To serve and protectIhastuttavan törkeä.ACABJostain syystä helpoimmat maalit, kuten Kathy Griffin saavat pahimman pilkan niskaansa. Louis CK, Sean Hannity ja muut nykyajan kiistellyt hahmot saavat pienen sivalluksen, mutta siinä kohtaa kun sarja voisi olla todella ilkeä ja herättää tosi paljon pahennusta alkaa se himmata. Paradise PD jää esimerkiksi Niken tossujen alle, joiden ei tarvinnut raivoa herättääkseen tehdä muuta kuin valita mainoskasvoikseen polvistuvan jenkkifutismiehen, Colin Kaepernickin.LyhyestiParadise PD on Brickleberryn tekijöiden jopa South Parkia törkyisempi sarja, joka kuitenkin jättää ampumatta silloin kun parhaat osumakohdat ovat näkyvillä.
Paradise PD on Brickleberry -tekijöiden Waco O’Guin ja Roger Black luoma animaatiosarja, poliisiasemasta, jossa on töissä kokoelma täysin kyvyttömiä mänttejä, narkkaava susikoira ja itse vesikauhuinen Captain Marvel. Poliisipäällikkö Randall on isä ja Kevin on poika, joka on aina halunnut poliisiksi mutta pääsee vasta nyt tekemään unelmatyötään pormestariäitinsä myötävakutuksesta. Paradise PD on aikuisten piirretty isolla A:lla ja k-16 -merkintä on enemmän kuin paikallaan.
Omalla kohdalla Simpsonit olivat ensimmäinen näkemäni aikuisten piirretty. Tai, itse asiassa grunge-aikakauden MTV:n grunge-piirretyt ja joskus Ruotsin TV:stä yöllä tulevat underground-animaatiot. Muistan olleeni jotain kymmenenvuotias, herran vuonna 1992, kun rosoisesti piirretyt miehen ja naisen sukuelimet näkyivät tämänkaltaisessa animaatiossa. Piirakka sanoi ’drag’ ja nakki taas ’pull’. Jos ihmettelette tämän päivän kolmekymppisten ja nelikymppisten tyylillisiä valintoja death metal -paitoineen ja farkkuliiveineen, tämä kasvatti X-sukupolven. Simpsoneita väheksymättä, ensimmäinen joka uskalsi vuosiin olla törkeä oli South Park.
South Park osasi myös kommentoida poliittisesti, mutta se onnistui vain kasvattamaan tekijöidensä näköisen sukupolven, jotka ovat muka kaikkeen välinpitämättömästi suhtautuvan kapinansa keskellä yhden kuvaavan sanan alla, joka on bootlicker. Paradise PD on likimain niin törkeä kuin voi olla. Ulosteita osuu suuhun useaan otteeseen ja eläin-ihmis-parisuhteita ei pelkästään vihjata, mutta silloin kun joku Sean Hannity tai Louis CK astuu ruutuun, ollaan yllättävän kesyjä ja hoidetaan homma nopeasti alta pois. Tämän ansiosta Paradise PD:n kapina jää yhtä dadaksi kuin 90-luvun alussa näkemäni ’drag’ ja ’pull’. Vaikka sarjan ei odotakaan pelastavan maailmaa, sen heikot hetket laimentavat satunnaisia hymähdyksiä aiheuttavat törkyisetkin kohdat mauttomaksi puuroksi.
Sunnuntaina 15. päivä Yhdysvalloissa Fox-kanavalla esitettiin tämän pisimpään jatkuneen amerikkalaisen sitcom-sarjan 800. jakso. Luoja Matt Groening kertoi New York Timesille haastattelussa, että sarjan loppua ei ole näkyvissä.
Muutama vuosi sitten lentokentällä Yhdysvalloissa Matt Groening ohjattiin T.S.A.:n toissijaiseen turvatarkastukseen ja käskettiin tyhjentämään matkatavaransa. Sitten hän kuuli lapsen naurun, joka oli selvästi Simpsonien kiusaajan Nelson Muntzin pilkkaava ääni: ”Ha-ha.”
”En tiedä, oliko kyseessä vain lapsi, joka leikkii hahmoa, vai tiesikö lapsi kuka olen ja halusi todella nöyryyttää minua”, Groening sanoi New York Times puhelinhaastattelussa. Joka tapauksessa tapaus kertoo jotain Groeningin perinnöstä ja hänen luomuksensa yleisyydestä.
Kolmekymmentäyhdeksän vuotta sen jälkeen, kun tietty rähjäisesti piirretty sarjakuvaperhe esiintyi ensimmäisen kerran televisiossa osana Foxin ”The Tracey Ullman Show” -ohjelmaa, ‘Simpsonit’ esittivät 800. jaksonsa kanavalla. (Disney+:lla on ollut joitakin lisäjaksoja.) ”Irrational Treasure” -jakso sai ensi-iltansa sunnuntaina, joka sattuu olemaan myös Groeningin 72. syntymäpäivä. Groening puhui sarjan kehityksestä, omassa elämässään esiintyvistä Homereista ja siitä, miksi sarjan loppua ei ole näköpiirissä.
”En aio olla se, joka sanoo, että se on ohi”, hän sanoi.
