People Can Fly osti Cooldown Gamesin Kommentit pois päältä artikkelissa People Can Fly osti Cooldown Gamesin

Puolalainen pelistudio on napannut omistukseensa texasilaisen -yhtiön. Kauppahintaa ei paljastettu, mutta on selvää, että studio haluaa laajentaa toimintaansa pelkkää kehitystä pidemmälle ja ryhtyä entistä vahvemmin myös julkaisijaksi.

Vuonna 2024 perustettu Cooldown Games ei ole mikään harrastelijaporukka, vaan sen taustalta löytyy konkareita muun muassa , ja -riveistä. Yhtiötä luotsaa Steve Gibson, entinen Gearbox Publishingin johtaja, joten pelibisneksen kiemurat ovat tuttuja.

Yrityskaupan myötä People Can Fly rakentaa organisaatioonsa uuden julkaisupuolen, jonka tarkoituksena on tuoda tasaisempaa kassavirtaa ja parempia katteita omista peleistä. Käytännössä Cooldown saa käyttöönsä lisää rahaa ja resursseja nykyisten sekä vuosien 2026–2027 pelijulkaisujen tukemiseen. Yhtiöt eivät ole toisilleen vieraita, sillä ne tekivät aiemmin yhteistyötä pelin parissa.

Toimitusjohtaja Sebastian Wojciechowski kuvailee kauppaa luottamuksen ja tehokkuuden yhdistelmäksi. Tavoitteena on saada julkaisutoiminta tuottamaan heti, eikä vasta vuosien investointien jälkeen. Samalla studio haluaa välttää aiempia ongelmia, joissa pelien kaupallinen menestys ei ole ollut täysin omissa käsissä.

Taustalla on myös viime vuoden turbulenssi. People Can Fly joutui keskeyttämään Project Geminin ja Bitfrostiin liittyvän kehityksen sekä pienentämään tiimiään julkaisijahaasteiden vuoksi. Nyt suunta on taas eteenpäin ja työn alla on useita projekteja yhdessä kumppaneiden kuten , ja kanssa, mukaan lukien .

Lyhyesti sanottuna People Can Fly ei halua enää vain tehdä pelejä, vaan se haluaa myös hallita miten ne päätyvät pelaajien käsiin.

Warner Bros. testaa salaperäistä AAA-taistelupeliä, onko Injustice 3 vihdoin täällä? Kommentit pois päältä artikkelissa Warner Bros. testaa salaperäistä AAA-taistelupeliä, onko Injustice 3 vihdoin täällä?

NetherRealm Studiosin pitkään huhuttu 3 saattaa olla ottamassa ensimmäisiä askeliaan kohti julkaisua. Huhut saivat uutta vauhtia, kun pelitestausta järjestävä julkaisi ja sittemmin poisti ilmoituksen vielä julkistamattoman AAA-tason 2D-taistelupelin suljetuista pelitesteistä Kaliforniassa.

Testipaikaksi ilmoitettiin Culver City, jossa pitää päämajaansa. Tämä sai nopeasti monet yhdistämään projektin NetherRealmiin, joka tunnetaan muun muassa – ja Injustice-sarjoista. Myös ajoitus sopisi kuvioon, sillä Mortal Kombat 1 julkaistiin vuonna 2023, joten mahdollinen vuonna 2027 osuisi suunnilleen neljän vuoden kehityssykliin.

Huhumylly ei kuitenkaan käynnisty tyhjästä. Vuonna 2025 kaksi aiemmista Injustice-peleistä tuttua ääninäyttelijää vihjasi palaavansa kolmanteen osaan, mutta perui myöhemmin kommenttinsa. Lisäksi Warner Bros. Gamesin artistin kerrottiin listanneen Injustice 3 työnsä yhteyteen. NetherRealmin pomo Ed Boon puolestaan kertoi toukokuussa studion työskentelevän useiden Mortal Kombat -sarjan ulkopuolisten projektien parissa.

Varmaa tietoa pelin olemassaolosta ei silti vieläkään ole. NetherRealm sijaitsee Chicagossa ja sen pelitestaukset on yleensä järjestetty siellä, minkä lisäksi Good Gamer Group tekee testauksia useille eri pelijulkaisijoille. Kaliforniassa testattava taistelupeli voi siis olla aivan jotain muutakin. Toistaiseksi Injustice 3 olemassaoloa ei ole virallisesti vahvistettu, mutta tällä kertaa huhupakassa on tavallista enemmän kortteja pöydällä.

The Last of Us Part 2:n PvP-projekti sai Sonylta turpaan Kommentit pois päältä artikkelissa The Last of Us Part 2:n PvP-projekti sai Sonylta turpaan

PC-versiolle kehitetty fanien tekemä PvP-moninpelimodi ei näekään päivänvaloa. Modin kehittäjä Speclizer kertoo saaneensa Interactive Entertainmentilta kirjeen, jossa yhtiö pyysi, ettei projektia julkaistaisi.

Modia oli kehitetty tammikuusta 2026 lähtien, ja sen oli tarkoitus valmistua tämän kuukauden aikana. Speclizer ehti kuitenkin julkaista kesäkuussa noin 25 minuuttia pelikuvaa, joten projekti ei ollut enää mikään pieni salainen autotalliviritys. Modissa The Last of Us Part 2 maailmaan olisi tuotu pelaajien välinen PvP-moninpeli.

Projektilla oli myös Patreonin kautta toimiva maksullinen komponentti, mikä tuskin helpotti sen pysymistä Sonyn tutkan ulkopuolella. Speclizer kertoo olevansa erittäin pettynyt siihen, ettei projekti koskaan pääse julkisuuteen, mutta aikoo jatkaa seuraavan projektinsa parissa. Tällä kertaa tarkoituksena on tehdä jotain täysin omaa.

The Last of Us Part 2 moninpelihaaveet ovat muutenkin olleet melkoinen vuoristorata. Sonyn virallinen -projekti peruttiin vuonna 2023, ja nyt myös fanien tekemä vaihtoehto päätyi samaan lopputulokseen, joskin tällä kertaa Sonyn pyynnöstä.