Paranormaali Manhattan saa suomalaisen käsittelyn – arvostelussa Control Resonant (PS5) Kommentit pois päältä artikkelissa Paranormaali Manhattan saa suomalaisen käsittelyn – arvostelussa Control Resonant (PS5)

Suomalaisen Remedy Entertainmentin 24. syyskuuta 2026 julkaistava jatkaa vuoden 2019 Controlin tarinaa, mutta vaihtaa samalla tarinan päähenkilöä ja kertaa astutaan Dylan Fadenin saappaisiin. Dylan on ensimmäisestä pelistä tutun Jessen veli, joka vapautetaan vankeudesta auttamaan FBC:tä, kun Hiss-uhka leviää Oldest Housen betonisen päämajan ulkopuolelle Manhattanille. Pian selviää, että Jesse on kadonnut, kaupunki on muuttunut paranormaaliksi painajaiseksi ja Dylanin pitäisi tietysti selvittää, mitä ihmettä oikein tapahtuu. Ensimmäisen pelin tunnelma ja maailma ovat vahvasti läsnä, mutta Resonant uskaltaa tehdä asioita myös omalla tavallaan.

Tuttu Control, mutta aivan eri paketissa

Ensimmäiset tunnit herättivät ennen kaikkea uteliaisuutta. Ensimmäisen Controlin pelanneena odotin mielenkiinnolla, miten tarina jatkuu ja mitä Remedyn mielikuvitus on tällä kertaa keksinyt. Tällä kertaa vastassa on edelleen tuttua Hiss ongelmaa ratkaistavaksi, mutta ympäristö on huomattavasti suurempi ja vapaampi. Hissin hyökkäyksen jälkeinen Manhattan on samaan aikaan kaunis ja häiritsevä paikka.

Kaupunki tuntuu oudolla tavalla elävältä, vaikka suurin osa kaupungista onkin täysin autiota ja näyttää siltä kuin joku olisi painanut todellisuudesta taukonappia. Vaikka ihmisiä ei juuri näy, ympäristö ei tunnu kuolleelta. Hiss-olentojen äänet kaikuvat taustalla ja rakennukset sekä kadut ovat muuttuneet paranormaalin tapahtuman seurauksena, välillä kokonaiset rakenteet tuntuvat vääristyvän ja toisinaan jotain tuttua vain puuttuu kokonaan. Kaupunki ei tunnu vain suurelta kartalta, joka on täytetty tehtävämerkeillä, vaan paikalta, jossa oikeasti tapahtui jotain pahaa ja tämä tekee tutkimisesta kiinnostavaa.

Teknisesti peli on :llä toiminut pääosin erittäin hyvin. Bugeja en ole juuri kohdannut, mutta muutamia pieniä ruudunpäivityksen notkahduksia on tullut vastaan. Onneksi ne ovat olleet sen verran vähäisiä, etteivät ne ole onnistuneet rikkomaan pelikokemusta.

Manhattan, joka ei ole aivan oma itsensä

Control Resonantissa on paljon muutakin tekemistä kuin päätehtävien seuraaminen. Sivutehtävät ja erilaiset world missionit tuntuvat oikeasti osalta pelimaailmaa eivätkä vain siltä, että kartalle on pitänyt saada lisää kysymysmerkkejä. World missioneita suorittamalla tietyn alueen taso nousee ja samalla myös kauppiaan taso kehittyy, mikä avaa mahdollisuuksia hankkia uusia esineitä ja tekee sivutehtävien suorittamisesta hyödyllistä myös muuten kuin pelkän kokemuksen vuoksi.

Maailmasta löytyy myös pieniä pulmia. Kahvilassa vastaan tullut paperi, voi lukemalla antaa vihjeen salaisen oven avaamiseen, minkä takaa löytyy puolestaan kerättävää tavaraa. Näissä tilanteissa peli palkitsee siitä, että ympäristöä oikeasti katsoo eikä vain juokse seuraavan tehtävämerkin perässä. Ja sitten ovat ne paperit, joita on paljon. Control-sarjalle tyypilliset dokumentit avaavat lisää pelimaailmaa ja sen historiaa. Kaikkien lukeminen ei tietenkään ole pakollista, mutta jos FBC:n kummalliset tapahtumat kiinnostavat, niiden ohittaminen tarkoittaa melkoisen määrän taustatarinaa menettämistä.