Roland Emmerichin vuonna 1994 ohjaama scifi-seikkailuelokuva Stargate oli tarkoitettu ensimmäiseksi osaksi suunniteltua trilogiaa. Independence Day -elokuvan ohjaaja kirjoitti käsikirjoituksen yhdessä usein yhteistyökumppaninaan toimineen Dean Devlinin kanssa toivoen käynnistävänsä scifi-franchisen, joka ammentaisi voimakkaasti mytologiasta. Vaikka Stargate rikkoi ennätyksiä lipputuloissa, kriitikot eivät ottaneet sitä kovin lämpimästi vastaan sen kliseisen avaruusolentojen hyökkäys -tarinan ja melodraaman liiallisen käytön vuoksi. Emmerichin suunnittelemia elokuvien jatko-osia ei koskaan tuotettu, ilmeisesti siksi, että MGM sitoutui sen sijaan sarjan televisio-laajennuksiin. Ne alkoivat vuonna 1997 Stargate SG-1:llä, joka hyödynsi loistavasti toimintapitoista viikoittaista seikkailumuotoa 10 kauden ajan; ja jotka kaikki ovat nyt katsottavissa Netflixissä.
SG-1:n viehätysvoima tulee siitä, miten se täytti 2000-luvun scifi-televisiomaisemassa olleen aukon. Star Trekin kaltaiset massiiviset genre-franchisingit alkoivat osoittaa väsymyksen merkkejä vuosituhannen vaihteen jälkeen, eikä uudistettu Battlestar Galactica syntynyt lisäämään kiinnostusta scifi-televisioon ennen vuotta 2004. SG-1 saapui scifi-television hiljaiseen kauteen ja hyödynsi intohimoista online-fandom-kulttuuria samalla kun se hyötyi Emmerichin perustavanlaatuisen elokuvan kestävistä menestyksistä.
Emmerichin Stargate alkaa Gizassa, jossa löydetään nimikkokohteen mukainen rengasmainen laite, joka osoittautuu hieroglyfeillä peitetyksi kaarevaksi portiksi. Kun amerikkalainen sotilasprojekti löytää Stargaten todellisen toiminnan, se luo madonreikiä välittömään matkustamiseen kaukaisiin planeettoihin, kielitieteilijä Daniel Jackson (James Spader) ja eversti Jack O’Neil (Kurt Russell) lähtevät vaaralliselle tehtävälle selvittääkseen Stargaten tarkoituksen.
Yksisuuntainen matka karuun aavikkoon Abydos-planeetalla asettaa karhean O’Neilin ja nerokkaan Jacksonin vastakkain tappavan muukalaisjumalan kanssa, jonka voittaminen tuo ihmiskunnalle uuden aikakauden. Stargate SG-1 alkaa vuosi näiden tapahtumien jälkeen, ja siinä esiintyvät erilaiset versiot O’Neilista (nykyisin ”O’Neill”, näyttelijä Richard Dean Anderson) ja Jacksonista (Michael Shanks), jotka työskentelevät Stargate Command -nimisen sotilastukikohdan alaisena.
O’Neill ja Jackson ovat sarjan aikana kehittyneet merkittävästi hahmoina. Sarjan luojat Brad Wright ja Jonathan Glassner kulkevat herkällä rajalla kunnioittaen hahmojen alkuperäisiä versioita ja sallien samalla uusien persoonallisuuden puolien kehittymisen. Esimerkiksi Kurt Russellin tulkinta O’Neilista vaikuttaa syvästi kyyniseltä, vaikka hän taisteleekin oikeuden puolesta, kun taas Andersonin O’Neill käyttää kuivaa huumoria välttääkseen hankalat tilanteet ja tuodakseen rentoa keveyttä tiimin dynamiikkaan. Kaikki muut miehistön jäsenet, mukaan lukien vaikuttavan kykenevä ilmavoimien upseeri Samantha Carter (Amanda Tapping) ja erittäin lojaali geneettisesti muunneltu ihminen Teal’c (Christopher Judge), on suunniteltu vetämään fanit puoleensa, vaikka sarjan tempo ja maailmanrakennus menisivätkin epävakaiksi.
SG-1 oli niin suosittu, että siitä tehtiin useita arvokkaita jatko-osia. Stargate Atlantis lanseerattiin vuonna 2004 SG-1:n seitsemännen kauden lopussa spin-off-jatko-osana, ja se omaksui viehättävän, kliseitä täynnä olevan sävyn, joka hemmotteli scifi-fanifiktiota kiinnostavimmillaan. Sen sijaan vuoden 2009 Stargate Universe on kypsempi ja synkempi, mikä avaa tien filosofisiin pulmiin juurtuneelle, älyllisemmälle tarinalle. Stargate sai palkinnon faneiden vakaasta uskollisuudesta, kun sekä SG-1 että Atlantis esitettiin Syfy Channelilla, jolloin scifi-fanit pääsivät leikkimään futuristisessa hiekkalaatikossa, jossa mahdollisuudet olivat rajattomat.
Amazon MGM hyväksyi viime vuonna Stargate-sarjan uudistamisen, mikä herätti toivoa siitä, että sarja voisi syntyä uudelleen päivitetyllä muodolla, joka sopii 2020-luvun scifi-maisemaan. Riippumatta siitä, miten tämä lopulta toteutuu, nykyinen scifi-televisio on suuressa velassa Stargate SG-1 -sarjalle, joka osoitti, että pulp-tyylinen scifi voi luoda monimutkaisia ulkoisia maailmoja ja syvästi mieleenpainuvia hahmoja.
