Nintendohakkeri tuomittiin Yhdysvalloissa myös lapsipornon hallussapidosta – sai kolme vuotta vankeutta ja joutui maksamaan korvauksia Kommentit pois päältä artikkelissa Nintendohakkeri tuomittiin Yhdysvalloissa myös lapsipornon hallussapidosta – sai kolme vuotta vankeutta ja joutui maksamaan korvauksia

Ryan S. Hernandez tuomittiin Yhdysvalloissa kolmeksi vuodeksi vankeuteen Nintendon palvelimien hakkeroinnista sekä lapsipornon hallussapidosta.

Vuonna 2016 Hernandez kaverinsa kanssa onnistuivat ryöstämään kalastelutekniikalla Nintendon työntekijän tiedot. Näillä he pääsivät käsiksi salaisiin tiedostoihin, jotka sisälsivät tietoa Nintendo Switchistä ennen kyseisen laitteen julkaisua.

FBI:n tutkinnan aikana agentit ottivat hakkerin kotiin yhteyttä vuonna 2017, jolloin myös Hernandez vannoi lopettavansa rötöstelyt. Lupaus ei pitänyt kauan, sillä oikeusministeriön tietojen mukaan ainakin vuosien 2018-2019 aikana Ryan on hakkeroinut useat Nintendon palvelimet ja ylpeili tekemisillään myöhemmin sosiaalisissa medioissa.

Viime vuoden kesällä FBI:n työntekijät tekivät etsinnän Hernandezin kotiin ja takavarikoivat hänen elektroniset laitteet. Yllättäen etsinnän tuloksena hakkerin tietokoneelta löytyi reilu tuhat lapsipornoa sisältäviä kuvia ja videoita. Ryan Hernandez myönsi syyllisyytensä tämän vuoden tammikuussa. Syyteluvun aikana tuomari päätti Hernandezin jäävän tuomion suorittamisen jälkeen seitsemäksi vuodeksi valvotulle vapaalle. Tuomittu suostui myös maksamaan Nintendolle 259 323 dollaria korvauksia.

Nintendo lupaa kuunnella keräilijöitä eikä aio luopua fyysisistä peleistä Kommentit pois päältä artikkelissa Nintendo lupaa kuunnella keräilijöitä eikä aio luopua fyysisistä peleistä

Pelien keräilijöille ja fyysisiä pelikopioita suosiville kuuluu vaihteeksi hyviä uutisia. ei aio ainakaan tällä hetkellä luopua fyysisistä peleistä, vaikka peliala näyttää kulkevan yhä vahvemmin digitaalisten julkaisujen suuntaan.

Nintendon Latinalaisen Amerikan varatoimitusjohtaja ja pääjohtaja Bill van Zyll kommentoi yhtiön linjausta -kanava Coelho no Japão -haastattelussa. Hänen mukaansa Nintendo seuraa tarkasti kuluttajien mieltymyksiä ja tekee ratkaisujaan niiden perusteella. Yhtiö tiedostaa myös, kuinka paljon pelaajat arvostavat fyysisiä peliversioita.

Van Zyll nosti esiin myös hiljattain julkaistun -konsolin, joka tukee sekä fyysisiä että digitaalisia pelejä. Hän vahvisti suoraan, ettei Nintendolla ole suunnitelmia hylätä fyysisiä pelijulkaisuja. Tämä on tervetullut viesti aikana, jolloin muiden pelialan jättien ratkaisut ovat herättäneet huolta pelien säilyvyydestä ja omistamisesta.

Fyysisten pelien asema on puhuttanut viime aikoina erityisesti Sonyn ja Rockstar Gamesin päätösten vuoksi. Rockstarin odotettu on tiettävästi tulossa fyysisenä julkaisuna, jossa pakkauksen mukana toimitetaan vain latauskoodi varsinaisen levyn sijaan. puolestaan on ilmoittanut suunnitelmistaan lopettaa uusien -pelien levytuotanto vuonna 2028.

Nintendon linjaus ei tietenkään takaa, että fyysiset pelit säilyvät valikoimassa ikuisesti. Toistaiseksi yhtiön toiminta antaa kuitenkin aihetta optimismiin ja lähes kaikki sen omat 2 -pelit ovat ilmestyneet perinteisinä fyysisinä julkaisuina niin sanottujen Game Key Card -korttien sijaan. Näissä korteissa ei ole itse peliä, vaan ne toimivat käytännössä latauksen käynnistävinä avaimina. Fyysisiä pelejä suosiville tämä merkitsee sitä, että pelikokoelman voi edelleen rakentaa myös hyllyyn, eikä kaikkea tarvitse jättää digitaalisen kauppapaikan varaan.

Piakkoin julkaistava Nintendo Switch Sports Resort sai uuden komean trailerin Kommentit pois päältä artikkelissa Piakkoin julkaistava Nintendo Switch Sports Resort sai uuden komean trailerin

kutsuu pelaajat takaisin Wuhu-saarelle. Nintendo Sports Resort julkaistaan 22. lokakuuta, ja tuore esittelytraileri näyttää lisää saaren urheilulajeista ja muista aktiviteeteista.

Peli sisältää 12 urheilulajia, joita pelataan Joy-Con 2 -ohjainten liikeohjauksella. Lajeihin kuuluvat muun muassa nyrkkeily, jousiammunta ja peukalopaini. Yksinpelaajat voivat puolestaan tavoitella menestystä uudessa Island Crown -pelitilassa ja haastaa saaren mestareita.

Urheilun lisäksi Wuhu-saarta pääsee tutkimaan vapaasti esimerkiksi rullalaudalla, vesiskootterilla ja potkurikoneella. Saarelta voi myös etsiä piilotettuja yllätyksiä ja kerätä Spocco-valokuvia, jotka vihjaavat kiinnostavista nähtävyyksistä.

Pelaamalla ansaitaan Spocco-pisteitä, joilla voi avata hahmoille uusia vaatteita, asusteita, urheiluvälineitä ja hiustyylejä. Mukana ovat sekä Sportsmate- että Mii-hahmot.

Pelaamaan pääsee yksin, paikallisessa moninpelissä tai verkossa ystävien kanssa. Uuden trailerin voi katsoa alta.