Nintendo pyrkii jatkossa kehittämään lisää täysin uusia pelisarjoja Kommentit pois päältä artikkelissa Nintendo pyrkii jatkossa kehittämään lisää täysin uusia pelisarjoja

aikoo jatkossa kehittää lisää täysin uusia pelejä alustoilleen tukemaan jo vakiintunutta pelitarjontaa kuten Mario ja Zelda -pelisarjat kertoo yhtiö toimitusjohtaja Nikkei -lehden haastattelussa.

Furukawa myös mainitsee, että Nintendon on tärkeää uudistua selvitäkseen alati kasvavilla ja kilpailuilla pelimarkkinoilla. Furukawan mukaan samalla, kun kotona käytetty aika on lisääntynyt myös kulutettavan viihdetarjonnan määrä on kasvanut antaen pelaajille laajan valikoiman julkaisuja mistä löytää pelattavaa. Toimitusjohtajan kertoo, että pelaaminen ei ole välttämätön osa elämää, joten saadakseen pelaajat peliensä ääreen täytyy uusien julkaisujen olla mahdollisimman kiinnostavia ja houkuttelevia.

Furukawa jatkaa, että uuden laitteiston kehitys vaatii useiden vuosien työn ja Nintendo työskenteleekin taukoamatta löytääkseen suunnan yhtiön tulevaisuudelle. Nintendon tulevan konsolin on odotettu olevan , joka sisältäisi mahdollisesti paremman akunkeston sekä 4K-pelaamisen vihdoin myös Nintendon konsolilla. Lisäksi hiljattain julkaistu ohjelmistopäivitys vihjaa mahdollisesta Bluetooth-kuulokkeiden tuesta.

Tuleva Super Mario Party Jamboree kerää ennakkoon ylistystä Kommentit pois päältä artikkelissa Tuleva Super Mario Party Jamboree kerää ennakkoon ylistystä

Uusi saapuu -konsolille 17. lokakuuta 2024, ja ensimmäiset arvostelut ovat jo täällä. Pelisarjan fanit voivat odottaa suurinta ja monipuolisinta Mario Party -peliä tähän mennessä, sillä peliin on lisätty uusia ominaisuuksia ja pelitiloja, jotka vievät juhlinnan uudelle tasolle.

Life korostaa pelin visuaalista kauneutta ja teknistä sujuvuutta, mikä tekee siitä yhden vaikuttavimmista -peleistä: ”Tämä on suurin ja ominaisuuksilla täytetyin Mario Party -peli tähän mennessä. Se on myös yksi kauniimmista Switch-peleistä, joita olemme pelanneet, ilman suorituskykyongelmia.”

Samoin Press Start kiittää pelin silkinpehmeää suorituskykyä:

”Pelin massiivinen hahmolista ja värikkäät laudat renderöidään silkkisen sujuvassa 60 kuvaa sekunnissa ilman merkittäviä pudotuksia. Tämä on yksinkertaisesti upea tekninen saavutus.”

Uudet pelimuodot ja minipelit keräävät huomiota

My Nintendo News huomauttaa, että pelissä on tarjolla lukuisia täysin uusia pelimuotoja:

”Nintendo ei liioitellut kutsuessaan Jamboreeta 'suuremmaksi, rohkeammaksi' Mario Partyksi. Pelissä on lähes valtava määrä uusia pelimuotoja ja vaihtoehtoja.”

Lisäksi Digital Trends ylistää erityisesti liikeohjattuja minipelejä, kuten Paratrooper Flight Schoolia ja Rhythm Kitchenia, joiden avulla pelaajat pääsevät liikkeelle entistä hauskemmalla tavalla:

”Viime vuonna WarioWare: Move It! osoitti, että olen aina valmis liikkumaan, kun siihen on hyvä syy. Rhythm Kitchenin perusteella näyttää siltä, että Nintendo tekee tämän temppunsa uudelleen.”

Suurimpia odotuksia pelisarjan historiassa

The Sixth Axis uskoo, että tämä voi olla sarjan suurin ja monipuolisin peli:

”Super Mario Party Jamboree lupaa olla sarjan tähän mennessä suurin peli. Se tarjoaa pidempiä pelisessioita ja uusia satunnaisia elementtejä, jotka voivat tasapainottaa onnen ja strategian välillä.”

