Nuoret suomalaiset ostavat yhä enemmän väärennettyjä tuotteita ja käyttävät edelleen piraattisisältöä Kommentit pois päältä artikkelissa Nuoret suomalaiset ostavat yhä enemmän väärennettyjä tuotteita ja käyttävät edelleen piraattisisältöä

Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) hiljattain julkaisemassa teollisoikeuksia ja nuorisoa koskevassa tulostaulussa 2022 esitetään tilannekatsaus nuorten suhtautumisesta teollis- ja tekijänoikeuksien loukkauksiin pandemian jälkeen.

Tutkimuksessa tarkastellaan kahta puolta teollis- ja tekijänoikeuksien loukkauksista: suuntauksia, jotka koskevat nuorten ostamia väärennettyjä tuotteita ja käyttämää piraattisisältöä, sekä näihin liittyviä kehityssuuntauksia vuodesta 2016 lähtien.

Yli puolet (52%) kyselyyn vastanneista nuorista oli ostanut tarkoituksellisesti tai tahattomasti vähintään yhden väärennetyn tuotteen verkosta viime vuoden aikana, ja kolmannes (33 %) oli käyttänyt laitonta verkkosisältöä.

Väärennösten ostaminen

Pandemian jälkimainingeissa tehty uusi tutkimus vahvisti, että 37 prosenttia nuorista osti tarkoituksellisesti yhden tai useamman väärennetyn tuotteen, mikä on merkittävä lisäys edellisiin tuloksiin verrattuna (14 % vuonna 2019). Luku vaihtelee suuresti maittain: se on suurin Kreikassa (62 %) ja pienin Tšekissä (24 %).

Yleisimmät väärennetyt tuotteet, joita nuoret ostavat tarkoituksellisesti, ovat vaatteet ja asusteet (17 %), jalkineet (14 %), elektroniikkalaitteet (13 %) sekä hygienia- ja kosmetiikkatuotteet ja hajuvedet (12 %).

Nuoria on myös harhautettu ostamaan väärennöksiä. Tahattomasti ostettujen väärennösten osuus on myös 37 prosenttia ([1]), ja vastaajat ilmoittivatkin vaikeuksista erottaa aidot tavarat väärennöksistä. 48 prosenttia vastaajista ei ollut ostanut tällaisia tuotteita tai oli epävarmoja siitä, olivatko ostaneet tällaisia tuotteita.

Verkkopiratismi

Digitaalisen sisällön käyttö laillisista lähteistä on yleistymässä nuorten sukupolvien keskuudessa. 60 prosenttia vastaajista ilmoitti, että he eivät olleet käyttäneet, pelanneet, ladanneet tai suoratoistaneet sisältöä laittomista lähteistä kuluneena vuonna. Vastaava luku oli 51 prosenttia vuonna 2019 ja 40 prosenttia vuonna 2016, joten suuntaus on selvä.

Tarkoituksellisesti piratismia hyödyntäneiden osuus on kuitenkin pysynyt vakaana, sillä 21 prosenttia nuorista kuluttajista (yksi viidestä) myöntää käyttäneensä tietoisesti piraattisisältöä viimeisten 12 kuukauden aikana. Merkittävä osa nuorista harhautettiin käyttämään piraattisisältöä. 12 % vastaajista käytti piraattisisältöä tahattomasti, ja 7 % ei tiedä, onko käyttänyt tällaista sisältöä. Yleisimmin käytettyjä piraattisisältöjä olivat elokuvat (61 %), TV-sarjat (52 %) ja musiikki (36 %). Piraattisisältöä käytettiin pääasiassa erityisiltä verkkosivustoilta, sovelluksista ja sosiaalisen median kanavista.

