No Man’s Sky saapuu Nintendo Switchille lokakuussa Kommentit pois päältä artikkelissa No Man’s Sky saapuu Nintendo Switchille lokakuussa

No Man's Sky

on vihdoin tuomassa avaruusseikkailupeliään Nintendo -konsolille lokakuun 7. päivä. Pelin piti ilmestyä konsolille alunperin jo tänä kesänä.

Tulevasta Switch -versiosta puuttunee kuitenkin julkaisun yhteydessä yksi merkittävä ominaisuus, moninpeli. Vielä ei ole varmaa milloin moninpeli saadaan Switchille.

Alunperin vuonna 2016 -konsolille ja :lle ilmestynyt peli kärsi ilmestyessään monista ongelmista, mutta on saanut sen jälkeen useita parannuksia ja lisäosia.

Vuonna 2018 peli saapui -konsolille ja vuonna 2020 se saapui uuden sukupolven ja sekä S -konsoleille.

Pelissä jokainen näkyvissä oleva tähti on kaukainen aurinkokunta, jota ympäröivät planeetat täynnä eloa. Pelaajat voivat suunnata mihin tahansa näistä ja aloittaa seikkailunsa. Voit rakentaa kaikkea aina tukikohdista aluksiin, kerätä resursseja, värvätä liittolaisia sekä taistella olemassa olostasi.

No Man’s Sky saapuu Nintendo Switch -konsolille lokakuun 7. päivä.

Battlefieldin uusi taistelupassi herättää epäilyt tekoälytaiteesta – sotilaalla on viisi pistoolia ja hihamerkissä räikeä kirjoitusvirhe Kommentit pois päältä artikkelissa Battlefieldin uusi taistelupassi herättää epäilyt tekoälytaiteesta – sotilaalla on viisi pistoolia ja hihamerkissä räikeä kirjoitusvirhe

 viidennen kauden maksulliset hahmoskinit ovat herättäneet Redditissä kritiikkiä ja epäilyjä tekoälyn käytöstä. Pelaajat ovat ihmetelleet muun muassa sotilasta, joka kantaa viittä samanlaista pistoolia, sekä hihamerkkiä, jossa security on kirjoitettu muotoon ”secuty”.

Kuvia on jaettu ahkerasti, ja keskustelut ovat keränneet tuhansia tykkäyksiä ja kommentteja. Osa pelaajista pitää asujen yksityiskohtia mahdollisena merkkinä tekoälyn tuottamasta sisällöstä ja arvostelee sitä, että kosmetiikasta pyydetään rahaa.

Tekoälyn käyttöä kyseisten asujen tekemisessä ei ole vahvistettu. Battlefield 6 on kuitenkin saanut aiemminkin kritiikkiä vastaavista kosmetiikoista, joiden epäiltiin olevan tekoälyn tuottamia. Tällä kertaa huomio kohdistuu sekä asujen erikoisiin yksityiskohtiin että ilmeiseen kirjoitusvirheeseen.

GTA 6 saattaa ilmestyä PC:lle jo alkuvuodesta 2027 Kommentit pois päältä artikkelissa GTA 6 saattaa ilmestyä PC:lle jo alkuvuodesta 2027

-pelaajien ei ehkä tarvitse odottaa julkaisua yhtä pitkään kuin pelisarjan edellisen osan kohdalla. GamesBeatin raportin mukaan Rockstar Gamesin odotettu jättipeli saattaisi saapua tietokoneille jo vuoden 2027 ensimmäisellä neljänneksellä eli tammi-maaliskuussa.

julkaistaan aluksi ja |S 19. marraskuuta 2026. ei ole vielä vahvistanut PC-version julkaisupäivää, joten alkuvuoden aikatauluun kannattaa toistaiseksi suhtautua huhuna.

Mahdollinen julkaisuikkuna olisi PC-pelaajille iloinen yllätys. saapui tietokoneille vasta noin puolitoista vuotta konsolijulkaisunsa jälkeen. Jos kuudes osa seuraisi raportoitua aikataulua, odotus jäisi tällä kertaa huomattavasti lyhyemmäksi.

Pitkä odotus on saanut osan PC-pelaajista pohtimaan, pitäisikö pelin vuoksi hankkia kokonaan uusi konsoli. Jos raportin tiedot pitävät paikkansa, maltti saattaa kuitenkin palkita jo muutaman kuukauden kuluttua konsolijulkaisusta. Toistaiseksi PC-pelaajien kannattaa silti pitää ostohousut jalassa ja odottaa Rockstarin virallista vahvistusta.