Vaikuttaa siltä, että Super Mario Party Jamboree saattaa olla yksi odotetuimmista peleistä Switchille vuonna 2024. Arvostelijat ovat laajalti vaikuttuneita pelin visuaalisesta ilmeestä, sujuvuudesta ja uusista ominaisuuksista, jotka tekevät siitä todennäköisesti koko perheen suosikin.

Peli julkaistaan maailmanlaajuisesti 17. lokakuuta 2024.

The Legend of Zelda: Echoes of Wisdomista paljastettiin lisää mielenkiintoisia yksityiskohtia Kommentit pois päältä artikkelissa The Legend of Zelda: Echoes of Wisdomista paljastettiin lisää mielenkiintoisia yksityiskohtia

on julkaissut tuoreita tietoja tulevasta The Legend of -pelistä osana Ask the Developer -haastattelusarjaansa. Merkittävin paljastus on, että pelin ohjaajana toimii Tomomi Sano, joka on samalla sarjan historian ensimmäinen naisohjaaja. Sanolla on pitkä ura pelialalla, ja hänen -krediittinsä ulottuvat vuoteen 2011, jolloin hän työskenteli Ocarina of Time 3D -pelissä. Nyt hän johtaa kokonaisvaltaisesti Echoes of Wisdom -projektia.

-studio, joka aiemmin on ollut mukana muun muassa Link's Awakening -uudelleenjulkaisussa, toimi nyt yhteistyössä Nintendon kanssa jo pelin konseptointivaiheesta alkaen. Tällä kertaa Grezzo sai poikkeuksellisen paljon vapauksia ideoida uutta Zelda-seikkailua. Sarjan tuottaja Eiji Aonuma kertoo, että Grezzon rooli oli suurempi kuin koskaan aiemmin, ja studion sisällä kehittyi monia uusia ideoita, joista lopullinen pelikonsepti jalostui.

Alkuperäinen idea perustui ”kopioi ja liitä” -mekaniikkaan, jossa pelaaja voisi luoda omia luolastoja liittämällä esineitä ympäri pelimaailmaa. Vaikka tämä idea kehittyi ajan myötä, pääajatuksena säilyi mahdollisuus vapaaseen ongelmanratkaisuun. Pelaajien odotetaan käyttävän kekseliäisyyttä ja luovuutta selättääkseen pelin haasteet, aivan kuten Breath of the Wild -pelin kuuluisassa Myahm Agana -pyhätössä, jossa pelaajat saattoivat oivaltaa vaihtoehtoisia ratkaisuja ohjaimen liiketunnistusta hyödyntäen.

Sanon johtama projekti keskittyy pelaajan vapauteen ja ”pikku kepposteluun” – termiin, jota kehitystiimi käytti kuvatessaan suunnittelufilosofiaansa. Pelissä annetaan pelaajalle paljon vapauksia muokata ympäristöä, yhdistellä esineitä ja ratkaista pulmia monin eri tavoin. Sanon mukaan he loivat kolme perussääntöä, joita kehitystiimi noudatti: pelaajan tulee voida liittää esineitä mihin tahansa, ratkaista pulmia luovilla tavoilla ja löytää uusia käyttötapoja ”kaiku”-esineille, joista peli saa nimensä.

Aonuma kertoo haastattelussa, että tiimi aluksi asetti rajoituksia pelaajan mahdollisuuksille käyttää kaikuja tietyissä tilanteissa, mutta lopulta he huomasivat, että rajoitusten poistaminen teki pelistä hauskemman ja antoi pelaajille enemmän mahdollisuuksia olla luovia.

Zelda: Echoes of Wisdom lupaa tarjota ennennäkemättömän paljon vapautta ja luovuutta sarjan faneille. Peli kutsuu pelaajat seikkailuun, jossa perinteisten ongelmanratkaisujen sijaan avain menestykseen on rohkeus kokeilla uusia ja kekseliäitä tapoja edetä pelissä.

Nintendo ja Grezzo ovat tehneet kunnianhimoisen projektin, joka venyttää perinteisen Zelda-seikkailun rajoja ja antaa pelaajille vapauden olla ”mishief-makers” – keppostelijoita