Parempi kuin paperi, rauhoittavampi kuin tavallinen tabletti – testissä BOOX Go 10.3 Lumi Kommentit pois päältä artikkelissa Parempi kuin paperi, rauhoittavampi kuin tavallinen tabletti – testissä BOOX Go 10.3 Lumi

Go 10.3 Gen II Lumi on hieman erilainen tabletti. Se ei oikeastaan edes yritä olla iPadin kilpailija, vaan ennemmin paperin, muistikirjan ja e-lukulaitteen digitaalinen korvaaja. Laitteen 10,3-tuumainen E Ink -näyttö on suunniteltu ennen kaikkea lukemiseen ja kirjoittamiseen, ja mukana tulevan kynän ansiosta muistiinpanojen tekeminen tuntuu yllättävän paljon oikealta paperilta. puolestaan tuo mukaan mahdollisuuden käyttää myös tavallisia Android-sovelluksia.

Ensituntuma

Ensimmäinen vaikutelma laitteesta on hyvä. on ohut ja kevyt, joten sitä on helppo kuljettaa mukana esimerkiksi töihin, kouluun tai kokouksiin. Jo muutaman minuutin käytön jälkeen on selvää, ettei tässä ole tarkoitus korvata tavallista tablettia. Laite on parhaimmillaan silloin, kun haluat lukea, kirjoittaa ja keskittyä yhteen asiaan ilman tavallisen tabletin jatkuvaa hälinää.

Tämä onkin oikeastaan koko laitteen olemassaolon syy. E Ink -näyttö heijastaa ympäristön valoa paperin tavoin sen sijaan, että näyttö hohtaisi suoraan silmiin. Lumi-mallin säädettävä etuvalo mahdollistaa lukemisen myös pimeässä, ja värilämpötilaa voi säätää tilanteen mukaan. Pitkissä lukusessioissa paperimainen näyttö on miellyttävä, eikä laite tunnu samalla tavalla tavalliselta kirkkaalta ruudulta.

Mustavalkoisuus toimii tässä myös yllättävänä vahvuutena. YouTube-videot, sosiaalinen media ja värikkäät verkkosivut eivät ole E Ink -näytöllä läheskään yhtä houkuttelevia kuin tavallisella tabletilla. Se voi kuulostaa huonolta asialta, mutta keskittymisen kannalta vaikutus on positiivinen. Kun laite ei jatkuvasti houkuttele hyppäämään sovelluksesta toiseen, lukemiseen tai kirjoittamiseen on helpompi uppoutua.

Näyttö ja kirjoittaminen

Laitteessa on 10,3 tuuman mustavalkoinen E Ink Carta 1200 -näyttö, jonka tarkkuus on 2480 × 1860 pikseliä ja 300 ppi:tä. Teksti näyttää tarkalta ja lukeminen tuntuu enemmän kirjan selaamiselta kuin tabletin tuijottamiselta. Suuri näyttö on erityisen hyödyllinen PDF-dokumenttien, luentodiojen, tutkimusartikkeleiden ja muiden pitkien tekstien kanssa, sillä sisältöä ei tarvitse jatkuvasti suurentaa ja pienentää.

Mukana tuleva aktiivinen kynä tekee Go 10.3 Gen II Lumista sähköisen muistikirjan. Kynän ja näytön välinen kitka tekee kirjoittamisesta luonnollisen tuntuista, eikä kokemus ole yhtä liukas kuin lasipinnalla kirjoitettaessa. Kynässä on myös painike, jolla virheitä voi nopeasti kumittaa. Kynä kiinnittyy magneetilla laitteen reunaan, joten se kulkee kätevästi mukana.

Yksi käytännön miinus kuitenkin löytyy. Kynässä on oma akku, eikä tabletti lataa sitä magneettisesti. Jos kynä pääsee työpäivän aikana tyhjenemään, edessä on USB-C-lataustauko. Paperivihkon kanssa tätä ongelmaa ei tietenkään pääse syntymään.

Android 15

Android 15 tekee BOOXista huomattavasti monipuolisemman kuin monet suljetummat e-paperilaitteet. Google Play Kaupan kautta laitteelle voi asentaa esimerkiksi BookBeatin, Storytelin, Kindlen, Ellibsin ja Suomen yhteisen E-kirjaston. Näin erilaisia kirjoja ja julkaisuja voi lukea yhdellä laitteella ilman jatkuvaa tiedostojen siirtelyä tietokoneen kautta.

