OnePlussan tutkimus: Loppuvuosi on monelle “burnout season” Kommentit pois päältä artikkelissa OnePlussan tutkimus: Loppuvuosi on monelle “burnout season”

Loppuvuoden pitäisi olla juhlan ja rentoutumisen aikaa, mutta monelle se tarkoittaa päinvastaista. OnePlussan tuoreen tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista (53 %) kokee olonsa henkisesti ylikuormittuneeksi vuoden viimeisinä kuukausina. Noin kolmasosa (32 %) pitääkin marras–joulukuuta selkeästi vuoden raskaimpana ajanjaksona.

Erityisesti nuoret aikuiset kärsivät, sillä jopa 24 % 18–34-vuotiaista kertoo nukahtaneensa töissä väsymyksen takia. Myös ihmissuhteet ovat koetuksella. 14 % lapsiperheellisistä parisuhteessa olevista myöntää nukahtaneensa seksin aikana, kun vastaava luku koko väestössä on vain 4 %.

OnePlussan tutkimuksessa korostuu myös teknologian rooli jaksamisen tukena. Peräti 66 % suomalaisista käyttää älypuhelinta apuna arjen hallinnassa, ja yli kolmannes (36 %) uskoo tekoälyn voivan helpottaa elämän organisointia. Tämä liittyykin suoraan OnePlussan uuden 15 -puhelimen lanseeraukseen, jonka tekoälyominaisuudet on suunniteltu vähentämään arjen stressiä.

Loppuvuoden burnout season on valitettavasti nykypäivän todellisuutta. Korkeat odotukset, kiire ja loputtomat sosiaaliset menot kuormittavat monia. – Työuupumusasiantuntija tohtori Claire Ashley sanoo, joka on tehnyt yhteistyötä OnePlussan kanssa.

OnePlus juhlistaa uutta puhelinta ja kampanjaa arvonnalla, jossa yksi onnekas voittaa yli 25 000 euron arvoisen Anti-Burnout Boxin, sisältäen -puhelimen ja luksusmatkalahjakortin.

Arvontaan voi osallistua 13. marraskuuta asti.

Lähteet: OnePlus lakkauttamassa puhelinmyyntinsä Euroopassa jo huhtikuussa? Kommentit pois päältä artikkelissa Lähteet: OnePlus lakkauttamassa puhelinmyyntinsä Euroopassa jo huhtikuussa?

on lakkauttamassa älypuhelintoimintansa globaaleilla markkinoilla ja keskittämässä resurssinsa jatkossa pääasiassa Kiinaan. 9to5Googlen lähteiden mukaan vetäytyminen tietyiltä alueilta, kuten suuresta osasta Eurooppaa, voi tapahtua jo huhtikuun 2026 aikana.

Toiminnot supistuvat ja johto vaihtuu

Vuotojen taustalla on tunnettu sisäpiiriläinen Yogesh Brar, jonka mukaan OnePlus siirtää fokuksensa Intian edullisempien hintaluokkien laitteisiin. 9to5Googlen mukaan osa henkilöstöstä on jo saanut tiedon päätöksestä ja heille on tarjottu eropaketteja.

Huhuja vahvistaa entisestään Intian maajohtaja Robin Liun yllättävä lähtö ja paluu Kiinaan. OnePlus on vahvistanut Liun lähdön, mutta vakuuttaa toistaiseksi toiminnan jatkuvan Intiassa paikallisen strategian mukaisesti.

Taustalla emoyhtiö Oppon tiukentuva ote

OnePlussan ja emoyhtiö Oppon integraatio on syventynyt vuodesta 2021 lähtien. Syitä vetäytymiseen uskotaan olevan useita:

  • Komponenttipula: Muisti- ja tallennustilakomponenttien maailmanlaajuinen hinta-inflaatio koettelee erityisesti kiinalaisvalmistajia.
  • Strateginen muutos: Oppo keskittyy omiin huippumalleihinsa, mikä näkyy muun muassa Hasselblad-kamerayhteistyön päättymisenä uuden -mallin kohdalla.
  • Realme-muutos: Myös Realme on siirtynyt tiukemmin Oppon alabrändiksi, mikä viittaa OnePlussan roolin muuttumiseen pelkäksi budjettibrändiksi valituilla markkinoilla.

Mitä tapahtuu nykyisille käyttäjille?

Suomalaisten kuluttajien kannalta tilanne on vielä epäselvä. OnePlus on aiemmissa vastaavissa tilanteissa vakuuttanut, että takuuhuollot, ohjelmistopäivitykset ja asiakastuki jatkuvat normaalisti, vaikka uusien laitteiden myynti lopetettaisiin. Tulevat tuotejulkistukset tulevat kuitenkin jäämään todennäköisesti vain Kiinan markkinoiden herkuksi.

OnePlussan johtaja kielsi sulkemishuhut – nyt jättää itse yhtiön Kommentit pois päältä artikkelissa OnePlussan johtaja kielsi sulkemishuhut – nyt jättää itse yhtiön

Robin Liu vakuutti tammikuussa, Intia ei sulkeudu. Nyt toimitusjohtaja jättää tehtävänsä, ja samaan aikaan huhukin leviää entisestään: OnePlus saattaa vetäytyä merkittäviltä markkinoilta, jossa Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Eurooppa saattavat olla vaaravyöhykkeellä.

OnePlus vahvisti Android Authoritylle Liu’n lähdön ja kertoi, että Intian toiminnot jatkuvat paikallisen strategian mukaisesti.

“Kiitämme Robinia hänen panoksestaan OnePlus Indialle. Hän siirtyy seuraamaan henkilökohtaisia intohimojaan, ja toivotamme hänelle kaikkea hyvää,” yhtiö tiedotti.

Miksi ristiriita herättää huomiota?

Liu ehti tammikuussa tyrmätä sulkemishuhut ja vakuuttaa, että kaikki jatkuu normaalisti. Nyt sama henkilö astuu sivuun, juuri kun uudet huhut globaalista vetäytymisestä leviävät – esimerkiksi Suomessakin tunnettu OnePlus saattaa vetäytyä Euroopan ja Yhdysvaltain markkinoilta, kertoo tech-tipsteri Yogesh Brar.

Vaikka virallista vahvistusta ei ole, ristiriita sanojen ja tekojen välillä herättää kysymyksiä brändin tulevaisuudesta.