Tämä Euroopan nuorison teemavuoden aikana julkaistu teollisoikeuksia ja nuorisoa koskeva kolmas tulostaulu vahvistaa aiemmissa versioissa havaittuja suuntauksia ja antaa entistä monipuolisempaa tietoa nuorten näkemyksistä ja asenteista. Sähköisen kaupankäynnin ja digitaalisen kulutuksen määrä on kasvanut koko ajan merkittävästi, ja väärennettyjen tuotteiden tahallisen ja tahattoman hankinnan lisääntyminen onkin huolestuttava kehityssuunta. Piratismi taas ei vähene, vaikka nuoret kuluttajat suosivatkin yhä enemmän laillisista lähteistä peräisin olevaa sisältöä. Tämä uusi tutkimus on arvokas väline, koska sillä voidaan auttaa sidosryhmiä, poliittisia päättäjiä, kasvattajia ja kansalaisyhteiskunnan organisaatioita luomaan tiedotushankkeita, joilla autetaan nuoria kansalaisia ja kuluttajia tekemään perusteltuja valintoja.

EUIPOn pääjohtaja Christian Archambeau

Väärennösten ostamista ja piraattisisällön käyttöä lisäävät keskeiset tekijät

Hinta ja saatavuus ovat edelleen pääsyitä tarkoitukselliseen väärennettyjen tuotteiden ostamiseen ja piraattisisällön käyttöön, mutta sosiaalisten vaikutusten, kuten perheen, ystävien tai tuttujen ihmisten käyttäytymisen, merkitys on kasvanut huomattavasti.

Muihin tekijöihin kuuluu se, että ei välitetä siitä, onko tuote väärennös (tai onko sisältölähde laiton), ja se, että alkuperäisten ja väärennettyjen tuotteiden välillä ei huomata eroa ja että väärennettyjä tuotteita on helppo löytää tai tilata verkosta. Yksi kymmenestä vastaajasta mainitsi syyksi vaikuttajien tai kuuluisien henkilöiden suositukset.

Mikä saa nuoret käyttämään harkintaa?

Sekä tuotteiden että digitaalisen sisällön osalta nuoret mainitsivat kyberpetosten ja kyberuhkien henkilökohtaiset riskit tärkeiksi tekijöiksi, jotka rajoittaisivat heidän käyttäytymistään. Lisäksi nuoret ilmoittivat nyt yleisemmin rajoittavaksi tekijäksi paremman tietoisuuden ympäristölle tai yhteiskunnalle koituvista kielteisistä vaikutuksista.

  • Yli puolet (52 %) kyselyyn osallistuneista 15–24-vuotiaista eurooppalaisista kertoi ostaneensa viime vuoden aikana verkosta ainakin yhden väärennetyn tuotteen joko tarkoituksellisesti tai tahattomasti, ja kolmannes (33 %) kertoi käyttäneensä digitaalista sisältöä laittomista lähteistä.
  • 37 prosenttia vastanneista osti väärennetyn tuotteen tarkoituksellisesti ja 21 prosenttia käytti, pelasi, latasi tai suoratoisti sisältöä laittomista lähteistä tarkoituksellisesti.
  • Suomessa 44 prosenttia nuorista osti väärennöksen tarkoituksellisesti ja 17 prosenttia käytti tietoisesti piraattisisältöä.
  • Toisaalta 60 prosenttia nuorista eurooppalaisista ilmoitti käyttävänsä digitaalista sisältöä mieluummin laillisista lähteistä, kun vastaava luku vuonna 2019 oli 50 prosenttia. Suomessa tämä osuus on 64 prosenttia nuorista.
  • Hinta ja saatavuus ovat edelleen tärkeimpiä tekijöitä väärennösten ostamisessa ja digitaalisessa piratismissa, mutta myös vertais- ja sosiaalinen vaikutus on yhä tärkeämmässä asemassa.
  • Kyberuhkat, kyberpetokset ja ympäristövaikutukset ovat tärkeimpiä pelotteita.

Suoratoistovinkit kesäkuulle: Nämä elokuvat ja sarjat täyttävät Viaplayn kesäohjelmiston Kommentit pois päältä artikkelissa Suoratoistovinkit kesäkuulle: Nämä elokuvat ja sarjat täyttävät Viaplayn kesäohjelmiston

on julkistanut kesäkuun 2026 ohjelmistonsa, joka tarjoaa kuumaan kesään sekä odotettuja ykkösluokan ensi-iltaelokuvia että massiivisia hittisarjoja suoraan ahmittavaksi. Kesäkuun tarjonta nojaa vahvasti nimekkäisiin Hollywood-julkaisuihin sekä sarjoihin, joiden parissa kelpaa viettää sadepäiviä tai leppoisia kesäiltoja.