Resonant antaa siis pelaajalle mukavasti syitä tutkia ympäristöä. Kartalla liikkuminen on helppoa ja kerättävien asioiden löytäminen on pääasiassa vaivatonta, tässä suhteessa peli ei tunnu turhaan hankalalta.

Enemmän vaihtoehtoja, enemmän opittavaa

Ohjaus toimii PS5:llä hyvin, minkä ansiosta Dylan liikkuu nopeasti ja kontrollit tuntuvat pääosin sulavilta. Myös kykyjen ja erilaisten asetyyppien välillä vaihtaminen alkaa nopeasti tuntua luonnolliselta ilman takkuamista. Pelin edetessä mukaan tulee roolipelimäisyyttä, minkä ansiosta et vain saa uusia kykyjä, vaan pääset myös kehittämään niitä. Taistelussa pelaajan pitää opetella hyödyntämään eri asetyyppejä ja kykyjä tilanteen mukaan. Kaikkea ei tarvitse opetella kerralla, vaan ominaisuuksia avautuu matkan aikana vähitellen.

Erityisesti pidän siitä, ettei peli tunnu rankaisevan jatkuvasti väärästä valinnasta. Kun uusia kykyjä avautuu, niitä voi kokeilla ja omaa rakennelmaa muokata ilman tunnetta siitä, että hahmo olisi mennyt lopullisesti pilalle.

Enemmän voimaa, enemmän tapoja taistella

Control Resonantin taistelujärjestelmä on yksi suurimmista muutoksista ensimmäiseen peliin verrattuna. Ensimmäisen osan kolmannen peroonan räiskintä, jossa aseet olivat vahvasti keskiössä, ovat nyt vaihtuneet toimintaroolipeliin, jossa lähitaistelu, erilaiset kyvyt ja tutkiminen ovat suuremmassa roolissa. Pelaajalla on käytössää Dylanin Aberrant-ase, joka vaihtaa muotoa ja tekee lähitaistelusta kokemuksen ytimen. Asevalikoima on jaettu Primary- ja Secondary-muotoihin. Primary-puolelta löytyvät Cleave, Strike ja Glaive, kun taas Secondary-muodoissa ovat Drill, Crush ja Extend. Jokaisella asetyypillä on oma kehityspuunsa, joten pelaaja voi rakentaa Dylanista hieman erilaisen taistelijan oman pelityylinsä mukaan.

Aluksi taistelu tuntuu hieman erilaiselta, jos ensimmäisen Controlin telekineettinen räiskintä on vielä tuoreessa muistissa. Uusien kykyjen ja aseiden kuitenkin avautuessa, tekemiseen tulee mukavasti lisää vaihtoehtoja. Dylanin omia kykyjä voi päivittää ja hahmon ominaisuuksia kehittää, minkä lisäksi terveyttä saa kasvatettua keräämällä kolme Health Upgrade -parannusta.

Hissien lisäksi vastaan tulee useita erilaisia vihollistyyppejä, mikä pakottaa miettimään, millä kyvyllä tai asetyypillä seuraavan vastustajan kimppuun kannattaa käydä, tämä on tärkeää Resonant Entity -vihollisten kohdalla. Nämä ovat Hissin valtaamia ihmisiä, jotka ovat muuttuneet erilaisiksi olennoiksi ja toimivat pelissä pienempinä pomotaisteluina. Jokainen Resonant Entity on omanlaisensa ja vihollisten suunnitteluun on selvästi käytetty aikaa. Jokainen tuhottu Resonant Entity tekee pelimaailmasta vaarallisemman ja tuo mukaan uusia sekä vahvempia vihollisia.

