Näitä ”unien kaivoja” löytyy todella useasti ja ne ovat melkein vieri vieressä, mutta joihin vaikuttaa kenttien koko ja pelin nopeatempoisuus.
Pelin rakenne ja mekaniikat
Itse pelaamisosuus alkaa ”ja sitten han heräsi.” – tyylisesti. Alkuun peli tuntuu tosi adhd-menolta. Hahmo liikkuu nopeasti, mutta samaan aikaan liike on lyhyttä, joten pidempien matkojen parkour osiot ovat todella hermoille käyviä, kun niitä joutuu useamman kerran yrittämään. Tuntui kuin kyseessä olisi enemmän mobiille suunniteltu peli. Itseltäni meinasi mennä jo tutoriaalissa hermot, mutta ehkä kyse on enemmän pelaajassa kuin pelissä, joten päätän antaa pelille mahdollisuuden ja jatkaa pelaamista. Pelissä itse taistelu tuntuu tosi mukavalta. Se on sulavaa vihollisten liikkeiden seuraamisen ja niihin reagoinnin osalta. Tähän mukaan sotkettuna parkour elementti pilaa koko taisteluiden kokemuksen, kun siitä tule taas ärsyttävä mobiilipeli hack-and-slash nappuloiden hakkausta, joka raastaa hermoja kuin juustoraastin.
Kentistä on mahdollista löytää medaljonkeja, joista osa vaativat jonkin tilanteen, jotta ne aktivoituvat. Medajongit kestävät vain yhden juoksun ajan, mutta uusia ja erilaisia medaljonkeja löytyy jokaisella juoksu kerralla. Näitä yhdistelemällä ja niiden määrä seuraamalla voi tehdä vahvoja yhdistelmiä. Juoksujen aikana kentistä löytää hahmoja joille voit puhua ja he auttavat sinua ilman pyyntöjä, jolloin he tulevat Oasis alueella auttamaan, kuten seppä tai toiset vastapalveluksia vastaan. Sepän saadessa Oasis kotipaikkaasi voit tällöin Cinder Shardeja käyttämällä luoda uusia aseita. Hahmoille puhumalla saa auki myös uusia kenttiä, kuten Hunnien leirin.
Luova grafiikka ja miellyttävä äänimaailma
The Rogue Prince of Persia näyttää hyvältä. Sarjakuvamainen tyyli grafiikoille tuo miellyttävän kokemuksen, kuin juoksisit sarjakuvan sivujen läpi. Taustalla olevat esineet erityisesti tuntuvat sarjakuvamisilta ja sulautuvatkin täydellisesti maailmaan. Päähenkilön ja vihollishahmojen modelit erottaa helposti taustasta, joka on hyvä taistelun ja pelin kokemuksen kannalta. Peliin on taitavasti upotettu efektit mukaan, jotka tukevat 2.5D tyyliä ja samalla yhdistävät parkour tason, hahmot sekä muun maailman yhteensopivaksi.
Hahmojen puheäänenä on käytetty kirjoituskone tyylistä näpytystä, jolla on annettu eri äänien korkeuksilla oma ”ääni” hahmoille. Kultakolihoiden keräämisestä kuulu ihana kolikoiden helinä ja siitä saa nauttia useaan otteeseen pelin aikana. Lyömisäaniefektin tuovat hienon sarjakuvamaisen tunnelman vihollisten mäiskintään. Prinssin askeleista lähtee mukavan suloinen ääni, joka on tehty sopimaan eri materiaalille, jonka päällä askel tapahtuu. Surin osa äänistä tuleekin prinssin toimesta, kuten kiipeilystä ähkimiset ja lyönneistä sekä hyppäämisissä puhina. Myös vahinkoa ottaessaan prinssi päästää sattumiseen sopivia puhinoita. Taustamusiikki Oasis alueella on rauhallinen ja rentouttava arabialainen kielisoittimella soitettu lofi tyylinen kappale, sekä mukana tausta-ambienssina luomassa lintujen laulua ja hetkellisesti kuuluvaa tuulen huminaa. Yksi suosikki hetkistä pelissä onkin vain ottaa hengähdystaukoja Oasis-kotipaikassa tason häviämisen jälkeen ja vain nauttia musiikista ihanassa öisessä aavikon maisemissa, missä teltassa istuessa nuotion äärellä saa katsella aavikolle aavan horisontin taakse.
Juoksujen aikana kentissä kuuluu taistelu musiikki, joka oli mukava vaihtelua normaaliin videopeleissä olevaan ränkkäymusiikkiin. Prince of Persian taistelumusikii kuulostaa juuri sellaiselta, kuin itse myös laittaisi taustalle, kun pelaa roguelite peliä ja varsinkin tämän verran nopeatempoista ja reagointi ajan vaativaa ainakin parkour osioilta.
Yhteenveto:
The Rogue Prince of Persia on kuin se vaikea sukulainen. Se saa sinut huutamaan raivosta, mutta loppujen lopuksi sen seurassa viihtyy, kunhan säännöt ovat selvät. Upea sarjakuvamainen tyyli antaa pelille oman näköisen kuvan ja rakentaa maailmaa hienosti sen kanssa. Roguelite-faneille ja Switch 2:n omistajille tämä on varma valinta talven pimeisiin iltoihin.
8 / 10
Plussat:+ Upea sarjakuvamainen grafiikka ja 2.5D-efektit.
+ Sulava ja reaktiivinen taistelumekaniikka.
+ Rauhoittava ja tunnelmallinen musiikki Oasiksessa.
+ Toimii moitteettomasti Switch 2:lla.Miinukset:- Ärsyttävät ja töksähtävät parkour-osiot.
- Pakkopulla-kirjautumiset (Ubisoft & Nintendo).
- Alkuvalikkojen täydellinen äänettömyys.
- Mobiilipelimäinen tuntu tietyissä kontrolleissa.Yhteenveto: The Rogue Prince of Persia on kuin se vaikea sukulainen. Se saa sinut huutamaan raivosta, mutta loppujen lopuksi sen seurassa viihtyy, kunhan säännöt ovat selvät. Upea sarjakuvamainen tyyli antaa pelille oman näköisen kuvan ja rakentaa maailmaa hienosti sen kanssa. Roguelite-faneille ja Switch 2:n omistajille tämä on varma valinta talven pimeisiin iltoihin.