Nintendo Switch on nyt kaikkien aikojen kuudenneksi myydyin konsoli Japanissa Kommentit pois päältä artikkelissa Nintendo Switch on nyt kaikkien aikojen kuudenneksi myydyin konsoli Japanissa

Nintendo Switch

Switch -konsolista on tullut Nintendon myydyimpiä konsoleita Japanissa. Switch on ohittanut myyntiluvuissa legendaarisia laitteita, kuten Playstation 1 sekä Game Boy Advanced. Switch on ollut Nintendolle todellinen jättimenestys viimeisten vuosien aikana. Edeltäjiinsä verrattuna konsoli on onnistunut kilpailemaan Sonyn ja Microsoftin konsoleiden kanssa, sillä Switch kattoi noin 87 prosenttia Japanin myydyistä konsoleista vuonna 2020. Switch on myynyt Japanissa kokonaisuudessaan 19 miljoonaa konsolia.

Luultavasti konsoli nousee pian listoilla taas yhden sijan ylemmäs, sillä listan sijalla viisi istuva PSP on myynyt noin 300 000 kappaletta enemmän kuin Switch. Nykyisellä tahdilla Nintendon konsoli nousee viidennelle sijalle vielä ennen heinäkuuta. Kärkipaikalle laitteella on vielä pitkä matka tosin listan kaikki kolme myydyintä konsolia kuuluvat Nintendolle. DS -käsikonsoli on myynyt Japanissa huimat 32 miljoonaa kappaletta. Nintendon konsolilla menee tällä hetkellä todella hyvin myös maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi Yhdysvaltojen puolella vuosi 2020 oli konsolille menestyksekäs, mutta vuonna 2021 PS5 ja Xbox Series X/S -konsolit kiipeävät luvuissa ohitse viimeistään, kun laitteiden saatavuuteen saadaan parannuksia. Nähtäväksi jääkin milloin Nintendo julkaisee Pro -version suositusta konsolistaan.

Sony julkisti komean Midnight Black PS5:n – saatavilla toistaiseksi vain Japanissa Kommentit pois päältä artikkelissa Sony julkisti komean Midnight Black PS5:n – saatavilla toistaiseksi vain Japanissa

on julkistanut Midnight Black -version 5 Digital Edition -konsolistaan. Tyylikkään musta konsoli saapuu Japanissa myyntiin 19. marraskuuta 2026, mutta länsimaiden julkaisusta ei ole vielä tietoa.

Kyseessä ei ole täysin uusi konsolimalli, vaan Japanin markkinoille suunnattu erikoisversio nykyisestä levyasemattomasta :stä. Konsolin hinnaksi on ilmoitettu 55 000 jeniä eli noin 300 euroa. Edullisemman hinnan vastapainona laite on kuitenkin aluelukittu, eli sen käyttö edellyttää japanilaiselle alueelle määritettyä PlayStation-tiliä sekä japaninkielistä järjestelmäkieltä.

Sony julkaisee samana päivänä myös Midnight Black -version erikseen myytävästä levyasemasta. Näin mustan konsolin omistajat voivat halutessaan lisätä laitteeseensa mahdollisuuden pelata fyysisiä pelejä ja käyttää levyjulkaisuja.

Japanilaismallin taustalla on Sonyn pyrkimys vahvistaa asemaansa kotimarkkinoillaan, joilla on ollut viime vuosina erittäin suosittu. Edullisempi konsoli on suunniteltu houkuttelemaan uusia pelaajia, ja aluelukituksella Sony pyrkii estämään laitteen laajamittaisen jälleenmyynnin ulkomaille.

Eurooppalaisten pelaajien ei kuitenkaan tarvitse vielä heittää toivoaan mustan PS5 suhteen. Sony myy jo erikseen Midnight Black -konsolikuoria, joilla nykyisestä valkoisesta PS5:stä saa ulkoisesti vastaavan mustan version. Uuden konsolimallin saapumisesta Suomeen ei ole toistaiseksi ilmoitettu.

Nintendo lupaa kuunnella keräilijöitä eikä aio luopua fyysisistä peleistä Kommentit pois päältä artikkelissa Nintendo lupaa kuunnella keräilijöitä eikä aio luopua fyysisistä peleistä

Pelien keräilijöille ja fyysisiä pelikopioita suosiville kuuluu vaihteeksi hyviä uutisia. ei aio ainakaan tällä hetkellä luopua fyysisistä peleistä, vaikka peliala näyttää kulkevan yhä vahvemmin digitaalisten julkaisujen suuntaan.

Nintendon Latinalaisen Amerikan varatoimitusjohtaja ja pääjohtaja Bill van Zyll kommentoi yhtiön linjausta -kanava Coelho no Japão -haastattelussa. Hänen mukaansa Nintendo seuraa tarkasti kuluttajien mieltymyksiä ja tekee ratkaisujaan niiden perusteella. Yhtiö tiedostaa myös, kuinka paljon pelaajat arvostavat fyysisiä peliversioita.

Van Zyll nosti esiin myös hiljattain julkaistun -konsolin, joka tukee sekä fyysisiä että digitaalisia pelejä. Hän vahvisti suoraan, ettei Nintendolla ole suunnitelmia hylätä fyysisiä pelijulkaisuja. Tämä on tervetullut viesti aikana, jolloin muiden pelialan jättien ratkaisut ovat herättäneet huolta pelien säilyvyydestä ja omistamisesta.

Fyysisten pelien asema on puhuttanut viime aikoina erityisesti Sonyn ja Rockstar Gamesin päätösten vuoksi. Rockstarin odotettu on tiettävästi tulossa fyysisenä julkaisuna, jossa pakkauksen mukana toimitetaan vain latauskoodi varsinaisen levyn sijaan. puolestaan on ilmoittanut suunnitelmistaan lopettaa uusien -pelien levytuotanto vuonna 2028.

Nintendon linjaus ei tietenkään takaa, että fyysiset pelit säilyvät valikoimassa ikuisesti. Toistaiseksi yhtiön toiminta antaa kuitenkin aihetta optimismiin ja lähes kaikki sen omat 2 -pelit ovat ilmestyneet perinteisinä fyysisinä julkaisuina niin sanottujen Game Key Card -korttien sijaan. Näissä korteissa ei ole itse peliä, vaan ne toimivat käytännössä latauksen käynnistävinä avaimina. Fyysisiä pelejä suosiville tämä merkitsee sitä, että pelikokoelman voi edelleen rakentaa myös hyllyyn, eikä kaikkea tarvitse jättää digitaalisen kauppapaikan varaan.