Tämä on hauska tapa pitää tutkiminen kiinnostavana. Kun luulet jo hallitsevasi kaupungin, peli päättääkin heittää seuraavan paranormaalin ongelman syliisi. Lopputulos on kunnianhimoinen jatko-osa, joka yrittää tehdä jotain uutta sen sijaan, että vain kopioisi ensimmäisen pelin kaavaa.

Paranormaali taideteos

Graafisesti Control Resonant on todellinen taideteos. Remedy on jälleen kerran onnistunut tekemään maailman, joka näyttää samaan aikaan tutulta ja täysin väärältä. Manhattanin kadut, rakennukset ja ympäristö ovat näyttäviä, mutta Hissin aiheuttamat muutokset tekevät ympäristöstä välillä suorastaan surrealistisen. Rakennukset vääristyvät, maisemat muuttuvat ja kaupungin rakenteissa näkyy tapahtuneen katastrofin jälkiä. Tyhjyys toimii tässä hyvänä tunnelman rakentajana. Kun taustalla kuuluu Hiss-olentojen ääniä mutta kaduilla ei juuri näy ihmisiä, tulee aidosti sellainen olo, että jotain on mennyt todella pahasti pieleen.

Erityisen hienoa on se, kuinka autiolta kaupunki tuntuu. Tavallisesti valtava kaupunki tarkoittaa ihmisiä, liikennettä ja jatkuvaa hälinää. Resonantissa jäljellä on lähinnä hiljaisuus ja jostain kaukaa kuuluva Hissin ääni. Se tekee ympäristöstä paljon uhkaavamman. Ei siksi, että jokaisen nurkan takana odottaisi hirviö, vaan koska koko kaupunki tuntuu olevan väärässä paikassa väärään aikaan ja Remedy saa tässä pienistä yksityiskohdista paljon irti. Ympäristö ei tunnu pelkältä kulissilta, vaan sitä tekee mieli pysähtyä katselemaan.

Hiljaisuuskin voi kuulostaa hyvältä

Äänimaailma tekee paljon töitä tunnelman rakentamisessa. Musiikki on Resonantissa pääasiassa melko hillittyä, eikä yritä jatkuvasti varastaa huomiota, vaan antaa ympäristön omille äänille tilaa, mikä toimii erityisen hyvin kaupungilla liikuttaessa. Manhattanin tyhjyys, Hiss olentojen ääntely, ympäristön pienet äänet ja hahmojen keskustelut saavat enemmän tilaa, kun musiikki ei jyrää kaiken yli. Taisteluiden aikana musiikki ottaa enemmän tilaa ja tekee tilanteista intensiivisempiä. Erityisesti vihollisten hakkaamisesta lähtevät äänet ovat mukavan tuntuvia, kun paranormaalia olentoa mätkii menemään, myös ääni kertoo, että nyt osui eikä vain hipaissut. Ääninäyttely toimii erittäin hyvin. Hahmojen väliset keskustelut tuntuvat luonnollisilta ja niitä on mukava seurata. Remedy on jälleen kerran onnistunut tekemään dialogista sellaisen osan peliä, jota ei tee mieli jatkuvasti ohittaa.

Kaunis ja yllättävän koukuttava jatko-osa

Control Resonant on rohkea jatko-osa, joka onnistuu olemaan samaan aikaan tuttu ja erilainen. Remedy olisi voinut tehdä helposti uuden Controlin, jossa Jesse juoksentelee Oldest Housessa ja ampuu Hissiä paranormaaleilla aseilla. Sen sijaan studio päätti vaihtaa päähenkilön, muuttaa taistelujärjestelmää ja viedä koko paranormaalin ongelman Manhattanille. Kaikki muutokset eivät varmasti miellytä jokaista ensimmäisen pelin ystävää. Laajempi maailma ei tarjoa aivan samanlaista tiivistä ja klaustrofobista tunnelmaa kuin Oldest House.

