Nyrkkeilijälegenda Mike Tysonista tekeillä peräti kaksi televisiosarjaa – vain toinen sai nyrkkeilytähden suostumuksen Kommentit pois päältä artikkelissa Nyrkkeilijälegenda Mike Tysonista tekeillä peräti kaksi televisiosarjaa – vain toinen sai nyrkkeilytähden suostumuksen

Legendaarisesta nyrkkeilijä Mike Tysonista on tekeillä peräti kaksi uutta televisiosarjaa. Tysonin siunaaman sarjan tuottajana nähdään ohjaajaveteraani Martin Scorsese, ja Tysonin roolissa nähdään Jamie Foxx. Foxx on aikaisemmin näytellyt esimerkiksi Django Unchainedissa sekä Ray Charlesista kertovassa elokuvassa Ray.

Foxx aloitti rooliin valmistautumisen ja treenaamisen jo viime vuonna, jolloin hän vielä puhui elokuvasta. Minisarja on saanut nimekseen yksinkertaisesti ”Tyson”.

Tekeillä on tosiaan myös Hulun esittämä kahdeksanosainen sarja, jossa myös käsitellään Mike Tysonia. Kyseiselle sarjalle nyrkkeilijä itse ei kuitenkaan ole antanut suostumustaan.