Nintendo vihjaa uudesta 3D-Mariosta – fanien toiveita ei ole unohdettu Kommentit pois päältä artikkelissa Nintendo vihjaa uudesta 3D-Mariosta – fanien toiveita ei ole unohdettu

on jälleen sytyttänyt toivonkipinän -fanien sydämissä. Yhtiön Pohjois-Amerikan johtaja Doug Bowser antoi CNN:lle haastattelun, jossa hän kommentoi kaivattua jatkoa Super Mario Odysseylle. Suoria lupauksia ei kuultu, mutta Bowserin vihjailut saavat odotukset kohoamaan.

Pysykää kuulolla. Meillä on pitkä lista rakastettuja pelisarjoja, jotka tulevat varmasti näkymään uudella alustalla. – Bowser sanoi.

Vaikka uusi 3D-Mario ei ollut mukana hiljattain esitellyn 2:n julkaisupelien joukossa, toivo elää. Konsoli paljastettiin aiemmin huhtikuussa, ja sen mukana julkistettiin pelejä kuten ja – mutta odotettu seuraaja Super Mario Odysseylle loisti poissaolollaan.

Edellisestä täysverisestä 3D-Mario-seikkailusta onkin ehtinyt kulua lähes kahdeksan vuotta. Vuonna 2017 julkaistu oli yksi alkuperäisen Switchin suurimmista hiteistä, ja fanit ovat odottaneet sen seuraajaa siitä lähtien.

Nintendo ei siis vielä paljastanut uutta Mario-seikkailua, mutta Bowserin puhe antaa ymmärtää, ettei odotus jatku enää pitkään. Uuden Switch 2 -konsolin julkaisu tapahtuu 5. kesäkuuta 2025 – ehkäpä Marion suuri paluu on lähempänä kuin arvaammekaan?

Nintendo luottaa Ocarina of Timeen joulumarkkinoilla Kommentit pois päältä artikkelissa Nintendo luottaa Ocarina of Timeen joulumarkkinoilla

valmistautuu vuoden vilkkaimpaan myyntikauteen varsin nostalgisella aseella. Yhtiö panostaa lähes 30 vuotta vanhan The Legend of : Ocarina of Time -pelin uudistettuun versioon, jonka odotetaan houkuttelevan pelaajia hankkimaan uuden 2 -konsolin. Kilpailijana häämöttää samaan aikaan yksi pelimaailman suurimmista julkaisuista, .

Alkuperäinen Ocarina of Time julkaistiin :lle vuonna 1998, ja sitä pidetään edelleen yhtenä kaikkien aikojen arvostetuimmista peleistä. Uusi versio ei kuitenkaan ole pelkkä vanhan pelin uudelleenjulkaisu, vaan Nintendo on uudistanut muun muassa ohjausta, dialogia ja grafiikkaa. Tarkoituksena on yhdistää alkuperäisen seikkailun tuttu tunnelma modernimpaan pelattavuuteen, jota on nähty esimerkiksi Breath of the Wildissa ja Tears of the Kingdomissa.

Pelialan asiantuntijoiden mukaan Nintendo luottaa tuttujen pelisarjojensa ja hahmojensa vetovoimaan. Yhtiön Switch 2 -konsolia on myyty arviolta 24 miljoonaa kappaletta sen kesäkuussa 2025 tapahtuneen julkaisun jälkeen, mutta laitemyynti on hidastunut. Uudet yksinoikeuspelit ovatkin tärkeässä asemassa, kun Nintendo yrittää saada ensimmäisen Switchin omistajat päivittämään uudempaan konsoliin.

Haasteita riittää myös muualla pelialalla. Muistipiirien kallistuminen on nostanut laitteiden hintoja, ja ilmaispelit, kuten Fortnite ja , kilpailevat pelaajien vapaa-ajasta. Yhdysvalloissa Switch 2:n hintaa nostettiin syyskuussa 450 dollarista 500 dollariin eli noin 388 eurosta 431 euroon. Myös pelien hinnat ovat nousseet, mikä tekee uusien julkaisujen myymisestä entistä haastavampaa. Suomessa 2 konsolin hinta on puolestaan laskenut julkaisusta jopa 50-70€ kysynnän laskun vuoksi.

Nintendo ei kuitenkaan rakenna strategiaansa pelkästään yhden pelin varaan. Yhtiö on julkaissut myös Zeldan 40-vuotisjuhlan kunniaksi erikoisversion Switch 2 -konsolista, ja ensi vuodelle on suunnitteilla Zelda-konsertti sekä elokuva. Vaikka Ocarina of Time ja tavoittelevat osittain erilaista yleisöä, niiden kohtaaminen saman joulusesongin ympärillä tekee loppuvuodesta erityisen kiinnostavan. Nintendo näyttää luottavan siihen, että vanha klassikko voi olla aivan yhtä tehokas myyntivaltti kuin täysin uusi suurpeli.

Zelda: Ocarina of Timen uusintaversio kerää huippuarvosanoja – kriitikot ylistävät Switch 2 -peliä Kommentit pois päältä artikkelissa Zelda: Ocarina of Timen uusintaversio kerää huippuarvosanoja – kriitikot ylistävät Switch 2 -peliä

palaa 2:lle 5. marraskuuta, ja pelin ensimmäiset arvostelut lupaavat klassikolle vahvaa paluuta. Vuoden 1998 -seikkailun uusintaversio on kerännyt useilta pelimedioilta lähes täydet pisteet.

Arvosteluissa kiitosta uudistuksille

Ensimmäisen arvostelukierroksen tulokset ovat vakuuttavia: IGN ja GameSpot antoivat pelille 9/10, Game Informer 9,25/10 sekä Shacknews ja Destructoid täydet 10/10. Myös Eurogamer ja GamesRadar palkitsivat uusintaversion täydellä viiden tähden arviolla. Nintendo Lifen arvosana on 9/10.

Japanilaisen Fامitsun neljän arvostelijan yhteispisteet olivat 37/40. Vertailun vuoksi alkuperäinen Nintendo 64 -versio sai aikoinaan täydet 40 pistettä.

Arvioissa kehutaan erityisesti kokonaan uudistettua ulkoasua, orkesterimusiikkia, sujuvampaa kameraa ja nykyaikaistettua ohjausta. Uusintaversiossa on myös ääninäyteltyjä välianimaatioita ja laajennettua dialogia.

Kaikki eivät kaipaa näin uskollista uusintaversiota

Kiitoksista huolimatta osa arvostelijoista pitää uudistuksia varovaisina. Alkuperäisen pelin jo tunteville seikkailu voi tuntua tutulta ja paikoin nykyisiin peleihin verrattuna helpolta. Kokonaisuutena vastaanotto on kuitenkin erittäin myönteinen.

Errorin arvion pariin pääsemme tässä piakkoin!