Itselleni suurin yllätys oli se, kuinka paljon tekemistä maailmassa on. Pelimaailmaa on mukava tutkia, sivutehtävät tuntuvat oikeasti merkityksellisiltä ja kerättäväksi löytyy jatkuvasti jotain kiinnostavaa. Paperien lukeminen kannattaa, sillä niiden kautta pelin maailma saa huomattavasti enemmän syvyyttä.

Taistelun toistuvuus voi alkaa pidemmän pelisession aikana tuntua turhauttavalta, mutta uusien kykyjen, aseiden ja Resonant Entityjen tuoma vaihtelu piti mielenkiintoa yllä, Entity -viholliset ovatkin mielestäni onnistunut lisä. Niiden erilainen suunnittelu ja vaikutus pelimaailmaan tuovat taisteluihin vaihtelua, eikä tekeminen tunnu pelkältä vihollisten loputtomalta hakkaamiselta. Control Resonant on ennen kaikkea peli, jota on mukava tutkia. Se näyttää hyvältä, kuulostaa hyvältä ja onnistuu jälleen kerran luomaan maailman, jonka outouksia haluaa ymmärtää vähän enemmän.

Jos ensimmäinen Control nappasi mukaansa, Resonant tarjoaa paljon tutkittavaa ja uuden näkökulman tuttuun maailmaan. Pienistä teknisistä ongelmista ja ajoittaisesta taistelun toistuvuudesta huolimatta kyseessä on erittäin miellyttävä pelikokemus. Manhattanissa riittää tutkittavaa ja Hissin kanssa tulee varmasti vietettyä vielä useampi tunti. Pelin maailmaan pääsee mukaan myös ilman täydellistä FBC historiantuntemusta, vaikka edeltäjän pelaaminen varmasti syventää kokemusta.

Omasta puolestani voin sanoa varsin suoraan, että Control Resonant on hintansa arvoinen hankinta. Se on yksi niistä peleistä, joissa välillä pysähtyy ihmettelemään maisemaa, seuraavaksi hakkaa paranormaalin hirviön seinään ja sen jälkeen lukee paperilapun siitä, miksi juuri äskeinen seinä oli ylipäätään olemassa.

9.5 / 10
Hyvää + Upea ja tunnelmallinen maailma + Paljon tekemistä ja sivutehtäviä + Monipuoliset vihollistyypit + Resonant Entityt ovat hienosti suunniteltuja + Toimiva lähitaistelu ja erilaiset asetyypit + Taustatarinaa on paljon tutkittavaksi + Pääosin sulava tekninen toteutus + Onnistunut äänimaailma Huonoa - Taistelu voi alkaa toistaa itseään pidemmän pelisession aikana. - Välillä pieniä FPS-pudotuksia. - Laajempi avoinmaailma ei välttämättä tarjoa aivan samanlaista tiivistä tunnelmaa kuin ensimmäinen Control. Lyhyt yhteenveto: Control Resonant on rohkea jatko-osa, joka onnistuu olemaan samaan aikaan tuttu ja erilainen. Laajempi maailma ei tarjoa aivan samanlaista tiivistä ja klaustrofobista tunnelmaa kuin Oldest House, ja lähitaisteluun painottuva toiminta voi tuntua ajoittain toistuvalta. Pelimaailmaa on mukava tutkia, sivutehtävät tuntuvat oikeasti merkityksellisiltä ja kerättäväksi löytyy jatkuvasti jotain kiinnostavaa. Jos ensimmäinen Control nappasi mukaansa, Resonant tarjoaa paljon tutkittavaa ja uuden näkökulman tuttuun maailmaan. Pienistä teknisistä ongelmista ja ajoittaisesta taistelun toistuvuudesta huolimatta kyseessä on erittäin miellyttävä pelikokemus. Omasta puolestani voin sanoa varsin suoraan, että Control Resonant on hintansa arvoinen hankinta.

Marraskuun odotetuimmat pelijulkaisut – onko tässä vuoden odotetuin pelikuukausi? Kommentit pois päältä artikkelissa Marraskuun odotetuimmat pelijulkaisut – onko tässä vuoden odotetuin pelikuukausi?