Myös työskentelyssä Androidista on hyötyä. Muistiinpanoja voi synkronoida esimerkiksi Google Driven, Microsoft OneDriven tai Dropboxin kaltaisiin pilvipalveluihin. Palaverissa tehdyt käsinkirjoitetut muistiinpanot voi lisäksi muuntaa tekstiksi suoraan laitteella. Näin BOOX voi toimia varsin pätevänä paperittoman toimiston työkaluna.

Android ei kuitenkaan muuta E Ink -näyttöä tavalliseksi tabletiksi. Sovellusten animaatiot voivat nykiä, verkkosivujen selaaminen tuntuu verkkaiselta ja nopeat siirtymät eivät ole laitteen vahvuuksia. Myös asioiden siirtäminen ja muokkaaminen voi välillä tuntua pätkivältä. Pelaamiseen tai vauhdikkaaseen videosisältöön tätä laitetta ei siis kannata hankkia.

Ulkoasu ja käyttö

Hopeanvärinen Go 10.3 Gen II Lumi on pelkistetyn tyylikäs ja tuntuu laadukkaalta. Laitteen keveys on suuri etu, kun sitä kuljettaa mukana koko päivän. Mukana tulee myös magneettisesti kiinnittyvä suojakotelo, jonka saa tarvittaessa helposti irti.

Laitteen käyttöliittymä toimii pääosin hyvin, mutta E Ink -teknologian rajat tulevat väistämättä vastaan. Kun siirryt nopeasti työkalusta toiseen tai käytät sovelluksia, pieni viive muistuttaa siitä, ettei kädessä ole perinteinen tabletti. Myös liitännöissä on tehty kompromisseja: laitteesta puuttuvat sekä microSD-muistikorttipaikka että 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä. Langattomat Bluetooth-kuulokkeet toimivat kuitenkin tarvittaessa.

Kaksi kaiutinta löytyvät, joten musiikin ja videoiden kuuntelu onnistuu. Äänenlaatu ei kuitenkaan ole laitteen suurimpia valtteja. Tässä tapauksessa se on oikeastaan aivan ymmärrettävää – BOOX on ensisijaisesti sähköinen muistikirja, ei olohuoneen viihdekeskus.

Onko 449 euroa liikaa?

Noin 449 euron hinta kuulostaa äkkiseltään melko suolaiselta, jos laitetta vertaa tavalliseen tablettiin. Samalla rahalla saa esimerkiksi perus-iPadin tai Android-tabletin, jossa on värikäs näyttö, enemmän suorituskykyä ja paremmat ominaisuudet videoihin, peleihin ja viihteeseen.

E-paperilaitteena vertailu näyttää kuitenkin hieman erilaiselta. Esimerkiksi reMarkable 2:n hinta nousee kynän ja suojakotelon kanssa helposti korkeaksi, eikä siinä ole BOOXin tapaan etuvaloa, kaiuttimia tai avointa Android-käyttöjärjestelmää sovelluksineen. BOOXin kohdalla hinnassa maksetaankin ennen kaikkea monipuolisuudesta ja siitä, että yksi laite voi korvata sähköisen muistikirjan, e-lukulaitteen ja osan paperisesta toimistosta.

Yhteenvetona

BOOX Go 10.3 Gen II Lumi on hyvä esimerkki laitteesta, jota ei kannata arvioida tavallisen tabletin mittapuulla. Se ei ole paras vaihtoehto viihteeseen, mutta lukemiseen, opiskeluun ja muistiinpanojen tekemiseen se on erittäin miellyttävä kumppani. Paperimainen näyttö, kynä ja pitkäkestoiseen lukemiseen sopiva käyttökokemus ovat laitteen suurimmat vahvuudet.

Android 15 nostaa BOOXin kuitenkin selvästi kiinnostavammaksi vaihtoehdoksi kuin pelkkä sähköinen muistikirja. Kirjasovellukset, pilvipalvelut ja dokumenttien käsittely tekevät siitä käyttökelpoisen myös arjen työssä. Vastapainona ovat E Ink -näytön hitaus, kynän oma lataustarve ja rajalliset liitännät.

Lopulta BOOX Go 10.3 Gen II Lumi ei yritä olla kaikkea kaikille ja juuri siinä piilee sen suurin vahvuus. Se on digitaalinen paperivihko, joka sattuu osaamaan muutaman tempun enemmän.

Testi: Valtteri Seppälä

7 / 10
Hyvää + Kevyt ja helppo kuljettaa + Laadukas kynä + Kirjoittaminen ja piirtäminen tuntuu sulavalta +Erittäin mukava myös lukulaitteena silmille Huonoa - Valikoiden käyttäminen ja sivun zoomaaminen on melko hidasta - Kynän USB-C lataus portti on sen sivussa, joka vaikeuttaa kynän käyttämistä sitä ladatessa