Elokuvien huippunimet: Trumpista fantastiseen romantiikkaan

Viaplay tuo kesäkuussa yksinoikeudella ruutuihin useita elokuvateattereista tuttuja hittejä.

  • A Big Bold Beautiful Journey (Ensi-ilta 6.6.)
  • The Apprentice (Ensi-ilta 12.6.)
  • Monkey Man (Ensi-ilta 19.6.)

Muita elokuvapoimintoja ovat koko perheen animaatio Kung Fu Panda 4 (12.6.) sekä Aaron Eckhartin tähdittämä koirapoliisitrilleri Muzzle: City of Wolves (26.6.).

Sarjat: Rantajuonitteluja ja Manhattanin lakimiehiä

Sarjapuolella on luvassa sekä viikoittain etenevää draamaa että kokonaisia klassikkosarjoja kerralla katsottavaksi.

  • Suits – Kaudet 1–9 (4.6. alkaen) Kesäkuun suurin sarjapaukku on Manhattanin lakimaailmaan sijoittuva suosikkisarja, jonka kaikki 135 jaksoa saapuvat katsottavaksi kerralla. Seuraa Harvey Specterin ja valetutkinnon voimalla operoivan Mike Rossin vauhdikasta peliä yritysjuridiikan huipulla.
  • Rantahotelli – 4. kausi (7.6. alkaen) Dekkarikuningatar Camilla Läckbergin luoma suosittu saippuaooppera jatkuu uusin jaksoin kerran viikossa sunnuntaisin. Gripin ja Gyllenmarkin sukujen välinen verinen ja salaperäinen kilpailu Saltsjövikissä nousee jälleen uudelle tasolle.
  • Sandokan – 1. kausi (Uudet jaksot maanantaisin 22.6. saakka) 1800-luvun Borneoon sijoittuva seikkailu- ja merirosvosarja huipentuu kahdeksanosaisen kautensa finaaliin juhannuksen jälkeen.

Muita sarjalisäyksiä kuukauden aikana:

  • 1.6. Legacies – Kaudet 1–4
  • 6.6. Sullivan’s Crossing – Kausi 1
  • 7.6. FBI – Kaudet 1–3 (Kaikki 56 jaksoa kerralla)
  • 10.6. Heroes – Kaudet 1–4

007 First Light korjaa aiemmat huolipuheet suorituskyvystä Kommentit pois päältä artikkelissa 007 First Light korjaa aiemmat huolipuheet suorituskyvystä

-peli on saanut odotetun suorituskykyvahvistuksen ennen julkaisuaan. Kehittäjä on kertonut, että peli pyörii 60 ruudun sekuntinopeudella 5 Pro -konsolilla.

Aiemmin julkaistut pelikuvaa esittelevät materiaalit herättivät huolta, sillä toiminta näytti ajoittain nykivältä etenkin suurissa ja vilkkaissa toimintakohtauksissa. Nyt kehittäjä vakuuttaa, että näitä ongelmia on saatu korjattua kehitystyön jatkuttua.

Perus PlayStation 5:llä peli tarjoaa kaksi eri asetusta. Suorituskykytilassa päästään 60 fps -tasoiseen sulavuuteen, kun taas laatutilassa ruudunpäivitys laskee 30 fps:ään, mutta grafiikka on tarkempaa ja yksityiskohtaisempaa. Pelaaja saa siis valita sulavuuden ja visuaalisen näyttävyyden välillä.

Xbox-versioiden tarkkoja asetuksia ei ole vielä vahvistettu, mutta niiden odotetaan seuraavan samankaltaista linjaa. Heikompitehoisella Series S -konsolilla voi kuitenkin olla vähemmän vaihtoehtoja käytössä.

Vaikka tekniset yksityiskohdat ovat nyt otsikoissa, peli itsessään on kerännyt paljon odotuksia. Julkaisu on luvassa 27. toukokuuta 2026, jolloin nähdään, miten todella liikkuu pelimaailmassa käytännössä.

Lähde: IGN