Marraskuu tuo pelivuoteen melkoisen kattauksen odotettuja julkaisuja. Grand Theft Auto VI varastaa varmasti huomion, mutta tarjolla on myös kauhua, strategiaa ja nostalgisia paluita. Olipa haaveissa sitten rakentaa oma valtakunta, selvittää synkkä mysteeri tai hypätä tuttujen pelihahmojen matkaan, tulevasta kuukaudesta löytyy kiinnostavaa pelattavaa.

Listalta löytyy niin suuria nimiä kuin pienempiä yllättäjiäkin. Kurkkaa marraskuun kiinnostavimmat pelijulkaisut ja poimi talteen ne, joiden parissa aiot viettää seuraavat peli-illat!

Death at Fleming Manor (PC)

Julkaisupäivä: 3.marraskuuta

”Tehtäväsi on täyttää kuolintodistus.” Tutki salaperäistä kuolemaa brittiläisessä kartanossa vuonna 1959. Tutki tapahtumapaikkoja, analysoi todisteita ja täytä kuolintodistuksia sekä hätäraportteja. Oikeuslääketieteellinen mysteeri 1960-luvun eurooppalaisten etsiväsarjakuvien hengessä.

Food Devils (PC)

Julkaisupäivä: 3.marraskuuta

Olet maailmanlopun jälkeisen maailman viimeinen kokki. Houkuttele seikkailijoita hirviömäisillä herkuilla, solmi heidän kanssaan sopimuksia Ruokapaholaisten kanssa ja järjestä retkikuntia keräämään kammottavia raaka-aineita! Muokkaa hahmojasi, rakenna täydellinen ravintola ja suunnittele jokainen siirtosi tässä taktisessa roolipelissä, jossa roguelite-elementit tuovat jokaiselle pelikerralle oman haasteensa.

Zero Parades: Director’s Cut (PS5)

Julkaisupäivä: 3.marraskuuta

Disco Elysiumin tekijöiltä tulee ZERO PARADES, ylistetty vakoojateemainen roolipeli, joka laajenee nyt DIRECTOR’S CUT -versiolla. Olet nerokas mutta sisäisesti piinattu agentti, jonka edessä on vielä yksi epätoivoinen tehtävä. Näytä kykysi maailman näyttämöllä tai pistä jälleen kaikki palasiksi.

Godzilla: Destroy All Monsters Melee Remastered (PS5, Xbox Series X|S, Switch 2, PC)

Julkaisupäivä: 3.marraskuuta

Äärimmäinen Godzilla-areenataistelupeli on palannut täysin uusittuna. Valitse hirviösi ja taistele brutaaleilla hyökkäyksillä oikeissa kaupungeissa ja muissa paikoissa. Haasta kaverisi ja vihollisesi paikallisessa pelissä tai uudessa verkkomoninpelissä.

Theos: Cities of Myth (PC)

Julkaisupäivä: 4.marraskuuta

on moderni tulkinta perinteisistä kaupunkirakennuspeleistä. Rakenna kukoistava suurkaupunki, joka on omistettu yhdelle seitsemästä kreikkalaisesta jumaluudesta. Kohota vaikuttava pyhäkkö, vastaa asukkaidesi tarpeisiin ja perusta kaupunki, joka on jumalten arvoinen.

World of Warcraft: Forever (PC)

Julkaisupäivä: 4.marraskuuta

WoW: Forever kutsuu sinut ottamaan ensiaskeleesi legendaarisessa maailmassa, joka on täynnä kesyttämättömiä erämaita, sotivia osapuolia, lukemattomia vaaroja ja tuntemattomia mysteerejä. Koe Azeroth, joka kasvaa alkuperäisen WoW:n juurilta ja kehittyy jatkuvasti säännöllisten sisältöpäivitysten myötä. Luvassa on loputtomasti uusia seikkailuja.

