Nintendo haastaa Switchille hakkeripalveluja myyneen Gary Bowserin oikeuteen Kommentit pois päältä artikkelissa Nintendo haastaa Switchille hakkeripalveluja myyneen Gary Bowserin oikeuteen

Nintendo on nostanut kanteen Gary Bowseria vastaan, joka raporttien mukaan on toiminut hakkerointipalveluja tarjoavan Team Xecuterin johtajana. Bowser sekä toinen Team Xecuter -ryhmän jäsen Max Louarn pidätettiin aiemmin syksyllä ja miehiä syytetäänkin tällä hetkellä yhdestätoista rikosnimikkeestä. Nintendon kanteesta käy ilmi, että Bowser on rikkonut Nintendon tekijänoikeuksia luodessaan sekä myydessään hakkerointipalveluja konsolille. Kanne on jätetty Seattlen oikeuteen, joka aikoo nostaa syytteet Bowseria vastaan kahdesta laittomaan kauppaan liittyvästä rikoksesta sekä tekijänoikeuksien rikkomisesta.

kuvaili Bowserin toimien olevan kansainvälinen piraattirinki, joka myy Nintendo -konsolille tarkoitettuja piraattivälineitä, jotka on suunniteltu ohittamaan Nintendon turvallisuuteen liittyvät varotoimenpiteet mahdollistaen piraattipelien pelaamisen konsolilla. Tietojen mukaan Bowser on valmistanut ja myynyt piraattivälineitä jo vuodesta 2013 asti, jolloin hän ryhtyi levittämään eteenpäin Nintendon 3DS -konsolille suunniteltua laitetta. Nintendo on kerännyt laajat tiedot Bowserin laitteiden historiasta sekä miten Bowserin Switchille kehittämät laitteet toimivat. Peliyhtiö on aiemmin haastanut oikeuteen lähinnä jälleenmyyjiä, joista voitettujen oikeudenkäyntien korvaukset ovat olleet miljoonien dollarien luokkaa Nintendon hyväksi.

Yhtiö on ilmoittanut Switch -konsolin piraattiongelman olevan jatkuvasti kasvava kansainvälinen rasite. Nintendon edustajien mukaan Bowserin ohjelmistot ja laitteet laittavat vähintään 79 miljoonaa Switch -konsolia vaaraan. Nintendo hakee 2500 dollarin korvauksia jokaista myytyä laitetta kohden sekä 150 000 dollarin korvauksia jokaisesta tekijänoikeusrikkomuksesta. Tavoitteena on myös sulkea Team Xecuterin toiminta kokonaan.

Nintendo luottaa Ocarina of Timeen joulumarkkinoilla Kommentit pois päältä artikkelissa Nintendo luottaa Ocarina of Timeen joulumarkkinoilla

valmistautuu vuoden vilkkaimpaan myyntikauteen varsin nostalgisella aseella. Yhtiö panostaa lähes 30 vuotta vanhan -pelin uudistettuun versioon, jonka odotetaan houkuttelevan pelaajia hankkimaan uuden 2 -konsolin. Kilpailijana häämöttää samaan aikaan yksi pelimaailman suurimmista julkaisuista, .

Alkuperäinen Ocarina of Time julkaistiin :lle vuonna 1998, ja sitä pidetään edelleen yhtenä kaikkien aikojen arvostetuimmista peleistä. Uusi versio ei kuitenkaan ole pelkkä vanhan pelin uudelleenjulkaisu, vaan Nintendo on uudistanut muun muassa ohjausta, dialogia ja grafiikkaa. Tarkoituksena on yhdistää alkuperäisen seikkailun tuttu tunnelma modernimpaan pelattavuuteen, jota on nähty esimerkiksi Breath of the Wildissa ja Tears of the Kingdomissa.

Pelialan asiantuntijoiden mukaan Nintendo luottaa tuttujen pelisarjojensa ja hahmojensa vetovoimaan. Yhtiön Switch 2 -konsolia on myyty arviolta 24 miljoonaa kappaletta sen kesäkuussa 2025 tapahtuneen julkaisun jälkeen, mutta laitemyynti on hidastunut. Uudet yksinoikeuspelit ovatkin tärkeässä asemassa, kun Nintendo yrittää saada ensimmäisen Switchin omistajat päivittämään uudempaan konsoliin.

