Oikeuden asiakirjat paljastavat Playstationin olevan Forniten suurin rahasampo iOS -alustan sijaan Kommentit pois päältä artikkelissa Oikeuden asiakirjat paljastavat Playstationin olevan Forniten suurin rahasampo iOS -alustan sijaan

Aiemmin tässä kuussa kävi ilmi Forniten -version olevan valtava tulonlähde kehittäjä Gamesille. Peli teki mobiilialustalla noin 700 miljoona dollaria kahden vuoden aikana, ennen kuin peli vedettiin pois Applen kauppapaikasta. Suurista luvuista huolimatta iOS ei ole pelin tuottoisin alusta, vaan ehkä yksi pienemmistä. Oikeuden asiakirjat paljastavat, että 4 on tuottanut 46,8 prosenttia kaikista -pelin tuloista maaliskuun 2018 ja heinäkuun 2020 välillä. Xbox One on listalla toisena 27,5 prosentilla ja iOS vasta sijalla viisi noin seitsemällä prosentilla. Jäljelle jäävät 18,7 prosenttia koostuvat Androidin, Switchin sekä PC:n tuloista.

iOS -alustan ”matalat” tulot verrattuna muihin alustoihin eivät tule täysin yllätyksenä, sillä Epicin toimitusjohtaja Tim Sweeney on aiemmin maininnut, että iOS -alustan pelaajamäärät olivat vain noin 10 prosenttia kaikista aktiivisista pelaajista kahden vuoden aikana, kun peli oli saatavilla App Storessa. Forniten arvioidaan olevan itsessään miljardien dollarin tuote. Vuonna 2019 peli toi Epic Gamesille tuloja, jopa 1,8 miljardin dollarin verran. Vertauksena Epic Gamesin tulot vuodelta 2020 olivat noin 3,85 miljardia.

Phantom Blade Zero saa oman 20 minuutin State of Play -lähetyksen Kommentit pois päältä artikkelissa Phantom Blade Zero saa oman 20 minuutin State of Play -lähetyksen

järjestää 17. elokuuta Phantom Blade Zerolle oman -lähetyksen, jossa nähdään lähes 20 minuuttia uutta pelikuvaa. Suomessa lähetys alkaa 18. elokuuta kello 05.00. Luvassa on uusia hahmoja, taistelukohtauksia ja tarkempaa tietoa siitä, miten pelaajat voivat rakentaa oman pelityylinsä.

Innokkaiden pelaajien huomio ei kuitenkaan ole keskittynyt pelkästään itse peliin. Sonyn viimeaikainen päätös lopettaa uusien -pelien fyysisten levyjen tuotanto vuodesta 2028 alkaen on synnyttänyt niin voimakkaan vastareaktion, että Phantom Blade Zeron State of Play -lähetyksen keskustelun pelätään täyttyvän levyihin liittyvistä kommenteista.

Sosiaalisen median ja PlayStation Blogin kommenteissa osa pelaajista on jo ilmoittanut jättävänsä pelin väliin, jos sitä ei julkaista fyysisenä versiona. Tilanne on hieman ironinen, sillä Phantom Blade Zeroa kehittävä ei ole päätöksestä vastuussa. Sonyn linjaus on kuitenkin saanut pelaajat kohdistamaan turhautumisensa yhtiön tuleviin pelijulkaisuihin.

Itse pelistä saadaan vihdoin kunnolla uutta materiaalia. Lähes 20 minuutin peliesittelyssä nähdään muun muassa uusia hahmoja ja taistelua. Mukana on myös kamppailulajielokuvien tähti , joka esittää päähenkilön isää Mó Yuania ja on toiminut pelin taistelusuunnittelun luovana konsulttina vuodesta 2023 lähtien.

Lisäksi verkossa kiertää vahva huhu, jonka mukaan saisi State of Playn yhteydessä pelattavan demon. PlayStation Storeen ilmestynyt demon sivu bongattiin hetkellisesti ennen sen poistamista. Jos demo todella julkaistaan yllätyksenä, saattaa keskustelussa olla hetkeksi muutakin puhuttavaa kuin levyt, ainakin jos Sony ei tällä kertaa sammuta kommenttiosiota.

Kolmannen osapuolen sovellus Asobi: Remote Play tuo PS Plus Premiumin pilvipelit suoraan Steam Deckille Kommentit pois päältä artikkelissa Kolmannen osapuolen sovellus Asobi: Remote Play tuo PS Plus Premiumin pilvipelit suoraan Steam Deckille

sai yllättävän uuden tempun. -niminen kolmannen osapuolen sovellus mahdollistaa Plus Premiumin pilvipelaamisen Steam Deckillä ja muilla – sekä -laitteilla ilman -konsolia tai -käsikonsolia.

Aiemmin Asobi mahdollisti – ja PS5-pelien etäpelaamisen Steam Deckillä, mutta uusi ominaisuus vie homman askeleen pidemmälle. PS Plus Premiumin tuettuja pelejä voidaan nyt suoratoistaa suoraan Sonyn pilvipalvelimilta. Käyttäjältä tarvitaan Steam Deck, PS Plus Premium -tilaus, PlayStation-tili ja riittävän hyvä nettiyhteys. Suositeltu nopeus on vähintään noin 50 Mbps.

Sovellus on tällä hetkellä julkisessa testissä, ja testaajat saavat premium-ominaisuudet toistaiseksi ilmaiseksi. Näihin kuuluvat muun muassa 60 FPS, HDR, ohjaimen haptinen palaute, 4K-skaalaus ja manuaaliset bittinopeusasetukset. Testijakson jälkeen ilmaisen version on tarkoitus rajoittua 1080p-resoluutioon ja 30 ruutuun sekunnissa. Maksullisen version hintaa ei ole vielä kerrottu.

Asobilla on kuitenkin yksi varsin tärkeä miinus! Koska kyseessä ei ole Sonyn tai Valven virallinen sovellus, ei siis tue sitä virallisesti, ja palvelun toiminta riippuu sekä sovelluksen kehittäjästä että Sonyn pilvipalvelusta. Lisäksi pilvipelaamisen tavalliset haasteet, kuten viive ja epävakaa verkkoyhteys, ovat edelleen mukana paketissa.

Steam Deckin omistajille tämä on silti kiinnostava vaihtoehto. Jos PS Plus Premium löytyy jo tililtä, PS-pelejä voi nyt pelata käsikonsolilla ilman, että olohuoneessa tarvitsee olla PS5:tä. Sony ei ehkä vielä tarvitse kutsua kriisipalaveria, mutta Asobi tarjoaa melko näppärän kiertotien PlayStationin pilvipelaamiseen.