Eternal Palace Sakura (PC)

Julkaisupäivä: 4.marraskuuta

Teroita miekkasi ja astu Ikuiseen Sakura-palatsiin, levottomien yokai-henkien kummittelemaan unien labyrinttiin. Taistele tiesi alati muuttuvien ulottuvuuksien läpi tässä animesta inspiraationsa saaneessa 3D-toimintaroguelitessa, jossa pääset hiomaan taistelutaitojasi ja tutkimaan palatsin loputtomia kerroksia!

Dark Alley (PS5, Xbox Series X|S, PC)

Julkaisupäivä: 5.marraskuuta

Brittiläinen etsivä on kadonnut Kiotossa. Astu etsivä Bennettin saappaisiin ja selvitä mysteeri, joka ulottuu paljon Yakuzaa syvemmälle.

The Legend of Zelda: Ocarina of Time (Switch 2)

Julkaisupäivä: 5.marraskuuta

Koe sukupolvet yhdistävä seikkailu -pelissä 2:lla. Uudistetun visuaalisen ilmeen, päivitetyn ääniraidan ja modernisoidun pelikokemuksen myötä tämä klassikkoseikkailu on luotu uudelleen kokonaan uutta aikakautta varten.

Next of Kin: Epiphany (PS5, Xbox Series X|S, PC)

Julkaisupäivä: 5.marraskuuta

Astu yksityisetsivä Dennis Monroen saappaisiin ja ryhdy jahtaamaan pahamaineista Epiphany Killer -sarjamurhaajaa, joka on piinannut kaupunkia jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Jokainen johtolanka vie sinua lähemmäs totuutta, mutta jokaisen paljastuksen takana vaanii uusi vaara.

Where The Seeds Fall (PS5, Switch 2, PC)

Julkaisupäivä:5.marraskuuta

Vitsaus on tartuttanut maan ja pakottanut ihmiskunnan elämään Maailmanpuun oksilla. Kummallisen lapsen tapaamisen jälkeen maailmasi alkaa rikkoutua. Kulje raunioissa, lue tuulta ja tee uskon hyppy tässä jännittävässä toimintaseikkailussa.

Wielders of the Essence (PC)

Julkaisupäivä: 5.marraskuuta

Yksin pelattavaa laumojen keskellä selviytymistä, johon yhdistyy ripaus tukikohdan vaiheittaista rakentamista. Loitsi taikoja, johda joukkojasi ja muuta kaupunkisi vaatimattomasta lätäköstä todelliseksi paratiisiksi. Yksittäiset pelikerrat kestävät kahdeksan minuuttia, ja koko pelin läpäisemiseen kuluu kahdeksan tuntia.

SlotsNStocks (PC)

julkaistaan 6.marraskuuta

Manipuloi markkinoita tässä pakkaa rakentavassa roguelite-pelissä, jossa pelimekaniikka perustuu hedelmäpeliin. Kerää satoja nousu- ja laskumarkkinoita kuvaavia symboleja, rakenna tuottoisia yhdistelmiä ja käännä todennäköisyydet eduksesi. Sopeudu jatkuvasti muuttuvaan markkinatilanteeseen ja tienaa tarpeeksi selvitäksesi seuraavasta vakuusvaatimuksesta.

Casualties: Unknown (PC)

Julkaisupäivä: 9.marraskuuta

on armoton luolatutkimukseen keskittyvä selviytymissimulaattori. Kaappaajasi ovat määränneet sinut etsimään kadonnutta lastia vieraalla planeetalla. Tutki planeetan 11 kerrosta ja yritä selviytyä monenlaisissa vihamielisissä ympäristöissä. Olet vain yksi tuhansista koehenkilöistä, jotka on lähetetty kuolemaan.

Ashes of the Singularity 2 (PC)

Julkaisupäivä: 10.marraskuuta

Tässä massiivisessa RTS-pelissä johdat valtavia armeijoita, jotka kamppailevat kokonaisten maailmojen hallinnasta. Komenna Maan joukkoja, mekaanista Substrate-tekoälyä tai arvoituksellista Post-ihmisten koalitiota, kun taistelet halki aurinkokunnan – yksin tai yhteistyö- ja kilpailumoninpelissä.