Haasteita riittää myös muualla pelialalla. Muistipiirien kallistuminen on nostanut laitteiden hintoja, ja ilmaispelit, kuten Fortnite ja , kilpailevat pelaajien vapaa-ajasta. Yhdysvalloissa Switch 2:n hintaa nostettiin syyskuussa 450 dollarista 500 dollariin eli noin 388 eurosta 431 euroon. Myös pelien hinnat ovat nousseet, mikä tekee uusien julkaisujen myymisestä entistä haastavampaa. Suomessa konsolin hinta on puolestaan laskenut julkaisusta jopa 50-70€ kysynnän laskun vuoksi.

Nintendo ei kuitenkaan rakenna strategiaansa pelkästään yhden pelin varaan. Yhtiö on julkaissut myös Zeldan 40-vuotisjuhlan kunniaksi erikoisversion Switch 2 -konsolista, ja ensi vuodelle on suunnitteilla Zelda-konsertti sekä elokuva. Vaikka Ocarina of Time ja tavoittelevat osittain erilaista yleisöä, niiden kohtaaminen saman joulusesongin ympärillä tekee loppuvuodesta erityisen kiinnostavan. Nintendo näyttää luottavan siihen, että vanha klassikko voi olla aivan yhtä tehokas myyntivaltti kuin täysin uusi suurpeli.

Zelda: Ocarina of Time -remakeen suunniteltiin pikamatkustusta, mutta ominaisuus päätettiin hylätä Kommentit pois päältä artikkelissa Zelda: Ocarina of Time -remakeen suunniteltiin pikamatkustusta, mutta ominaisuus päätettiin hylätä

kokeili lisätä -remakeen pikamatkustuspisteitä, joiden avulla pelaajat olisivat voineet siirtyä nopeasti paikasta toiseen. Ajatuksesta kuitenkin luovuttiin, kun kehitystiimi huomasi sen vievän pelistä jotain olennaista, eli matkan varrella syntyvät löytämisen ja tutkimisen hetket.

Pelisarjan tuottaja Eiji Aonuma kertoi kokeilusta Nintendon Ask the Developer -haastattelussa. Hänen mukaansa alkuperäisen pelin Hyrule-kenttä tuntui alueelta, jossa liikkumista olisi voinut sujuvoittaa. Uudemmissa Zelda-peleissä, kuten Breath of the Wildissa, nähty pikamatkustus sai hänet pohtimaan, voisiko vastaava ominaisuus toimia myös Ocarina of Timessa.

Aonuma pyysi kehitystiimiä lisäämään peliin alkuperäisestä versiosta puuttuvia siirtymispisteitä. Kun ominaisuutta kokeiltiin käytännössä, kävi kuitenkin ilmi, että se vähensi pelaamisen aikana syntyviä pieniä yllätyksiä. Matkan varrella pysähtyminen ja uusien asioiden löytäminen osoittautuivat tärkeäksi osaksi pelikokemusta.

Huomasimme, että menetimme ne löytämisen hetket, joita syntyy, kun pysähtyy matkan varrella ja miettii: hetkinen, mikä tämä on? Kehitysprosessin aikana muistutimme itseämme jälleen siitä, kuinka tärkeä osa nämä hetket ovat Ocarina of Timen rakennetta. – Aonuma kertoi.

Lopulta hän päätyi itse pyytämään tiimiä poistamaan kaikki lisätyt pikamatkustuspisteet.

Kaikkia uudistuksia ei kuitenkaan heitetty romukoppaan. 2 -versiossa Link pystyy esimerkiksi juoksemaan aiempaa nopeammin, ja mukana on myös erillinen hyppypainike. Nintendo on lisäksi päättänyt säilyttää latausruudut alueiden välillä, jotta uusille alueille saapuminen säilyttäisi alkuperäisen tunnelmansa.

The Legend of Zelda: Ocarina of Time -remake julkaistaan 2:lle 5. marraskuuta. Alkuperäinen peli ilmestyi vuonna 1998, joten uusintaversio tuo yhden pelihistorian tunnetuimmista seikkailuista uuden sukupolven pelaajien ulottuville.