Australia Did It: End-of-the-World Railway Defense Business (PC)

Julkaisupäivä: 10.marraskuuta

Lähetä yksiköitä taisteluun ja yhdistele niitä yli 1 500 erilaiseksi kokoonpanoksi puolustaaksesi junaa tiukoissa vuoropohjaisissa strategiataisteluissa. Testaa sitten kokoonpanosi kestävyyttä automaattitaisteluihin perustuvilla matkoilla asemien välillä, kun valtavat hirviölaumat käyvät kimppuusi. Kokoa miehistösi. Puolusta junaa. Toimita lasti perille.

9 Kings (PC)

Julkaisupäivä: 12.marraskuuta

Nopeatahtinen roguelike valtakunnanrakentaja. Kasvata imperiumiasi ja taistele massiivisia taisteluja mahtavia viholliskuninkaita vastaan. Riko peli tuhansilla hulluilla rakennelmilla tullaksesi kuninkaiden kuninkaaksi.

Barbie Rewind (PS5, PS4, Xbox Series X|S, Xbox One, Switch 2, Switch, PC)

Julkaisupäivä: 12.marraskuuta

Koristele DreamHouse™ vuosikymmenten halki ja pelaa klassisia Barbie-pelejä. Barbie™ Rewind -pelissä Barbie kutsuu sinut mukaan, luovaan maailmaansa ja antaa sinulle vapauden mukauttaa DreamHouseaan. Barbie jätti sinulle myös pelikokoelmansa, joten voit kokeilla hänen Barbie-suosikkipelejänsä.

Fat Goblins (PC)

Julkaisupäivä: 12.marraskuuta

Valmistaudu peikkotäyteiseen, hattuvarkauksien sävyttämään ja prinsessojen lihottamiseen perustuvaan 16v16 joukkuetaisteluun! Piirittäkää linnan muurit, pelastakaa pulleat prinsessanne, lihottakaa vihollisen prinsessa herkullisella lihalla, avatkaa uusia hattuja & aseita ja tappakaa toisenne toistuvasti hullunkurisessa

Hazard Level (PS5, Xbox Series X|S, PC)

Julkaisupäivä: 12.marraskuuta

Astu epävakaisiin repeämiin, selviydy toisesta maailmasta tunkeutuvista olennoista ja kerää outoja raaka-aineita salaisen panimon tarpeisiin. Panimo on piilotettu brittiläisen pubin alle. Hazard Levels on fysiikkapohjainen selviytymiskauhupeli 1–4 pelaajalle, jossa syvemmälle edetessä vastaan tulee yhä oudompia asioita. Yritä vain palata takaisin ennen pubin viimeistä tilausta!

Noble Fates (PC)

Julkaisupäivä: 12.marraskuuta

Ihmissyöjäryöstelijöiden lahko, ihmisten ylivertaisuutta ajava soturiklaani tai kaikkea elämää suojeleva haltijaluostari. on elävä fantasiavaltakunnan simulaatiopeli, jossa voit luoda unelmiesi kuningaskunnan. Maailman kuolevaisten kunnianhimoista, uskomuksista ja muistoista kumpuavat tarinat syntyvät syvällisen simulaation pohjalta.

Shadow of the Road (PC)

Julkaisupäivä: 12.marraskuuta

on tarinavetoinen vuoropohjainen roolipeli, jossa feodaaliajan Japani kohtaa magian ja koneiden maailman. Kokoa joukkueesi monipuolisista hahmoista ja testaa taitojasi yōkai-henkiä sekä steampunk-henkisiä konevirityksiä vastaan. Raivaa oma polkusi mukaansatempaavassa tarinassa ja muuta keisarikunnan kohtaloa.

Sonic Pico Park (PS5, Xbox Series X|S, Switch 2, Switch, PC)

Julkaisupäivä: 12.marraskuuta

PICO PARK -yhteistyöpulmapelisarja tekee paluun, ja tällä kertaa mukana on SEGAn legendaarinen Sonic the Hedgehog! Yhteistyö yhdistää Sonicin vauhdikkaan tyylin PICO PARKin tiimityötä vaativiin pulmiin. Pelaa paikallisesti tai verkossa 2–8 pelaajan voimin!

Grand Theft Auto 6 (PS5, Xbox Series X|S)

Julkaisupäivä: 19.marraskuuta

Jason ja Lucia ovat aina tienneet, ettei elämä pelaa heidän pussiinsa. Kun helpon keikan piti mennä pieleen, he löytävät itsensä Amerikan aurinkoisimman paikan synkimmältä puolelta keskeltä Leonidan osavaltion halki ulottuvaa rikollista salaliittoa. Selviytyäkseen hengissä heidän on luotettava toisiinsa enemmän kuin koskaan ennen.

Athelan Battlegrounds (PC)

Julkaisupäivä: 25.marraskuuta

Kahden hengen kehittämä on vanhan koulukunnan vuoropohjainen PvP-taktiikkapeli, jossa pelaajan omat taidot ratkaisevat. Rakenna oma joukkueesi ja käy merkityksellisiä älyllisiä taisteluita muita pelaajia vastaan tässä indiepelissä, jota kuvaillaan shakin ja League of Legendsin yhdistelmäksi!

Appulse (PC)

Julkaisupäivä: 26.marraskuuta

Intensiivinen yläviistosta kuvattu räiskintä, joka ammentaa inspiraationsa flipperimekaniikoista. Ammu tarkasti taistelun tuoksinassa ja suojele emoalustasi hyökkääviltä roboteilta. Päivitä varusteitasi ja valtaa aluksia voittaaksesi sodan!

Ghost of Yōtein kehittäjästudio Sucker Punch irtisanoo 26 työntekijää menestyksestä huolimatta Kommentit pois päältä artikkelissa Ghost of Yōtein kehittäjästudio Sucker Punch irtisanoo 26 työntekijää menestyksestä huolimatta

Ghost of Yōtein kehittäjästudio Productions on tiettävästi irtisanonut 26 työntekijää. Päätöstä perustellaan pelialan haastavalla markkinatilanteella ja tulevan projektin henkilöstötarpeilla. Irtisanomiset tulevat yllätyksenä, sillä studion tuore peli on menestynyt kaupallisesti erinomaisesti.

Sucker Punchin johto kertoi henkilöstölle lähettämässään viestissä, ettei päätöstä tehty kevyin perustein. Studion mukaan se on pyrkinyt tukemaan irtisanottavia työntekijöitä muutoksen aikana. Henkilöstölle on luvattu lisätietoja studion tulevaisuudesta seuraavalla viikolla.

Ghost of Yōtei myi ensimmäisen julkaisukuukautensa aikana 3,3 miljoonaa kappaletta, mikä ylitti edeltäjänsä Ghost of Tsushiman vastaavan ajanjakson myynnin. Myös on kehunut pelin taloudellista menestystä ja kertonut sen vaikuttaneen merkittävästi yhtiön taloudellisiin tuloksiin. Lisäksi pelin kehityskustannusten kerrotaan jääneen monia muita suuria -pelejä pienemmiksi.

Irtisanomiset muistuttavat karulla tavalla siitä, ettei menestyspelikään takaa työpaikkojen säilymistä. Vastaavanlainen tapaus nähtiin Microsoftilla, kun -pelin kehittänyt suljettiin vuonna 2024, vaikka oli aiemmin kuvaillut peliä menestykseksi keskeisillä mittareilla. Studio sai myöhemmin uuden mahdollisuuden uuden omistajan alaisuudessa.

Sucker Punchin ei kerrota olevan sulkemassa oviaan, mutta irtisanomiset herättävät jälleen kysymyksiä pelialan työntekijöiden asemasta. Jos miljoonamyynnit, hyvät arviot ja emoyhtiön kehut eivät takaa kehittäjille turvaa, menestys tuntuu olevan pelialalla toisinaan paljon epävarmempi asia kuin voisi kuvitella.